Oletko varma, että uskot oikein pelastuaksesi?

Anonyymi

On sanottu, että ei oppi pelasta: Jeesus pelastaa! Mutta onko näin? Eikö sittenkin ole niin, että sinun tulee pitää totena oikeat asiat, jotta voit pelastua, etkä saa pitää totena vääriä asioita, koska se johtaisi kadotukseen?

Kyllä. Asia on juurikin näin. Jos olet vaikka ihan vahingossa ja tietämättömyyttäsi pitänyt totena vääriä asioita, tai et ole hyväksynyt totuutena oikeita asioita, niin joudut kadotukseen. Oikea oppi siis sittenkin pelastaa oman uskosi mukaan, ja väärä oppi kadottaa. Itse asiassa tämä sama ajatus löytyy Raamatusta, ja siellä Uudesta testamentista.

Oli paljon hurskaita juutalaisia, jotka elivät lain käskyjen mukaan ja noudattivat siten Jumalan tahtoa. Heidän sydämensä asenne oli myös oikea, niin että Jeesus olisi itse sanonut heidän olevan niitä hyviä ihmisiä, jotka tuovat hyvän runsaudesta esiin hyvää. (Matt 12:33-37) Niinpä heidän olisi täytynyt pelastua, jos olisivat kuolleet vanhan liiton historiallisella aikakaudella.

Heidän ei olisi tarvinnut pitää totena evankeliumia, sillä eivät sitä ketkään totena pitäneet ennen kuin ensimmäiset opetuslapset näkivät Jeesuksen kuolleista heräämisen jälkeen. Heidän ei tarvinnut uskoa tätä asiaa, sillä he näkivät Jeesuksen omin silmin, ja saivat kosketella hänen haavaista ruumistaan, mutta muiden täytyy pitää totena tämä Jeesuksen silminnäkijöiden todistus, tai muuten joutuu kadotukseen riippumatta siitä, miten hyvä ihminen on, ja miten tarkasti on pitänyt Vanhan testamentin käskyt ja opetukset.

Kun nyt tällainen hyvä ja hurskas juutalainen - tai käännynnäinen pakana - kuuli ilosanoman siitä, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista, ja tämä on heille luvattu Messias, niin jos hän ei pitänyt totena todistuksen sanaa, koska piti todisteita riittämättöminä ja viittauksia Vanhan testamentin profetioihin asiayhteydestä irrotettuina ja mielivaltaisesti tulkittuina – tai piti Jeesuksen sukupuuta virheellisenä, niin että hän ei ollut lain mukaan oikeutettu saamaan kuninkuutta Israelissa - niin hän menetti pelastuksen ja joutuikin kadotukseen.

Reilua? Ei tietenkään ole, sillä tuollaisen asian totena pitäminen ei voi olla oikeamielisen Jumalan mielestä pelastuksen tuova tai sen riistävä ehto. Apostolit eivät itsekään uskoneet ennen kuin näkivät kuolleista heränneen Jeesuksen, joten miksi muiden pitäisi uskoa? Apostolit saivat suoraan silminnäkijöiden todistuksen (naiset haudalta), mutta eivät uskoneet heitä. Miksi meidän pitäisi uskoa 2000 vuotta sitten eläneiden ihmisten kirjoituksia tästä aiheesta voidaksemme pelastua?

19

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikea usko pelastaa ja väärä usko kadottaa

      On selvää, että kristityt uskovat oikean uskon pelastavan, mutta väärän uskon johtavan kadotukseen. Kristinuskon kiinteä osa on pitää seurakunta ja yksilöuskovat puhtaana harhaopeista, jotka johtavat kadotukseen. Paavali on tästä hyvä esimerkki. Hän taisteli loppuun saakka harhaoppeja vastaan, koska piti oikeaa oppia pelastuksen tuovana asiana. Tämä Paavalin perinne näkyy kirkon ja lahkojen verisessä historiassa. Se näkyy myös loputtomassa debatissa koskien oikeaa Raamatun tulkintaa. Se näkyy tuhansina keskenään erimielisinä ja riitaisina lahkoina, ja ”Baabelin hajaannuksena”.

      Harhaoppisina pidettyjä on vainottu, sorrettu, ryöstetty, karkoitettu maasta, vangittu, kidutettu ja tapettu. Se on ollut hengellisten johtajien ja tämän maailman valtaa pitävien mielestä parempi vaihtoehto kuin antaa heidän vietellä kadotukseen muita itsensä lisäksi. Ja näin asiaa myös kristityt nykyään perustelevat, jos sitä ajattelisivat: on parempi tappaa muutama, jos sen avulla pelastettaisiin satoja, tuhansia ja miljoonia. Niinpä harhaoppeja ei antiikin ja Keskiajan teokratioissa suvaittu: harhaoppisina pidetyt piti tappaa ja se oli Jumalan tahto, jota perusteltiin Raamatulla (mm. Luther teki näin).

      • Anonyymi

        Saatat olla niitä, jotka eivät usko oikean opin johtavan pelastukseen, eivätkä vilpittömän erehdyksen opissa (harhaopin) johtavan kadotukseen, mutta oletko varma tässä asiassa? Mitä jos olet sittenkin pitänyt totena jonkin sellaisen asian, jonka totena pitämistä sinun jumalasi pitää pelastumisen ehtona? Tai et ole pitänyt totena kaikkea sitä, mitä pelastukseen vaaditaan?

        Jos olet rehellinen, niin sinäkin uskot tiettyjen asioiden totena pitämisen olevan ehto pelastumiseen. Ja sen, että joidenkin harhaoppisina pitämiesi näkemysten johtavan kadotukseen. On yleistä, että kristityt eivät pidä pelastuneina Jehovan todistajia ja mormoneja, koska nämä ovat harhaoppisia, eikä heitä pidetä edes kristittyinä. Kristittyinä ei pidetä myöskään unitaareja tai areiolaisia, jotka eivät tunnusta Jeesusta isän vertaiseksi Jumalaksi, kaiken luojaksi yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa.

        Kolmiyhteisen jumalan oppi on yksi esimerkki siitä, miten oikea oppi on pantu ehdoksi pelastukselle, ja väärä oppi kadottaa. Jos olet tarkka, niin on muitakin opin kohtia, jotka on asetettu pelastumisen ehdoksi eri kirkkokkunnissa, suuntauksissa, tunnustuksissa ja pienemmissä lahkoissa. Se voi olla oppi kasteesta, ehtoollisesta, uudelleen avioitumisesta, hyväksytystä seksuaalisesta käyttäytymisestä, sapatista ja siitä, mitä käskyjä tulee uudessa liitossa noudattaa: kuuluuko Mooseksen laki uuteen vai vanhaan liittoon vai molempiin, ja missä määrin? Arvot ja elämäntavat vaikuttavat pelastukseen, ja suhtautuminen Raamatun kirjoituksiin. Onko se uskovan mielestä kokonaan Jumalan sanaa vai ei?

        ”Käsky siellä, käsky täällä, milloin siellä, milloin täällä,…” oppi opin lisäksi, ja ilman oppia ei voi pelastua. Näin se menee, jos ollaan rehellisiä. Kukaan ei voi pelastua ilman oikeaa oppia, ja väärä oppi kadottaa. Tämä on kristinuskon sanoma jo Raamatun lehdillä, etenkin Paavalin kirjeissä, mutta myös muualla: jopa Jeesuksen sanoissa, kun niitä evankeliumeista tulkitaan. Kuinka voit siis olla varma siitä, että olet uskonut juuri oikein ja pelastut? Mitä, jos olet erehtynyt ja pidät totena vääriä oppeja? Joudutko silloin kadotukseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan:

        "... Saatat olla niitä, jotka eivät usko oikean opin johtavan pelastukseen, eivätkä vilpittömän erehdyksen opissa (harhaopin) johtavan kadotukseen, mutta oletko varma tässä asiassa? Mitä jos olet sittenkin pitänyt totena jonkin sellaisen asian, jonka totena pitämistä sinun jumalasi pitää kadotukseen johtavana? Tai et ole pitänyt totena kaikkea sitä, mitä pelastukseen vaaditaan? ..."

    • Anonyymi

      "Jos olet vaikka ihan vahingossa ja tietämättömyyttäsi pitänyt totena vääriä asioita, tai et ole hyväksynyt totuutena oikeita asioita, niin joudut kadotukseen. "

      Höpö höpö! Voit pitää totena vaikka sitä, että Opel on hyvä auto etkä silti joudu kadotukseen!

      • Anonyymi

        no miksi ei ooppeli olisi hyvä auto, mikä siitä huonon tekee siinähän on kaikki samat tekniikat kuin muissakin mrkeissä, jopa samalta hihnalta tulleita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no miksi ei ooppeli olisi hyvä auto, mikä siitä huonon tekee siinähän on kaikki samat tekniikat kuin muissakin mrkeissä, jopa samalta hihnalta tulleita.

        Aivan paska rakkine. Opelit on tehty sitä varten, että Fordeja voisi kutsua autoiksi.

        Nimin. Kahden Opelin ja kahden Fordin kokemuksella.

    • Anonyymi

      "Miksi meidän pitäisi uskoa 2000 vuotta sitten eläneiden ihmisten kirjoituksia tästä aiheesta voidaksemme pelastua?"

      Miten niin miksi MEIDÄN?

      Sinä saat uskoa ihan mitä lystät. Ja niin saa perheesikin.

      • Anonyymi

        usko voi olla oikea.
        opetus, sitten eri juttu !?

    • Anonyymi

      Jeesus on Herra, on lyhyt uskon tunnustus.
      Jeesus on siis uskottava Jumalana muuten hukkuu synteisiinsä (Joh 8:24 minä olen).

      • Anonyymi

        Juuri näin. Jeesuksen Jumalana pitäminen on pelastumisen ehto ja sen kieltäminen johtaa kadotukseen. Tai päinvastoin: riippuu siitä, mitä mieltä Jumala on... ;)

    • Anonyymi

      Autokoulussa saatu oppi ainakin pelastaa sakoilta varsin usein.

      Eli eiköhän se ole ensin katsottava Kirjasta mitä JUmala tahtoo ihmiseltä kelpouuttaakseen hänet sinne taivaaseensa.

      sitten vain alamme kulkea sitä oikeaa kaistaa !

      eikö tämä ole simppeliä.

      • Anonyymi

        Luemme Raamatusta mm; pkele on tullut vain varastamaan valehtelemaan tappamaan ja tuhoamaan.
        Jumalan Poika on tullut että ihmisellä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys !

        kumman ajattelisit valita?

    • Anonyymi

      > Oletko varma, että uskot oikein pelastuaksesi?

      Oikeastaan on niin, että Jeesuksen kautta on julistettu synnit anteeksi. Siten pelastuu tuomiolta, joka tulisi synnin vuoksi. Se ei vaadi okeaoppisuutta. Mutta, syntien anteeksianto ei ole hyödyllinen, jos ihminen ei tee parannusta, sanoihan Jeesuskin:

      "En minäkään sinua tuomitse;
      mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
      Joh. 8:11

      Anteeksiannon jälkeen ihmisen tulisi tehdä parannus, tulla vanhurskaaksi. Ikuinen elämä on luvattu vanhurskaille.

      "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
      Mat. 25:46

      " Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
      Room. 6:23

      Eli kysymys lopulta ei ole siitä, mitä teet, vaan siitä mitä olet. Jos olet vanhurskas, se näkyy mm. näin:

      "Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."
      1 Joh. 3:7-10

      • Anonyymi

        Riittääkö se, että on vanhurskas, vai pitääkö vielä ymmärtää oikein joitakin asioita, ja pitääkö tietää joitakin asioita, voidakseen pelastua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittääkö se, että on vanhurskas, vai pitääkö vielä ymmärtää oikein joitakin asioita, ja pitääkö tietää joitakin asioita, voidakseen pelastua?

        Pitääkö siis tulkita Raamattua oikein voidakseen pelastua, ja jos ymmärtää sitä väärin, niin joutuuko kadotukseen, vaikka olisi vanhurskas?

        Mitä asioita Raamatusta pitää ymmärtää oikein ja mitä ei saa ymmärtää väärin voidakseen pelastua?

        Tätä uskovaiset joutuvat miettimään, jos perustavat pelastumisen toivon oikeaan oppiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittääkö se, että on vanhurskas, vai pitääkö vielä ymmärtää oikein joitakin asioita, ja pitääkö tietää joitakin asioita, voidakseen pelastua?

        > Riittääkö se, että on vanhurskas

        Riittää ja vanhurskaus ilmenee mm. näin:

        "Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."
        1 Joh. 3:7-10

        "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.' Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
        Luuk. 18:10-14

    • Anonyymi

      Jos olet rehellinen, niin sinäkin uskot tiettyjen asioiden totena pitämisen olevan ehto pelastumiseen. Ja sen, että joidenkin harhaoppisina pitämiesi näkemysten johtavan kadotukseen. On yleistä, että kristityt eivät pidä pelastuneina Jehovan todistajia ja mormoneja, koska nämä ovat harhaoppisia, eikä heitä pidetä edes kristittyinä. Kristittyinä ei pidetä myöskään unitaareja tai areiolaisia, jotka eivät tunnusta Jeesusta isän vertaiseksi Jumalaksi, kaiken luojaksi yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa.

      Kolmiyhteisen jumalan oppi on yksi esimerkki siitä, miten oikea oppi on pantu ehdoksi pelastukselle, ja väärä oppi kadottaa. Jos olet tarkka, niin on muitakin opin kohtia, jotka on asetettu pelastumisen ehdoksi eri kirkkokkunnissa, suuntauksissa, tunnustuksissa ja pienemmissä lahkoissa. Se voi olla oppi kasteesta, ehtoollisesta, uudelleen avioitumisesta, hyväksytystä seksuaalisesta käyttäytymisestä, sapatista ja siitä, mitä käskyjä tulee uudessa liitossa noudattaa: kuuluuko Mooseksen laki uuteen vai vanhaan liittoon vai molempiin, ja missä määrin? Arvot ja elämäntavat vaikuttavat pelastukseen, ja suhtautuminen Raamatun kirjoituksiin. Onko se uskovan mielestä kokonaan Jumalan sanaa vai ei?

      ”Käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä,…” oppi opin lisäksi, ja ilman oppia ei voi pelastua. Näin se menee, jos ollaan rehellisiä. Kukaan ei voi pelastua ilman oikeaa oppia, ja väärä oppi kadottaa. Tämä on kristinuskon sanoma jo Raamatun lehdillä, etenkin Paavalin kirjeissä, mutta myös muualla: jopa Jeesuksen sanoissa, kun niitä evankeliumeista tulkitaan. Kuinka voit siis olla varma siitä, että olet uskonut juuri oikein ja pelastut? Mitä, jos olet erehtynyt ja pidät totena vääriä oppeja? Joudutko silloin kadotukseen?

    • Anonyymi

      Uuden testamentin mukaan synnit saadaan anteeksi uskomalla Jeesukseen. Vanhan testamentin aikana tällaista ehtoa syntien anteeksisaamiselle ei ollut. Synnit sai anteeksi, kun vain katui niitä. Ei tarvinnut edes anteeksi pyytää (Daavid).

      Jeesus antoi syntejä anteeksi kysymättä ihmisiltä näiden uskoa. Evankeliumien tekstien mukaan kukaan hänen opetuslapsistaan ei uskonut hänen heräävän kuolleista, ennen kuin se oli tapahtunut, ja he olivat nähneet hänet omin silmin - kosketelleet hänen ruumistaan.

      Evankeliumin totena pitäminen ei siis ollut ehto syntien anteeksisaamiselle edes apostolien kohdalla! Miten se voisi olla muille? Jos oikeudenmukaisia ja oikeamielisiä ollaan?

    • Anonyymi

      Johanneksen evankeliumi:
      14:1 (Ja hän sanoi opetuslapsillensa:) älköön teidän sydämenne murheellinen olko; jos te uskotte Jumalan päälle, niin uskokaat myös minun päälleni.

      14:2 Minun Isäni huoneessa on monta asuinsiaa; jos ei niin olisi, niin minä sanoisin teille: minä menen valmistamaan teille siaa.

      14:3 Ja vaikka minä menen pois valmistamaan teille siaa, niin minä tulen jälleen ja otan teidät tyköni, että missä minä olen, siellä pitää myös teidän oleman.

      14:4 Ja kuhunka minä menen, te tiedätte, ja tien te myös tiedätte.

      14:5 Sanoi Toomas hänelle: Herra, emme tiedä, kuhunkas menet: kuinka siis me taidamme tietää tien?

      14:6 Jesus sanoi hänelle: minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kenkään tule Isän tykö, vaan minun kauttani.

      14:7 Jos te tuntisitte minun, niin te tosin myös tuntisitte minun Isäni; ja nyt te tunnette hänen, ja te näette hänen.

      14:8 Philippus sanoi hänelle: Herra, osoita meille Isä, niin me tyydymme.

      14:9 Jesus sanoi hänelle: minä olen niin kauvan aikaa teidän tykönänne, ja et sinä minua tunne? Philippus, joka näki minun, hän näki myös Isän: kuinka siis sinä sanot: osoita minulle Isä?

      14:10 Etkös usko minun olevan Isässä ja Isän minussa? Ne sanat, jotka minä teille puhun, en minä itsestäni puhu: mutta Isä, joka minussa on, hän tekee työt.

      14:11 Uskokaat minua, että minä olen Isässä ja Isä on minussa; mutta jos ei, niin töiden tähden uskokaat minua.

      14:12 Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka uskoo minun päälleni, ne työt, joita minä teen, hän on myös tekevä, ja suurempia, kuin ne ovat, on hän tekevä; sillä minä menen Isäni tykö.

      14:13 Ja mitä ikänä te anotte minun nimeeni, sen minä teen: että Isä kunnioitettaisiin Pojan kautta.

      14:14 Mitä te anotte minun nimeeni, sen minä teen.

      14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.

      14:16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Lohduttajan, että hän teidän kanssanne olis ijankaikkisesti:

      14:17 Totuuden Hengen, jota ei maailma taida ottaa vastaan, sillä ei he näe häntä, eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänen, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.

      14:18 En minä jätä teitä orvoiksi, vaan minä tulen teidän tykönne.

      14:19 Vielä on vähän aikaa, ja ei maailma silleen minua näe, mutta te näette minun; sillä minä elän, ja te myös elätte.

      14:20 Sinä päivänä pitää teidän ymmärtämän, että minä olen Isässä, ja te minussa ja minä teissä.

      14:21 Jolla minun käskyni ovat ja ne kätkee, se rakastaa minua: mutta joka minua rakastaa, hän rakastetaan minun Isältäni, ja minä tahdon häntä rakastaa, ja ilmoitan itseni hänelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe