Halla-Ahon paha vaalitaktinen möläytys pahimpaan aikaan

Milloin viimeksi poliitikko on juuri äänestyksen käynnissäollessa sössinyt vaalivoittonsa niin pahasti kuin Halla-Aho teki? Duunareiden ääniä lähti roppakaupalla persuilta.
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Demareilla paniikkia kun selvisi että prinsessa on kahminut verovaroilla itselleen kuninkaallisten aamupaloja.

Äänestä
  • Pääministeri on Pääministeri, oli hän mistä puolueesta tahansa ja tavis on tavis.

    Äänestä

Marin on antanut ahneudelle kasvot.

Äänestä
  • Niin, Pääministeri on Pääministeri, oli hän mistä puolueesta tahansa ja tavis on tavis.

    Äänestä

Ennen möläytyksiäänkin olen pysynyt vasemmalla ja mitä tulee nykyisen Pääministerin kiusaamiseen, niin pysyn vain varmemmin vasemmalla.

Äänestä
  • Vihervasemmiston mielestä valtion kassan rosvoamiseen puuttuminen on kaiketi kiusausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervasemmiston mielestä valtion kassan rosvoamiseen puuttuminen on kaiketi kiusausta.

    Niin, mietippäs sitten tätä.
    Tasapuolisuuden nimissä voisi kaivaa aiempienkin Pääministereiden käyttämät etuisuudet ja talousasiat esille mitään pois jättämättä tai sitten halutaan vain jahdata Marinia syystä tai toisesta. 🤔

    Äänestä

No Sannaa paremmaksi vaikea laittaa! :DDD

850e/kk valtion rahoja omaan taskuun ja kiinnijääminen housut kintuissa!

Äänestä
  • Edelleen Marin tai SDP ei ole mitenkään osallisena ateriaetuun, on niin hakemalla haettu ja tekemällä tehty "kohu" oikeisto-opposition taholta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edelleen Marin tai SDP ei ole mitenkään osallisena ateriaetuun, on niin hakemalla haettu ja tekemällä tehty "kohu" oikeisto-opposition taholta.

    No just niin. Sanna Marin vaan söi perheensä kanssa, eikä tiennyt, että se jopa maksaakin jotakin. Hakemalla haettua etuuttako, voih, ei voi olla. Köyhä maksaa aina itse sapuskansa.

    Äänestä

  • Tasapuolisuuden nimissä voisi kaivaa aiempienkin Pääministereiden käyttämät etuisuudet ja talousasiat esille mitään pois jättämättä tai sitten halutaan vain jahdata Marinia syystä tai toisesta. 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No just niin. Sanna Marin vaan söi perheensä kanssa, eikä tiennyt, että se jopa maksaakin jotakin. Hakemalla haettua etuuttako, voih, ei voi olla. Köyhä maksaa aina itse sapuskansa.

    Suomen virassa olevalle pääministerille kuuluu tiettyjä etuja.

    Esimerkiksi asuntoetu, autoetu ja ateriaetu ovat nyt noita etuja mitä pääministerille kuuluu kun on virassaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen virassa olevalle pääministerille kuuluu tiettyjä etuja.

    Esimerkiksi asuntoetu, autoetu ja ateriaetu ovat nyt noita etuja mitä pääministerille kuuluu kun on virassaan.

    Kirjoitatte potaskaa.

    Suomen lain mukaan pääministerille ei kuulu ateriaetu.

    Tuloverolain mukaan voi työnantaja tarjota tietyissa tilanteissa verotonta ateriaetua. Kuitenkaan työntekijän kotiin ja perheelle verotonta ateriaetua ei voi ulottaa. Sanna Marin perheineen asuu vakituisesti Kesärannassa. Ei Sanna Marinille voi Kesärantaan voi toimittaa verotonta ateriaetua. Eikä varsinkaan Sanna Marinin perheelle.

    Äänestä

Kuka sitten ne aamiaiset Kesärannassa on syönyt? SDP trolli väittää varmaankin pokkana, että Halla- aho ja muut Persut siellä käy salaa jääkaapilla. Tää menee yhä absurdimmaksi.

Äänestä
  • Ei tässä sen tyyppisiin väittämiin lähdetä kun ei mitään persuja olla. 🙂

    Äänestä

Kakuntekijöiden puolue PS
Jussi Halla-aho 29.5., lähde Suomen Uutiset,

antaa tunnustusta ympäri Suomea kerätyille kuntavaalien ehdokaslistoille ja sanoo tuntevansa niistä ylpeyttä. Ehdokkaita on lähes 6 000.

– Listat vahvistavat sen, minkä tiedämme mielipidekyselyistä ja niiden taustamateriaaleista: me olemme työväen puolue sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Olemme tavallisten, epätäydellisten, työtätekevien suomalaisten ihmisten puolue.

Kakuntekijöiden puolue, kuten työmies Matti Putkosella on tapana sanoa. Niiden, jotka kannattelevat hyvinvointivaltiota työllään ja maksamillaan veroilla; jotka eivät vaadi kovin paljon eivätkä pidä kovin suurta meteliä itsestään; joita ei näe kovin usein lehtien kansissa ja joiden mielipidettä ei ole muodikasta kysyä; joiden roolina tässä yhteiskunnassa on maksaa, olla hiljaa ja kuunnella syytöksiä milloin mistäkin. Olemme palkansaajien ja pienten yrittäjien puolue, Halla-aho sanoo.

Demaritkin tietävät: Perussuomalaiset on suurin duunaripuolue

Äänestä

Aioin persuja äänestää tulevissa vaaleissa mutta käännän äänestystakkia ympäri. Hyvä että Halla-Aho selvitti perussuomalaisten suhtautumisen duunareihin ja työttömiin. Marinin aamiaisista en tiedä mutta eiköhän käytäntö ole ollut muittenkin pääministereiden aikana, lapsellista tonkimista ja juuri vaalien alla sattumalla.

Äänestä

Halla-Aho oikeassa turhia pummeja sekä loisia ei kannata elättää

Äänestä
  • Se asenne on hyvä tietää, että jos pääsisi hallitukseen, niin alkaisin heti hankkiutumaan työkyvyttömyyseläkkeelle pois duunareiden ja työttömien kepityksistä.

    Äänestä

Nyt tiedetään mitä Halla-Aho ajattelee kaikista niistä palkansaajista jotka tienaavat alle 3000 euroa kuukaudessa, hänen mukaansa tämä maa ei heitä juuri kaipaa. Lisäksi hän suoraan hyökkää AY-liikettä vastaan ja vaatii työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista.

Äänestä
  • Tarkoittaa mamuja jota pyrkivät tänne täysihoitoon ilmaiseksi. Halla-Aho vaatii että jos tulee suomeen töihin on pystyttävä elättämään itsensä pelkällä palkallaan eikä yhteiskunnan avustuksilla

    Suomalaiset pummit ja loiset voivat olla rauhassa he eivät menetä elatustaan

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Milloin viimeksi poliitikko on juuri äänestyksen käynnissäollessa sössinyt vaalivoittonsa niin pahasti kuin Halla-Aho teki? Duunareiden ääniä lähti roppakaupalla persuilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu