Kaliforniassa maskit pysyvät kasvoilla

Kaliforniassa maskit pysyvät kasvoilla

Yhdysvaltain väkirikkain osavaltio Kalifornia pitää edelleen maskipakon osavaltiossa aina 15. kesäkuuta saakka.

Osavaltion terveysjohtajat perustelivat maanantaista päätöstä sillä, että näin suuri yleisö ja yritykset saisivat rauhassa valmistautua kesää varten ja samalla tartunnat pidettäisiin mahdollimmin alhaisina.

Yhdysvaltain tautikeskus CDC linjasi viime viikon torstaina, että koronarokotuksen saaneiden ei tarvitse jatkossa enää käyttää kasvomaskia edes sisätiloissa.

Lisäksi täysin rokotetut voivat nyt osallistua kaikkiin tilaisuuksiin sisä- ja ulkotiloissa ilman maskia ja turvavälejä. CDC:n linjaukset ovat kuitenkin vain suosituksia ja lopullinen päätäntävalta asioissa on osavaltioilla.

Esimerkiksi Kalifornian naapuriosavaltiot Washington sekä Oregon päättivät noudattaa CDC:n linjauksia.

Lähde: AP
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kalifornia dreaming

Äänestä

En ole maskia käyttänyt, sillä rätti on pelkkää bisnestä. Virukset viis veisaavat ihmisen torjuntatoimista. Rokotustakaan en ota, sillä arvioin riskin liian suureksi.

Äänestä
  • Ps. Expresidentti Trump suosittelee maskien käyttöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaliforniassa maskit pysyvät kasvoilla

Yhdysvaltain väkirikkain osavaltio Kalifornia pitää edelleen maskipakon osavaltiossa aina 15. kesäkuuta saakka.

Osavaltion terveysjohtajat perustelivat maanantaista päätöstä sillä, että näin suuri yleisö ja yritykset saisivat rauhassa valmistautua kesää varten ja samalla tartunnat pidettäisiin mahdollimmin alhaisina.

Yhdysvaltain tautikeskus CDC linjasi viime viikon torstaina, että koronarokotuksen saaneiden ei tarvitse jatkossa enää käyttää kasvomaskia edes sisätiloissa.

Lisäksi täysin rokotetut voivat nyt osallistua kaikkiin tilaisuuksiin sisä- ja ulkotiloissa ilman maskia ja turvavälejä. CDC:n linjaukset ovat kuitenkin vain suosituksia ja lopullinen päätäntävalta asioissa on osavaltioilla.

Esimerkiksi Kalifornian naapuriosavaltiot Washington sekä Oregon päättivät noudattaa CDC:n linjauksia.

Lähde: AP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu