Kaikilla yhteiskunnassamme eivät rahat riitä ruokaan ja koronan aikana on moni täysin ilman omaa syytään joutunut tilanteeseen, jossa rahat eivät tahdo riittää edes ruokaan.
Sen sijaan maan suuripalkkaisiin kuuluva Suomen pääministeri Marin oli tehnyt oman harkinnan ja oman päätöksensä ottaa vastaan ja perheensä käyttöön jatkuvan pitkäaikaisen, kokopäiväisen ja jokapäiväisen ruoka-avun Suomen valtiolta eli meiltä kaikilta veronmaksajilta.
Ja lehtitietojen mukaan Marin on käyttänyt lisäksi toista etua, alkoholijuomia saunomisen yhteydessä valtion laskuun.
Ruoka-avun vastaanottaminen ja käyttäminen on ollut Marinin täysin oma halu, ratkaisu ja valinta.
Tässä näkyy paljaimmillaan Marinin arvostelukyky, päätöksentekokyky, harkintakyky sekä erityisesti Marinin arvot.
Kansalaisten ilmaisemaan paheksuntaan Marin on suhtautunut ylimielisesti ja vähättelee käyttämäänsä kuukausittaista yli 850 euron ruoka-apua.
Marin loukkaa omalla päätöksellään, ottaa käyttöönsä ruoka-apu, erityisesti kaikkia Suomen vähäosaisia ja pienituloisia.
P.S.
Heikko Saarikko on Marinille hyvä työrukkanen. Jo tuttu kaava on se, että Saarikko puhuu ja paasaa ja livertää kuin satakieli, mutta kun tulee tosipaikka, Saarikko pehmenee myötämieliseksi ja suostuvaiseksi taipuen Marinin tahtoon.
Saarikko vastustaa perussotessa maakuntaveroa, mutta Marin tulee tässäkin pyöräyttämään taas Saarikon ruotuun niinkuin joka ikinen kerta on tähän saakka tapahtunut.
Saarikko saa pitää aina ääntä, mutta se ei ole milloinkaan sama, miten sitten kuitenkin tehdään.
P.S. P.S.
Vihervasemmiston eli Marinin ja Ohisalon hyökkäys turveyrittäjiä vastaan johti ennenaikaiseen turvetuotannon alasajoon ja turveyrittäjien ahdinkoon, koska Saarikko ei kyennyt ja vaatinut ohjeistamaan ja valvomaan toimenpiteiden maltillista etenemistä.
Saarikko on juuri nyt samanlaiseen siltaan heitettynä myös turvepeltojen alasajon kohdalla.
Saarikosta välittämättä turvepeltojen alasajolle on asetettu niin tiukka aikataulu, että viljelijät tulevat kokemaan hyvin todennäköisesti saman kohtalon kuin turveyrittäjät.
Ja jälleen juurisyynä on lupsakka, mutta lepsu Saarikko.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.