Husu Hussein ei ehdolla kuntavaaleissa. hänet on tuomittu kolmesta petoksesta

Anonyymi

”Husu” Husseinille rasistisesti rähissyt asiakas syyllistyi kunnianloukkaukseen – näistä puheista 1440 euron sakko
Tänään klo 12:45
Helsingin käräjäoikeuden mukaan asiakas haukkui Abdirahim ”Husu” Husseinia raiskariksi ja pelkuriksi.

Abdirahim ”Husu” Hussein kertoi IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa pelkäävänsä lastensa puolesta. IL-TV
Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa Helsingin kaupunginvaltuutettua Abdirahim ”Husu” Husseinia (sd) koskevassa kunnianloukkaustapauksessa. Asiakas haukkui 3.11.2019 taksia kuljettanutta Husseinia rasistisella motiivilla.

Hussein oli ottanut kyytiin ainakin kolmen henkilön seurueen. Solvaajan kaverin mukaan tilanne oli lähtenyt siitä, että mies oli kysynyt Husseinilta, mistä tämä oli kotoisin. Vastauksen kuultuaan tilanne meni kaverin mukaan ”yli”.

Mies oli puhunut, kuinka Suomen poliisi puolustaa ulkomaalaistaustaisia ja kohtelee kantasuomalaisia huonosti. Hän oli kysellyt, miksi Hussein ja hänen kaltaisensa eivät lähde Suomesta pois.

Hän kyseli, miksi somalit eivät suojele kotimaataan nimittäen heitä pelkureiksi. Sen sijaan he saapuvat miehen mukaan Suomeen tekemään rikoksia ja raiskaamaan suomalaisia.

Husseinin mukaan kyse ei ollut ystävällisestä kyselemisestä tai uteliaisuudesta, vaan rasististen stereotypioiden esittämisestä. Hän oli kokenut tilanteen ahdistavana ja turhauttavana.

Poliittinen asema merkityksetön
Miehen kaveri kertoi pitäneensä tilannetta vaivaannuttavana yrittäen saada häntä lopettamaan. Kyydin jälkeen kaveri jäi pyytämään Husseinilta anteeksi, koska ei pitänyt miehen käytöstä asiallisena.

Syytetty ei saapunut käräjäoikeuden käsittelyyn. Sen sijaan hän oli antanut kirjallisen vastauksen, jossa myönsi käyttäneensä sanaa ”raiskari”. Hänen mukaansa se liittyi uutiseen, jonka mukaan ei-valkoinen taksinkuljettaja oli raiskannut asiakkaansa.

Syytetty myös myönsi kysyneensä, eikö Husseinin pitäisi olla puolustamassa isänmaataan Somaliaa. Hänen mukaansa kielenkäyttö ei ollut rasistista ja Husseinin olisi pitänyt poliittisen asemansa vuoksi sietää kritiikkiä.


Abdirahim ”Husu” Husseinille räyhännyt asiakas sai tuomion kunnianloukkauksesta.Abdirahim ”Husu” Husseinille räyhännyt asiakas sai tuomion kunnianloukkauksesta.
Abdirahim ”Husu” Husseinille räyhännyt asiakas sai tuomion kunnianloukkauksesta. PETE ANIKARI
Oikeuden mukaan Hussein oli kuitenkin työtehtävissä, eikä tilanne liittynyt hänen poliittiseen asemaansa mitenkään. Oikeus selvensi erikseen, että korkeakaan poliittinen asema ei oikeuttaisi rasistista nimittelyä.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen kunnianloukkauksesta 40 päiväsakkoon, mikä tekee hänen tuloillaan 1440 euroa. Tuomio on lainvoimainen.

Suuri julkisuus
Tapaus sai huomattavaa valtakunnallista julkisuutta. Abdirahim Hussein kertoi asiasta itse tuoreeltaan Twitterissä.

– Eilen taksikyydissäni ollut haukkui minut pystyyn ja kehotti minua palamaan kotiin Somaliaan puolustamaan isänmaatani. Pysäytin auton moottoritiellä ja pyysin häntä poistumaan kyydistä. Hän oli ihmeissään, ettei minulle kelvannut hänen rahansa. Sanoin, etten ota rasisteilta rahaa, Hussein tviittasi.

Myöhemmin Taksi Helsingin selvityksessä kävi ilmi, että Hussein valehteli tviitissään. Yhtiön mukaan Hussein ei jättänyt ketään kyydistä, eikä heitteillejättöä tapahtunut. Yhtiö ei ottanut kantaa siihen, mitä taksissa on mahdollisesti puhuttu.

Hussein myönsi asian Helsingin Sanomille. Hän kertoi lehdelle kuitenkin uhanneensa rasistista asiakasta pois jättämisellä. Husseinin mukaan tviitin tarkoitus oli herättää keskustelua ulkomaalaistaustaisten taksikuskien rasistisesta kohtelusta.

Husseinin poliittisen aseman vuoksi valehtelu nosti esiin hänen aiemmat rikostuomionsa. Hussein on tuomittu kolmesta petosrikoksesta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vuosina 2001, 2002 ja 2006. Hän huijasi Kelaa ja sosiaalitoimea.

Hussein on ollut lukuisissa kohuissa muun muassa kärkkäiden ja loukkaavien some-päivitystensä sekä saamansa vihapalautteen vuoksi. Hänet on muun muassa väliaikaisesti erotettu SDP:n valtuustoryhmästä. Hussein ei ole kuntavaaleissa ehdolla.

Ahkera on ollut tekemään rikoksia!

3

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Husseinin kuuluu kaikkien uskonto kirjojen mukaan jordanilta itään ismailit ei kuulu länteen .

    • Anonyymi

      Oikeesti uskontojen mukaan ne kuuluu tonne tigrisvirta Jordanista itään mesopotaniaan kaldeaan Egyptiin eikä tänne yhtään. Osaatteko katsoa karttoja .

    • Anonyymi

      Tottunut elämään maissa. jossa ei ole talvea eikä ´pakkasia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe