Sanna Marin ehdotti kunnallisveroa rikkaille

Ja sen jälkeen tuli todellinen ajojahti, jonka syynä Sanna itse ei edes ole. Todellista mediavaltaa pitävät tahot tuputtavat kymmenen tuhannen vuosituloja suurimmaksi uutiseksi. Ainakin sen eri otsikot tuntuu olevan ensimmäisinä jokaisella uutissivustolla.
Sitä vastoin yli 15 000 000 vuositulojen rikkaat ja miljardien vuositulosten yritysryppäät saavat verokeinotella ja jättää suurimmat verot maksamatta.
4166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tänään Marinin ruokarahat oli toisena uutisena Ylen uutissivustolla. Edistystä.

Äänestä
  • Tuleekohan pääministerin aamupuuro etu, etusivun uutiseksi taas vaalipäivänä. :P

    Äänestä

Sanna on punafasisti.

Äänestä
  • Perustele väitteesi.

    Äänestä

  • Ei Sanna ole perussuomalaisen puolueen jäsen, joten hän ei ole fasisti vaan tasavaltalainen.

    Äänestä

  • Persufasisti luulee kaikkien olevan fasisteja, koska itse on sellainen.

    Äänestä

  • Minusta Sanna näyttää vaaleaihoiselta. Eikä hän ole seksifantasiasi fasisti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perustele väitteesi.

    Sosialismin kannattaja = punafasisti! SS eli Sosialisti Sanna siis on punafasisti!

    M.O.T.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Sosialismin kannattaja = punafasisti! SS eli Sosialisti Sanna siis on punafasisti!

    M.O.T.

    Oikeistotollerolla taas kiukuttelukohtaus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeistotollerolla taas kiukuttelukohtaus!

    On se kummaa ja ehkä kiukutteluakin kun alkaa väittämään reaalista toteamusta kiukutteluksi!

    Miksi et edes yrittänyt osoittaa minun olevan väärässä? Et sinä onnistunut olisi mutta olisi se fiksumpaa ollut kuin aivopiereskely!

    Äänestä

Aivan, Sanoma Oy ja Herlin.

Äänestä
  • Määrätkää Herlineille ja Kone Oy:lle 100 prosentin verot. Samalla Kone lopettaa toimintansa ja tuhansia suomalaisia jää työttömiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Määrätkää Herlineille ja Kone Oy:lle 100 prosentin verot. Samalla Kone lopettaa toimintansa ja tuhansia suomalaisia jää työttömiksi.

    Jos+Kone+maksaa+5+%+veroa+ja+saa+samalla+yritystukia+enemmän+kuin+se+5+%,+niin+maksaako+yhtiö+veroja+suhteessa+enemmän+vai+vähemmän+kuin+tavallinen+duunari+20+%+verossa+ja+10+%+työeläke+ja+sairaskassarahaa.+Eli+työläinen+maksaa+30+%+veroa,+vaikka+verokortissa+lukee+20+%.

    Äänestä

EK on masinoinut näyttävän vastahyökkäyksen. Ja kukapa se kovinta ääntä muut pitävät kuin perdsut? Kertoo kenen asialla ovat.

Äänestä

Punikkien pakko keksiä uusia veroja, katsos se rahan kylväminen kaikkien muunmaalaisten hyvinvoinnin tukemiseksi tekee tehtävänsä. Marinin punikkihallitus rupeaa nyt "rokottamaan" rahaa Suomalaisilta, vitun viisasta.

Äänestä
  • Eräs monikansallinen puutuoteyritys maksoi Ruotsiin 20 000 000 euroa veroa, mutta ei yhtään euroa Suomeen. "Verosuunnittelu" on mukava asia suurille yrityksille. Ja yrityksen osingot osakkeenomistajille oli satoja miljoonia euroja.

    Äänestä

  • Kun maailmaa ja Suomea nyt koettelee koronapandemia, on sen torjumiseksi ollut pakko ottaa melko runsaasti lainaa, jotta yhteiskunta selviää pandemian yli. Kaikki puoleeet tekisivät samoin, no jaa, ehkä PS ei tekisi, vaan melkoinen kaaos syntyisi PS:n politiikan seurauksena. Yrityksiä kaatuisi tuhansittain ja uusia työttömiä syntyisi valtavat joukot. On aivan selvää, että sitten kun pandemia on ohi, veroja joudutaan korottamaan, jotta valtio voi hoitaa velvoitteensa pandemian jäljiltä ja lisäksi valkojakin pitäisi sitten ryhtyä maksamaan ennenpitkää. Näin on tehty aina ennenkin ja näin tehdään nytkin, se on pakollinen asia. Perussuomalaisetkin toitottavat, että kun veroja alennetaan yhteiskunta toipuu ja asiat hoituvat kaikin puolin hyvin. Tämä hyödyttää eniten kaikkein rikkaimpia, ei suinkaan niitä kaikkein köyhimpiä. Tämä on lainattu sieltä meren takaa, kun edellinen presidentti oli vallassa. Nykyinen presidentti on ottanut valtavat lainat ja ryhtynyt elvyttämään. Se on oikein. Niin se menee. Ei se onnistu Persujen keinoilla. Siis politiikka on siellä muuttunut täysin, kun valta vaihtui. Toivottavasti Persut pysyvät oppositiossa, ja se on todennäköistä, koska Suomessa halutaan toisenlaista politiikkaa. Nyt ei ole säästämisen aika, vaan elvytyksen aika. Myöhemmin sitten taas säästetään kun ollaan tasapainossa. N äinhän sen pitäisi mennä. Veroja tullaan korottamaan ja se on pakko. Se on valtiolla sama kuin yksityiselläkin, periaatteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun maailmaa ja Suomea nyt koettelee koronapandemia, on sen torjumiseksi ollut pakko ottaa melko runsaasti lainaa, jotta yhteiskunta selviää pandemian yli. Kaikki puoleeet tekisivät samoin, no jaa, ehkä PS ei tekisi, vaan melkoinen kaaos syntyisi PS:n politiikan seurauksena. Yrityksiä kaatuisi tuhansittain ja uusia työttömiä syntyisi valtavat joukot. On aivan selvää, että sitten kun pandemia on ohi, veroja joudutaan korottamaan, jotta valtio voi hoitaa velvoitteensa pandemian jäljiltä ja lisäksi valkojakin pitäisi sitten ryhtyä maksamaan ennenpitkää. Näin on tehty aina ennenkin ja näin tehdään nytkin, se on pakollinen asia. Perussuomalaisetkin toitottavat, että kun veroja alennetaan yhteiskunta toipuu ja asiat hoituvat kaikin puolin hyvin. Tämä hyödyttää eniten kaikkein rikkaimpia, ei suinkaan niitä kaikkein köyhimpiä. Tämä on lainattu sieltä meren takaa, kun edellinen presidentti oli vallassa. Nykyinen presidentti on ottanut valtavat lainat ja ryhtynyt elvyttämään. Se on oikein. Niin se menee. Ei se onnistu Persujen keinoilla. Siis politiikka on siellä muuttunut täysin, kun valta vaihtui. Toivottavasti Persut pysyvät oppositiossa, ja se on todennäköistä, koska Suomessa halutaan toisenlaista politiikkaa. Nyt ei ole säästämisen aika, vaan elvytyksen aika. Myöhemmin sitten taas säästetään kun ollaan tasapainossa. N äinhän sen pitäisi mennä. Veroja tullaan korottamaan ja se on pakko. Se on valtiolla sama kuin yksityiselläkin, periaatteessa.

    Persut olisivat tehneet Ruotsin malliin. Ensin ei mitään koronatoimia, sitten ihmetellään miksi epidemia laajenee. Sairaspaikat täyttyvät ja ihmisten annetaan kuolla tautiin.
    Ulkomailla matkustellaan ja tuodaan uusia versioita taudista, jotka sitten leviävät vielä tehokkaammin. Siitä seuraa vielä enemmän kuolleita.
    Joten epidemian loputtua Ruotsin talous nousee taas uusiin huippuihin, kun varttunut väki on kuollut tautiin, eikä eläkkeitä tarvitse maksaa.

    Äänestä

  • Pieniä on Suomen Valtion rahavirrat verrattuna finanssipelureiden ja suuryritysten hilloihin. Ja kyllä nämä suurrikkaat osaavat pitää rahoistaan kiinni aivan toisella tavalla kuin hölmöt pienrikkaat ja valkokaulustyöläiset, jotka on harhautettu äänestämään Kokoomusta.
    Nyt vielä entiset tilalliset ja heidän perillisensä äänestävät perussuomalaisia, joita johtaa kansallissosialisti.

    Äänestä

  • Kokonaisveroaste ei nouse, vaan verotuloja ohjataan laajemmalla veropohjalla kunnille.
    Persut taas valtaan päästyään ostaa sotakalustoa enemmän kuin sote maksaa suomaisille. Ja perustavat vakituisen armeijan, joka pitää kansan kurissa.

    Äänestä

Tuuli heiluttelee paniikissa olevan pääministerin huulia. Tuskin on edes hallitusohjelmassa. Samanlaisia ulostuloja on ollut muilakin puoluejohtajilla, joka on selvä merkki hallituksen kriisistä.

Äänestä

Yhdysvalloissa+oli+vuosina+1930+-1980+rikkaitten+verotus+jatkuvasti+yli+70%+ja+talouskasvoi+ennätyksellistä+vauhtia.Kasvoi+siksi+kun+yhteiskuntaan+tuli+rahaa+ja+investointeja.Joka+toi+mukanaan+täystyöllisyyden+ja+ostovoima+oli+hyvä+myös+duunareilla.Kunnes+tuli+presidentti+Reagan+ja+romutti+kaiken.Superrikkaitten+verotulot+eivät+enää+hyödyttänyt+talouskasvua,+vaan+menivät+keinotteluun.

Äänestä

Rahani viihtyvät erittäin hyvin Suomen ulkopuolella, kuten minäkin.

Äänestä

Marin sanoo että hänellä on tärkeämpää tekemistä ja että pääministeri ansaitsee avun ruuan laittoon. Mutta sehän on eri asia kuin kuka ruuan maksaa. Kyllä hänellä palvelijoita on, mutta eihän ruokalaskun maksaminen kenenkään aikaa vie eli vain tili muuttuu omaksi jos itse maksaa. Ajankäytöllä ei voi perustella julkishallinnon holtitonta rahankäyttöä kun se heitä elättävä kansa joutuu tulemaan toimeen pienillä tuloillaan verojen jälkeen.

Äänestä
  • Sanna ei ole itsekään maksanut veroa ruokaedustaan vaikka on rikas. 17 000 euroa/kk tienaava ihminen on Suomessa rikas.

    Äänestä

Erinomainen ehdotus pienituloisethan ne suurimmat verotkin maksaa.

Äänestä

Yksi pahimmista Sannan ajojahtiin osallistujista on Yle. Järjestelmällisesti Yle julkaisee joka päivä jotain uutta tietoa ruokarahoista. Keksivät vaikka haastatella sammakkoukkoa, josko hän tietäisi miksi pitää syödä aamupalaa.

Äänestä
  • YLE on yksi pahimmista peittelijöistä. Kommaritoimittajien kyvyttömyys erottaa oma mielipide oikeasta tapahtumasta on kyllä rasittavaa. Ylen asema puolueettomana toimijana on ollut kestämätön jo pidempään.

    Äänestä

Marin käytti ateriaetua, joten miksi ei tarkistanut mihin lakiin kyseinen etu perustuu.
Virkamiehet eivät säädä lakeja Suomessa, joten ateriaedun käyttäjän velvollisuus tarkistaa faktat mm. verottajalta. Marinilla on ollut reilusti aikaa ja avustajia asian laillisuuden selvittämiseksi, mahtoiko edes pyytää virkamieheltä tarkempaa tietoa.
Ellei pääministeri ole perillä omista eduistaan, niin mistä mahtaa olla?

Äänestä

Marin alkaa olla jo lähinnä säälittävä, herättää myötähäpeää jo jokaisella ulostulolla.

Äänestä

Nyt+G+7+maat+sentään+laittaa+yrityksiä+kuriin+15+%+yritysverolla,+joka+tulisi+voimaan+kaikissa+maailman+maissa.++Poistukoon+veroparatiisit.

Äänestä

Porvarit pelkää Sannaa. Sanna laittaa porvareille luun kurkkuun.

Äänestä

Lisää veroja rikkaille! Ottakaa sieltä, mistä vielä pystyy ottamaan.

Äänestä

Nyt mediakin on hiljaa, kun asioitten yhteys on tiedossa.

Äänestä

Kuntien talous kohenisi entiselle tasolle, josta porvarit sen alensivat leikkauksillaan.

Äänestä

Nyt kun kunnissa on paljon porvareita vallassa, niin säädetäänkin se veromuutos eduskunnassa.

Äänestä

Huhuu! Missä nyt on ajojahdin kirjoitukset Ylellä? Vai onko ajojahti päättynyt, kun jahtaaja sai sydärin?

Äänestä

Kansa+huomaa+jo+nyt+käytännössä,+minne+verot+katoaa,,+pakolaisturismi+maksaa+jo+useita+miljardeja+e.+/vuosi+suomessa!!Liian+kallista+on+ja+turvattomuus+lisääntyy..+Ja+ikävää+on+katsella+vetelehteviä+kela-lomalaisia+vetelehtimässä+jouten.Nyt+ei+onnistununu+vihreiltä+myöskään+se+maailman+lopulla+pelottelu,+niin+peljästyneet+kansalaiset+ei+peloissaan+äänestäneet+maailmanlopun+vihreitä.VPJ.+Ohilaukaussalo+ihmettelekin+kun+ei+keskusteltu+tuhon+ja+maailmanlopun+teemoista,+niin+kuin+tuhon+profeetta+olisi+itse+halunnut.+Tuhon+Manaaminen+siis+jä,ja+äänet+ei+tulleet!!Tässä+on+käyny+kuin+monelle+uskonnolle+ja+kirkkokunnalle,+että+peloittelemalla+papit+rikastuu+hetken,+kunnes+kansa+ei+enää+uslko+maailmanlopun+ennustukseen.Demarit+upposi+aamiaisiin,+velka+moraalittomuuteen+ja+järjettömiin+raha-lahjoihin+välimerelle.+Sekin+itse+tehty+tilanne!Ja+Kokomuksen+ahneet+sai+ääniä+suhteessa+enemmän+kun+äänestys+%+oli+alhainen!

Äänestä

Sanna samoilla linjoilla kuin ranskalainen veroasiantuntija Gabriel Zucman. Hänen mukaansa globalisaation voittajia ovat monikansalliset suuryritykset ja niiden osakkeenomistajat. Niitä on verotettu vähemmän ja vähemmän. Samalla keskiluokka on hyötynyt globalisaation hedelmistä vähemmän ja se on joutunut maksamaan veroja jatkuvasti enemmän esimerkiksi kulutusverojen kautta, Zucman sanoo.

Äänestä

Kokoomuksen ajojahti, johon media ilomielin yhtyi. Peränpitäjänä persut, jotka ilakoivat tällä "paljastuksella" sosiaalisessa mediassa minkä ehtivät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja sen jälkeen tuli todellinen ajojahti, jonka syynä Sanna itse ei edes ole. Todellista mediavaltaa pitävät tahot tuputtavat kymmenen tuhannen vuosituloja suurimmaksi uutiseksi. Ainakin sen eri otsikot tuntuu olevan ensimmäisinä jokaisella uutissivustolla.
Sitä vastoin yli 15 000 000 vuositulojen rikkaat ja miljardien vuositulosten yritysryppäät saavat verokeinotella ja jättää suurimmat verot maksamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu