Yle tänään, siirtolaisuutta ei voi estää

Aika vakavaa, kun verorahoilla toitotetaan tuollaista huuhaata.

Mitä enemmän noita euroopaan otettaisiin, sitä enemmän uusia tulijoita olisi. On mahdoton yhtälö elättää koko afrikkaa euroopassa. Turha ylen luoda mielikuvaa, että olemme kädettömiä asian edessä.

Jos eivät pysy kotimaassaan, kuolkoot sitten.
158408
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 158

Vanhimmat

Ei ennen vanhaan alettu paapomaan vieraasta maasta tuljoita. Vuosisatojen ajan nuo poistettiin vahvuudesta ilman omantunnon tuskia.

Äänestä
  • Ettekö te tollot tajuneet, että Yle:n jutussa kerrottin vain se, mitä Lampedusan pormestari totesi toimittajalle.

    Äänestä

  • Jokainen turvallisen maan läpi tuleva voidaan EU:n omien lakien mukaan pysäyttää rajoille ja käännyttää takaisin. Ei tuollainen vaatisi oikeasti edes suurta panostusta. Asevelvolliset vain punkiltaan makaamasta ja rajoille vahtimaan. Töissä oppii parhaiten.

    Äänestä

  • KELA-peräistä maahanmuuttoa ei pidä ylistää millään tavalla.

    Äänestä

Kyllä voi, se vaatii vain normaaliälyiset päättäjät. Ei nykyisenlaisia haihattelijoita.

Äänestä
  • Ei sellaisia taideta saada nykyisessä poliittisessa pattitilanteessa, jossa vasemmistomedian rasistikortti ja intersektionaalinen mädätys ovat vallanneet kaikki sivistyneet länsimaat degeneraationsa piiriin.

    Vasurifasismi on vain pahenemaan päin tästä, yhä harvempi ja harvempi normaalijärkinen ihminen uskaltaakohta enää kertoa oikeata mielipidettään julkisesti.

    Äänestä

Ylen klo 9:00 uutissa sanotiin, että Italia vaatii muita EU maita nopeuttamaan noiden pakoloisten siirtoa pois Italiasta muihin EU maihin. Eikö niitä pitäisi kuljettaa takaisin Afrikkaan josta ne on lähteneet ? Se antaisi selvän singnaalin ettei Eurooppaan ole tulemista, kun laillista tietä passeilla ja viisumeilla.

1Äänestä
  • >>Jos eivät pysy kotimaassaan, kuolkoot sitten.

    Jo vuosikymmeniä sitten, kun kapitalismi kypsyi, mädäntyäkseen sitten, ne tajusivat TEKO-hengittää systeemiä tällä tavoin
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14976514/kapitalistinen-kasvu-ajattelu-nojaa-vaestonkasvuun

    Mitä pidempää em politiikkaa jatketaan, sen vakavammat seuraukset.
    YLI-velkainen Japani on jo muutaman vuosikymmenen ollut tässä juntturassa mutta Se ei ole turvautumassa kapitalistien tuhoon tuomittuun juoneen.

    PS. jos "viruksella" on nyt joku todellinen rooli järjestelmäromahduksessa, se on juuri väestön liikakasvu. Luonto leikkaa armotta !

    Äänestä

  • Minkä helvetin takia MIKÄÄN muu maa olisi vastuussa Italiaan tulevista sosiaaliturvalottoajista!? :D

    Kuinka sekopäiseks tää EU niminen absurdistan on jo mennyt!? :/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä helvetin takia MIKÄÄN muu maa olisi vastuussa Italiaan tulevista sosiaaliturvalottoajista!? :D

    Kuinka sekopäiseks tää EU niminen absurdistan on jo mennyt!? :/

    Italia pitäkööt itse rajansa kiinni pakoloisilta.

    Äänestä

  • Onkohan haavi lähettänyt koneen noutamaan heitä pohjolaan

    Äänestä

  • Takaisin. Muuta ratkaisua ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan haavi lähettänyt koneen noutamaan heitä pohjolaan

    Pave pistää laskun perästä.

    Äänestä

  • Nuoria miehiä näyttivät kaikki olevan mitä telkkarissa näytettin joten epäilen ettei näillä mikään työnteko ensimmäisenä ole mielessä vaan ihan joku muu. Tuskin olisi mitään htätääkään kun viitsisivät muutakin kuin vain oleskella vaikka omassa maassaan.

    Äänestä

  • Nyt kun Eu:sta tehdään yhtenäinen velallinen, niin pitäisi myös sosiaaliturvan saamisen perusteet yhtenäistään eli tänne pohjolaan tulemisen "hinku" pienenesi huomattavasti.

    Äänestä

  • Nimenomaan näin! Jokainen vene tai purtilo, joka lähestyy Euroopan rantoja hinaukseen ja palautus sinne mistä lähti. Eihän tästä muuten mitään tule.

    Mitä enemmän otetaan vastaan, sitä enemmän on tulijoita. Nyt stoppi tälle hulluudelle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan haavi lähettänyt koneen noutamaan heitä pohjolaan

    Haavi haluaa lisää pukattavaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuoria miehiä näyttivät kaikki olevan mitä telkkarissa näytettin joten epäilen ettei näillä mikään työnteko ensimmäisenä ole mielessä vaan ihan joku muu. Tuskin olisi mitään htätääkään kun viitsisivät muutakin kuin vain oleskella vaikka omassa maassaan.

    Tarvitaan koulutus,sivistys ja kielitaito , ei pelkillä munilla tänne matkusteta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan haavi lähettänyt koneen noutamaan heitä pohjolaan

    Meillähän on vielä Etelämanner, viedään sinne kaikki turvaan. Pian se tätä menoa on sulana ja haluttu kohde.

    Äänestä

  • Kun heitä päästetään Eurooppaan, tulijoiden määrä vain paisuu paisumistaan ja tulijoita riittää, kun Afrikassa syntyvyys on hirmuinen, eikä Afrikan resurssit riitä syntyvien elättämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuoria miehiä näyttivät kaikki olevan mitä telkkarissa näytettin joten epäilen ettei näillä mikään työnteko ensimmäisenä ole mielessä vaan ihan joku muu. Tuskin olisi mitään htätääkään kun viitsisivät muutakin kuin vain oleskella vaikka omassa maassaan.

    Afrikkalaisille mainostetaan netissä paratiisimaista elämää Euroopassa. Totuus osoittautuu monenkin tulijan kohdalle muuksi kuin mitä se on. Jotenkin pitäisi maahanmuuttoa hallita, muuten se muuttuu hallitsemattomaksi ja se ei ole hyvä kenellekään.

    Äänestä

Mikä velvollisuus euroopalla on elättää muualta tulevat.

Äänestä

Eli siis siirtolaisuutta ei voi estää ainoastaan täällä Suomessa, koska tyttömme eivät vaan osaa. Mutta siirtolaisuus ja kaikkinainen haittamaahanmuutto on kyllä onnistuttu estämään vallan hyvin monessa muussa Euroopan maassa, lähimpänä hyvänä esimerkkinä veljeskansamme Viro. Vaikka pässinpää päättäjämme tuntuvatkin jostain eriskummallisesta syystä ottavan ennemmin mallia maahanmuutossaan täysin epäonnistuneesta sisarpuoli-kansasta Ruotsista!? :/

1Äänestä
  • Tanskan demarit ovat myös rajoittaneet maahanmuuttoa ja Ruotsikin, kun siellä on maahanmuuttajien toimesta nyt jonkinlainen sisällissota, tilanne on revennyt käsistä, kun siellä ei ole Ruotsin viherhyysäjien toimesta ajoissa asioihin puututtu.

    Äänestä

Oman elintasomme ja elämänlaatumme heikkenee jokaisesta tulijasta. Miksi suostuisimme siihen?

Ääni perussuomalaisille on tärkeää näinä aikoina. Ruotsissa jyrää ruotsidemokraatit ja vastaavat puolueet suosituimpia ympäri euroopan.

Ei meitä vallattu asein, ei meitä vallata siirtolaisuudella.

Äänestä

Heh. Opetin lapsenlapselle mamu-sanan. Osaa vasta muutamia sanoja. Nyt konttaa olohuoneessa ja hokee mamu mamu. On heillä hauskaa heh.

1Äänestä
  • Ja seuraavaksi astetta vaikeampi sana 'persu', niin voit seurata kyynel silmänurkassasi, kun lapsenlapsesi konttaa pitkin lattiaa ja hokee riemuissaan peesu, peesu, peesu...

    Äänestä

  • ... opeta seuraavaks "*ittuun" sana! ;) 👍🏾

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja seuraavaksi astetta vaikeampi sana 'persu', niin voit seurata kyynel silmänurkassasi, kun lapsenlapsesi konttaa pitkin lattiaa ja hokee riemuissaan peesu, peesu, peesu...

    niin tai "uli" sanan jos haluaa lapsenlapsestaan totaaliluuserin, eli suvakin! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja seuraavaksi astetta vaikeampi sana 'persu', niin voit seurata kyynel silmänurkassasi, kun lapsenlapsesi konttaa pitkin lattiaa ja hokee riemuissaan peesu, peesu, peesu...

    Mun kersa 2v oppi sanomaan "intersektionaalinen feministihomo"! Kyllä on hauska kuulla toistavan tätä taaperon äänellä.

    Äänestä

Olikohan taas asialla Jenna Vehviläinen, joka on aiemminkin vaatinut Välimeren pakolaisten Suomen siirtämistä ja Unionin osallistumista Italian tukemiseen itse aiheuttamassaan talouskriisissä.

Äänestä

Onkohan Haavisto jo tilannut yksityiskoneen vähän samaan malliin kun isis terroristeja lennätettiin suomeen.

Al-holista jopa yle ollut hiiren hiljaa pitkään, luultavasti kaikki jo lennätetty vaivihkaa suomeen.

Äänestä

Ei heitä tarvitse pilkkiä merestä

Äänestä
  • Niin meren pohjasta on parempi! 👍🏾

    Äänestä

Nykyinen Naton Baltian hybridikeskuksessa luotu narratiivihan on, että me suomalaiset olemme aivan kaiken edessä täysin avuttomia emmekä voi millekään mitään muuta kuin vain nostaa kädet ylös.

Sitähän vasemmisto toitotti, että talvisodassakin olisi pitänyt tehdä. Nostaa kädet ylös ja antaa marssia luottaen tulijoiden rehellisyyteen. Nyt samaa väitetään EU:n ja maahanmuuton suhteen. Kun ei kehdata valehdella, että nuo asiat olisivat hyväksi, sanotaan, että muuta vaihtoehtoa ei ole, kävi miten kävi. Meni homma miten kurjaksi tahansa, mikä tahansa suunnan muutos kuulema vielä vain huonontaisi tilannetta.

Äänestä
  • Eli ne aidot konservatiivit siis ovatkin noita suvakkeja, joilla ei ole vähäisintäkään munaa uskaltaa muuttaa status quoa?

    Äänestä

Ennaltaehkäisy ryhmää merelle vaan

Äänestä

Uusia veneitä rantautuu espanjassa Italiassa parempi. Elämä ranska saksa

Äänestä
  • Eikös Espanja just palauttanu yli puolet niistä Ceutaan kroolaajista takas Afrikan puolelle!? Miksei italialais-stupidot kykene tuohon samaan? :/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Espanja just palauttanu yli puolet niistä Ceutaan kroolaajista takas Afrikan puolelle!? Miksei italialais-stupidot kykene tuohon samaan? :/

    Italiassa pakoloiset on mafian bisnes.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Italiassa pakoloiset on mafian bisnes.

    Ainiinjuu!

    Nomut just läks Suomestakin mafiosoille 4,5 mrd niin ehkä niitten ei enää tarttis tehdä tota bisnestä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Italiassa pakoloiset on mafian bisnes.

    Saavat hyviä työntekijöitä työvoima pulaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Espanja just palauttanu yli puolet niistä Ceutaan kroolaajista takas Afrikan puolelle!? Miksei italialais-stupidot kykene tuohon samaan? :/

    Aina kun Italiassa tai Espanjassa on vuoroin vasemmisto tai oikeistohallitus, niin vasemmistohallitus ottaa avosylin siirtolaisia vastaan, oikeisto taas siirtolaisten tuloa jarruttaa. Kuka haluaa sekasortoa ja epäjärjestystä Eurooppaan?

    Äänestä

pakolaisten elintaso sai salaliitto puheet pintaan jossa väitettiin pakolaisten saavan runsaasti matka rahaa eusta, niin tai näin köyhältä matkustaminen ei onnistu,

Äänestä
  • Ei ne mitään pakokaisia ole vaan laittomia siirtolaisia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ne mitään pakokaisia ole vaan laittomia siirtolaisia!

    Eivät kyllä kovin pakolaisilta näyttäneet nämä telkkarissa nähdyt hemmot, nuorta miestä lappaa kilometritolkulla ja kaikilla sen näköiset varusteet etteivät ihan kovin kauaa ole pakolaisina olleet ja tukatkin leikattu siistiksi mutta taitavat ollakin partureita.

    Äänestä

Kyllä voidaan jos halutaan. Punavihreille se ei vaan käy. Haluavat rajat auki.

Äänestä
  • Jos ei saada rajoja kiinni pakoloisten edestä voi tullin ja rajavartioston suojatyöpaikat lopettaa kokonaan ei niillä olem muuta virkaa, kun vittuilla Suomalisille matkailijoille tuomisistaan.

    Äänestä

Haittamaahanmuuton voi estää jos tahtoa on kuten viisailla mailla. Näitä ovat unkari ja puola sekä muutamat muut.

Äänestä
  • Eikä se vaadi muuta kuin rajoja kontrolliin ja laittomat ulos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä se vaadi muuta kuin rajoja kontrolliin ja laittomat ulos.

    Rajat siis pysyvään kontrolliin tyyliin Eila Kännö. Siitä on pelkästään hyvää sanottamaa mutta tämä ei käy punikeille.

    Äänestä

Kyllähän lähtö maat kannustaa ihmisiä kohti Euroopan aluetta

Äänestä
  • Muistakaa laittaa rahaa kotiin

    Äänestä

Mitä siirtolaisii nää on pakolaisii!!!!. Ei eurooppa todellakaan voi pelastaa koko Afriikkaa !!!. Miksi ei järjestetä paikanpäälle apua!!!. 2015 tuli vain nuoria miehiä!!! Hei halooo???.

Äänestä

Italiaan tulleet ovat elintasosiirtolaisia, jotka suurina joukkoina tuhoavat hyvinvointivaltiot valtioiden rahoituspohjan pettäessä.

Äänestä
  • Valtiota ei ole olemassa, missä siirtolaislaumat olisivat edistäneet hyvinvointia ja vaurautta maan omille kansalaisille! Ilmastonmuutoksen kannalta ihmismassat on suurin haitta! Näyttää siltä, että pandemia Intiassa edesauttaa massojen pienenemistä! Afrikka tarvitsee kastraatiota ja ehkäisyneuvontaa, koulutusta ei maumau-miehiä!

    Äänestä

  • Juuri näin. Jokainen tulia on pois kyseisen maan kantaväestöltä. Ennen rajoja puolustettiin asein, nyt valloittajien ja maan tuhoajien annetaan tulla vapaasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtiota ei ole olemassa, missä siirtolaislaumat olisivat edistäneet hyvinvointia ja vaurautta maan omille kansalaisille! Ilmastonmuutoksen kannalta ihmismassat on suurin haitta! Näyttää siltä, että pandemia Intiassa edesauttaa massojen pienenemistä! Afrikka tarvitsee kastraatiota ja ehkäisyneuvontaa, koulutusta ei maumau-miehiä!

    Oletko kuullut sellaisesta maasta kuin U.S.A. Suurin osa populaatiostahan on siirtolaisia. Ainoastaan intiaanit ovat alkuperäisasukkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko kuullut sellaisesta maasta kuin U.S.A. Suurin osa populaatiostahan on siirtolaisia. Ainoastaan intiaanit ovat alkuperäisasukkaita.

    Koska valkoinen väestö ei hyväksynyt intiaaneja eikä mustia, menivät nämä kimppaan keskenään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko kuullut sellaisesta maasta kuin U.S.A. Suurin osa populaatiostahan on siirtolaisia. Ainoastaan intiaanit ovat alkuperäisasukkaita.

    USA:ssa ei ole mitään kunnollista sosiaaliturvajärjestelmää, siellä ei tulijoita hyysätä vetelehtimään, siellä on itse elätettävä itsensä,

    Äänestä

maahanmuutto on osa uutta mailman järjestystä, jossa kansakunnat sekoituvat keskenään jolla hallitaan maata jolla kansalinen perima katoaa tulevaisuudessa,

Äänestä
  • Mutta miksi toi koskee VAIN ns. valkoista rotua!?

    Ja vaihtamallako muka paranee, jos nimenomaan tämä valkoinen rotumme on kaikkein sivistynein ja rikkain tällä planeetallamme!? :D
    Juu "parannetaan" tätä Eurooppas sillä, että otetaan tänne mahdollisimman paljon afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä, jossa suunnilleen yksikään maa ei ole kyennyt olemaan sotimatta 10 vuotta kauemmin!? :D

    Suvakit, suvakit! :/ Ottakaapas nyt kiltisti ne lääkkeenne, ja hakeutukaa hoitoon! Kiitos! :)

    Äänestä

  • "maahanmuutto on osa uutta mailman järjestystä,"

    Ruotsi on hyvä esimerkki siitä mihin kaaokseen tämä sirkus johtaa.

    " jossa kansakunnat sekoituvat keskenään jolla hallitaan maata jolla kansalinen perima katoaa tulevaisuudessa,"

    Ruotsi on yrittänyt kotiuttaa näitä sinne tulleita tunkeutujia, mutta ei ole onnistunut hallita tilannetta ja on tilanne eskaloitonut sotatilaksi.

    Äänestä

Välimerellä seilaa laivoja jotka ottavat tulijat kyytiin kun vaan vähän matkaa alkuun pääsee kumiveneellä.
Näiden laivojen toimintaa rahoittaa porukka, jonka mottona on "Hajoita ja hallitse"

Äänestä

On tämä utopistinen vihervasemmistolainen politiikka huomattavasti vaarallisempaa kuin ns. oikeistopopulismi.Ruotsin on siitä oiva esimerkki, mihin se johtaa.

Äänestä
  • No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !

    Äänestä

"Turha ylen luoda mielikuvaa, että olemme kädettömiä asian edessä."
Suomihan ainakin on kädetön lähes minkä tahansa vähänkään vaikeamman asiabn edessä.
Tässä varmaan seuraava aihe rahan lahjoitukselle etelän vetelille. Valmistaudu taas uuden velan ottoon, Suomen eduskunta.

Äänestä

Suomesta lähetetään rahaa tutuille ja sukulaisille lentolippuun suomeen,
Kaikki neuvotaan mistä saa täällä rahaa.
Pelkästään saksasta lähetetää kymmeniä miljardeja rahasiirtoja, suomestakin satoja miljoonia vuodessa.

Äänestä
  • Luultavasti rahaa lähetetään Suomestakin Ismail Ibrahim Ahmedin yrityksen kautta kehitysmaihin.

    Äänestä

Syyllinen on Trump.

- iltalehti

Äänestä
  • ... ja ilmastonmuutos! Koska ilmastonmuutos on nykyään syyllinen ihan kaikkeen, kuten jopa Afrikan väestöräjähdykseen ja ennenkaikkea siihen että tyttöjä taiskailkaan siellä massoittain! :) Koska eihän nyt kivat pikku kultamussukat nyt MUUTEN raiskailisi, mutta kun ilmastonmuutos™️!

    Äänestä

Sana on kiirinyt siitä, kuinka suomen sisäministeri yrittää saada paperittomille passit, terveydenhuoltopalvelut ja vastaavat sosiaali ym.edut kuin kantaväestöllä.

Asuntojonoon ja positiivisen syrjinnän kautta töihin alle minimipalkan.

Äänestä

Miksi niitä sanotaan sievistelevästi siirtolaisiksi? Amerikkaan metsuriksi ja Ruotsiin Volvolle töihin menneet suomalaiset olivat siirtolaisia. Eivät lähteneet sosiaalipummeiksi. Nämä nykyiset Afrikan ja lähi-idän ihmelapset ovat lähinnä miehittäjiä ja valloittajia, ei siirtolaisia. Oikealla siirtolaisella on paperit kunnossa ja matkalippu maksettuna.

Äänestä
  • No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !

    Äänestä

  • Imaamit levittävät heidän mukanaan islamia eri puolille.

    Äänestä

  • Oikea siirtolainen ja maanhanmuuttaja tulee Suomeen valmiiseen työpaikkaan ja asuntoon omalla kustannuksellaan. Nyt alkaa riittää tämä Ylen aivopesu, että nuo pakoloiset ja elintasosurffarit olisivat noita maahan muuttajia ja siirtolaisia. Oikeilla siirolaisilla on viisumit ja passit kunnossa ja ne eivät ole väärennettyjä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Imaamit levittävät heidän mukanaan islamia eri puolille.

    Imaamit lupaavat teloituttaa kaikki homppelit maailmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Imaamit lupaavat teloituttaa kaikki homppelit maailmasta.

    Aloittaspa Haavistosta! :/ 👍🏾

    Äänestä

  • Amerikassa oli tulijoille heti terveystarkastus, ei sitäkään kaikki läpäisseet! Käännytys samantien! Termi aivoton apinalauma olis parempi !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Imaamit lupaavat teloituttaa kaikki homppelit maailmasta.

    ministeri ekana

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikea siirtolainen ja maanhanmuuttaja tulee Suomeen valmiiseen työpaikkaan ja asuntoon omalla kustannuksellaan. Nyt alkaa riittää tämä Ylen aivopesu, että nuo pakoloiset ja elintasosurffarit olisivat noita maahan muuttajia ja siirtolaisia. Oikeilla siirolaisilla on viisumit ja passit kunnossa ja ne eivät ole väärennettyjä .

    Eräskin nuori tulijanainen tuli Vietnamista Suomeen, opiskeli, sai ammatin ja työpaikan. Löysi Suomesta oman maalaisen puolison, perusti perheen, ostivat oman asunnon jne. Tuo on normaalia maahanmuuttoa, jota suomalaiset ovat tehneet Ruotsiin, Amerikkaan ja Australiaan.

    Äänestä

Ei missään nimessä Afrikasta ja muista maista elättäjä tänne..meidän maassa on tarpeeksi noita elättejä.. ongelmia vaan kasaantuu kun tulevat tänne..meidän nurkilla niitä näkee..halveksivia katseita luodaan..eivät mitään tee..koiran kanssa ulkona hyvä etteivät potki..sylkemistä tapahtunut..Haavisto voi ottaa niitä kotiinsa..meitä on paljon jotka eivät halua niitä tänne

Äänestä
  • "meitä on paljon jotka eivät halua niitä tänne"

    Silti mennään äänetyspaikalle ja ääni menee viherpunikeille mikään ei tule paremmaksi täällä hölmölässämme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "meitä on paljon jotka eivät halua niitä tänne"

    Silti mennään äänetyspaikalle ja ääni menee viherpunikeille mikään ei tule paremmaksi täällä hölmölässämme.

    Typerät, pinnalliset ja yksinkertaiset äänestävät viherpunavassupuolueita, joista ei ole muuta kuin haittaa Suomelle ja suomalaisille.

    Äänestä

Kummasti onnistuttiin Suomessa estämään siirtolaisten tulo maahamme 1940-luvulla

Äänestä
  • Varsinkin suomenruotsalaiset eivät halunneet karjalaisia omille kotikonnuilleen ja onnistuivatkin siinä, kun rukoilivat apua Ruotsista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varsinkin suomenruotsalaiset eivät halunneet karjalaisia omille kotikonnuilleen ja onnistuivatkin siinä, kun rukoilivat apua Ruotsista.

    Karjalaiset ovat kyllä suomalaisia. Kuinka voi joku olla niin tietämätön, että ei tiedä sitä?

    Äänestä

5 vuotta Suomessa syötetty mies kertoo pitkästyvänsä kun 5 kertaa oleskelulupa on tyrmätty . Mitä tuo kertoo !! heitä ei kyetä tai haluta poistaa yhteiskunnasta . Kyvyttömyytä päättäjistä paremminkin .

Äänestä
  • Voitais tasata maiden kesken vastuu

    Länsimaista se johtuu, että Afrikassa kuivuus

    Maksetaan velkaa

    Heitä tarvitaan tänne myös paskatöitä tekemään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voitais tasata maiden kesken vastuu

    Länsimaista se johtuu, että Afrikassa kuivuus

    Maksetaan velkaa

    Heitä tarvitaan tänne myös paskatöitä tekemään

    No montaas paskatyötä oot nähny jonku "somaliprinsessan" (sukupuoleen katsomatta) tekevän? :) :/

    Äänestä

  • Kumma, että valituksia saa tehdä kymmenenkin, eikö 2 kertaa pitäisi olla riittävä määrä, nuokin kuormittavat ja maksavat, mutta eihän siitä kukaan välitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No montaas paskatyötä oot nähny jonku "somaliprinsessan" (sukupuoleen katsomatta) tekevän? :) :/

    Somalimammat eivät taida juurikaan töissä käydä, hoitavat lapsiaan ja perhettään.

    Äänestä

Yle jatkoi taas noiden Pakoloisten valkopesua uutissaan nimittämällä niitä
Siirtolaisiksi. Kyllä ne vaan on laittomia maahantunkeutujia.

Äänestä
  • "Kyllä ne vaan on laittomia maahantunkeutujia."

    Kukaan ei tiedä mitä rikollisia sieltä tulee ja osa on terroristeja.

    Äänestä

  • Tai ainakin edes LAITTOMAT siirtolaiset! Koska oikeat siirtolaiset tulee rajan yli raja-aseman kohdalta passit ja muut matkustusasiakirjat mukanaan, eikä hypi raja-aitojen yli kuin simpanssit! :/

    Äänestä

Pakolaisbisnes on erittäin tuottoisaa, miljardiluokan toimintaa, jota Italian Mafia johtaa. EU on säälittävä nyhverö, jota kupataan suvereenien valtioiden avulla, uskomatonta, että tämän annetaan jatkua.

Äänestä

Juttu vaan on se, että maailma on nyt tällainen. Jotkut pakolaisia, pakenevat sodan jaloista, toiset siirtolaisia, lähtevät paremman elämän toivossa.
Maapallo on juurikin sillä tavalla asutettu. Suomalaisetkin tulivat tänne muutamaa reittiä aikoinaan.

En sano, että asia olisi helppo. Kun ei ole virallista politiikkaa, kaikenlainen rikollisuus ja keinottelu lisääntyy.

Äänestä
  • Suomalaiset tulivat pohjoisen perukoille tyhjän päälle rakentamaan ihan itse, eivät tulleet valmiiden patojen äärelle. Suomalaisia on koeteltu moneen kertaan mm. Venäjän suunnalta, ovat joutuneet kärsimään ja kestämään, rakentamaan aina uudestaan kovalla sisulla, vähän tuskin ollenkaan ovat muualta apua saaneet.

    Äänestä

Suomi on nykyisin, kun " Hollitupa " jonne saa tulla kuka tahansa ja mistä tahansa ilman passeja ja viisumeita kunhan on vain se " Suojaväri " mukana.

Äänestä
  • Viherpunavassupolitiikkaa, hällä väliä ja Suomen edun vastainen tyyli kaikessa ja kaikesta huonosta voi sitten viherpunavassu syyttää aina suomalaisia, kun viherpunavassu ei tunne olevansa edes suomalainen eikä hänellä siten ole omaa kotimaata, voi ilossaan sontaa Suomen ja suomalaisten niskaan lykkiä.

    Äänestä

Tuonne Lampeduussaan pitää perustaa " Takaisinlähetyskeskus " ja lopettaa nuo vastaanottokeskukset.

Äänestä

Ihan sama vaikka hukkuisivat välimereen, pitää haikalojenkin saada lihaa.

Äänestä
  • Eivät kai haitkaan fiksuina eläiminä ihan kaikkea roskaa sentään syö?

    Äänestä

Kaikki ykkösellä sisään eu parempi elämä

Äänestä
  • Noille hepuille kakkonen on ykkönen, oikeesti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noille hepuille kakkonen on ykkönen, oikeesti

    Ja se kakkonen on siis tässä tapauksessa se tyttöystävän ikä? :) :/

    Äänestä

2015 ei saa koskaan toistua. Silloin lestadiolainen pääministeri Sipilä kutsui muslimi surffarit kotiinsa asumaan ja Petteri Orpo pani varusmiehet kantamaan sotasankareiden, eli rintamakarkureiden matkatavarat ruotsin rajalta linja-autoille.

Tulijat nuoria iPhone miehiä ananastukkineen ja iPhoneineen.

Äänestä

Yleisesti kaikki ns. pakoloiset pitäisi laittaa isolle leirille Lapin perukoille. Ei mitään mukavuuksia, mutta pettuleipää ja sattumakeittoa saisivat, kunnes rukoilisivat palautusta kotimaahansa.

Äänestä

Eikös "kirjailija" Jari Tervo aikoinaan vaatinut, että suomalaiset on pakkosiedätettävä pakolaisiin?

Äänestä
  • Jos ensin pakkosiedätettäis suomalaiset Tervoon? Tai sitähän YLE parhaillaan yrittääkin, yhtä "hyvällä" menestyksellä kun Suomen suvakoimista matu-propagandallaan, sillä Tervon ohjelmalla, jota ei ilmeisesti katso edes Tervon oma äiti eikä vaimo? :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ensin pakkosiedätettäis suomalaiset Tervoon? Tai sitähän YLE parhaillaan yrittääkin, yhtä "hyvällä" menestyksellä kun Suomen suvakoimista matu-propagandallaan, sillä Tervon ohjelmalla, jota ei ilmeisesti katso edes Tervon oma äiti eikä vaimo? :)

    Olispa kiva nähdä mitä J. Tervo sanoisi, jos joku vetäisi hänen autonsa pakoputkeen. Siis joku ruskea tai musta peniksellinen. Valkoinen peniksellinen olisi tietenkin paholaispersu junttilasta.

    Vanha ketju juu. En huomannut, kun etsin sopivaa Lampedusan uutisten kertomiseksi.

    Äänestä

Siirtolaisuutta EI haluta estää .

Äänestä

Voisiko joku euroopan johtohenkilö, minkä maan tahansa, kertoa, mitä sitten tehdään kun eurooppa on täynnä ja rahat loppu.
Ja ruoka sekä juomavesi loppu. Mitä sitten aiotaan tehdä?
Kuka/ketkä tuhotaan ensiksi? Kenellä on oikeus saada vettä ja ruokaa??

Äänestä
  • Mustat tekevät meistä ossopukkoa ja juovat kiljua kyytipojaksi, BLM kippis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mustat tekevät meistä ossopukkoa ja juovat kiljua kyytipojaksi, BLM kippis

    Eräs musta jätkä pummi kolikoita ruokaan, rahat saatuaan meni lähimpään baariin ja osti oluen, noille hampeille mitään kannata antaa.

    Äänestä

Nämä "siirtolaiset" ovat sitä kaikkein surkeinta porukkaa, eivät ole kelvanneet töihin kotimaissaankaan, miten sitten Euroopassa kelpais mihinkään.

Äänestä

Miksei valkoisilla elämillä ole väliä???? Se on täysin legitti kysymys.

Valkonaama on etnisen raivon ja vihan kohteena tilastollisesti huomattavasti useammin kuin etninen valkoisen uhrina euroopassa. Etninen on myös toisen etnisen raivon sekä väkivallan uhri - ja koko BLM on yksi suuri rasistinen vitsi, jonka ainoa tarkoitus on päästä kyykyttämään valkoisia.

Tarvitaan WLM-liikettä.

https://courtnewsuk.co.uk/vile-rapist-carried-out-yet-another-attack-after-release-from-jail/?fbclid=IwAR3QMiZoAS0oJ7sZyvQbC7uoJWmNyG01kl9QzmQaR8fiW-Ow6ALZ4U6FVSA

https://www.bbc.com/news/uk-england-sussex-57194421

https://foxhole.news/2021/05/24/diane-abbott-slammed-for-race-baiting-tweet-about-sasha-johnson/?fbclid=IwAR0khhHZpwgqoHr2UjY7d9rLCfj8kwONsb3gFJJy9QxZmOOctbb9hi5p6ko

Äänestä
  • Haluisin sanoa että olipas vaikeata kirjoittaa. Kun joka sana poti uudestaa kirjoitaa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluisin sanoa että olipas vaikeata kirjoittaa. Kun joka sana poti uudestaa kirjoitaa .

    Nuku sensuuri vkl

    Äänestä

Kun entisetkin olisi välittömästi passitettava sinne mistä on tullutkin. Esim. Somalia on turvallinen maa somaleille ja heillä on kielitaito, heidän maansakkin Afrikansarvessa on rikas luonnonvaroiltaan. Samoin Irak, Eritrea ja Etiopia jne.

Äänestä
  • Tunkeutujat mitä tännekin tunkeutuu ovat kotimaassaan kelvottomia eivätkä osallistu mitenkään maansa elinvoiman edistämiseen, näin heistä ei ole muuta kuin haittaa joten heitä ei siellä tarvita.
    "Siirtolaisuutta ei voi estää" Onko nämä elintasopakolaiset siirtolaisia hehän ovat pelkästään elätettäviä ja miten sitten, kun täällä ei ole enää rahaa millä näitä elätetään ?
    Kaikella on rajansa, mutta eipä sitä viherpunikki tajua, kun sitä älyä hänelle ei ole suotu.

    Äänestä

AIVAN TÄYDELLISTÄ P*SKAA. VALHEITA, joita niiden esittäjät tuntevat olevansa oikeutettuja kertomaan, siksi koska ovat ns. "hyvällä" asialla. TÄTÄ EI ENÄÄ TARVITSE SIETÄÄ. Eli siis sitä, että Eurooppaan virtaa jatkuvasti ihmisiä, joista hyvin suuri osa ei edes aio integroitua, vaan elää rikoksilla, tai ryöstää, varastaa ja jopa tuhota niin paljon kuin pystyvät, ennen pikaista paluuta takaisin kotimaahan. Ei ole mitään oikeutusta sille, että muualta tulleet kymmenpäiset joukkiot ryöstävät, pahoinpitelevät ja jopa raiskaavat paikallisia, täysin SYYTTÖMIÄ ihmisiä, kuten jo tällä hetkellä tapahtuu, siksi koska niin monet näistä tulokkaista vihaavat kaikkia länsimaalaisia. Se, että valkoihoiset eurooppalaiset orjuuttivat muita menneisyydessä, ja että me, heidän jälkeläisensä elämme yhteiskunnassa joka hyötyy tästä yhä, EI OLE OIKEUTUS sille, että meitä pahoinpidellään, ryöstetään ja raiskataan, jopa tapetaan. Alla syyt tähän niille, jotka eivät niitä heikon aivotoiminnan johdosta itse oivalla:

1. KUKAAN EI VALITSE IHMISRYHMÄÄ TAI YHTEISKUNTAA JOHON SYNTYY.
2. Useimmat ihmiset eivät voi lähteä ja jättää yhteiskuntaansa (esim. jotta eivät eläisi yhteiskunnassa, joka yhä hyötyy toisten orjuuttamisesta), sillä useimmilla on joku, josta huolehtia.
3. Kaikki eurooppalaiset eivät voi lähteä ja jättää yhteiskuntaansa (jotta eivät eläisi yhteiskunnassa, joka yhä hyötyy toisten orjuuttamisesta), sillä muissa yhteiskunnissa heitä kaikkia ei hyväksyttäisi, ja jos he kaikki muuttaisivat keskelle luontoa, seuraisi tästä luonnonkatastrofi. Tästä seuraa se, että myöskään yksittäinen eurooppalainen ei voi lähteä, sillä ei ole mitään oikeutusta sille, että yksittäinen henkilö katsoo olevansa se, joka voi lähteä, kun muut joutuvat jäämään.

https://nitter.net/Bob029047979600/status/1706292602897612857#m

Olin itse asiassa etsimässä ketjua, jossa voisin kysyä, että mitä tapahtuu linkissäni olevilla videoilla. Miksi kyseisten videoiden miehet tekevät sitä mitä tekevät, eivätkä ns. vedä käteen? Liittyykö tämä jotenkin Islamiin tai johonkin kulttuuriin? Onko ns. käteen vetäminen liian epähygieenistä paikoissa, joissa käsien pesu on hankalaa? Vai onko tähän jokin uskonnollinen syy? Olen jostakin kuullut, että itsetyydytys olisi Islamin mukaan rikos, koska siinä menee "siementä" hukkaan. Tällä kai viitataan juuri ns. käteen vetämiseen. Sen sijaan lampaan raiskaaminen ei ole rikos. Kierretäänkö siis kieltoa itsetyydytyksestä raiskaamalla eläimiä tai vetämällä autojen pakoputkiin? En ota tätä asiaa esille mustamaalatakseni ketään, en vain jaksa tällaista ymmärtää. Voiko ihminen olla niin tyhmä, että luulee kiertävänsä itsetyydytyskieltoa (eli kieltoa "siemenen" hukkaan heittämisestä) raiskaamalla eläimiä tai vetämällä pakoputkiin, vaikka niissäkin menee "siementä" hukkaan?

Mitäköhän joku vasemmistopoliitikko ajattelisi, jos joku maahanmuuttaja kävisi vetämässä hänen autonsa pakoputkeen? Hykertelisikö punastuneena vai mitä? Jos vetäjä olisi kantis, niin varmasti kiroaisi alimpaan h*lvettiin, mutta mitä jos olisi joku muu?

Myöskin: kaikki eläinten raiskaajat KAIKKIALLA MAAILMASSA tulee raiskata yhtä kivuliaasti kuin he itse eläimen raiskasivat, eli siis esim. jollakin esineellä, joka on suhteessa heidän peräaukkoonsa yhtä suuri kuin heidän peniksensä verrattuna heidän raiskaamansa eläimen peräaukkoon tai vaginaan. Jos joku raiskaa eläimen kuoliaaksi, tulee tällainen henkilö myös raiskata kuoliaaksi.

P.S. Hyvät maahanmuuttajat ovat rikkaus, ei huonot.

En tiedä viitsinkö tulla katsomaan vastauksia, ne ovat kuitenkin sitä samaa p*skaa, valheita totuuden mitätöimiseksi, joko itse asiasta tai sen esittäjästä.

Äänestä

Kyse ei kai ole 'ottamisesta'.

Ihmiset lähtee pois alueilta, joissa ei voi elää. Menee sinne, jossa olis töitä.

Äänestä
  • Ei ne töitä hae. Ovat jonkinlaisella kostoretkellä ja omasta mielesään oikeassa. Lopettakaa niiden maiden riistäminen, joka puetaan tekopyhästi "auttamiseksi". Eläkää omillaan maksamalla luonnonvaroista sopiva hinta, ilman keinuttelua paikallisten pomojen kanssa. Antakaa kehittyä mm. paikallisen maatalouden, sensijaan että sinne viedään kaikenlaista humanitaarista roskaruokaa. Jos ei oppi mene kaaliin, niin saatte mitä ansaitsette. T. mamujen ja matujen mielialoja jotenkin tuntevana

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Ei ne töitä hae. Ovat jonkinlaisella kostoretkellä ja omasta mielesään oikeassa. Lopettakaa niiden maiden riistäminen, joka puetaan tekopyhästi "auttamiseksi". Eläkää omillaan maksamalla luonnonvaroista sopiva hinta, ilman keinuttelua paikallisten pomojen kanssa. Antakaa kehittyä mm. paikallisen maatalouden, sensijaan että sinne viedään kaikenlaista humanitaarista roskaruokaa. Jos ei oppi mene kaaliin, niin saatte mitä ansaitsette. T. mamujen ja matujen mielialoja jotenkin tuntevana

    Aika moni maahanmuuttaja on kuitenkin työllistynyt. Olen nähnyt taksikuskeja, bussinkuljettajia, siivoustöissäolevia, yksityisyrittäjiä, rakennusmiehiä, maataloustyöntekijöitä, teollisuuden töissä,lääkäreinä, hoitajina. Puhumattakaan niistä 15000 turkkilaisesta, jotka 1990-luvulla tulivat ja perustivat pizzerioita!

    Maahanmuuttajien työllisyysaste on 72%, kun kantaväestöllä Marinin hallituksen aikana oli 75%.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Aika moni maahanmuuttaja on kuitenkin työllistynyt. Olen nähnyt taksikuskeja, bussinkuljettajia, siivoustöissäolevia, yksityisyrittäjiä, rakennusmiehiä, maataloustyöntekijöitä, teollisuuden töissä,lääkäreinä, hoitajina. Puhumattakaan niistä 15000 turkkilaisesta, jotka 1990-luvulla tulivat ja perustivat pizzerioita!

    Maahanmuuttajien työllisyysaste on 72%, kun kantaväestöllä Marinin hallituksen aikana oli 75%.

    Pientä verrattuna siihen, mikä on tulossa. Ei kylmään Suomeen monikaan tule, mutta sekin väkimäärä saattaa olla kriittinnen.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Aika moni maahanmuuttaja on kuitenkin työllistynyt. Olen nähnyt taksikuskeja, bussinkuljettajia, siivoustöissäolevia, yksityisyrittäjiä, rakennusmiehiä, maataloustyöntekijöitä, teollisuuden töissä,lääkäreinä, hoitajina. Puhumattakaan niistä 15000 turkkilaisesta, jotka 1990-luvulla tulivat ja perustivat pizzerioita!

    Maahanmuuttajien työllisyysaste on 72%, kun kantaväestöllä Marinin hallituksen aikana oli 75%.

    Älähän viherpunavassu taas satuile. Tunnetusti erityisesti kaukaa tulleiden maahanmuuttajien työllisyysaste on tosi alhainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Pientä verrattuna siihen, mikä on tulossa. Ei kylmään Suomeen monikaan tule, mutta sekin väkimäärä saattaa olla kriittinnen.

    Niinhän nuo muualta Suomeen kaukaa tulleet sanovat ihan julkisesti, että tulivat Suomeen sen hyvän sosiaaliturvan tähden, ei muuten.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Aika moni maahanmuuttaja on kuitenkin työllistynyt. Olen nähnyt taksikuskeja, bussinkuljettajia, siivoustöissäolevia, yksityisyrittäjiä, rakennusmiehiä, maataloustyöntekijöitä, teollisuuden töissä,lääkäreinä, hoitajina. Puhumattakaan niistä 15000 turkkilaisesta, jotka 1990-luvulla tulivat ja perustivat pizzerioita!

    Maahanmuuttajien työllisyysaste on 72%, kun kantaväestöllä Marinin hallituksen aikana oli 75%.

    Noista monikin esimerkiksi rakennusalalla ja isoissa tehtaissa ovat oikeasti vain Suomessa käypäläisiä, ovat Suomessa vain työn takia, kun työt Suomessa loppuvat, lentävät takaisin kotimaihinsa. Tehtaiden ulkomaalaiset työntekijät lentävät viikonloppuisin ja lomillaan kotiin muuhun maahan.

    Kyllä toimettomina vaeltelevia tummia miehiä vieläkin näkee, tuskin ovat päivääkään tehneet töitä Suomessa. Miksi työviranomaiset eivät etsi heille vaikka tukitöitä, jotta ei aika menisi ihan heillä hukkaan joutonoomeina?

    Äänestä

Meiltäkin siirryttiin ensin Venäjälle orjiksi, silloin se oli kai 'ottamista'. Sitten omavalintaisesti lähdettiin Amekikkaan, sitten Ruotsiin. Semmoista se on aina ollut.
Suomeen ei kai ole 'otettu' ketään, kai ovat vapaaehtoisesti pyrkineet.

Äänestä
  • Kuka ja milloin siirtyi orjaksi Venäjälle? Ei muistu kuin pitkän vankilarangaistuksen saaneet puukkojunkkarit ym. asosiaalinen aines, 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Noin kolme ja puoli tuhatta, muistaakseni. He saivat valita joko vankilan tai olla uudisasukkaina Siperiassa. Moni valitsi uuden elämän, missä menestyikin. Tosiaan fasisti Kosolan muistelmissa tuli sittemmin uliuli, että suomalaisia lähti. :D

    Äänestä

  • Kyllä Haavisto haki ihan tietoisesti terroristeja Suomeen, katsoi sen parantavan hänen uraansa ja viherpunavassurit häntä siitä kehuvatkin jatkuvasti. Afganistanistakin Haavisto riensi hakemaan muiden maiden ns. työntekijöitä, ihan kuin omissa ei olisi ollut jo tarpeeksi. Viherpunavassuri erityisesti rikollisjärjestön jäsenten kuskaamisesta Suomeen hurraa ja taputtaa ja siitä on keksinyt, että terroristien kuskaajasta pitää tehdä Suomen seuraava presidentti.

    Äänestä

Saapuvaa haittamaahanmuuttoa on helppo estää: Ei päästetä maahan.

Helppo periaatekin on olemassa: Maassa maan tavalla tai maasta pois!

Äänestä

Laaki ja vainaa. Jokainen rajan yli ilman paperia yrittävä.
UN doesn't rule here.

Äänestä
  • turhaa haihattelua. kai itsekin tiedät, ettei kukaan ota vastuulleen tällaista rikosta. perisyntinä on lännen ylimielisyys. joko hoittaa suhteet afrikkaan tasavertaisesti ja lakkaa ryöstämästä. tai joutuu afrikan miehittämäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    turhaa haihattelua. kai itsekin tiedät, ettei kukaan ota vastuulleen tällaista rikosta. perisyntinä on lännen ylimielisyys. joko hoittaa suhteet afrikkaan tasavertaisesti ja lakkaa ryöstämästä. tai joutuu afrikan miehittämäksi.

    Ja asia koskee esim Kreikkaa ja Suomea miten? Silti nämä aavikkosoturit tunkeutuvat meidän maihin. ps:suomalaiset ovat ryöstelleet aivan hitosti juu.

    Äänestä

Opetelkoot käyttämään ehkäisyä tai kuolkoot nälkään, luonnon laki, jolle ei kukaan koskaan ole voinut mitään!

Äänestä
  • entä jos samaa mieltä afrikkalaiset suomalaisista? heillä on sentään luonnovaroja, joita voi myydä syyntakeisemmille osapuolille. opetelkaa ihmisiksi, muuten joudutte olemaan jatkossakin maksumiehinä muiden järjestämissä kuvioissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    entä jos samaa mieltä afrikkalaiset suomalaisista? heillä on sentään luonnovaroja, joita voi myydä syyntakeisemmille osapuolille. opetelkaa ihmisiksi, muuten joudutte olemaan jatkossakin maksumiehinä muiden järjestämissä kuvioissa.

    Kerropas miten juuri suomalaisten pitää opetella olemaan ihmisiksi? swedu/ryccätrolli.

    Äänestä

Talous ei kestä koko Afrikan majoittamiseen ja paapomiseen.
Tulisi tehdä vain rahkeiden mukaan.

Äänestä

Rupeaa tuo Venäjän meininki vaikuttamaan yhä haluttavammalta. Sinne ei kukaan noin vain kävele! Pitäisi jo varalta anoa kaksoiskansalaisuus. Mutta ei sinne hyväksytä, kuin rikkaita. Ja nekin päätyvät Siperiaan p.a.

Äänestä
  • Et pääse. Siperia on ansaittava. Joten joudut kitumaan takapajulassasi.

    Äänestä

Saksa(ylläri pylläri) rahoittaa ja toimii pääosassa Euroopan hajoamisessa ja muumaiden tänne haalimisessa. Huomatkaa myös horinat "saksan kielen aseman vahvistamisesta" https://www.goethe.de/ins/fi/fi/ueb/auf.html
"Saksan liittotasavallan globaalisti toimivana kulttuuri-instituuttina edistämme Saksan, Euroopan ja koko maailman välistä yhteisymmärrystä. Työmme perustana on Saksan liittotasavallan ulkoministeriön kanssa laadittu puitesopimus. Jaamme tietoa Saksan ja Euroopan kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta monimuotoisuudesta eri puolilla maailmaa" "Uskomme kansainvälisen kulttuurivaihdon mahdollisuuksiin." "ja noudattaa Agenda2030-agendassa määriteltyjä tavoitteita."
Kun katsotte sisältöä se on vain ja ainoastaan ruskeille, ruskeiden kulttuurista. Mukana tietenkin perus solvaamiset kuinka eurooppalaiset ovat "rasseja" ja syrjimme kaikkia "vähemmistöjä" (niitä miljardipopulaatio maita heh) Tuolla ei ole mitään saksan tai edes muiden eurooppalaisten kulttuurista. huh huh..

Äänestä

EU.n väkiluku on 500milj. ja Afrikkaan on syntymässä lähivuosikymmeninä 3 miljardia uutta ihmistä. Mielenkiintoista nähdä missä vaiheessa rajat laitetaan kiinni tuohon suuntaan.

Äänestä

Puolaan otettu nolla, eivätkä ota jatkossakaan. Maassa ei yhtään terroritekoa tai siirtolaisen tekemää raiskausta,

Ihana maa, Euroopan toivo

Äänestä
  • Kanadassa on syntynyt kohu Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin vierailun yhteydessä tapahtuneesta nolosta erehdyksestä.

    Kanadan parlamentin alahuoneen puhemies Anthony Rota oli kutsunut iäkkään kanadalais-ukrainalaisen sotaveteraanin todistamaan Zelenskyin parlamenttivierailua viime perjantaina.

    Rota esitteli yleisölehterillä olleen Yaroslav Hunkan kuvaillen tätä toisen maailmansodan sankariksi.

    – Hän taisteli Ukrainan itsenäisyyden puolesta venäläisiä vastaan ​​ja tukee joukkoja edelleen vielä 98-vuotiaanakin, puhemies hehkutti.

    Myöhemmin juutalaisia edustavat järjestöt paljastivat, että Hunka palveli toisessa maailmansodassa natsi-Saksan Waffen SS:n vapaaehtoisdivisioonassa. Kanadalainen CTV-kanava uutisoi, että kyseinen 14. Waffen SS:n krenatööridivisioona tunnetaan myös nimellä Galitsian SS-divisioona.

    Juutalaisia edustavat Friends of Simon Wiesenthal Center ja B'nai Brith Canada sanovat tällaiselle henkilölle suunnattujen kunnianosoitusten ylittävän kaikki törkeyden rajat.

    Missä Zelenskyi, silllä nää natsitkin.

    Äänestä

Suomi rahoittanut sotaa Ukrainassa 1,5 miljardilla – Lännen tuki paisunut 1,5 vuodessa 333 miljardiin dollariin

Äänestä

Voi estää, jos tahtoa on. KELA-peräinen maahanmuutto kuluttaa valtion varoja, eli meidän veronmaksajien maksamia rahoja. KELA-peräinen maahanmuutto tuleekin estää. Työperäinen maahanmuutto sen sijaan on eri asia. Se taas tuo valtiolle tuloja verojen maksamisen myötä.

Äänestä

Afrikan väkiluku 1950 noin 220 miljoonaa!
Afrikan väkiluku 2023 noin 1,2 miljardia!
Afrikan väkiluku 2040 arviolta 2 miljardia!
Afrikan väkiluku 2050 arviolta 2,5 miljardia!
Afrikan väkiluk 2100 arviolta 4,3 miljardia…jne!
Suurinosa väestön noususta tapahtuu afrikan kehitysmaamuslimi maissa!
Että montako sataamiljardia annetaan Afrikkaan kehitysapua ”tyttöjen” koulutukseen etteivät lisäänny holtittomasti….hehhehheh…
Mutta tämä holtiton lisääntyminen on tietenkin fasistinatsirasisti äärioikeistolaisten persujen syytä…hehhehheh….
Eikö totta Simpeleen imaami Moktar Abdulkarim?

Äänestä
  • Ja 5…

    Äänestä

Eurooppa Afrikkalaistuu kansaltaan , värillisen siemen itää hyvin ja sille on otolliset kasvuympäristöt hyvinvoivissa Euroopan maissa .

Äänestä
  • Somalit on hyvä esimerkki holtittomasta lisääntymisestä!

    Äänestä

Islamilla aivopestyn vihervasemmiston unelmana on kehitysmaamuslimeiden islamilainen kalifaatti SUOMI!
Samallainen kuin ruotsin islamilainen kansankoti!

Äänestä

Afrikka laittaa väkeä Eurooppaa kohti muistakaa lähettää rahaa kotiin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aika vakavaa, kun verorahoilla toitotetaan tuollaista huuhaata.

Mitä enemmän noita euroopaan otettaisiin, sitä enemmän uusia tulijoita olisi. On mahdoton yhtälö elättää koko afrikkaa euroopassa. Turha ylen luoda mielikuvaa, että olemme kädettömiä asian edessä.

Jos eivät pysy kotimaassaan, kuolkoot sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu