Viidakon syvyyksistä on löytynyt ateistinen heimo (tapaus Piraha).
Se asia, joka ateismin tutkijoita kiinnostaa on se, että onko tuo heimo, joka eli tapoineen ollut jäänteitä ns. alkuateismista, joka puhtaana virtasi kuin vuoripuro, ennen kuin teismiin lankeaminen tapahtui?
Osaako joku sanoa onko ko. heimo ollut alusta asti ateistinen?
Ateismin alkulähde
3
52
Vastaukset
En sanoisi, että Pirahãkansa on ateistista. He uskovat henkiin, mutta menettivät nopeasti kiinnostuksen Jeesukseen kun saivat tietää, ettei Jeesuksesta kertonut Daniel Everett ollut koskaan nähnyt Jeesusta. He vaativat kaikista väitteistä henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvia todisteita, mikä on ihan järkevää esimerkiksi Jeesuksen ja Jumalan kohdalla.
Pirahãkansan tärkeimpiä arvoja on se, ettei ihmistä pakoteta mihinkään. Kukaan ei voi kertoa toiselle, miten asiat pitäisi tehdä. Heiltä puuttuu myös sosiaalinen hierarkia, koska ovat metsästäjäkeräilijöitä, joilla ei juurikaan ole omaisuutta, jonka keräämiseksi ja suojelemiseksi hierarkiat ja niitä legitimoivat uskonnot on alun perin keksitty.
https://en.wikipedia.org/wiki/Pirahã_people- Anonyymi
"Pirahãkansan tärkeimpiä arvoja on se, ettei ihmistä pakoteta mihinkään."
Pirahat ovat ns. jaloja villejä, joita sadut jumalista ei ole vielä ehtinyt pilata. Jos Pirahat omaksuisivat jumaluskon, heille tulisi nopeasti hierarkia, jossa muutamat nokkamiehet alkaisivat keräämään tavaroita, alistamaan muita ja kertomaan miten heitä pitää palvella ja mitä ei saa tehdä.
- Anonyymi
Peppi Pitkätossu ja Kongon demokraatti nauravat uskovaisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi1734279Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo694114Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks512298Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä582261- 582154
- 531826
- 281467
Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1101288Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1151223- 601149