Oliko Jeesus köyhä, toimeentuleva vai rikas?

1.5. kirjoitin Yleistä kristinuskosta-palstalle näin:

Jos Jeesus oli rikas, tai edes tavanomaisesti toimeentuleva, on selvää, että hän käytti aineellisia rikkauksiaan samoin kuin hengellisiäkin eli auttaakseen ihmisiä, ja opetti, että niin pitäisi tehdä muidenkin. Ja ettei sydäntään ja turvaansa pidä kiinnittää sellaisiin asioihin kuin rikkaus ja maalliset asiat. Olen kuitenkin miettinyt, mitä Jeesus itse sitten mahtoi olla raamatun oman ilmoituksen mukaan: köyhä vai jotain muuta? Sillä yleensähän häntä ja hänen perhettään, kuten opetulapsiaankin, on pidetty köyhinä. Mietinnän pohjana olen käyttänyt joitakin netistä löytämiäni väitteitä ja omia pohdintojani.

Historiaa tutkineitten mukaan Jeesuksen aikaan 90 % oli suhteellisen köyhiä ihmisiä, loput erittäin rikkaita. Välimuotoa eli keskiluokkaa ei ollut.

Raamattu kertoo, että Maria ja Joosef eivät saaneet sijaa majatalosta. Rikkaillehan yleensä löytyy kyllä sija rahan voimalla täysinäisistäkin taloista, joten viittasiko yösijatta jääminen myös siihen, että Jeesuksen vanhemmat olivat köyhiä? Kuitenkin Maria ja Joosef kuvataan jokaisessa joulunäytelmässä ja elokuvassa aasin selkään. Historioitsijoitten mukaan paras ja äveriän kulkupeli siihen maailmanaikaan oli nimenomaan aasi. Köyhät kuulemma söivät aaseja ja vain varakkaat käyttivät niitä kulkupelinään. Mutta puhuuko raamattu mitään aasista Marian ja Joosefin kulkuvälineenä..? Jeesus itse kyllä ratsasti aasilla myöhemmin, tosin vain laina-aasilla.

Myöhemmin Jerusalemin temppelissä Maria ja Joosef uhrasivat kyyhkysiä, joka tiettävästi kertoo köyhyydestä, koska vanha testamentti sanoo: "...jos hän ei saa hankituksi lammasta, ottakoon kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa". Kuinka Maria ja Joosef kuitenkaan saattoivat olla köyhiä, koska Jeesus sai Beetlehemissä lahjaksi kallisarvoisia lahjoja, mm. kultaa. Mitä näille lahjoille tapahtui? Tuskin ne ainakaan käyttämättä jäivät. Kuluivatko lahjat vasta myöhemmin Egyptin reissussa? Tietäjätkin tulivat tiettävästi vasta parivuotiaan Jeesus-lapsen luokse, kun taas temppelissä oltiin jo 8 päivän ikäisen Jeesus-vauvan kanssa, jolloin lahjoja ei ehkä vielä ollut.

Kun Jeesus sitten oli jo aikuinen ja saarnasi ja liikkui paikasta toiseen, hänelläkään ei ollut usein yösijaa. Oliko Jeesus itse siis "köyhä koditon kulkuri" niin kuin yleensä sanotaan? Raamatun mukaan hänellä kuitenkin oli oma asunto Kapernaumissa. Joten mistä raamatunkohdasta tämä Jeesuksen "köyhän asunnottoman" maine tulee..?

On oletetttu, että kyseinen asunto Kapernaumissa olisi ollut huone tai asunto (alivuokralaisuus) Pietarin perheen talossa. Pietarin taloa taas väitetään arkeologisten tutkimusten mukaan Kapernaumin isoimmaksi ja rikkaimmaksi taloksi. Myöskään historioitsijoitten mukaan kalastajat eivät olleet mitään köyhälistöä. Silti myös kalastajat esitetään yleensä köyhinä rääsyläisinä, mm. elokuvissa. Joka tapauksessa, raamatunkin mukaan vailla paikkaa Jeesus oli ainoastaan silloin, kun hän oli tien päällä. Silloinkin hän pääsi aina joskus ystäviensä luokse yökylään. Mikään irtolainen tai asunnoton hän siis ei ainakaan ollut, vaan ainoastaan matkalainen, joka oli ilman vakinaista majapaikkaa reissujensa aikana.

Missä vaiheessa ja minkä takia pohjois-Galileassa saakka asuva Jeesus muuten oli tutustunut Jerusalemin liepeillä asuviin sisaruksiin, Marttaan, Mariaan ja Lasarukseen, joiden ystävä hän oli? Tai siihen Tyyrossa asuvaan talonväkeen, joiden luokse hän olisi halunnut kerran mennä salaa, niin kuin raamattu kertoo: "Hän nousi ja lähti sieltä Tyyron ja Siidonin alueelle. Ja hän meni erääseen taloon eikä tahtonut, että kukaan saisi sitä tietää..." Ainakin Jeesuksella siis tuntui olevan ystävinään erilaisia "talollisia", nyky-Libanonia myöten. Lähin ystäväpiiri siis ei ainakaan ollut mitään köyhälistöä tai irtolaisväkeä.

Raamatun mukaan Jeesusta rahoittivat häntä seuranneet naiset. Rahaakin siis kyllä oli. Vähintäänkin muiden antamana. Jeesuksella oli myös erillinen rahapussin pitäjä, millaista tuskin löytyy köyhiltä. Miksi Jeesus siis toimi varakkaalle ihmiselle ominaisella tavalla ja piti itsellään kukkaronvartijaa, jos varakkuutta ei muka olisi ollut..? Hän myös sanoi, että "köyhät teillä on aina keskuudessanne", mutta ei vaikuttanut sisällyttävän siihen joukkoon itseään, koska ei sanonut, että "meidät köyhät teillä on aina keskuudessanne".

On myös väitetty, että köyhä ei olisi saanut itselleen seuraajia niin kuin Jeesus sai, eivätkä rikkaat ole tiettävästi koskaan seuranneet mitään köyhiä ihmisiä. Tähän on kyllä sanottava, että Jeesus ei ollut mikään tavallinen rabbi muutenkaan tavoiltaan, teoiltaan ja puheiltaan, joten tästä väitteestä en perusta sellaisena "todisteena", että Jeesus olisi ollut varakas. Sitten Johannes Kastajankin olisi pitänyt olla rikas, ja monen muun vastaavan, joilla on myös ollut seuraajia ja opetuslapsia.

Jatkuu...
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jatkoa aloitukseen...

Mutta sitten kun tullaan lopputapahtumiin Jeesuksen elämässä ja sotamiehet heittivät arpaa Jeesuksen vaatteista, herää jälleen perusteltu kysymys: olisiko niin tehty huonojen ryysyjen ja köyhän miehen lumppujen kohdalla...? Saumaton vaatekin taisi olla siihen aikaan peräti ylellisyysvaate, jollaisen Jeesuksen vaatteen väitetään olleen.

Mitä Jeesus siis raamatun itsensä perusteella oli: köyhä, hyvin toimeentuleva vai peräti rikas?

Nyt sitten 29.5. nähtiin Taivas TV7-kanavalla lyhyt ohjelma nimeltä "Arkeologia ja Jeesus":

Ohjelmasta kävi ilmi se, mitä itsekin olen itsekseni ajatellut.

Eli arkeologit ovat tutkimustensa ja löydöstensä perusteella päätyneet siihen, ettei Jeesus perheineen todennäköisesti kuulunut kaikkein varakkaimpiin ihmisiin, mutta ei myöskään köyhään väestönosaan, vaan hyvin toimeentulevaan väestönosaan.

Ohjelma tulee uusintana vielä tänään (30.5.) klo 11:35, jos se joltain meni ohi.

Näin siis arkeologiset tutkimuksetkin, raamatun itsensä lisäksi, antavat vahvasti viitteitä samaan suuntaan eli siihen, ettei Jeesus todennäköisesti ollut sellainen huono-osainen tai köyhä, jollaiseksi hänet mielellään on kuvattu kaikissa filmeissä ja puheissa.

Ja kuten jo aloituksessakin mainitsin, niin sotamiesten heittäessä arpaa Jeesuksen vaatteista, on ainakin itselläni herännyt kysymys siitä, olisiko niin tehty huonojen ryysyjen tai köyhän miehen lumppujen kohdalla.

Myös Joosef, Daavid ym. Jeesuksen esikuvat vanhassa testamentissa ovat kaikki olleet hyvinkin toimeentulevia tai peräti rikkaita. Eli Jumala on aina siunannut omiaan myös hyvällä toimeentulolla tai jopa rikkaudella. Enkä nyt yritä puolustella mitään epäraamatullista menestysteologiaa tällä puheellani.

Miksi siis Jeesus itse olisi ollut köyhistä köyhin? Eikä Jeesus itsekään puhunut rikkautta vastaan, vaan ainoastaan sitä vastaan, jos rikkauteen kiinnittää sydämensä ja himoitsee rikastumista.

Joka tapauksessa selvää on, että Jeesus varmasti käytti kaikkea (mahdollista tai todennäköistä) aineellista omaisuuttaan, samoin kuin hengellisiä rikkauksiaankin, pelkästään oikein ja hyvin eli ihmisiä auttaakseen. Ja opetti, että niin pitäisi muidenkin tehdä. Ja ettei sydäntään ja turvaansa pidä kiinnittää sellaisiin asioihin kuin rikkaus ja maalliset asiat. "Sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi", niinkuin hän raamatussa varallisuudesta neuvoo.

Tietysti emme koskaan aivan varmasti voi sanoa, kuinka asian laita on Jeesuksen kohdalla ollut, mutta vahvat viittaukset on nyt kuitenkin siihen, että Jeesus ihan mukiinmenevän toimeentulon on aikanaan omannut.

Hieman se muuttaa ainakin itselläni sitä käsitystä, joka minulla on suurimman osan elämästäni ollut Jeesuksesta, ennen kuin asiaa aloin kunnolla tutkia. Mutta kun pitää mielessä, ettei Jeesus koskaan kuitenkaan ollut mikään öykkäri, vaan nöyrä ja vaatimaton kaikessa, mitä teki, on periaatteessa aivan sama, vaikka hän olisi ollut kuinka paljon omaisuutta tahansa.

Ja taivaan rikkauksissahan hänen alkuperänsäkin on.

Ja kun hän kerran palaa takaisin juhlittuna Kuninkaana, on hän varmasti myös pukeutunut ihan arvonsa mukaisesti.

Äänestä

Jeesuksen maallisen isän kuoltua Jeesus nähtävästi joutui elättämään äitinsä ja veljensä. Hän maksoi kymmenykset, joka meni temppelille ja köyhille.

Äänestä
  • Saattaa hyvin olla, että joutuikin, koska Jeesushan oli perheessä vanhin. Jollei lapsuuden ajan kulta riittänyt enää elatukseen, niin sitten rahaa tuli työstä. Jeesushan oli rakentaja ennen palkatonta julistustyötään.

    Äänestä

Toistaitoinen puuseppä vaihtoi viihdealalle. En osaa sanoa kuinka standupilla silloin tienasi mutta välillä joka tapauksessa joutui varastamaan mysliainekset toisten pellosta.

Äänestä

jeesus tienasi puhumalla ruokansa ja yösijan. hikinen työ ei kiinnostanut. vaelteli eu illlallisilla ja lahjoitti muiden rahaa.
Muut uhrataan, ja messias jatkaa ? kuin mona salin sverige sdp?
- saatu aamiaisiin tax free 850e /kk.
- Joka olisi on noin2000e /kk verrollista tuloa. törkeää !

veronkiertoa siis, ja liian suuria etuja.
Ei ihme että marinin otsa menny jo kurttuun, kuin aikoinaan hikisellä kataisella
( sähkönsiirtomaksu-kreikkatuki..). ja uuniperuna, tuppeensahattu vanhasella....

Mutta ajatelkaa, se ministeri ike kokoomus, sai potkut kun textasi tai muna kuvia lähetteli? Ja Marin on laittanu koko-vartalo kuvia vogueen, yms. jukaisuihin....

Ja Kuka maksaa marinin perheen konkurssi-miehen velat ja lainat ja ilmaiset busines finlandin korruptio rahat? ----ei kai veronmaksaja joudu maksamaan niitäkin !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

1.5. kirjoitin Yleistä kristinuskosta-palstalle näin:

Jos Jeesus oli rikas, tai edes tavanomaisesti toimeentuleva, on selvää, että hän käytti aineellisia rikkauksiaan samoin kuin hengellisiäkin eli auttaakseen ihmisiä, ja opetti, että niin pitäisi tehdä muidenkin. Ja ettei sydäntään ja turvaansa pidä kiinnittää sellaisiin asioihin kuin rikkaus ja maalliset asiat. Olen kuitenkin miettinyt, mitä Jeesus itse sitten mahtoi olla raamatun oman ilmoituksen mukaan: köyhä vai jotain muuta? Sillä yleensähän häntä ja hänen perhettään, kuten opetulapsiaankin, on pidetty köyhinä. Mietinnän pohjana olen käyttänyt joitakin netistä löytämiäni väitteitä ja omia pohdintojani.

Historiaa tutkineitten mukaan Jeesuksen aikaan 90 % oli suhteellisen köyhiä ihmisiä, loput erittäin rikkaita. Välimuotoa eli keskiluokkaa ei ollut.

Raamattu kertoo, että Maria ja Joosef eivät saaneet sijaa majatalosta. Rikkaillehan yleensä löytyy kyllä sija rahan voimalla täysinäisistäkin taloista, joten viittasiko yösijatta jääminen myös siihen, että Jeesuksen vanhemmat olivat köyhiä? Kuitenkin Maria ja Joosef kuvataan jokaisessa joulunäytelmässä ja elokuvassa aasin selkään. Historioitsijoitten mukaan paras ja äveriän kulkupeli siihen maailmanaikaan oli nimenomaan aasi. Köyhät kuulemma söivät aaseja ja vain varakkaat käyttivät niitä kulkupelinään. Mutta puhuuko raamattu mitään aasista Marian ja Joosefin kulkuvälineenä..? Jeesus itse kyllä ratsasti aasilla myöhemmin, tosin vain laina-aasilla.

Myöhemmin Jerusalemin temppelissä Maria ja Joosef uhrasivat kyyhkysiä, joka tiettävästi kertoo köyhyydestä, koska vanha testamentti sanoo: "...jos hän ei saa hankituksi lammasta, ottakoon kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa". Kuinka Maria ja Joosef kuitenkaan saattoivat olla köyhiä, koska Jeesus sai Beetlehemissä lahjaksi kallisarvoisia lahjoja, mm. kultaa. Mitä näille lahjoille tapahtui? Tuskin ne ainakaan käyttämättä jäivät. Kuluivatko lahjat vasta myöhemmin Egyptin reissussa? Tietäjätkin tulivat tiettävästi vasta parivuotiaan Jeesus-lapsen luokse, kun taas temppelissä oltiin jo 8 päivän ikäisen Jeesus-vauvan kanssa, jolloin lahjoja ei ehkä vielä ollut.

Kun Jeesus sitten oli jo aikuinen ja saarnasi ja liikkui paikasta toiseen, hänelläkään ei ollut usein yösijaa. Oliko Jeesus itse siis "köyhä koditon kulkuri" niin kuin yleensä sanotaan? Raamatun mukaan hänellä kuitenkin oli oma asunto Kapernaumissa. Joten mistä raamatunkohdasta tämä Jeesuksen "köyhän asunnottoman" maine tulee..?

On oletetttu, että kyseinen asunto Kapernaumissa olisi ollut huone tai asunto (alivuokralaisuus) Pietarin perheen talossa. Pietarin taloa taas väitetään arkeologisten tutkimusten mukaan Kapernaumin isoimmaksi ja rikkaimmaksi taloksi. Myöskään historioitsijoitten mukaan kalastajat eivät olleet mitään köyhälistöä. Silti myös kalastajat esitetään yleensä köyhinä rääsyläisinä, mm. elokuvissa. Joka tapauksessa, raamatunkin mukaan vailla paikkaa Jeesus oli ainoastaan silloin, kun hän oli tien päällä. Silloinkin hän pääsi aina joskus ystäviensä luokse yökylään. Mikään irtolainen tai asunnoton hän siis ei ainakaan ollut, vaan ainoastaan matkalainen, joka oli ilman vakinaista majapaikkaa reissujensa aikana.

Missä vaiheessa ja minkä takia pohjois-Galileassa saakka asuva Jeesus muuten oli tutustunut Jerusalemin liepeillä asuviin sisaruksiin, Marttaan, Mariaan ja Lasarukseen, joiden ystävä hän oli? Tai siihen Tyyrossa asuvaan talonväkeen, joiden luokse hän olisi halunnut kerran mennä salaa, niin kuin raamattu kertoo: "Hän nousi ja lähti sieltä Tyyron ja Siidonin alueelle. Ja hän meni erääseen taloon eikä tahtonut, että kukaan saisi sitä tietää..." Ainakin Jeesuksella siis tuntui olevan ystävinään erilaisia "talollisia", nyky-Libanonia myöten. Lähin ystäväpiiri siis ei ainakaan ollut mitään köyhälistöä tai irtolaisväkeä.

Raamatun mukaan Jeesusta rahoittivat häntä seuranneet naiset. Rahaakin siis kyllä oli. Vähintäänkin muiden antamana. Jeesuksella oli myös erillinen rahapussin pitäjä, millaista tuskin löytyy köyhiltä. Miksi Jeesus siis toimi varakkaalle ihmiselle ominaisella tavalla ja piti itsellään kukkaronvartijaa, jos varakkuutta ei muka olisi ollut..? Hän myös sanoi, että "köyhät teillä on aina keskuudessanne", mutta ei vaikuttanut sisällyttävän siihen joukkoon itseään, koska ei sanonut, että "meidät köyhät teillä on aina keskuudessanne".

On myös väitetty, että köyhä ei olisi saanut itselleen seuraajia niin kuin Jeesus sai, eivätkä rikkaat ole tiettävästi koskaan seuranneet mitään köyhiä ihmisiä. Tähän on kyllä sanottava, että Jeesus ei ollut mikään tavallinen rabbi muutenkaan tavoiltaan, teoiltaan ja puheiltaan, joten tästä väitteestä en perusta sellaisena "todisteena", että Jeesus olisi ollut varakas. Sitten Johannes Kastajankin olisi pitänyt olla rikas, ja monen muun vastaavan, joilla on myös ollut seuraajia ja opetuslapsia.

Jatkuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu