Kanttori ja vaimo eivät tietenkään heti ymmärtäneet epäillä mitään epänormaalia. Vauvathan kehittyvät omaan tahtiinsa. Heidän tyttärensä, sanotaan nyt vaikka Päivi, kehittyi vähän hitaanlaisesti.
Vaan sitten nousi jo kanttorilla ja vaimolla vähän huoli, kun Päivi ei saanut ikätovereitaan kehityksessä millään kiinni. Päivi oli hyvä vain yhdessä asiassa, nimittäin musiikissa. Päivi kävi seurakunnan pyhäkoulussa ahkerasti ja mielellään. Kanttori ja vaimo olivat tyytyväisiä kun Päiviä ei tarvinnut viedä päivähoitoon näytille joka päivä, koska vaimo hoiti Päivin kotona. Näin Päivin jälkeenjääneisyys saatiin salattua muilta kyläläisiltä. Vanhemmat olivat itsekin vähän yksioikoisia eivätkä ymmärtäneet, että Päivi olisi pitänyt testauttaa.
Päivi-parka jäi ikätovereistaan aina vaan enemmän jälkeen. Kun Päivin piti aloittaa koulu, kanttori pyysi kyläkoulun johtajaopettajaa järjestämään Päiville vielä ylimääräisen vuoden kotihoidossa. Vanhemmat toivoivat Päivin taitojen kehittyvän lisävuoden aikana, mutta niin ei tapahtunut.
Päivi aloitti ekaluokan 8-vuotiaana, mutta jäi aina kaikissa taidoissaan - musikkia lukuun ottamatta - aina jälkeen oman luokkansa muista oppilaista. Päivi kävi peruskoulun loppuun. Koulunkäynti oli yhtä takkuamista, mutta minkäs teet, kun ei ole tarpeeksi älliä selviytymiseen. Parikin opettajaa yritti ylipuhua vanhempia Päivin testaamiseen, mutta vanhemmat kieltäytyivät jyrkästi. "Meidän Päivissä ei ole mitään vikaa, kuunnelkaa nyt vaikka miten hienosti hän osaa soittaa!"
Näin Päivi selvisi peruskoulusta pienellä paikkkakunnalla ilman häpeällistä kehitysvammadiagnoosia. Vanhemmat eivät ymmärtäneet, minkä karhunpalveluksen he tyttärelleen tekivät. Päivi ei tietenkään pärjännyt minkäänlaisessa jatkokoulutuksessa. Edes musiikinopiskelu ei sujunut. Päivi tunsi koko elämänsä olleen yhtä epäonnistumisien ja pettymysten sarjaa.
Päivin elämä kirkastui kun hän 17-vuotiaana tapasi sukujuhlissa pikkuserkkunsa, jolla oli ollut vähän saman tyylisiä ongelmia kuin Päivillä. Päivi ja Markku perustivat pian perheen. Markku kävi kodin ulkopuolella hanttihommissa. Päivi hoiti lapsikatrasta ja kotia miten nyt pystyi ja jaksoi. Eikä se ollut paljon. Päivin puheissa kuitenkin kuului suuri ylpeys siitä, että hän oli nyt löytänyt paikkansa tässä yhteiskunnassa kotiäitinä.
Maailma oli kylläkin muuttunut ja yhteiskunta puuttui perheen elämään eri tavalla kuin Päivin ja Markun lapsuudessa. Vaikka perheen lapset olivat kotihoidossa, he kävivät kuitenkin esikoulun. Jo siellä jokaisen kohdalla havaittiin kehitysviivettä. Päivi ja Markku olivat kauhuissaan. Ensinnäkään he eivät olleet itse huomanneet lapsissaan mitään erityistä ja toiseksi he ymmärsivät, että perheen ja suvun häpeällinen ongelma tulisi nyt päivänvaloon tällä tavalla heiden lastensa kautta. Mutta se kaikki on sitten jo toisen kertomuksen paikka.
