Mitä seuraamuksia tulee vuosikausien pimeistä hommista palamisesta kun on samaan aikaan nostanut korvauksia?
Pimeistä töistä kärähtäminen
Puupenni
61002
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tietenkin ensinnäkin maksamaan takautuvasti korotetut verot tuloistasi, lisäksi palauttamaan tuet korkojen kera.
Tämän lisäksi saat vielä rangaistuksen, eli käytännössä nimike on petos tai vastaava. Sakkoja siitä kai määrätään, tarkkaan en tiedä.
Heippa!kärähditkö siis?miten kärysit?käräyttikö joku?
Jos olet rehellinen yrittäjä ja palvelet asiakkaasi kunniallisesti, et todennäköisesti kärähdä koskaan.
Minulla on kaveri joka on elättänyt perheensä ja kasvattanut lapsensa sekä hankkinut omaisuutensa tehden puolet tuloistaan pimeästi.
Hän sanoo, että ketään ei kiinnosta se ala jolla hän toimii, koska siellä on vaikeata ujuttaa muuta laitonta toimintaa mukaan.
Verottajaa kiinnostaa kaikki sellainen jossa on mahdollista olla mukana varastettua tavaraa tai pimeätä tövoimaa.
Sieltä päästään kiinni niihin kaikkein pahimpiin rikollisiin ja rahanpesuun.
Siis yleensä urakointi.
Jos taas puolestaan olet putkiurakoitsija, on sinun verotarkastuksen iskiessä vaikeata välttyä selittelyltä, koska jotakin jää puuttumaan: Ostoja tai sitten myyntiä.
Jos olet ostanut auton, se ihmetyttää, millä maksoit sen.
Pimeää työtä ei kukaan tee huvikseen, mutta jos sinun on pakko, tee se fiksusti.
Oho.
Luin viestisi loppuosan vasta kun olin jo vastannut sinulle.
Olet siis korvauksilla ja nostelet kahta palkkaa!
Sinä olet todellinen yrittäjäsielu!!!
Sinun kaltaistesi varassa on maamme tulevaisuus.
Juuri siksi me yrittäjät yritämme maksaa veroja niin vähän kuin mahdollista.
Hoitele hommasi niin, että pysyt kadun toisella puolella kun vastaan tulet.
Sinulla ei juuri ole ymmärtäjää tässä yhteiskunnassa ja lain valvojien puolella asia on onneksi samoin.
Minulla on asiakas joka on maannut korvauksilla jo neljä vuotta, rakentanut sinä aikana omakotitaloja joita vuokraa ja kerännyt omaisuutta kasapäin.
Yrittäjän riskin on kantanut yhteiskunta, eikä kukaan meistä hänen ympärillään ole käryttänyt.
Halveksunta on tosin havaittavissa kaikkialla.
Halveksunta vai kateus???
Osoittaa tämäkin, että olisi aihetta suureen remonttiin. Ei toimi tällainen järjestelmä.