"Sanna" on kiillotettu imago.

Anonyymi

Sannasta on yritetty tehdä "kansan ihmistä" imagokeinoin. Muistamme taannoin, kuinka Ilta-Sanomiin on buukattu Sannasta imagomainos, jossa hän vei ruokaa toipilaana olevalle ystävälleen. Ja sitten toinen mainos, jossa Sanna sanoi pesevänsä itse oman vessansa. Tällaiseen Sannalla on aikaa, mutta sitten aamupala-gatessa tuli esille toisenlainen Sanna, jolla ei ollut itse aikaa käydä kaupassa.

Tällaista pelleilyä on ollut jatkuvasti Sannan ympärillä ja nyt kesällä 2021 voimme todeta, ettei Sanna ole onnistunut leipätyössään odotetulla, tai vaaditulla tavalla, mutta on tehnyt virheitä ja ajanut Suomea entistä syvempään velkahelvettiin, ja ollaan hajotettu kansaa ja pistetty ihmiset riitelemään toisiaan vastaan yms. Tämä on se todellinen Sanna ja juuri tällaisen vuoksi tarvitaan mittavat kulissit, hypeä, henkilökulttia ja mitä tahansa, jotta vasemmisto voi ylläpitää tilannetta, jossa heille ei ikään kuin olisi vaihtoehtoa.

Vaikka suomalaisessa politiikassa on aina ollut ongelmansa ja rötöstelijänsä, niin Rinteen ja Sannan hallitus on tässä vetänyt surutta pohjat. Vain typerys enää äänestää vasemmistolaisia.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1515
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1164
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        85
        1080
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        986
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        579
        961
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        907
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        872
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        19
        832
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        664
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        630
      Aihe