Vaan sitten nousi jo kanttorilla ja vaimolla vähän huoli, kun Päivi ei saanut ikätovereitaan kehityksessä millään kiinni. Päivi oli hyvä vain yhdessä asiassa, nimittäin musiikissa. Päivi kävi seurakunnan pyhäkoulussa ahkerasti ja mielellään. Kanttori ja vaimo olivat tyytyväisiä kun Päiviä ei tarvinnut viedä päivähoitoon näytille joka päivä, koska vaimo hoiti Päivin kotona. Näin Päivin jälkeenjääneisyys saatiin salattua muilta kyläläisiltä. Vanhemmat olivat itsekin vähän yksioikoisia eivätkä ymmärtäneet, että Päivi olisi pitänyt testauttaa.
Päivi-parka jäi ikätovereistaan aina vaan enemmän jälkeen. Kun Päivin piti aloittaa koulu, kanttori pyysi kyläkoulun johtajaopettajaa järjestämään Päiville vielä ylimääräisen vuoden kotihoidossa. Vanhemmat toivoivat Päivin taitojen kehittyvän lisävuoden aikana, mutta niin ei tapahtunut.
Päivi aloitti ekaluokan 8-vuotiaana, mutta jäi aina kaikissa taidoissaan - musikkia lukuun ottamatta - aina jälkeen oman luokkansa muista oppilaista. Päivi kävi peruskoulun loppuun. Koulunkäynti oli yhtä takkuamista, mutta minkäs teet, kun ei ole tarpeeksi älliä selviytymiseen. Parikin opettajaa yritti ylipuhua vanhempia Päivin testaamiseen, mutta vanhemmat kieltäytyivät jyrkästi. "Meidän Päivissä ei ole mitään vikaa, kuunnelkaa nyt vaikka miten hienosti hän osaa soittaa!"
Näin Päivi selvisi peruskoulusta pienellä paikkkakunnalla ilman häpeällistä kehitysvammadiagnoosia. Vanhemmat eivät ymmärtäneet, minkä karhunpalveluksen he tyttärelleen tekivät. Päivi ei tietenkään pärjännyt minkäänlaisessa jatkokoulutuksessa. Edes musiikinopiskelu ei sujunut. Päivi tunsi koko elämänsä olleen yhtä epäonnistumisien ja pettymysten sarjaa.
Päivin elämä kirkastui kun hän 17-vuotiaana tapasi sukujuhlissa pikkuserkkunsa, jolla oli ollut vähän saman tyylisiä ongelmia kuin Päivillä. Päivi ja Markku perustivat pian perheen. Markku kävi kodin ulkopuolella hanttihommissa. Päivi hoiti lapsikatrasta ja kotia miten nyt pystyi ja jaksoi. Eikä se ollut paljon. Päivin puheissa kuitenkin kuului suuri ylpeys siitä, että hän oli nyt löytänyt paikkansa tässä yhteiskunnassa kotiäitinä.
Maailma oli kylläkin muuttunut ja yhteiskunta puuttui perheen elämään eri tavalla kuin Päivin ja Markun lapsuudessa. Vaikka perheen lapset olivat kotihoidossa, he kävivät kuitenkin esikoulun. Jo siellä jokaisen kohdalla havaittiin kehitysviivettä. Päivi ja Markku olivat kauhuissaan. Ensinnäkään he eivät olleet itse huomanneet lapsissaan mitään erityistä ja toiseksi he ymmärsivät, että perheen ja suvun häpeällinen ongelma tulisi nyt päivänvaloon tällä tavalla heiden lastensa kautta. Mutta se kaikki on sitten jo toisen kertomuksen paikka.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ihan valletta kaiki tuo!!!!! mitä sinäkin ihan paska kuviitelett toisita ihmista???? eikä mun niimi oo päivi vaa Tuula ettäs tiedäte!!!!!
No osuipas ja upposi saman tien, Päivi-Tuula-Jaana-Sari-Marja......
Taidampa tietää ketä kommentoijjaa tässä tarkoitetaan
Kyllä se pitää edelleen paikkansa: Mitä serkumpi, sen herkumpi .
Ikävä kyllä tämä on edelleen täyttä totta monen lapsen kohdalla ja vanhemmat tekevät todella karhunpalveluksen, kun eivät suostu myöntämään itselleen totuutta lapsensa kehitysvammasta.
Jouduin itse aivan sattumalta ja tahtomattani hoitamaan erään yli 40 vuotiaan henkilön asioita, jonka vanhemmat olivat kuolleet ja jättäneet hänet aikoinaan vaille diagnoosia kehitysvammasta, kun eivät olleet hyväksyneet tosiasiaa lapsensa kehitysvammasta. Aivan uskomaton kokemus, jota en olisi voinut kuvitellakaan osuvani kohdalleni, kun sain naapurikseni tämän henkilön.
Hienoa, että välitit ja järjestit hänelle tarvittavan avun!
Onko hän se sama tyyppi, joka väitti kivenkovaan, että suomalaisille ei anneta mitään ja ulkomaalaisille annetaan liikaakin? Eikä ollut sen takia ymmärtänyt hakea edes asumistukea?
Sama henkilö!
Minkä tason "kehari" aloittaja on, jos hän kertoo tarinan, muttei selvitä, miksi hän sen kertoo. - Nm. Motiivi
On tärkeää kuvata millainen surullinen tarina tällä palstalla häiriköivällä kirjoittajalla on.
Ei tarvi olla mikään kehari jos vaikka sairastunut maanis depressioon ja muutenkin epävakaa. Voi olla vaikka yliopistotason koulutus. Onko aloituskirjoituksen tehnyt ihan sujut itsensä kanssa.
Yliopistotason koulutuksen saanut ei kirjoita kuten tuo kehari.
Tarkoittanet "maanis depressiolla" bipolaarihäiriötä. Se on yksi niistä harvoista mt-ongelmista, johon on melko toimivat lääkkeet ts. tasaava lääkitys. Bipolaarihäiriöiset pärjäävät hyvin työelämässäkin eikä heitä tosiaankaan erehdytä luulemaan kehitysvammaisiksi.
Epävakaa tuo surkimus kehari varmaan onkin, mutta lähinnä kehitysvammaisuutensa seurauksena. Kyllähän sen täytyy tuntua ihan hirveältä, että maailma ympärillä vaatisi mielellään vähintään sen keskiverron 100 pisteen älykkyysosamäärän, mutta lievästi älyllisesti kehitysvammaisella pisteitä on vain 50-69. Normaaliksi siis lasketaan 70 ylöspäin, mutta onhan se 70 myös todella heikko. Diagnostisten kriteerien raja nyt kuitenkin täytyy vetää johonkin ja tuo se kohta sitten on.
Niin mitä juttuja tämä ns kehitysvammainen sitten kirjoittaa köyhyyspalstalle.
Hän joka täällä vastailee kaikkien kirjoituksiin samalla lailla. Ei itsekkään tiedä miksi, jonkun tason masentunut yksinäinen , työtön kaduntallaaja.
Seuraileppa vaan tämän tason vastuauksia, samat sävelet toistuu. Tahtoo pilata hyvät kehityskeskustelut. Terapian tarpeessa oleva teini varmaan.
Käyttää sovlvaavia sanoja painottaakseen omaa sanomaansa, kun ei muuten ole kyllin uskottava. Noh eikä ole sitä sittenkään. Annetaan hänen mussuttaa, saapahan pahat asiat pois sielustaan tällä tavoin, me kaikki autamme häntä siinä, ymmärtämällä.
ISO HALI!
Mene töihin äläkä pähkäile asioita.Iiiik töitä ni onko pelko oireita.
Olin jo töissä 40 vuotta. Eikö se riittäisi ? Nyt on jo aikaa pähkäilläkin .
Mene sinä sinne terapiaan, pääsisit itseäsikin raastavasta mieliala häiriöstä eroon. On kurjaa ja rankkaa olla jatkuvasti noin pahalla tuulella heti aamusta, ja kantaa syyllisyyttä mukansansa vuosia. Se syö sinua sisältäpäin ja lopulta olet tyhjä kuori jolla ei ole ilonaiheita yhtään.
Toisaalta on hyvä että avaudut täällä, on parempi kirjoittaa tuskansa ulos kun pitää niitä sisällänsä. Mutta me täällä emme ole ihan sama asia kuin kongreettinen ihminen vierelläsi. Ihminen on ihminen ihmisille, ei tämä koskaan korvaa ihmistä. Parempi tämäkin kun ei mitään. Avautuminen helpottaa sinua.
Onko joku kirjoittajista sieltä Outokummusta ?