Turun taputus oikeudessa

Anonyymi

Selittely horjahduksesta ei mennyt läpi – asiakkaalle iso lasku kourimisesta kaupassa
Käräjäoikeus ei pitänyt tekijän selitystä uskottavana.

TURKULAINEN ruokakaupan asiakas on tuomittu sakkoihin seksuaalisesta ahdistelusta.

Kaupan työntekijä oli ollut hyllyjen välissä purkamassa kuormaa ja tervehtinyt asiakasta tämä kulkiessa ohi. Sen jälkeen hän oli tuntenut käden pakarallaan. Työntekijä oli ottanut radiopuhelimella välittömästi yhteyden esimieheen, joka oli hälyttänyt paikalle vartijan. Vartija oli ottanut miehen kiinni tuntomerkkien perusteella.

NAINEN joutui olemaan tapahtuneen vuoksi eri tehtävissä kuin aiemmin. Hän ei voinut olla sellaisessa tehtävässä, jossa joku voisi tulla hänen taakseen. Hän oli joutunut olemaan tapahtuman vuoksi myös pois töistä pari päivää päästäkseen pahimmasta yli. Hänellä todettiin tapahtuman seurauksena akuutti stressireaktio.

Miehellä oli ollut tapahtumahetkellä ostoskärryt, joten hän ei voinut horjahtaa tilanteessa.

Vastaaja kertoi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, että hän oli joutunut irrottamaan käden kärrystä, jolloin se oli ehkä osunut työntekijään. Hän kielsi tarttuneensa tähän.

Tilanteeseen tullut vartija kertoi vastaajan sanoneen hänelle, että ”on saattanut läpäyttää pyllylle”.

KÄRÄJÄOIKEUS piti asianomistajan kertomusta johdonmukaisena. Sen sijaan vastaajan kertomus vahingosta ei ollut uskottava.

Viisikymppinen mies tuomittiin seksuaalisesta ahdistelusta 20 päiväsakkoon, ja lisäksi hän joutuu maksamaan uhrille henkisestä kärsimyksestä 500 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta hovioikeuden kautta.

Nykyään ollaan tosi herkkiä!
Ammattikoulussa luokkakaverit tekivät puusta ison peniksen ja sillä tökkivät kaikkia pyllyyn - kaikki yhdessä naurettiin.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kalliiksi tuli miehelle oikeuden antama tuomia.

    • Anonyymi

      Jeeus mikä lumihiutale:D

      Kannatisko pysyä noin siveän ja pikkumaisen ihmisen olla poissa työelämästä kokonaan.

    • Anonyymi

      Toivottavasti kertovat mikä kauppa kyseessä niin yksikään miespuolinen asiakas ei enää mene siihen.

    • Anonyymi

      Vastaa on persu, joten on normaalia käytöstä häneltä.

    • Anonyymi

      Musu horjahti pahasti eikä sormi osunut p-reikään, sehän on vaan niiden tapa tervehtiä, dajma, ja Ruotsissa jo yleisesti käytössä.

    • Anonyymi

      Oho, olisiko pientä marinmaista uhriutumista jolla saatiin lisää tuomiota.

    • Anonyymi

      Siinä onkin kätevä keino hankkiutua eroon jostain rasittavasta hommasta. En mä voi olla missään sellaisissa töissä, että joku voi päästä mun taakse.

      • Anonyymi

        Tuo on ihan hyvä lisäliksa kaupan myyjälle. Olisinpa tajunnut käyttää hyväkseni, kun olin osa-aikamyyjänä pienellä tuntisopparilla. Olisin saanut useammankin viisisatasen ja palkallisia vapaapäiviä, jos olisin nostanut jutun jokaisesta taputuksesta ja ehdottelusta.
        Niin, ja se pusu, minkä asiakas tuikkas poskelle, olisi ollut ainakin tonnin arvoinen.
        En tarkoita, että mitään kähmintää tarvitsee sietää, mutta ei nyt ihan leikillisestä pikkuhipaisusta tarvitsisi oikeusjuttua nostaa, pelkkä tuima puhekin riittäisi.


    • Anonyymi

      Naiset pois työelämästä ja kotiin hoitamaan lapsia.

      Ja pois liikenteestä Saudiarabian malliin.

    • Anonyymi

      Me hiottiin tuollaisia puu-pe*iä jo yläasteella...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Huh! Kohujulkkis Sofia Belorf rajussa somerumbassa: "Pelleviihdettä" "White trash meininkiä"...

      Huh huh! Nyt käy tunteet kuumina - jopa hellelukemissa! https://www.suomi24.fi/viihde/huh-kohujulkkis-sofia-bel-rf-rajussa-somerumbassa-pelleviihdett
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      6797
    2. Marokkolainen käärme on hipihiljaa

      Onko kehdannut näyttää naamaansa viimeisen huutoriidan jälkeen missään ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      2266
    3. Sofian ohjelma katsotuin Discoverylla :)

      Hyvä Sofia! Ja jatkoa ilmeisesti pukkaa, koska sarja niin suosittu, Saas nähdä onko Stefan enää mukana seuraavalla kaudella 😂
      Kotimaiset julkkisjuorut
      221
      1746
    4. Sinulle, joka koet että olen loukannut sinua

      Haluaisin, että tiedät. Olet mielestäni yleisesti ajatellen kaunis ja hyvä ihminen. Luultavasti syy siihen, etten pysty ajattelemaan sinusta sen enemp
      Tunteet
      73
      1352
    5. 42
      1257
    Aihe