Valtioneuvoston kanslia salaa tiedot Marinin

elintarvike­ostoista – hankintoja yhteensä 15 203,30 eurolla
Aterialaskuissa puhutaan vain ”ruokatuotteista”. Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää pitää VNK:n salausperusteita asianmukaisina.

Laskuista käy ilmi, että ateriapalveluja toimitettiin Kesärantaan myös joulun ja uudenvuoden tienoilla. Jouluaaton ostokset maksoivat 44,80 euroa, joulupäivän ostokset 38,40 ja tapaninpäivän ostokset 42 euroa. Uudenvuodenaattona aterioita toimitettiin Kesärantaan 39,60 eurolla.

Katson, että se, mitä ihminen syö, kuuluu hänen yksityiselämänsä piiriin. Sen tyyppiset asiat, mitä pääministeri perhepiirissä tekee ja minkälaista ruokavaliota hän noudattaa, ovat yksityisyyden piirissä. Jos kyseessä on valtiovierailu, ruokalistan sopii julkistaa, koska silloin ruokailu liittyy virkatehtäviin, Mäenpää arvioi.

--Kyllä kyllä, mutta jos ostelee ruokaa ja syö toisten ihmisten kustannuksella, yhteiskunnan varoilla, ja salailee ja huijaa, on se vähän eri asia kuin ostaisi omalla rahalla!!!
12204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mukavaa tostaita sitten vaan, ja huomenna saamme uudet luvut.

Äänestä

"Kyllä kyllä, mutta jos ostelee ruokaa ja syö toisten ihmisten kustannuksella, yhteiskunnan varoilla, ja salailee ja huijaa, on se vähän eri asia kuin ostaisi omalla rahalla!!!"

Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää että hän ei ole tehnyt mitään väärää?

Äänestä
  • Jotkut vaan ei halua myöntää tosiasioita. Minä en ainakaan maksele kenenkään aterioita, siksi olen itsekin kelan rahoilla, tosin en saa sossutukia noin paljon kuin Marin, mutta en kehtaisikaan väittää että syön aamupalaa 15 000 e edestä? hehee...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jotkut vaan ei halua myöntää tosiasioita. Minä en ainakaan maksele kenenkään aterioita, siksi olen itsekin kelan rahoilla, tosin en saa sossutukia noin paljon kuin Marin, mutta en kehtaisikaan väittää että syön aamupalaa 15 000 e edestä? hehee...

    Mitä tosiasioita??? Ei tässä pääministerin ateriaedussa ole mitään ihmeellistä, mutta se vain ei mene tämän palstan taliaivoille jakeluun. Jos oan lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia...

    Äänestä

yksilahkeisten hallitus tuli huijjatuksi eu-rahapelissä!! pahasti.
eu-illalliset eu-jakkupuvussa eivät korvaa miljardien raha-vuotoa suomesta ulos!!

myös keisarin aamiaiset 850e /kk kertoo osaamattomuudesta, ikävä kyllä.
Mitenhän marin selviää miehensä yritysveloista ja konkurssista ja maksaako ilmaiset suuret busines finland rahat takaisin?
Noilla busines finland rahoilla olisi ollu varaa syödä hyvin, ilman taxfree aamiaisia.

Äänestä

Miksi laskuja vaan salataan. Ettei vain olisi kauneudenhoitotuotteet ja tupsuntilkkeet livahtaneet ruokalaskun lisäsivuille.

Äänestä
  • Kyllä varmaan on Yli viikarihan on tuo valtion tilien tarkastaja tai oli... yhteistyö pelaa ja itse otti osansa komeasti yhteiskunnan varoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä varmaan on Yli viikarihan on tuo valtion tilien tarkastaja tai oli... yhteistyö pelaa ja itse otti osansa komeasti yhteiskunnan varoista.

    yliviikari - marin hallintoa!! ja menot jaetaan kansalle.

    Äänestä

miten se marinin perheen raha-asiat, miten yrityskonkurssi etenee ? aikooko ne maksaa takaisin ilmaiset busines finland koruptio rahat? ja suuren yrityslainan?
Ilmeisesti on ollu liian kallista ja kuluttavaa elämää, niin rahat ei riitä, ylivarojen eläen tulee konkurssi..
Vai jättääkö kaikki velat veronmaksajille?
Joutuuko se mies tasa arvoisesti, kuten muutkin, kuntakokeiluun, se mariinin työtön mies, Typ toimintaan ja kuntouttavaan työtoimintaan? ettei heti syrjäydy.
Niin silloin samalla voi se työtön mies hurstin leipäjonosta hakea perheelle aamiaiset.
Ei se sanna huomaa vaikka olisi vanhat päiväykset.

Äänestä

Muut uhrataan, ja väärä messias jatkaa ? kuin mona salin sverige sdp?
- family marin, saatu aamiaisiin tax free 850e /kk.
Joka olisi on noin2000e /kk verrollista tuloa. törkeää !

veronkiertoa siis, ja liian suuria etuja. Sekä ison rahan menetys välimerelle, huonoilla sopimuksilla! .
Ei ihme että marinin otsa menny jo kurttuun, kuin aikoinaan hikisellä kataisella
( sähkönsiirtomaksu-kreikkatuki..). ja uuniperuna, tuppeensahattu vanhasella....
Tai sipilä naivismi, oulu lastenraiskaus, turun tori teurastus..

Mutta ajatelkaa, se ministeri ike kokoomus, sai potkut kun textasi tai muna kuvia lähetteli? Ja Marin on laittanu koko-vartalo kuvia vogueen, yms. jukaisuihin....

Ja Kuka maksaa marinin perheen konkurssi-miehen velat ja lainat ja ilmaiset busines finlandin korruptio rahat? ----ei kai veronmaksaja joudu maksamaan niitäkin !!
Liiallisen, osaamattoman, ja yli varojen elämisen maksajana veronmaksajat -miksi?

Äänestä

se+pröystäily+oli+keskimäärin+850e+/kkei+ns.+työväen+puolue+edustaja+näyttäisi+hyvältä+kun+liian+kalliin+elämän+ja+mässäilyn+kalliit+tuotteet+tulisi+esiin....kylmät+herkut+juomineen,+äyriäispöytä,+jne+leikkeet,+välimeren+herkut,,+jne..+se+ulkomailta+tuotu+eu-mässäily+ruoka...-+kun+samaan+aikaan+työtön+köyhä+duunari+verotettuna+vetää+ale+kaurapuuroo+perunaa+ja+muuta+30%+vanhaa+halvempaa,+mihin+juuri+ja+juuri+on+varaa......-+ei+kös+marin+perheen+työtön+velkainen+mies+voisi+hakea+hurstin+leipäjonosta+aamiaiset,+kun+nyt+on+konkurssimiehellä+aikaa+?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

elintarvike­ostoista – hankintoja yhteensä 15 203,30 eurolla
Aterialaskuissa puhutaan vain ”ruokatuotteista”. Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää pitää VNK:n salausperusteita asianmukaisina.

Laskuista käy ilmi, että ateriapalveluja toimitettiin Kesärantaan myös joulun ja uudenvuoden tienoilla. Jouluaaton ostokset maksoivat 44,80 euroa, joulupäivän ostokset 38,40 ja tapaninpäivän ostokset 42 euroa. Uudenvuodenaattona aterioita toimitettiin Kesärantaan 39,60 eurolla.

Katson, että se, mitä ihminen syö, kuuluu hänen yksityiselämänsä piiriin. Sen tyyppiset asiat, mitä pääministeri perhepiirissä tekee ja minkälaista ruokavaliota hän noudattaa, ovat yksityisyyden piirissä. Jos kyseessä on valtiovierailu, ruokalistan sopii julkistaa, koska silloin ruokailu liittyy virkatehtäviin, Mäenpää arvioi.

--Kyllä kyllä, mutta jos ostelee ruokaa ja syö toisten ihmisten kustannuksella, yhteiskunnan varoilla, ja salailee ja huijaa, on se vähän eri asia kuin ostaisi omalla rahalla!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu