Hylätyksi tulemisen jälkeinen ahdistus

Ilmeisesti identiteettisi koki kovan kolauksen eron vuoksi. Voisit jutella asiasta jonkun ammattilaisen (terapeutti tms) kanssa. Oletko jutellut asiasta nykyisen puolisosi kanssa? Sekin voisi auttaa. Puoliso ei ole ajatuksenlukija. Teillä on omat historianne, jotka vaikuttavat nykyisyyteen. Asioista on rohjettava puhua.

Itselläni on uusi miestuttavuus, ja meillä molemmilla on rankkoja menneisyyden kokemuksia. Tässä suhteessa koetan puhua rehellisesti (mutta toista loukkaamatta) kaikista asioista. Mietin aina vähän etukäteen, ja kuulostelen tilannetta, minkä asian otan ja milloin puheeksi. En käy asiaa läpi juuriaan myöten, vaan saatan joskus palata samaan asiaan myöhemmin syvällisemmin. Puhumatta toista ei opi tuntemaan.

Oletko miettinyt, että lasin voi nähdä puolityhjänä tai puolitäytenä? Jos näet lasisi puolityhjänä, näet vain uhkia. Jos näet lasisi puolitäytenä, voit nähdä sen upean asian, että olet saanut rinnallesi uuden upean puolison. Olet saanut uuden elämän ja uuden mahdollisuuden, menneisyydelle voisi pitää hautajaiset (tosin kauniit ja hyvät menneet asiat kannattaa silti muistaa). Eli kannattaa nauttia niistä hetkistä, mitä teillä on, eikä liikaa murehtia mennyttä tai tulevaa.

Alussa kävin Mt- toimistossa juttelemassa, lähipiiriltä sain tukea mutta lopulta ihminen on yksin tuskansa kanssa, miten vaan laittaa pois melkein elämän mittaisen avioliiton missa on lapset kasvaneet ja kotia hoidettu.
Uusi aviomies ei juuri halua puhua tai kuunnella entisestä, varmaan jotakin mustikseen liittyvää vaikka ei myönnä. Hyvä mies on.
Ahdistus vaan on ollut kaverina liiankin kanssa, elämä heittää eleteen odottamattomia asioita.

Tuliko se ihan yllätyksenä, että mies lähti? Se ennakoimattomuus varmaan on suurin ahdistuksen aiheuttaja. Jos luottaa että jatketaan, ja yhtäkkiä tapahtuu ero, se vie perusturvallisuutta.
Oliko sinulla minkäänlaista aavistusta, että kaikki ei olisi ok? Jotkut ovat huomanneet kun miettivät taaksepäin, että olikin etääntynyt kumppanistaan, ja että suhde oli muuttunut enemmänkin jonkinlaiseksi rutiiniksi tms. Ehkä jos voisit huomata nyt jälkikäteen jotain sellaisia "merkkejä" niin se yllätyksellisyys ei tuntuisi enää niin pahalta. Ja toisaalta olitko itse ihan tyytyväinen suhteeseen, omalta osaltasi?
- Pahinta lienee kuitenkin se, kun lähtijä on se toinen, eikä itse. Ja yllättäen. Vaikka olisi jollain tavoin tyytymätönkin, niin jokainenhan toivoo voivansa päättää omasta elämästään ja parisuhteesta. Siksi kun toinen tekee sen päätöksen se tuntuu tosi järkyttävältä, niillekin, joilla on itsellään ollut suhteessa tyytymättömyyttä.
Ehkä, nämä ovat vain mitä minulle tuli mieleen, pähkäiltyäsi näitä niin luuletko että sinulle voisi käydä niin että kun pääset siitä yllätyksellisyydestä yli, ja siitä että päätöksen teki toinen, etkä voinut vaikuttaa, ja jos suhde ei kuitenkaan ollut niin loistava kuin mitä olit ehkä tottunut ajattelemaan... niin perusturvallisuus voisi vähitellen palautua ja voisit nauttia uudesta suhteestasi...?
Suruvaihe, surutyö on varmaan sinulla vielä osittain tekemättä. Varsinkin, kun et ole voinut puhua kovin paljon kenenkään kanssa. Uusi miehesi ei halua olla entisten suhteidesi purkupaikka, ja se on ymmärrettävää. Pitäisi olla joku luotettava ystävä tai muu ulkopuolinen. Esim. jos voisit käydä muutaman kerran jollain terapeutilla puhumassa. Jos mt-toimisto ei riittänyt (siellä ei yleensä ole mahdollisuutta luottamuksellisuuteen) niin ehkä voisit satsata muutaman käynnin yksityissektorin psykologiin tms. Kun pääset puhumaan, voi surutyö päästä alkuun, ja sitä kautta alkaa uusi, parempi elämänvaihe. Hyvää jatkoa ja toipumista:)

Yllätyksenä tuli ja ei, oli ihastunut järjestötoiminnassa ja hoksasin asian, lupasi lopettaa ystävyyden joka kuitenkin paheni.
Kukaan lähipiiristä ei olisi ikinä voinut uskoa näin tapahtuvan.
Surutyö varmaan jäänyt puolitiehen, ikävöin häntä vieläkin ajoittain ja kotia jonka jouduin jättämään ja koko asuin paikkakuntaa, piti muuttaa pois kun hän halusi jäädä kotiimme.
Herkälle ihmiselle elämän vastoinkäymiset ottavat koville, udkon että niistä ei tämän elämän aikana selviä.
Terapiaa en oikeastaan ole harkinnut.
Vihaa en ole kokenut, surua vain.
Olen turvannut Jumalan apuun, hän on luvannut olla tykönä kun on ahdistus.
Kiitos sinulle lämpimistä kommenteistasi.