He ovat Kristuksen palvelijoita - puhun kuin mieltä vailla - minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa.
Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille;
kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut;
kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut;
olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä;
ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta.
Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista.
2 Kor 11:23-28
APOSTOLI PAAVALIN CV
104
212
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä tuossa tämän ajan pehmoiset nettihörhöt jäävät toiseksi kirkkaasti.
- Anonyymi
Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
- Anonyymi
Nuo Paavalia herjaavat nettirienaajat saisivat hävetä. Eivät olisi selvinneet ikinä vastaavissa olosuhteissa nämä teuvot ja taunot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo Paavalia herjaavat nettirienaajat saisivat hävetä. Eivät olisi selvinneet ikinä vastaavissa olosuhteissa nämä teuvot ja taunot.
Koetuksissa vasta ihminen punnitaan, kuten Paavali punnittiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetuksissa vasta ihminen punnitaan, kuten Paavali punnittiin.
Nykyajan pehmopumpuliprofettoja ei olla vielä koeteltu lainkaan. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo Paavalia herjaavat nettirienaajat saisivat hävetä. Eivät olisi selvinneet ikinä vastaavissa olosuhteissa nämä teuvot ja taunot.
Paavalissa oli sankariainesta! 😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo Paavalia herjaavat nettirienaajat saisivat hävetä. Eivät olisi selvinneet ikinä vastaavissa olosuhteissa nämä teuvot ja taunot.
Niinpä. Olosuhteet ovat sitäpaitsi nykyisin ruhtinaalliset, verrattuna Paavalin aikaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetuksissa vasta ihminen punnitaan, kuten Paavali punnittiin.
Että voittaisin omakseni Kristuksen . Paavali juoksi kohti voittopalkintoa eli oli uraputkessa ❤️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että voittaisin omakseni Kristuksen . Paavali juoksi kohti voittopalkintoa eli oli uraputkessa ❤️
”Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
Hyvin tekivät!
- Anonyymi
Juutalaiset kivitti sitä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalissa oli sankariainesta! 😊
Juutalaiset laittoi sen vankilaan koska se kertoi että Jeesus on juutalaisten kuningas. 😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Olosuhteet ovat sitäpaitsi nykyisin ruhtinaalliset, verrattuna Paavalin aikaisiin.
Ai moskeijalla vai synagogalla ????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi.”
Etotatko nyt tässä Jeesuksen ja Paavalin kaksi eri tapahtumaa ja henkilöä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi.”
Juutalaiset ristiin naulitsi Jeesuksen Jerusalemissa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että voittaisin omakseni Kristuksen . Paavali juoksi kohti voittopalkintoa eli oli uraputkessa ❤️
Paavali asui Italiassa Kreikassa jne matkusti monessa paikassa.
- Anonyymi
Aivan. Saisivat hävetä ja syvästi! Mutta, eivät osaa enää, paatuneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetuksissa vasta ihminen punnitaan, kuten Paavali punnittiin.
Paavalia todellakin koeteltiin!
Paavalin herjaajat eivät ikinä kestäisi vastaavaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi.”
Miten Jeesuksen ristinnaulitseminen Paavaliin liittyy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset ristiin naulitsi Jeesuksen Jerusalemissa .
Meidän synnit vei Jeesuksen ristille. Kaikki ollaan syyllisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän synnit vei Jeesuksen ristille. Kaikki ollaan syyllisiä.
Itsepähän alkoi rettelöimään esivaltaa vastaan. Turha siitä on muita syyttää.
Eikös Raamattukin käske kunnioittamaan esivaltaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetuksissa vasta ihminen punnitaan, kuten Paavali punnittiin.
Hepr. 9:4
Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja Liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. [2. Moos. 16:33, 25:10,16, 30:1; 4. Moos. 17:25]
Ilm. 11:19
Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva Liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]
- Anonyymi
Vaikuttava kieltämättä.
- Anonyymi
Jep
- Anonyymi
Paavali oli kova äijä!
- Anonyymi
Ja varsinkin Jumalan mies!
- Anonyymi
Kova äijä, kun päälle polkaisi niin rusahti.😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kova äijä, kun päälle polkaisi niin rusahti.😊
Niin siis että?
- Anonyymi
”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.”
2 Kor 5:20- Anonyymi
Kristuksen puolesta .
- Anonyymi
Aamen. Antakaa sovittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aamen. Antakaa sovittaa.
Sovittakaa keskenänne!
- Anonyymi
Juutalaiset löi sitä 5 kertaa 40 lyöntiä . Sen tähden kun se kertoi Jeesuksen nousseen kuolleista .
- Anonyymi
Juutalaiset ruoskitti sen 3 kertaa . Sen tähden että Jeesus on Jumalan Poika .
- Anonyymi
Paavali oli kaksoisagentti, jolla oli erikoistehtävä kuten Juudaksella aikanaan.
Paavalin erikoistehtävä oli kirjoittaa kirjeisiinsä lopun aja väkevän eksytyksen siemenet totuuden sekaan.
Paavali kun ei kaihtanut valehtelemista, eikä pitänyt sitä edes syntinä.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?- Anonyymi
-92 käännös ja Svenska Bibeln sanoo, että Paavali oli luonteeltaan valheellinen eli epärehellinen.
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?
Paavali sai sen valheen hengen erikoistehtävänsä tekemiseen.
Jumalalla on erilaisia henkiä eri tehtäviä varten.
1. Kun. 22:22
Henki vastasi: 'Minä lähden sinne ja menen valheen henkenä jokaisen hänen profeettansa suuhun.' Silloin Herra sanoi: 'Eksytä sinä hänet, sinä pystyt siihen. Mene ja tee niin.' - Anonyymi
Kylläpä Teuvo jaksaa tuota salaliittoaan. Hoh hoijaa…
- Anonyymi
Vaikuttava
- Anonyymi
Paavali sai Rooman hirmuvallan kansalaisuuden eli mafian jäsenyyden.
Ap. t. 22:25
Mutta kun miehet olivat sitoneet Paavalin ruoskittavaksi, tämä sanoi vieressä seisovalle sadanpäällikölle: "Onko teillä oikeus ruoskia Rooman kansalaista, vieläpä tutkimatta ja tuomitsematta?" - Anonyymi
Jumalan mies ja sankari!
- Anonyymi
Raamatun factat puhuu Paavalia vastaan.
Paavali oli Stefanoksen murhamies, naisten alistaja ja vihaaja, jossa oli Saatanan enkeli asuvaisena lähetysmatkoilla.
Eikä mikään pikkupiru ollutkaan, vaan King James käänöksen mukaan oikein Saatanan viestinnän ammattilainen, "The messenger of Satan" -niminen demoni, mikä ei lähtenyt pois rukouksista huolimatta. Ei se ollut mikään mykkä henki. Päinvastoin.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, The messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.- Anonyymi
Factatietoa
-Rooman hirmuvallan kansalaisuus
-Murha
-Naisten alistaminen
-Valehtelu
-Saatanan enkeli
-Paha äkkikuolema Roomassa - Anonyymi
Aivan❣️🎚️🎚️
Anonyymi kirjoitti:
Factatietoa
-Rooman hirmuvallan kansalaisuus
-Murha
-Naisten alistaminen
-Valehtelu
-Saatanan enkeli
-Paha äkkikuolema RoomassaMutta. Kun Paavali kohtasi Jeesuksen, niin Paavali teki täyskäännöksen ja hänestä tuli Jeesuksen opetuslapsi.
Jeesus teki Pavalista totuuden julistajan
Paavali udestisyntyi kohdattuaan Jeesuksen.
Paavalissa näkyy selvästi, mitä tapahtuu kun ihminen uudestisyntyy Kristuksessa.- Anonyymi
Tohok kirjoitti:
Mutta. Kun Paavali kohtasi Jeesuksen, niin Paavali teki täyskäännöksen ja hänestä tuli Jeesuksen opetuslapsi.
Jeesus teki Pavalista totuuden julistajan
Paavali udestisyntyi kohdattuaan Jeesuksen.
Paavalissa näkyy selvästi, mitä tapahtuu kun ihminen uudestisyntyy Kristuksessa.Aamen!
Apostoli Paavali oli Herramme Kristuksen Jeesuksen sankari ja maailmanhistorian voimakkain opettaja mahtavilla paimenkirjeillään, jotka ovat seurakunnille kautta maailman suureksi siunaukseksi.
- Anonyymi
Paavali ei ollut oikea apostoli ollenkaan.
Ei ole mitään Paavalin portteja ja pilareita.
lm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. - Anonyymi
Paavali oli murhamies, joka ei elänyt päivääkään Jeesuksen seurassa maan päällä.
Eikä kuullut Jeesuksen opetuksia.- Anonyymi
Mutta, kun Jeesus ilmestyi Paavalille, Paavali eli koko loppuelämänsä Jeesuksen yhteydessä.
- Anonyymi
Jos Jeesuksen tulo olisi lopettanut esim. Juutalaispoikien ympärileikkauksen, kuten Paavali vaati, niin eihän Jeesusta itseäänkään olisi silloin ympärileikattu 8 pv. ikäisenä lapsena. Paavali yritti käännyttää Juutalaiset pakanoiksi ja luopumaan omasta uskostaan.
Juutalaisilla on erityisasema Jumalan valittuna kansana.
Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti, eikä vaihtanut sitä mihinkään muuhun uskoon ja uskontoon.
Luuk. 4:16
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.- Anonyymi
Helluntaina 3000 syntistä Juutalaista kastettiin Kristityiksi. Mutta eivät he luopuneeet liitosta, mikä oli jo tehty ympärileikkauksessa, ikuisen liiton jäseniä he olivat nyt sekä ympärileikkauksen kautta ettää kasteen kautta.
Ei kristinusko eikä kaste kumonnut Juutalaisten liittoa, minkä Jumala oli tehnyt heidän kanssaan ympärileikkauksessa.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus vapauttanut Juutalaisia ympärileikkauksen liiton tekemisestä.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntaina 3000 syntistä Juutalaista kastettiin Kristityiksi. Mutta eivät he luopuneeet liitosta, mikä oli jo tehty ympärileikkauksessa, ikuisen liiton jäseniä he olivat nyt sekä ympärileikkauksen kautta ettää kasteen kautta.
Ei kristinusko eikä kaste kumonnut Juutalaisten liittoa, minkä Jumala oli tehnyt heidän kanssaan ympärileikkauksessa.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus vapauttanut Juutalaisia ympärileikkauksen liiton tekemisestä.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.Jumalan tekemät liitot ovat ikuisia. Niitä voi olla voimassa yhtä aikaa useita erilaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan tekemät liitot ovat ikuisia. Niitä voi olla voimassa yhtä aikaa useita erilaisia.
Kyllä tässä tarkoitetaan Jeesuksen uskoa eli Juutalaisuutta, jota Jeesus tulee tänne etsimään.
Luuk. 18:8
Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt
ja Jeesuksen uskon.
Jeesuksen usko=Juutalaisuus.
- Anonyymi
Uudessa Testamentissa
Mark.10
17 Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?" [10:17-31: Matt. 19:16-30; Luuk. 18:18-30]
18 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.
19 Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi." [2. Moos. 20:12-16+; 5. Moos. 5:16-20+; Room. 13:9]
20 "Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies.
21 Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." [Matt. 13:44,46; Luuk. 12:33; Ap. t. 2:45]
22 Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
Jumalan lait ja käskyt eivät koskaan kuole, eikä menetä merkitystään, vaikka Paavali niitä yritti kovasti kampittaa.
Matt. 5:18
Jeesus:
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17] - Anonyymi
Raamatunopetuksen painopistettä tulisikin siirtää: Enemmän Jeesuksen opetuksia ja vähemmän Paavalin opetuksia.
- Anonyymi
Paavali oli ensimmäinen Jesuiitta: Tarkoitus pyhittää keinot!
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
- Anonyymi
Paavali ei ollut oikea Jeesuksen kanssa elänyt apostoli, joita oli vain 12 kpl.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.- Anonyymi
Oikeiden Karitsan apostoleiden hedelmä pysyy.
Joh. 15:16
Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.
- Anonyymi
Paavali - Jumalan mies, perillä Jeesuksen luona!
- Anonyymi
Murhamiehet ei nouse taivaaseen.
Ps. 5:7
Sinä hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat Herralle kauhistus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Murhamiehet ei nouse taivaaseen.
Ps. 5:7
Sinä hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat Herralle kauhistus.Joh.3:13
Kukaan ei ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Murhamiehet ei nouse taivaaseen.
Ps. 5:7
Sinä hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat Herralle kauhistus.Teuvo. Milloin siis luovut valheestasi ja herjoistasi,
Elät valheessa. Et ole mikään edesmennyt.
Et todellakaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joh.3:13
Kukaan ei ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.”Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni.”
Joh 12:32 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo. Milloin siis luovut valheestasi ja herjoistasi,
Elät valheessa. Et ole mikään edesmennyt.
Et todellakaan!Mitä enempi sinä riehut voimattomassa raivossasi maanpäällä, Sitä enempi Teuvoa taivaassa naurattaa. Palastalaiset on lähinnä kyllästyneet typerään leikkiisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Murhamiehet ei nouse taivaaseen.
Ps. 5:7
Sinä hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat Herralle kauhistus.Ei todellakaan❣️🎚️🎚️🩸😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni.”
Joh 12:32Jeesus tulee maanpäälle, jossa mennään häihin uuteen Jerusalemiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus tulee maanpäälle, jossa mennään häihin uuteen Jerusalemiin.
Ap. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ap. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."Pakkokasteet tulee käyttöön, jotta hääpuku olisi päällä häissä.
Luuk. 14:23
Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja PAKOTA heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä enempi sinä riehut voimattomassa raivossasi maanpäällä, Sitä enempi Teuvoa taivaassa naurattaa. Palastalaiset on lähinnä kyllästyneet typerään leikkiisi.
Turhaan yrität hämätä. Minulla ei ole raivoa. Kehoitan Teuvoa tekemään parannuksen valheistaan ja herjoistaan.
Jokaisen, myös sinun pitää tehdä parannus synneistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä enempi sinä riehut voimattomassa raivossasi maanpäällä, Sitä enempi Teuvoa taivaassa naurattaa. Palastalaiset on lähinnä kyllästyneet typerään leikkiisi.
Tosiasia on se, että Teuvon ja sinun typerä teatteri on erittäin syntistä ja lapsellista. Teuvon julistautuminen ”edesmenneeksi” on hyvin kompelö yritys tehdä itsestään jotenkin kuuluisan. Ei hän siinäkään onnistunut.
Hän lankesi herjaamaan Paavalia ja Jeesukseen uskovia rekisteröityneenä ja on jatkanut sitä aivan samaan tyyliin myös anonyyminä.
Voi Teuvoa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaan yrität hämätä. Minulla ei ole raivoa. Kehoitan Teuvoa tekemään parannuksen valheistaan ja herjoistaan.
Jokaisen, myös sinun pitää tehdä parannus synneistä.Teuvo Suni on kuollut 13.5-22 , että jos kyseistä Teuvoa tarkoitat, niin juttusi on emävale.🤣🤣🤣. Niiden parannusten suhteen, siivoa ensin oma porstuasi🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus tulee maanpäälle, jossa mennään häihin uuteen Jerusalemiin.
Jokainen saa oman lampaan puolisoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasia on se, että Teuvon ja sinun typerä teatteri on erittäin syntistä ja lapsellista. Teuvon julistautuminen ”edesmenneeksi” on hyvin kompelö yritys tehdä itsestään jotenkin kuuluisan. Ei hän siinäkään onnistunut.
Hän lankesi herjaamaan Paavalia ja Jeesukseen uskovia rekisteröityneenä ja on jatkanut sitä aivan samaan tyyliin myös anonyyminä.
Voi Teuvoa!Sinä olet häpäissyt 13.5.2022 kuolleen Teuvo Sunin muistoa hänen kuolemastaan asti. Kai sinäkin sen verran ymmärrät, ettei kuollut voi vastata rienoihisi. Elätkö tosiaan sellaisissa harhoissa, että Teuvo Suni elää, vai oletko vain niin riidanhaluinen tyyppi, että yrität saada vainajasta riitakaverin? Olet muka uskovainen, ja yrität epätoivoisesti levittää valhettasi, sitten kehtaat vielä toitottaa jutuissasi ,kuinka suuri synti valehtelu on. HÄPEÄ!!!
"Yhteys kuolleisiin ihmisiin, ja yhteyden tavoittelu kuolleisiin,
on vakavaa eksytystä ja vaarallista toimintaa.
Raamattu on Jumalan ilmoitus meille ihmisille.
Raamatussa Jumala varottaa vakavasti ihmisiä ottamasta yhteyttä vainajahenkiin" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet häpäissyt 13.5.2022 kuolleen Teuvo Sunin muistoa hänen kuolemastaan asti. Kai sinäkin sen verran ymmärrät, ettei kuollut voi vastata rienoihisi. Elätkö tosiaan sellaisissa harhoissa, että Teuvo Suni elää, vai oletko vain niin riidanhaluinen tyyppi, että yrität saada vainajasta riitakaverin? Olet muka uskovainen, ja yrität epätoivoisesti levittää valhettasi, sitten kehtaat vielä toitottaa jutuissasi ,kuinka suuri synti valehtelu on. HÄPEÄ!!!
"Yhteys kuolleisiin ihmisiin, ja yhteyden tavoittelu kuolleisiin,
on vakavaa eksytystä ja vaarallista toimintaa.
Raamattu on Jumalan ilmoitus meille ihmisille.
Raamatussa Jumala varottaa vakavasti ihmisiä ottamasta yhteyttä vainajahenkiin"Jokainen ymmärtää, ettei vuosia sitten kuolleen henkilön häpäisy julkisella palstalla, ole läheskään tervettä toimintaa.
- Anonyymi
Apostoli Paavalin kuulustelu
No tapasitko sinä Jeesusta? -En.
https://ehrmanblog.org/did-paul-know-much-about-the-historical-jesus/
Et tainnut lukea Tuomaan muistiinpanoja, kun et koskaan siteerannut Jeesusta?
-Enpä niin. Olisiko pitänyt?
https://www.gnosis.fi/historia/gnostilaiset_evankeliumit/tuomaan-evankeliumi/
Oikeastiko annoit kolme keskenään ristiriitaista todistusta kohtaamisestasi, jota ei siis tapahtunutkaan, Jeesuksen kanssa Damaskontiellä?
-En minä muista. Hyvin mahdollista, koska valehtelin. Tai sitten Lucius kiusallaan kirjoitti niin Apostolien tekoihin. Minullahan meni sukset ristiin kaikkien apostolien kanssa jossain vaiheessa.
Niin, Pietarikin 2. kirjeessään mainitsee sinut nimeltä ja viittaa Bileamiin.
Kaduttaako? Tekisitkö jotain toisin, jos voisit palata menneisyyteen?
-Ehkä minun ei olisi pitänyt ympärileikkaamattomana tavoitella sitä ylipapintytärtä. Näin kovasti vaivaa sen eteen ja tein uhrauksia. Enkä kelvannut. Menin suunniltani ensin epätoivosta ja sitten raivosta...
https://en.wikipedia.org/wiki/Ebionites#On_Paul_the_Apostle
Ja Costobaruksen kanssa työnsit Jaakobin alas temppelin portaikon huipulta?
-Niin, ehkäpä työnsinkin. Mutta mitä väliä sillä enää on?
https://biblehub.com/library/unknown/recognitions_of_clement_/chapter_lxx_tumult_raised_by_saul.htm- Anonyymi
Saul! Totuudella on aina väliä. Jos sinulla olisi ollut korvat, joilla kuulla, olisit kuullut Opettajan puhuvan tiestä ja totuudesta. Leivästä, jota Isä antaa taivaasta ja jolla voi ruokkia tuhansia ja Efraimin kymmeniätuhansia. Jumala on henki. Jumala on elävä. Jumala on elävien (israelilaisten) Jumala, ei (ihmisen Pojan Laille) kuolleiden (juutalaisten). Ja Jumalaa tulee palvoa totuudessa. Totuus on henki, joka ei kuole. Eikä mikään kätketty pysy ikuisesti kätkettynä. Voi fariseusta! Se on kuin koira, joka makaa härkien seimessä. Se ei syö eikä anna härkienkään syödä.

Edustat korvausteologiaa
Korvausteologia eli supersessionismi tarkoittaa teologista ajatusta, jonka mukaan kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana ja ottanut Israelille kuuluvat lupaukset. Korvausteologian mukaan juutalaisilla ei olisi pelastushistoriallista merkitystä. Korvausteologian piirissä on useita käsityksiä juutalaisten ja Israelin asemasta Jumalan suunnitelmassa. Korvausteologiaa ilmenee paikoin erityisesti refromoiduissa kirkoissa.[1][2]
Ei siellä Uudessa Jerusalemissa ole mitään Paavalin portteja, perustuksia eikä pilareita.
Ilm. 21
9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon".
10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,
11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi;
12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;
13 idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia.
14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saul! Totuudella on aina väliä. Jos sinulla olisi ollut korvat, joilla kuulla, olisit kuullut Opettajan puhuvan tiestä ja totuudesta. Leivästä, jota Isä antaa taivaasta ja jolla voi ruokkia tuhansia ja Efraimin kymmeniätuhansia. Jumala on henki. Jumala on elävä. Jumala on elävien (israelilaisten) Jumala, ei (ihmisen Pojan Laille) kuolleiden (juutalaisten). Ja Jumalaa tulee palvoa totuudessa. Totuus on henki, joka ei kuole. Eikä mikään kätketty pysy ikuisesti kätkettynä. Voi fariseusta! Se on kuin koira, joka makaa härkien seimessä. Se ei syö eikä anna härkienkään syödä.
Ei Jeesuksella, mitään omia lievempiä lakeja ole. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä ja pitävät kiinni Jumalan laintauluihin kirjoitetuista kymmenestä käskystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edustat korvausteologiaa
Korvausteologia eli supersessionismi tarkoittaa teologista ajatusta, jonka mukaan kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana ja ottanut Israelille kuuluvat lupaukset. Korvausteologian mukaan juutalaisilla ei olisi pelastushistoriallista merkitystä. Korvausteologian piirissä on useita käsityksiä juutalaisten ja Israelin asemasta Jumalan suunnitelmassa. Korvausteologiaa ilmenee paikoin erityisesti refromoiduissa kirkoissa.[1][2]
Ei siellä Uudessa Jerusalemissa ole mitään Paavalin portteja, perustuksia eikä pilareita.
Ilm. 21
9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon".
10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,
11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi;
12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;
13 idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia.
14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä."Edustat korvausteologiaa ... kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana"
Ei. Juutalaisuus syntyi eroamalla israelilaisuudesta. Juutalaiset eivät ole valittu kansa, vaan Jaakobin Israel eli Joosefin heimo, "uskollinen palvelija", pappeineen ja heidän mahdolliset liittolaisensa.
"Korvausteologian mukaan juutalaisilla ei olisi pelastushistoriallista merkitystä."
Jeesus kasvoi juutalaisten keskuudessa mutta syntyi uudelleen israelilaisuuteen. Hän luonnehti juutalaisia Mooseksen Lain kannalta "kuolleiksi". Hän päätti käännyttää monia noustessaan vuorollaan ylipapiksi. Hän kapinoi omaa biologista isäänsä, Jerusalemin mahtavinta saddukeusta, vastaan, ja itsepintaisesti toteutti taivaan isän eli appensa tahtoa. Ylipappi Jojakim oli asettanut ehtoja tyttärensä Marian avioliitolle. Luonnollisesti morsiamella oli suuri myötävaikutus uudesti syntymiseen. Juudean synagogat olivat farisealaisuuden vallassa ja hankalia paikkoja. Hän ei kuollut ristillä Jerusalemissa pesahina 31 jaa. vaan palkkamurhaajien puukottamana vuonna 58 toimittuaan Israelin ylipappina 27 vuotta. Mutta hän oli mukana ripustamassa juutalaisten kuningasta ja Davidin poikaa esittävän nuken ristiin. Juudas toi nahkaleilin torsoksi ja Jerusalemista tuotiin Garisiminvuorelle Hyrkanoksen purppuraviitta ja Jeesus itse kantoi ristiä ja appi Jojakim taiteili ison kyltin sinne päälle. Heillä oli hauskaa. Jojakim jäljitteli Pontius Pilatusta. Sitten heitettiin keihäs torson läpi ja sieltä tuli ulos - vettä, koska se oli nukke. Mutta pärstävärkkiä esittävä merisieni oli kastettu vanhassa punaviinissä, koska Tooran mukaan Salomon silmät olivat punaiset ainaisesta viininjuonnista. Jeesushan haukkuu Tuomaan evankeliumissa juutalaisia juopoiksi, joiden pitäisi jättää viini sivuun, että ottaisivat Jumalan sanan vastaan. No ylipappina hänellä oli tilaisuus vaikuttaa viinin käyttöön tai sen karsimiseen pois pyhistä juhlista.
Ja miten niin ei ole perustuksia? On muuten komeat rauniot ja ne 12 kiveäkin löytyy. Mutta Jerusalemista ei tule koskaan löytymään Salomon temppeliä, koska sellaista ei siellä ollutkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Edustat korvausteologiaa ... kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana"
Ei. Juutalaisuus syntyi eroamalla israelilaisuudesta. Juutalaiset eivät ole valittu kansa, vaan Jaakobin Israel eli Joosefin heimo, "uskollinen palvelija", pappeineen ja heidän mahdolliset liittolaisensa.
"Korvausteologian mukaan juutalaisilla ei olisi pelastushistoriallista merkitystä."
Jeesus kasvoi juutalaisten keskuudessa mutta syntyi uudelleen israelilaisuuteen. Hän luonnehti juutalaisia Mooseksen Lain kannalta "kuolleiksi". Hän päätti käännyttää monia noustessaan vuorollaan ylipapiksi. Hän kapinoi omaa biologista isäänsä, Jerusalemin mahtavinta saddukeusta, vastaan, ja itsepintaisesti toteutti taivaan isän eli appensa tahtoa. Ylipappi Jojakim oli asettanut ehtoja tyttärensä Marian avioliitolle. Luonnollisesti morsiamella oli suuri myötävaikutus uudesti syntymiseen. Juudean synagogat olivat farisealaisuuden vallassa ja hankalia paikkoja. Hän ei kuollut ristillä Jerusalemissa pesahina 31 jaa. vaan palkkamurhaajien puukottamana vuonna 58 toimittuaan Israelin ylipappina 27 vuotta. Mutta hän oli mukana ripustamassa juutalaisten kuningasta ja Davidin poikaa esittävän nuken ristiin. Juudas toi nahkaleilin torsoksi ja Jerusalemista tuotiin Garisiminvuorelle Hyrkanoksen purppuraviitta ja Jeesus itse kantoi ristiä ja appi Jojakim taiteili ison kyltin sinne päälle. Heillä oli hauskaa. Jojakim jäljitteli Pontius Pilatusta. Sitten heitettiin keihäs torson läpi ja sieltä tuli ulos - vettä, koska se oli nukke. Mutta pärstävärkkiä esittävä merisieni oli kastettu vanhassa punaviinissä, koska Tooran mukaan Salomon silmät olivat punaiset ainaisesta viininjuonnista. Jeesushan haukkuu Tuomaan evankeliumissa juutalaisia juopoiksi, joiden pitäisi jättää viini sivuun, että ottaisivat Jumalan sanan vastaan. No ylipappina hänellä oli tilaisuus vaikuttaa viinin käyttöön tai sen karsimiseen pois pyhistä juhlista.
Ja miten niin ei ole perustuksia? On muuten komeat rauniot ja ne 12 kiveäkin löytyy. Mutta Jerusalemista ei tule koskaan löytymään Salomon temppeliä, koska sellaista ei siellä ollutkaan.Pointtihan on, että juutalaisilla olisi mahdollisuus liittyä valittuun kansaan, jos he nostaisivat Pojan eli egyptinkielellä Mooseksen muun opin yläpuolelle. Nyt heillä on Talmud ja Mooseksen kirjojen rinnalle nostettuna kaikki muut "Vanhan testamentin" eli Tanakin kirjat. Ja heillä oli oma lakinsa jo Jeesuksen päivinä. Sen takiahan Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo juutalaisille "teidän lakinne". Ja "Pilatus" samoin "tuomitkaa teidän lakinne mukaan". Juutalaiset olivat kehittäneet ihan omat lakinsa ja Toora oli uponnut kaiken muun opin sekaan ja alle. Niin juutalaisuus jatkuvasti rikkoi Israelin Jumalan pyhän kansakunnan liiton ehtoja vastaan. Sen takia Johanneksen evankeliumissa juutalaiset eivät ole israelilaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointtihan on, että juutalaisilla olisi mahdollisuus liittyä valittuun kansaan, jos he nostaisivat Pojan eli egyptinkielellä Mooseksen muun opin yläpuolelle. Nyt heillä on Talmud ja Mooseksen kirjojen rinnalle nostettuna kaikki muut "Vanhan testamentin" eli Tanakin kirjat. Ja heillä oli oma lakinsa jo Jeesuksen päivinä. Sen takiahan Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo juutalaisille "teidän lakinne". Ja "Pilatus" samoin "tuomitkaa teidän lakinne mukaan". Juutalaiset olivat kehittäneet ihan omat lakinsa ja Toora oli uponnut kaiken muun opin sekaan ja alle. Niin juutalaisuus jatkuvasti rikkoi Israelin Jumalan pyhän kansakunnan liiton ehtoja vastaan. Sen takia Johanneksen evankeliumissa juutalaiset eivät ole israelilaisia.
Annan nyt esimerkin "Vanhan testamentin" juutalaisten kirjoitusten epäluotettavuudesta eli mikä vika on Nehemian ja Esran ja Haggain ja Sakarjan kirjoissa.
Niiden perusteella vaikuttaisi siltä kuin Siunausten vuorella Mooseksen ja Jaakobin ja Joosuan määräämässä paikassa ei olisi ollut keskuspyhäkköä, mikä on vale.
Todellisuudessa Garisiminvuoren pyhäkkö oli ollut vuosisadan ajan toiminnassa, kun Jerusalemin temppeli vasta otettiin käyttöön.
Rabbiinijuutalaisen perimätiedon mukaan Serubbabelin temppeli oli pystyssä Jerusalemissa 420 vuotta ja Seder Olam Rabba antaa rakennusvuodeksi 356 eaa. Roomalaiset purkivat sen maan tasalle vuonna 70 jaa.
Samarian Garisiminvuoren arkeologiset kaivaukset todistavat, että Israelin keskuspyhäkkö oli ollut toiminnassa jo 5. vuosisadan keskivaiheilta eaa. Arkkitehtuuri on selvästi persialaiselta kaudelta, hiili-14-ajoitus tehtiin pyhäkköalueen sadoilletuhansille puhtaiden uhrieläinten luille ja myös keraamiset astiat ja kolikot on ajoitettu 5. vuosisadalle eaa.
https://www.biblicalarchaeology.org/scholars-study/magens-response/
Se tarkoittaa, että Israelin keskuspyhäkkö oli ollut toiminnassa jo noin vuosisadan ajan, kun Jerusalemin "toinen temppeli", vaatimattomampi, otettiin käyttöön. Kaiken kukkuraksi Jerusalemissa ei koskaan ollut ollut Salomon temppeliä.
https://www.spiegel.de/international/world/new-research-shows-that-jerusalem-may-not-be-the-first-temple-a-827144.html
Jeesuksen päivien jälkeen roomalaiset rakensivat Israelin keskuskaupungin Sikemin uudelleen. Se sai nimekseen Flavia Neapolis, nykyisin Nablus. Kolikoissa näkyy myös Jaakobin vision täyttymys, ties kuinka monennen kerran rakennetut askelmat (ei "tikkaat") eli portaikko taivaaseen, jota pitkin pyhiinvaeltajat nousivat vuoren laelle, jonne roomalaiset olivat rakentaneet oman temppelinsä Korkeimmalle Jumalalle. Samarialaisten pyhä palvontapaikka oli sen vieressä toisella huipulla. Niin ympärileikkaamattomat ja tosi israelilaiset palvoivat samaa Korkeinta Jumalaa (Theos Hypsistos / El Eljon) Israelin pyhällä vuorella rinnakkain.
https://www.wildwinds.com/coins/ric/macrinus/Prieur_1711.jpg
https://www.wildwinds.com/coins/ric/trebonianus_gallus/_neapolisSamaria_AE27_SNGANS_1033.jpg
Juutalaisia siellä ei liikkunut. Babylon oli tuohon aikaan heidän keskuspaikkansa.
https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_Jews_in_Iraq
Valitettavasti Roomassa kristinusko kehittyi israelilaisuutta vainoavaksi valtionkirkoksi. Valitettavasti koulussa ei kerrota mitään Korkeimman palvonnasta ja tosi israelilaisista, jotka eivät koskaan olleet juutalaisia, paitsi Jeesuksen kaltaiset uudesti israelilaisuuteen syntyneet poikkeustapaukset.
- Anonyymi
Onko nuo kaksi viimeistä kirjainta otsikossa tulleet väärään järjestykseen?
Ajattelin vaan, että eikös sen jutut olleet melkoista "skeidaa." - Anonyymi
Laintaulut tuodaan uuteen Jerusalemiin ja ne murskaa monen hihhulin kuvitelmat pelkkien henkien vallassa elämisestä.
Hepr. 9:4
Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. [2. Moos. 16:33, 25:10,16, 30:1; 4. Moos. 17:25]
Ilm. 11:19
Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui. [2. Moos. 25:9; Hepr. 9:4 | 2. Moos. 19:16; Ilm. 4:5, 8:5]
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17] - Anonyymi
Juutalaiset vihasivat Paavalia siitä syystä, että Hän kertoi Jeesuksesta ja väitti Jeesuksen elävän ja vaikuttavan taivaasta. Juutalaiset olivat tappaneet Jeesuksen sapattirikkomuksista ja siitä syystä Jeesus oli heille kiusallinen asia. Kuten ovat yhtä tänä päivänä kun elävät sapatissaan Jeesuksesta välittämättä.
- Anonyymi
Tuomio oli poliittinen, Rooman hirmuvalta, jota Paavali edusti, pelkäsi, että Jeesus saa aikaan vallankumouksen ja hänestä tehdään Juutalaisten kuningas.
Jeesus oli Rabbi, jota sapatinsäännöt eivät edes koskeneet.
Joh. 1:49
Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
Suurin osaa Juutalaisista otti Jeesuksen vastaan Messiaana.
Helluntaina kaikki 3000 kristityksi kastettua oli Juutalaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomio oli poliittinen, Rooman hirmuvalta, jota Paavali edusti, pelkäsi, että Jeesus saa aikaan vallankumouksen ja hänestä tehdään Juutalaisten kuningas.
Jeesus oli Rabbi, jota sapatinsäännöt eivät edes koskeneet.
Joh. 1:49
Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
Suurin osaa Juutalaisista otti Jeesuksen vastaan Messiaana.
Helluntaina kaikki 3000 kristityksi kastettua oli Juutalaisia.Paavali soluttautui Kristittyjen eksyttäjäksi yrittämällä irrottaa ihmisiä pois Juutalaisten Jumalasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali soluttautui Kristittyjen eksyttäjäksi yrittämällä irrottaa ihmisiä pois Juutalaisten Jumalasta.
Ilm. 3:9
Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilm. 3:9
Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.Paavalin harhaoppi oli ns. korvausteologiaa
Korvausteologia eli supersessionismi tarkoittaa teologista ajatusta, jonka mukaan kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana ja ottanut Israelille kuuluvat lupaukset. Korvausteologian mukaan juutalaisilla ei olisi pelastushistoriallista merkitystä. Korvausteologian piirissä on useita käsityksiä juutalaisten ja Israelin asemasta Jumalan suunnitelmassa. Korvausteologiaa ilmenee paikoin erityisesti refromoiduissa kirkoissa.
- Anonyymi
Ajatellapa jotta yhäti on synnittömiä olemassa. Sairaat tarvitsevat Jeesuksen parannusta.
- Anonyymi
Jumalan laintauluihin kirjoittamia ikuisia lakeja vastaan käyminen tarkoittaa kapinaa Jumalaa vastaan. Siitä ei hyvää seuraa.
- Anonyymi
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
- Anonyymi
Saulus Tarsolainen oli murhamies ja siksi yritti kumota lain säädökset, pakeni ulkomaille toistakymmentä vuotta. Sitten soluttautui väärällä nimellä seurakuntaan ettei olisi tunnistettu.
- Anonyymi
Room. 3:7
Mutta jos minun VALHEELLISUUTENI vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
----------
Joh. 15:22
Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, he eivät olisi syyllisiä, mutta nyt heidän on mahdotonta puolustella syntiään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Room. 3:7
Mutta jos minun VALHEELLISUUTENI vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
----------
Joh. 15:22
Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, he eivät olisi syyllisiä, mutta nyt heidän on mahdotonta puolustella syntiään.Muistahan TS, että kaikki, siis KAIKKI HERJAT , joita päästelet, jäävät Jumalan tietoon ja joudut niistä vastaamaan Hänelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistahan TS, että kaikki, siis KAIKKI HERJAT , joita päästelet, jäävät Jumalan tietoon ja joudut niistä vastaamaan Hänelle.
Hän on päättänyt viedä harhansa mukanaan loppuun asti. Mutta sitten on enää turhaa katua.
- Anonyymi
Elämme lopun ajan rajun eksytyksen aikaa.
Jeesus ei luvannut tehdä enää yhtään ihmettä eikä antaa mitään tunnusmerkkiä.
Matt. 16:4
Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki." Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.
Tämän ajan ihmeet ja tunnusmerkit tulee ihan eri lähteestä.
Ilm. 16:14
"Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä"- Anonyymi
Markuksen loppuun lisätty tuntemattoman kulkumiehen lupaus ihmeistä ei ole Jeesuksen eikä edes Markuksen puhetta ollenkaan. Siihen kohtaan ei pidä luottaa.
Asiasta on varoitus v. -92 painoksessa Mark.16:9 kohdalla näin sanoen:
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Markuksen loppuun lisätty tuntemattoman kulkumiehen lupaus ihmeistä ei ole Jeesuksen eikä edes Markuksen puhetta ollenkaan. Siihen kohtaan ei pidä luottaa.
Asiasta on varoitus v. -92 painoksessa Mark.16:9 kohdalla näin sanoen:
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
Monet sanovat seuraavansa Jeesusta ja noudattavansa Paavalin oppeja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
Monet sanovat seuraavansa Jeesusta ja noudattavansa Paavalin oppeja.Ei Jeesusta voi kukaan seurata.
Joh. 8:21
Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."
Joh.3: 13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Jeesusta voi kukaan seurata.
Joh. 8:21
Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."
Joh.3: 13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Synnintekijät pyrkii mitätöimään Jumalan lakien merkityksen ja olemassaolon.
Jeesus eli synnittömän elämän.
Jeesus tarkoitti seuraamisellaan Jumalan lakien ja käskyjen mukaista elämää, jota hän itse eli, eikä tehnyt syntiä eikä pitänyt sitä elämänmuotoa edes vaikeana toteuttaa.
Matt. 11:30
"Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Jeesus on paras esikuva kaikissa uskonasioissa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Synnintekijät pyrkii mitätöimään Jumalan lakien merkityksen ja olemassaolon.
Jeesus eli synnittömän elämän.
Jeesus tarkoitti seuraamisellaan Jumalan lakien ja käskyjen mukaista elämää, jota hän itse eli, eikä tehnyt syntiä eikä pitänyt sitä elämänmuotoa edes vaikeana toteuttaa.
Matt. 11:30
"Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Jeesus on paras esikuva kaikissa uskonasioissa!Älä heitä Jumalan lakeja ja käskyjä romukoppaan. Ei sitä tehnyt Jeesuskaan.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä heitä Jumalan lakeja ja käskyjä romukoppaan. Ei sitä tehnyt Jeesuskaan.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]Matt. 5:19
Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matt. 5:19
Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10]Jeesus lähetti lainopettajia. Ei mitään kaatajia eikä hihhuleita.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. [Ap. t. 5:40, 22:19; 2. Kor. 11:24; 1. Tess. 2:15; Hepr. 11:36,37]
- Anonyymi
vaikuttaa sopeutumattomalta, itsekeskeiseltä höpöttäjältä... kuten kimmo kiljunen, tuo haminan lippputanko setä...
uskossaa nvahva höpöttäjä.
Näitä riittää, presidenttiä myöten....
ja samaan aikaan Suomi on ajatumis kehityksessä taas kerran.
Meillä on kattava eu nato uutispeitto.
Joten moni ikävä asia jää kertomatta.
Ja eletään syvissä harhoissa, ja politiikka on valheellisten mantrojen toistelua....
Esim.. Sitä entistä, itsenäistä Suomea kannatin ja puolustin, olin valmis puolustamaan.
Nykyistä länteen suomettunutta, ulkoa ohjattua Suomea en enää puolusta.
Suomi on alisteinen eu nato siirtomaa nykyään.
ja eu nato sekä länsi globalisti busines kiskonta, keinottelu vie rahat.
Ja tuho on monella alalla suurta, kun esim. eu dumppaa pakolla Suomeen elättejä.
Valvomattomalta, hoitamattomalta eu etelä rajalta.
Nato cia sotahullujen vuoksi maksamme energiasta ja raaka-aineista niin kovaa kiskonta hintaa, että Suomen talous romahtaa.
Tuhoa, kaikkinaista Suomen tuhoa nopeuttaa se paljon propagoitu, mainostettu, maahan muutto, joka todellisuudessa vie verorahat, kuluttaa sosiaalirahat ja siirtää asumistukien kautta miljardeja asumiskeinotteluun.
Mitä järkeä on hoivata, asuttaa ja järjestää terv. hoito ulkomailta tuotaville, lepääville kela turisteille ?
- Ja eihän siinä mitään järkeä ole, muuta kuin massiivisiin tulonsiirtoihin asumis keinotteluun.
-- siis se on korruptiota, jolla verorahaa siirretään kela turisti hoivaan, joka on muutamalle alalle se " busines". Siis KORRUPTIOTA !
Ja tämä "busines" vain kuluttaa verorahaa - ja ei synnytä mitään tuottavaa !!
Propagandana kerrottu maahanmuutto hyöty, on harhaa, Koska menee päinvastoin, kehitys heikkenee... Suomi muuttuu vähitellen turvattomaksi kehitysmaaksi.
Ja rehellisesti, laajemmin katsoen voimme todeta, ettei missään ole toiminut se mainostettu "monikulttuuri"... - Esim. tämän havainnon voi tehdä Euroopassa ja us alueella.- Anonyymi
Raamattu on eri asia kuin poliittiset näkemykset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992