Venäjän opiskelu kouluissa oli pakollista ja lapset rakastivat sitä.
Jos eivät rakastaneet, niin itkivät ja rakastivat.
Jos eivät rakastaneet, niin itkivät ja rakastivat.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Vaihtoehdot olivat yhtä vähissä kuin Suomessa pakkoruotsin kanssa vielä nykyään. Suomessa koko kansan pakkoruotsitus alkoi 1970-luvulla. Siitä pakkoruotsitusta on koko ajan laajennettu.
Berliinin Maurikin kaatui aikanaan. Sitä odotellessa.
Neuvostoliitto ja Suomi ovat kaksi eri maailmaa. Neuvostoliiton läsnäoloa ei ole toivottu Baltian maissakaan, ja Suomi nippa nappa säästyi tältä kohtalolta. Meille kävi hyvin, Baltian maille ei.
Älkäähän siis tehkö turhia vertauksia. Olemme onnekkaita, kun itsenäisyytemme säilyi.
Ihan sama asia se on, Ruotsin läsnäoloa ei ole koskaan toivottu Suomessa.
Palkatkaa tavaranne ja matkustakaa yksikieliseen ihannemaahanne Ruotsiin. Siellä on kaikki paremmin.
Jos olisimme olleet Venäjän vallan alla, olisimme kaikki maaorjien jälkeläisiä. Ruotsin vallan aika tuotti paljon paremman lopputuloksen. Suomeen saatiin myös aikaisessa vaiheessa toimiva hallinto.
En voi käsittää, että joku voi suorastaan toivoa, että olisimme päätyneet Venäjän vallan alle. On myös erittäin naiivia kuvitella, että jos Ruotsin valtaa ei olisi ollut, olimme itsenäistyneet jo 1200-luvulla.
Mitä jos ostaisit menolipun ihannvaltioosi, Ruotsiin?
Ihan kuin Suomessa.
Ruotsin vallan aikana maaseudun piian ja rengin asema oli verrannollinen Venäjän maaorjan asemaan. Piiat ja rengit olivat talon omistajan huolenpidon alaisuudessa, mikä tarkoitti sitä, että paikkakunnalta sai poistua korkeintaan kahdeksi vuodeksi.
Venäjän maaorja sai isännältään elannon ja ylläpidon. Suomessa siitä ei ollut takuuta. Piikoja ja renkejä kiersi usein paikkakunnalla talosta toiseen etsien palveluspaikkaa.
Mikä on se Berliinin muuri, joka Suomessa pitäisi kaataa, jotta pakkoruotsi poistuisi niin kuin pakkovenäjä lähti DDR :stä?
Suomi ja DDR, siinä pari
Eduskunnassa on tehty useita yrityksiä pakkoruotsin poistamiseksi.
Berliinin muuri pitää.
Pitää aikansa.
Pakkoruotsi pois!
DDR:n salaisen palvelun Stasi-agenttien nimilistaa piilotellaan yhä SUPOn kassakaapissa. Koivisto halusi listan piiloon 60 vuodeksi. Se voidaan siis avata aikaisintaan vuonna 2050.
Vähän niin kuin Suomessa.
Niin se meni.
Ihan kuin Suomesssa.
Paitsi, että venäjän kielen puhujia on enemmän kuin pakkoruotsin puhujia.
Siinä pakkoruotsin malli
Suomessa lapset itkevät, mutta eivät siltikään rakasta pakkoruotsia.
Äänestä persuja kuntavaaleissa!