Miksi persut ja kokoomus eivät halua työväestön vaurastuvan

Jatkuvasti ollaan laskemassa palkkoja ja tekemässä sisäisiä devalvaatiota ja työsuhteista tehdään sellaista silppua, ettei niistä kerry edes eläkettä.

Kenelle hirrenhöylääjä yrittäjälahtarit niitä mökkejään myy tulevaisuudessa, provikoilla (eli sovitetulla työttömyystuella ja toimeentulotuella) "eläville" pätkäpuhelinmyyjille?

Oikeistolainen politiikka ei ole koskaan tuonut talouskasvua lukuunottamatta sitä ainoaa kertaa, jolloin Reagan pommitti Libyan ulos OPEC:in päätöksistä myymään öljynsä alennuksella.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miksi persu ja kokkareet haluvat pitää kansan köyhänä?

Äänestä

Eihän palkansaajan kuulu vaurastua porvarin mielestä.

Äänestä

Reilut korotukset palkkoihin, rahat voi ottaa yrittäjien uima-altaista ja vesijeteistä. Ei tarvita pätkätyöllistämistä kun yrittäjien nauttimia ansiottomia etuja vaan vähän karsitaan.

Äänestä

Kyllä mutta vasemmistoaatteen mukaisesti vasemmiston tarkoitus aina on ollut että kukaan ei omistaisi enempää kuin toinen. Ei rahaa eikä muuta omaisuutta.

Äänestä
  • Vasemmiston aate voi ja elää hyvin, kommunismi. Se on tasapäistämisen aate.

    Äänestä

  • Miksi pitäisi omistaa kovin paljon enemmän? Kaikkien hyvinvointi kasvaa kun asiat hoidetaan oikein. Rahan tuhlaaminen rikkaisiin vain hidastaa sitä.

    Äänestä

Palkkoja pitää laskea jotta firmoilla olisi varaa palkata enemmän duunareita vaikka tekemään ei-mitään jotta ei tarvitsisi maksaa tukia...

Äänestä
  • Siinähän se tulikin oikeiston toiveajat... tarkoitan talouspolitiikan kovapäinen ydinsanoma.

    Äänestä

Se johtuu siitä että työnantajan maksamat korkeat palkat ovat pois yhtiön omistajien voitoista ja avainhenkilöiden bonuksista.

Kokoomuslaista ja Perussuomalaista ajattelua:

Mitä suuremmat tulot ihmisellä on, sitä enemmän häntä pyritään motivoimaan palkkioilla ja muilla positiivislla kannustimilla.

Mitä pienemmät tulot ihmisellä o, sitä enemmän häntä uhataan työlttömyydellä ja muilla negatiivisilla kannustimilla.

Äänestä

Itse valmistuin 80-luvun lopulla ja samantien sain ekan työpaikan ison tehdaskonsernin suomen pääkonttorista (konttorityötä). Se oli aikaa jolloin ns. alemman palkkatason konttorityöläisellä ja duunarilla(kin) meni lujaa. Töitä oli tarjolla kaikille ja palkat oli hyvät. Duunarin ostovoima oli keskimäärin lähes tuplat mitä nyt.

Siinä kun olimme työkaverin kanssa tupakkapaikalla ja katselimme kun tehtaalla vaihtui vuoro. Uudehkoja Mersuja, Volvoja ja Saabeja lähti parkkikselta ja vastaavia tuli tilalle. Johtajien parkkirivistön autoilla ja duunareiden autoilla ei juuri ollut enää eroa.

Sillon sanoin työkaverille ihan noin lonkalta - katotaas p...e niin kyllä kohta duunarilta hymy hyytyy. Ei johtajat ja omistava luokka (ns. rikkaat) hyväksy sitä, ettei rahvasta enää erota herrasta edes auton mallista.

JUURI NÄIN ON KÄYNYT.

Äänestä
  • Nyt on matuilla kalleimmat "kela-autot"

    Äänestä

Äänestin persuja, kiitos tämän punikkivajakin, joka on viime vuodet tehtaillut tuhansittain näitä asiattomia persu-aloituksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jatkuvasti ollaan laskemassa palkkoja ja tekemässä sisäisiä devalvaatiota ja työsuhteista tehdään sellaista silppua, ettei niistä kerry edes eläkettä.

Kenelle hirrenhöylääjä yrittäjälahtarit niitä mökkejään myy tulevaisuudessa, provikoilla (eli sovitetulla työttömyystuella ja toimeentulotuella) "eläville" pätkäpuhelinmyyjille?

Oikeistolainen politiikka ei ole koskaan tuonut talouskasvua lukuunottamatta sitä ainoaa kertaa, jolloin Reagan pommitti Libyan ulos OPEC:in päätöksistä myymään öljynsä alennuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu