Olen sairastanut Koronan. Jouduin ensin kahden viikon karanteeniin altistumisen vuoksi. Samassa Korona alkoi. .Ensimmäisenä päivänä tuli kuumetta. Suussa oli outo maku. Ruoka maistui oudolta. Kaikki maut tuntuivat voimakkaammilta kuin normaalisti. Koronatesti näytti positiivista.
Minulle oli ilmaantunut yskä. Tuntui, että se ei lopu ollenkaan. Menin Koronalääkäriin. Otettiin verikoe ja todettiin tulehdusarvot korkeaksi. Neljä tutkiloa verta ja keuhkokuvaus. Veri oli erittän hyvä, mutta keuhkokuvauksessa paljastui Koronan aiheuttama keuhkokuume. Sain siihen lääkkeen. Kolmen viikon sisällä olo tuntui raskaalta.Kun vihdoin pääsin parannuttuani ulos, niin huomasin, että vasen keuhko ei toimi kunnolla. Tietenkin se on tullut hieman paremmaksi. En silti ole tyytyväinen keuhkon toimintaan. Olen siinä mielessä onnellinen, että en joutunut sairaalaan tai kuollut. Kuntokin alkaa hitaasti kohota.
Miten sinä selvisit Koronasta?
Miten selvisitte Koronasta?
Anonyymi
0
119
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks395423Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si704089Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut353498Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1003287Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää543272- 742708
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1282203En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri562190Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit271530- 1911356