Elinkeinoelämän vaikuttaja varoittaa Ruotsin polusta

Elinkeinoelämän vaikuttaja varoittaa ”Ruotsin polusta”


Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n hallituksen jäsenen, Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan Suomen on vältettävä Ruotsin tekemät virheet, jotta jengirikollisuus ei saa täällä jalansijaa.

– Pitäisiköhän omien päättäjiemme fokus olla siinä, ettemme seuraa tätä polkua? Ruotsin tie näissä asioissa on todella pelottava, Kangaskorpi twiittaa.

Hän viittaa Helsingin Sanomien artikkeliin, jonka mukaan maahanmuuttajataustainen rikollissuku hallitsee Göteborgissa jopa kokonaista kaupunginosaa väkivallan uhalla. Jengirikollisuus onkin länsinaapurissa lisääntynyt huolestuttavasti. Ruotsi on noussut myös ampumiskuolematilastojen kärkeen Euroopassa.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos maahan päästetään liikaa mamuja, niin VARMASTI syntyy rikollisia mamujengejä!

Pitää aina keskittyä syihin eikä seurauksiin. Tuon periaaatteen EK: n edusta ”unohti”.

Äänestä

Alkaako pikkuhiljaa kuulua järjen ääntä...? Kauan sitä on saanut odottaakin.

Äänestä
  • Niinpä ihan saatanan kauan tätä on odotettu Suomessa!
    2020 tuli jo 30 vuotta täyteen tätä Islampaskaa, eikä loppua ole näkyvissä!

    Äänestä

Kotouttaminen on epäonnistunut, johtuen kotoutettavien haluttomuudesta kotoutua.
Thaimaasta ja Ukrainasta tulee kausityöntekijöitä eikä heitä kotouteta päiväkään vaan ryhtyvät töihin heti.
Turvapaikanhakijoita kotoutetaan vuosikausia ja mikäli syyllistyvät rikoksiin, syyllistetään mieluiten muita kuin rikollisia itseään. Ellei vapaaehtoisesti Suomeen tullut aikuinen pysty sopeutumaan oikeusvaltioon, hänen olisi parempi vaihtaa uskontotonsa ja kulttuurinsa sopivaan valtioon.

Äänestä
  • Aivan me emme tarvitse tätä Islampaskaa yhtään Suomeen!
    Voivat mennä pyllistelemään ja Islampaska vaatimuksineen omiin kalifaatteihinsa radikalisoitumaan ja elämään Islampaskan muksisesti, Isis morsiammineen!
    Niiden Suomeen päästäminen ei ole ratkaisu mihinkään ongelmiin, pilaamme Islampaskalla oman sivistyneen, tasa-arvoisen, demokraattisen kotimaamme Suomen!
    Ei voi olla niin että joukko Intersekktionaalisia viherkommunisti feministisuvakkeja voi päättää siitä mitä kotimaallemme tapahtuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan me emme tarvitse tätä Islampaskaa yhtään Suomeen!
    Voivat mennä pyllistelemään ja Islampaska vaatimuksineen omiin kalifaatteihinsa radikalisoitumaan ja elämään Islampaskan muksisesti, Isis morsiammineen!
    Niiden Suomeen päästäminen ei ole ratkaisu mihinkään ongelmiin, pilaamme Islampaskalla oman sivistyneen, tasa-arvoisen, demokraattisen kotimaamme Suomen!
    Ei voi olla niin että joukko Intersekktionaalisia viherkommunisti feministisuvakkeja voi päättää siitä mitä kotimaallemme tapahtuu!

    On totta ettei Thaimaalaisia ja Ukrainalaisia kausityöläisiä kotouteta ja paapota sekunttiakaan kun tulevat Suomeen töihin!
    Ei ole mitään Islampaska pedagogeja, asiamiehiä, valtuutettuja, koordinaattoreita ja yhteisö tulkkeja vaatimassa lisää kotoutusrahaa ja syyllistämässä kantasuomalaisia siitä etteivät ”kotoudu” vääräuskoisten ja uskonnottomien sivistyneisiin, tasa-arvoisiin, demokraattisiin yhteiskuntiin, vaan vaativat omat rinnakkaisyhteiskuntansa joihin kantaväestön pitää integroitua!

    Äänestä

  • Eihän tälläisestä ”monimuotoisesta, monikulttuurisesta, kulttuurinrikkaus Islampaskasta seuraa mitään muuta kuin rikollisuutta, ongelmia, jengiytymistä ja yhteiskuntarauhan lopullinen menettäminen!
    Meillä on tosiaan tästä Islampaskasta itselläkin Suomessa jo 30 vuoden kokemus ja tulokset ovat näkyvissä myös täällä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän tälläisestä ”monimuotoisesta, monikulttuurisesta, kulttuurinrikkaus Islampaskasta seuraa mitään muuta kuin rikollisuutta, ongelmia, jengiytymistä ja yhteiskuntarauhan lopullinen menettäminen!
    Meillä on tosiaan tästä Islampaskasta itselläkin Suomessa jo 30 vuoden kokemus ja tulokset ovat näkyvissä myös täällä!

    Vetratkaa tätä Islampaskaa vaikka Vietnamilaisiin venepakolaisiin niin alatte Islamilla aivopestyt idioottisuvakit ymmärtämään minkä kanssa olemme tekemisissä!

    Äänestä

puhuuko joku EKssa järkeä?
Mistä lähtien?

Äänestä
  • Tottakai Ek puhuu omien etujen puolesta, mutta ei tämä Ikuisesti elätettävä holtittomasti lisääntyvä radikalisoituva...jne Islampaska ole kenenkään etu!
    Ei edes Ek:n!

    Äänestä

Ei tätä Islampaskaa pidä sekoittaa hyödylliseen työperäiseen maahanmuuttoon!
Islampaska on vain ja ainoastaan haittamaahanmuuttoa!

Äänestä

Muslimi ei tule koskaan hyväksymään " vääräuskoisten" syntistä elämää ja vääräuskoisia ihmisiä! Ikuinen sota omassa kulttuurissaan jo kertoo paljon siitä, ei sinne ole kukaan hyökännyt vaan keskenään verisesti tappelevat, tuhoavat kotinsa ja maansa jonkun fanaattiseen" uskontoonsa" kuuluvan muotoseikan takia. Muslimit noudattavat juuri koraanin oppeja käyttää hyväksi ja heikentää kusetettavissa olevia länsimaisia tolloja ja heidän maallisensyntisiä maitaan. TYHMÄ EI ole se joka pyytää, VAAN SE JOKA MAKSAA! sanoo jo vanha sananlaskukin. Tällä hetkelläkin kuumeisesti mietitään ja saivarrellaan ja sievistellään mitä pitäisi esim espanjassa tänne pääsyä odottaville, tuhansien muslimi miesten laittomille siirtolais joukoille tehdä, kannattaisi kysyä varmaan veteraaneilta!?

Äänestä

Vuosaaressa yritetty sunnuntaina kaapata nuori tyttö autoon, tuntomerkit : sensuroitu. Rastilasta on kadonnut toinen tyttö pari päivää sitten...

Äänestä

ruotsissa on 53 no go aluetta
ranskassa n 1000 joista 150:ssä on sharia lait voimassa

Äänestä

Sattam

Äänestä
  • Ratkom

    Äänestä

PK- seutu on jo vaaroiksi tehty noitten kultuurein
- miksei käyvä jo noita päin joukoin

Äänestä

Ohisalo: Mutta kun Korona....

Äänestä

ja halla-ahoko sulle kebabit paistaisi?

Äänestä

Mauri Koskela maan johtoon

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Elinkeinoelämän vaikuttaja varoittaa ”Ruotsin polusta”


Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n hallituksen jäsenen, Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan Suomen on vältettävä Ruotsin tekemät virheet, jotta jengirikollisuus ei saa täällä jalansijaa.

– Pitäisiköhän omien päättäjiemme fokus olla siinä, ettemme seuraa tätä polkua? Ruotsin tie näissä asioissa on todella pelottava, Kangaskorpi twiittaa.

Hän viittaa Helsingin Sanomien artikkeliin, jonka mukaan maahanmuuttajataustainen rikollissuku hallitsee Göteborgissa jopa kokonaista kaupunginosaa väkivallan uhalla. Jengirikollisuus onkin länsinaapurissa lisääntynyt huolestuttavasti. Ruotsi on noussut myös ampumiskuolematilastojen kärkeen Euroopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu