Uutuuskirja väittää: Kyllikki Saaren henkirikos oli harkittu murha

Anonyymi

51

1267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Osasin WSOY:n tietojeni kautta odottaa tätä julkaisua. Muutama selvennys, jota lehti ei osannut kirjoittaa, tai ei halunnut sitä tiedoksi Keskisarjana tahdosta.
      - Yliopiston virkamiestutkijana Keskisarjalla on vapaa pääsy arkistoihin, ilman, että maksaisi apulaisineen tuhansia ja tuhansia euroja kuulustelukirjojen skannauksista, kopioinnista tai muusta palvelusta. Minulle, tai muille tuon asiakirjakokonaisuuden näkeminen maksaisi 15 - 20 tuhatta.
      - Hikkaan tässä on aivan suorat linjat kuinka sotketaan alku, on pyörä, kengänjäljet, seksuaalisuus, sekä päätutkijalla halu suojella pappia (Paavo). Sama halu oli löytää tekaistu syyllinen Vilho (Aulis)
      - Kleemola ja Ikola eivät olleet ensimmäisestä minuutista alkaen lainkaan poliisitehtävien tasolla ruumiin löytöpaikalla. Siihen ei riittänyt heidän, normaali, röyhkeä ja väkivaltainen olemus pamppuineen. He päästivät sotkemaan, kuin tahtoen ”kylän miehet” kenkäkuvioista, vaatekuiduista, ruumiin löytöpaikalle jätettävillä tupakka ja räkäjätteillään.
      - Keskisarja puhuu ”mustatuista riveistä” kuulustelupöytäkirjoissa. Todellisuudessa KRP toimitti mustattuja papereita arkistoon, kun asiapaperien julkisuuslaki tuli voimaan. Jo 1963 APU- lehden toimittaja tehdessään murhan 10- vuotisjulkaisua havaitsi papin, poliisi V.V:n ja isä Saaren kuulustelupöytäkirjoissa puutteellisia sivuja. Ei ollut sivunumerointia, jos oli, niin hypättiin sivulta kaksi sivulle neljä. Vain revittyjen sivujen pienen kulmat olivat niittien alla. Samaa oli myöhemmin 1971 Hilkka papereissa.

      • Anonyymi

        Eli paljon tietoa hävitetty kuulustelupöytäkirjoista.
        Totuus tapahtumista jää varmaan ikuisiksi ajoiksi julki tulematta.

      • Anonyymi

        Tämä lienee kymmenes kirja Kyllikki Saaresta. Viisi ensimmäistä oli pliisun plääsyä, Samoin se Dummelin sievistelyn raporttimainen TV -juttu.
        Pappi on 70 vuotta ollut suojeluksessa, armoittettu ja peitelty todellisuus poliisin toimesta. Aivan kuin oli Maijalakin koko kesän.

    • Anonyymi

      Tekijä taidettiin tietää oikein kun hyvin. mutta sen asian julkitulo olisi muuttanut ihmisten suhtautumista erääseen niin meitä ns. henkisellä tavalla parempaan elämään johdattavaa tahoa kohtaan.
      Kun pappi olisi todettu syylliseksi, olisi koko luterilainen kirkko kokenut todella ison kolauksen ja romahduksen.
      Nuoria naisia jatkuvasti ahdistellut leipäpappi,
      sehän se oli.
      Kirkon valta hiljensi kaikki.

      • Anonyymi

        Aiheutti pahennusta naapurikuntia myöten kirkonväki joutui käymään selittelemässä

    • Anonyymi

      Kyllikin nimen tilalle voitte laittaa Hilkka.

    • Anonyymi

      Nämä kaksi murhaa ovat hyvin samankaltaisia ja lisäksi niissä on paljon yhtenäisyyksiä.
      Molemmissa jutuissa poliisin toiminta oli luokatonta.Samoinhan se oli Tulilahdella ja Bodomissakin.

      • Anonyymi

        Ammerikassa murhat teki KU KLUX KLAN poliisi vain peitteli jäljet koska oli mukana.

    • Anonyymi

      Murhanahan ei Hilkkaa kuitenkaan päätetty tuomitulle tuomita.

      • Anonyymi

        Jossakin vaiheessa se haluttiin pitää avoimena ja se poika syylliseksi leimattuna. Poliisit lähtivät heinätöihin ja lomille juhannuksen jälkeen. Aronen halusi Hilkasta Kyllikki Saaren

      • Anonyymi

        50 vuotta tulee täyteen ens yönä. Tekijä on vieläkin tuomitsematta.

    • Anonyymi

      Murha ei vanhene koskaan.

      • Anonyymi

        Uutta kirjaa Kosaarelta vai ja nimeksi Puolivuosisataa salailua

    • Anonyymi

      Entäpä, jos tappaja olikin poliisi Väinö V? Olisiko virkakoneisto kestänyt sen kuukausien väärän henkilön prässäämisen jälkeen? Voidaanko ajatella, että Paavo saatiin maaliin viime hetkellä sopimuksin?

      • Anonyymi

        Sopisi kuvion mutta Jussin käytös tuntuu asiaan kuulumattomalta. Pohditaan lisää.

      • Anonyymi

        Väinö pääsi hyvin helpolla asiasta, kertoo aikalaispoliisi. Ei pystynyt kertomaan olemistaan 6.6. yöllä, muta siihen ei Aronen kiinnittänyt huomiota, kuten ei niin moneen muuhunkaan asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väinö pääsi hyvin helpolla asiasta, kertoo aikalaispoliisi. Ei pystynyt kertomaan olemistaan 6.6. yöllä, muta siihen ei Aronen kiinnittänyt huomiota, kuten ei niin moneen muuhunkaan asiaan.

        Onkohan Aulis nähnyt Väiskin silloin yöllä Hilkan kimpussa? Olikohan Väiskillä kuski?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Aulis nähnyt Väiskin silloin yöllä Hilkan kimpussa? Olikohan Väiskillä kuski?

        Väiski mahdollisesti häissä, kutsuttuna tai kuokkimassa. Paluumatkalla sopivasti tanssiauto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väiski mahdollisesti häissä, kutsuttuna tai kuokkimassa. Paluumatkalla sopivasti tanssiauto.

        Väinö ja Paavo yhdessä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väinö ja Paavo yhdessä?

        Mahdollista, Paavo kuskina ja sotkun siivoojana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahdollista, Paavo kuskina ja sotkun siivoojana.

        Älkää olko hölmöjä miehet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää olko hölmöjä miehet!

        Meillä on vain Paavo Maijalan viisi kuukautta myöhemmin kertoma sepustus tapahtumasta. Oliko hän paikallakaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on vain Paavo Maijalan viisi kuukautta myöhemmin kertoma sepustus tapahtumasta. Oliko hän paikallakaan?

        Todennäköisesti ei muuten kun siirtämässä ruumista pyydetysti. Pyörän siirtäjä oli joku toinen, sukupuolesta ei varmuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköisesti ei muuten kun siirtämässä ruumista pyydetysti. Pyörän siirtäjä oli joku toinen, sukupuolesta ei varmuutta.

        Pyörän siirtäjä oli traktorin pesijä ja mitä muuta odotat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyörän siirtäjä oli traktorin pesijä ja mitä muuta odotat?

        Sopivasti sama henkilö löysi Hilkan ja pyörän. Aina siellä missä taoahtui.

    • Anonyymi

      Justihi

    • Anonyymi

      Hilkka Myllymäen juttu tuomittiin vain tappona Paavo Maijalalle. Saako siitä raflaavan kirjan?

      • Anonyymi

        Ei saatu! Eikä raflaavaa dokumenttia saanut Lindeman&Dumellkaan. Se on tapaus, jossa kukaan ei puhu, tai puhuu valhetta, tai syyttä Aulista ja puolustaa nuorisoseuran nimissä Maijalaa.

        Ei Hilkkaa tarkoituksella tapettu. Jokin meni vikaan siinä opetuksessa ja sitten karkasi henki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Hilkkaa tarkoituksella tapettu. Jokin meni vikaan siinä opetuksessa ja sitten karkasi henki.

        Opetuksessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opetuksessa?

        Kotona tuli jotain hässäkkää. Aulis taisi olla paikalla.

    • Anonyymi

      "Anonyymi
      16.06.2021 05:37

      Väinö pääsi hyvin helpolla asiasta, kertoo aikalaispoliisi. Ei pystynyt kertomaan olemistaan 6.6. yöllä, muta siihen ei Aronen kiinnittänyt huomiota, kuten ei niin moneen muuhunkaan asiaan."

      Vielä helpommalla pääsi autohuijarikaverinsa taposta. Ei haluttu laittaa kunnolla kuulustelussa kertomaan, miten 70 senttiseen kaivoon, kaveri 100 senttisin hartioin meinikin pää edellä niin syvään. Väinöllä oli niin paljon paskatietoa muista, ettei kukaan halunnut sonnan lentävän julkisesti. Oli niitä putkassa kuolemia, se Kyntäjän takana tehty hakkaaminen, jossa mies meni hengettömäksi. Liekö nimismies ne pahimmat hakkaamiset itse tekikin?

      • Anonyymi

        Tämä antaisi syyn Einolle sekaantua murhatutkimuksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä antaisi syyn Einolle sekaantua murhatutkimuksiin.

        Einolle toimitettiin täydellinen tiedoksianto. Hänen piti reagoida siihen virkavalansa puolestakin. Hän sentään johti poliisihallintoa.

        Kyllikin tutkimuksissa oli pidätettynä monta mahdollista toimijaa/tekijää, ei kuten Hilkassa vain yksi poika koko kesän.

        Hilkka ei ollut joutunut kenenkään psykopaatin, narsistin, mielipuolen papin alaisuuteen, tai alistamaksi.

    • Anonyymi

      Saattoi se Hilkkakin loppujen lopuksi olla harkitun jutun loppu.

      • Anonyymi

        Joo tuli Aulavalta kotiin vaikka oli toisin sovittu. Tuliko kotona ylilyönti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo tuli Aulavalta kotiin vaikka oli toisin sovittu. Tuliko kotona ylilyönti?

        Suku on jäävi.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä, kuin tuolla toinenkin, että uusi kirja Hilkasta olisi paikallaan parempien kuulustelupöytäkirjojen, kuvien kanssa ja rehehellisesti koko perheen asiat kirjoittaen.

      • Anonyymi

        Taustoja saisi avata enemmän. Ymmörrettäisiin juoni paremmin.

      • Anonyymi

        Korttitalo sortuisi

    • Anonyymi

      Minä voin valistaa tuota Kyllikin murhaa, koska tunnin epäillyn papin aikoinaan hyvin.

      Pappi ei missään tapauksessa olisi kyennyt toimimaan yksin ja kuljettamaan ruumista suolle. Tekemään siellä oikeaoppisen suohaudan ja muut toimenpiteet asian salaamiseksi.

      Pappi ei ollut käytännön ihminen mutta kuria piti perheelleen. Sanoisin jopa käytännön työssä täysi poropeukalo.

      Jätetään tuo papin epäily tämän tapon yhteydessä pois, joskin en tiedä sitä olisiko ollut joku ryhmä asialla ja pystyvät henkilöt tehneet osan toimista.

      • Anonyymi

        Pappi oli melkoinen voimapesä. Nosti 50 kilon apulantasäkkejä autonlavalle kuin voimamiehet. Kerrotaan hänen Parkanossa asuessaan rakentaneen hyvin toimivan ja erikoisen kanalatekniikan yksin. Kaivoi siellä 8 metriä syvän kaivon, jonne pudotti ehjänä yksin taljalla betonirenkaat paikalleen.
        Se siis sellaiselta tumpelolta.

        Höpöjä päästelet. Asuin pari vuotta kaukon naapurissa Isossakyrössä ja tiedän, että ei koskaan käynyt lenkillä eikä ollut painoja kotona.

        Mistä hän olisi saanut voimia? Laihialla hän oli jonkun aikaa ja lapset kävivät koulua. Tuosta Parkanosta en tiedä, kun tuli linnasta, oliko siellä treenannut sitten painoilla ja laihtunut.

        Nuo kaivonteot voi jättää omaan arvoonsa ei siellä käynyt kukaan siihen aikaan kylässä. Kauko eristäytyi silloin varmasti täysin.

        Olin Laihialla koulussa samassa luokassa kaukon tytön kanssa ja oli meidän poikien ihailun kohde. Todella meille salainen idoli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöjä päästelet. Asuin pari vuotta kaukon naapurissa Isossakyrössä ja tiedän, että ei koskaan käynyt lenkillä eikä ollut painoja kotona.

        Mistä hän olisi saanut voimia? Laihialla hän oli jonkun aikaa ja lapset kävivät koulua. Tuosta Parkanosta en tiedä, kun tuli linnasta, oliko siellä treenannut sitten painoilla ja laihtunut.

        Nuo kaivonteot voi jättää omaan arvoonsa ei siellä käynyt kukaan siihen aikaan kylässä. Kauko eristäytyi silloin varmasti täysin.

        Taidat puhua pas''kaa ja tietosi ovat tunkiosta. Isojoelta pappi muutti suoraan Parkanoon kanafarmariksi. Kaivon kaivuun on naapuri kertonut, kun ei haluttu auttamaan betonirenkaiden laskuunkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat puhua pas''kaa ja tietosi ovat tunkiosta. Isojoelta pappi muutti suoraan Parkanoon kanafarmariksi. Kaivon kaivuun on naapuri kertonut, kun ei haluttu auttamaan betonirenkaiden laskuunkaan.

        On tietysti nöyryyttävää huomata omat puutteet tiedoissa ja vielä paljastuu osallistumalla ketjuun tietävänä.

        Näinhän ne asiat kuitenkin selviävät.

    • Anonyymi

      Kuka kirjuuttais Hilkan tarinan?

      • Anonyymi

        Aulis ja Osvald. Kynät kirjoittamaan enskäden tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aulis ja Osvald. Kynät kirjoittamaan enskäden tietoa.

        Enää ei tarvitse sensuroida. Nyt totuus vihdoinkin esiin.

      • Anonyymi

        Hilkka Myllymäen taposta 51 vuotta. Paavo istui melkein 4 vuotta ja aivan suotta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      117
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1448
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      120
      1286
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      145
      1236
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      149
      1201
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1175
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1101
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      989
    Aihe