Onko sähköauto jo vanhanaikainen

Anonyymi

Ei tullut maan kattavaa latausverkostoa sen jo varmasti jokainen näkee. Sähkäauto toimii ajatuksena tiheästi asutuilla alueilla, mutta Suomen kaltaisessa pohjoisessa harvaan asutussa valtiossa sillä ei sittenkään ollut mahdollisuuksia. Latausverkosto olisi jo olemassa jos sellainen olisi tuloillaan. Plug-in hybridit näyttäisivät olevan kuitenkin tulleet jäädäkseen, se on oikeasti toimiva ratkaisu ja sillä on Suomessa mahdollisuus nousta dieselvoiman korvaajaksi, kunhan autojen hinnat vielä hieman laskevat.
Rautaruukki siirtyy vetukaasun käytöön. Kyseessä on suuren mittakaavan hanke joka tuo merkittävää vety osaamista kotimaahan. Jos vetyä pystytään valmistamaan kokonaisen rautatehtaan tarpeisiin, energiantarvehan on keskikokoisen kaupungin luokaa, niin varmasti on mahdollista tuottaa Suomessakin vetyä myös liikenteen tarpeisiin. Vety on kuljetettavissa syrjäisemmillekin paikkakunnilla ja se on kätervästi ja nopeasti tankattavissa. Onkohan vetyauto kuitenkin se tulevaisuuden liikenteen energiamuoto.

17

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Latausverkostoa rakennetaan kokoajan ja usean yrityksen toimesta. Taloyhtiöt rakentavat latauspisteitä kovalla tohinalla jne...
      Taitaa Toyotan omapojalla vetypaukku tussahtaa ihan omiin käsiin, kuten kaikki muukin.

    • Anonyymi

      "Paras auto, mitä minulla on ollut", kehuu ivalolainen sähköautoilija –

      "Jos haluaa vaivattoman auton, jolla on edullinen kulkea, niin kyllä sähköauto on sellainen, sanoo Jouko Lappalainen."

      "Sähköautolla pääsee Lapissakin – ”Täyssähköautoja menisi enemmän kuin pystytään toimittamaan”

    • Anonyymi

      Latausverkoston laajentamisesta on tullut jo monia uutisia ja niitä tehdään tuhansia parin vuoden sisällä. Joten tuokin ongelman on katoamassa.

      Ja miksi taas vertailet vetyyn, jolla on tasan 0 jakeluasemaa Suomessa ja muuallakin maailmassa jakeluverkosto on olematon. Sähköautojen latausverkosto on toistaiseksi harva, mutta se on sentään olemassa ja monissa maissa jopa riittävän kattava. Vetyautoille riittävää infraa ei ole yhdessäkään maailman maassa, ei edes Japanissa.

      Vetyä voidaan toki kuljettaa, se vain maksaa todella paljon, jopa paljon enemmän kuin bensiini (jo ennen veroja). Ja auto on myös kalliimpi ja vaatii enemmän huoltoja (esim. vetytankki pitää vaihtaa muutaman välein, koska siinä on 700 barin paine).

      Ja sähkö on vielä helpompi kuljettaa, jokaisessa kodissa on sähköt. Ja jos kodissa on sähköt, myös autoa pystyy lataamaan (pientä remonttia voi tarvita, mutta ei sen enempää). Ei tarvitse käydä julkisissa latauspaikoissa. Sähkö kuljetetaan johtoja pitkin. Muista, sähköauto ladataan yli 90% ajasta kotona, EI julkisissa latauspaikoissa.

      Vety ei tule korvaamaan lataussähköautoja seuraavaan 30 vuoteen. Jopa vuonna 2030 lataussähköautoja tullaan myymään noin 100 kertaa enemmän kuin vetyautoja.

      • Anonyymi

        Sähköauto sopii sille joka käyttää sitä kauppareissuun muutamia kertoja viikossa ja lataa kotona. Tosiasia on kuitenkin se, että jos ei ole mahdollisuutta kolmen vartin lataustaukoihin ei sähköauto ole oikea valinta paljon autoa tarvitsevalle, pitkiä matkoja ajavalle. latausverkosto kasvaa siellä missä ihmisiä on paljon, mutta se on jo nähty, että mitään kattavaa latausverkostua ei tule. Käytännössä sähköautolla ajaminen on makkäriltä toiselle suunnistamista ja silti jää Suomen kartaan aukkoja. Myönnetään jo tosiasiat, sähköauto eli ideana jo aikansa.
        Niin ja tuosta vedyn kalleudesta ja mahdottomuudesta, aina on ollut näitä uuden tekniikan vastustajia, ja aina on vedottu näihin samoihin asioihin. Kun tekniikka yleistyy hinnat laskee ja pienet ongelmat ratkeavat. Sähköauton kohdalla ei kuitenkaan käynyt näin, koska konsepti ei yksinkertaisesti sovi Suomen kaltaisille alueille. yli 85% maailman autoilijoista se on silti oiva ratkaisu, muualla mennään toisella tavalla, hybrideillä, kaasuilla ja dieselkin säilyttää varmaan jonkin aseman vielä pitään varsinkin vaihtoehtoisten polttoaineiden hyödyntämisen kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tosiasia on kuitenkin se, että jos ei ole mahdollisuutta kolmen vartin lataustaukoihin ei sähköauto ole oikea valinta paljon autoa tarvitsevalle, pitkiä matkoja ajavalle. "

        Nykyisillä sähköautoilla pääsee usein jo noin 500 kilometriä (Mersun EQS:n virallinen toimintamatka on 770 km) ja tuollaisella matkalla pitää taukoja pitää muutenkin. Ammattikuskeillakin noin pitkän matkan kulkeminen yhteen putkeen on laitonta. Lisäksi nopeimmat latauspisteet lataavat jo alle puolessa tunnissa ja noin pitkä tauko on lähes pakko pitää muutenkin.

        Ja puhut latauspisteistä edelleen kuinka tilanne on pysyvä. Tällä samalla logiikalla vetyasemia ei ikinä tule Suomeen. Vetyteknologiaa on kehitetty jo kymmeniä vuosia ja vetyautojakin on ollut olemassa jo pitkään ja silti vetyasemia ei ole tullut.

        Ja esimerkiksi Tesla Superchargereiden latausverkosto tuplataan pelkästään tänä vuonna. Ja näistä Superchargereista 3 tulee Lappiin, Rovaniemelle, Leville ja Karesuvantoon.

        Ja tietenkin myös S- ja K-ketjut ovat kertoneet tekevänsä tuhansia latauspaikkoja seuraavien vuosien aikana. Ja Lidl on kertonut laittavansa sähköautojen latauspaikat jokaiseen kauppaansa Suomessa. Siis joka ainoaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tosiasia on kuitenkin se, että jos ei ole mahdollisuutta kolmen vartin lataustaukoihin ei sähköauto ole oikea valinta paljon autoa tarvitsevalle, pitkiä matkoja ajavalle. "

        Nykyisillä sähköautoilla pääsee usein jo noin 500 kilometriä (Mersun EQS:n virallinen toimintamatka on 770 km) ja tuollaisella matkalla pitää taukoja pitää muutenkin. Ammattikuskeillakin noin pitkän matkan kulkeminen yhteen putkeen on laitonta. Lisäksi nopeimmat latauspisteet lataavat jo alle puolessa tunnissa ja noin pitkä tauko on lähes pakko pitää muutenkin.

        Ja puhut latauspisteistä edelleen kuinka tilanne on pysyvä. Tällä samalla logiikalla vetyasemia ei ikinä tule Suomeen. Vetyteknologiaa on kehitetty jo kymmeniä vuosia ja vetyautojakin on ollut olemassa jo pitkään ja silti vetyasemia ei ole tullut.

        Ja esimerkiksi Tesla Superchargereiden latausverkosto tuplataan pelkästään tänä vuonna. Ja näistä Superchargereista 3 tulee Lappiin, Rovaniemelle, Leville ja Karesuvantoon.

        Viidensadan kilometrin toimintamatka tarkoittaa talvella sitä, että joka ikinen tauko vietetään mäkkärissä latauksen päättymistä odotellen. Kesälläkin pidempi lataustauko sattuisi joka matkapäivälle. Käytännössä haja-asutusalueilla latausasemien rakentamisinnostus kyllä meni jo ja ne harvat mitä on ovat usein toimimattomassa kunnossa. Tesla superchargerit ei kiinnosta kun itse auto on surkea ajettavuudeltaan, suorastaan vaarallinen talviolosuhteissa. Seuraava auto on taas joko hybridi tai diesel, ehkä sitten joskus vety.

        Päinvastoin, latausasemien rakentaminen on kiihtymässä entisestään eikä pelkästään Teslan Superchargereiden. Muutaman vuoden päästä on monta kertaa nykyistä enemmän latausasemia. Ja kuten sanoin, myös S- ja K-ketjut on sanonut asentavansa todella paljon lisää latausasemia. Tämähän uutisoitiin keväällä. Luultavasti muutaman vuoden päästä jokaisessa ABC:ssa on latauspaikat.

        Ehkä näyttää sieltä pain tuolta, täällä näyttää toisenlaiselta. Tilanne latauspaikkojen suhteen on viimme vuoteen nähden selkeästi huonontunut. Lupauksia kyllä riittää mutta uusia ei pysähdyspaikoille enää ole tullut ja vanhat kärsii huonosta ylläpidosta. Entistä useammin törmää matkallaan toimimattomaan latausasemaan.
        Sähköautoilun allonharja meni jo täällä perferiassa.

    • Anonyymi

      Ei-toimiva konsepti. Joka pysähdyksellä pitää sährätä johtojen kanssa hankkimassa lisälatausta ja pidemmillä siirtymillä lusitaan p erse homeessa tuntikausia latailemassa. Polttomoottori on huoleton; Käyt kerran kahteen viikkoon tankilla joka vie pari minuuttia ja voit unohtaa koko asian taas pitkäksi aikaa. Ja jos niin kävisi että bensa loppuisi tien päällä niin sitä voi tuoda kanisterillisen ihan kantamalla ja taas mennään.

      • Anonyymi

        Kummallista, nykyiset sähköautot kulkevat parhaimmillaan kerralla yli 500 km. Ja lisäksi sähköauton omistajilla on latauspaikka kotona. Eli jos polttomoottorilla käydään kahden viikon välein tankilla niin sähköautolla riittää lataaminen kerran viikossa ja senkin voi tehdä kotona silloin kun nukutaan.

      • Anonyymi

        Ei yhden tunarin sähläämisestä kannata kovin innostua.
        TM on ajellut Suomea ristiin rastiin neljällä sähköautolla ja tässä kommentit:
        "Meidän reissumme on tähän saakka sujunut latausinfran kannalta mainiosti. Laturit ovat aina olleet vapaita ja kunnossa. Näinhän tilanne useimmiten pikalatureilla on nykyisin."

        "Meidän kannaltamme pysähdys sujui mainiosti: johdot kiinni ja sovelluksesta lataus käyntiin. Matka jatkui 45 minuuttia"

        En itse kuitenkaan täysin unohtaisi tuota juttua. Suomalaisissa on paljon tunareita ja tätä tapahtuisi monelle, kun sähköautot yleistyvät. Latausverkoston pitäisi saada pitkällä tähtäimellä toimimaan niin, että jopa tunarit osaavat niitä käyttää eikä se olisi monimutkaista. Ja laturien toimintavarmuutta pitäisi parantaa tai vaihtoehtoisesti sitten latauspisteitä pitäisi olla niin paljon, että toimimattomat latauspisteet eivät aiheuta suuria ongelmia.

        Eli hän tunaroi, mutta tuollaista tapahtuisi oikeastikin.

        "Eli hän tunaroi, mutta tuollaista tapahtuisi oikeastikin."

        Kukaan sähköauton omistaja ei pysy tunarointi-modessa viikkoa pidempään. Ellei ole täysi dorka. Nämä klikkihuoraajat hakevat näkyvyyttä ja sitä ei saa kun kirjoittaa asioista niinkuin ne ovat.
        TM:
        "Meidän reissumme on tähän saakka sujunut latausinfran kannalta mainiosti. Laturit ovat aina olleet vapaita ja kunnossa. Näinhän tilanne useimmiten pikalatureilla on nykyisin."

        "Meidän kannaltamme pysähdys sujui mainiosti: johdot kiinni ja sovelluksesta lataus käyntiin. Matka jatkui 45 minuuttia"

        Ja kaikki nämä ovat niitä harvinaisia poikkeuspäiviä kun ei ladata kotona. 95% ajetuista kilometreistä ajetaan kotona ladatulla sähköllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummallista, nykyiset sähköautot kulkevat parhaimmillaan kerralla yli 500 km. Ja lisäksi sähköauton omistajilla on latauspaikka kotona. Eli jos polttomoottorilla käydään kahden viikon välein tankilla niin sähköautolla riittää lataaminen kerran viikossa ja senkin voi tehdä kotona silloin kun nukutaan.

        Todellakin kummallista. Liekö T&T sitten on ihan kujalla kun parhaillaan uutisoi että s-autoilu vaatii ajattelutavan muutosta. Kun bensaa tankataan tankkaa-ja-unohda-2-viikoksi niin sähköautoa ladataan joka pysähdyksellä missä vain ladata voi. Eli aina mielessä kuin se yksi asia...

        "Niin sähköautoa ladataan joka pysähdyksellä missä vain ladata voi. Eli aina mielessä kuin se yksi asia..."

        Tuo on logiikaltaan vastoin kaikkia tosiasioita. Sähköautoa joutuu lataamaan noin kaksi kertaa jokaista polttiksen tankkausta kohti. Normi kansalainen lataa sähköautonsa noin kerran viikossa. Polttis tankataan kerran kahdessa viikossa.
        Jotain pientä tolkkua voisi valehtelussakin olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin kummallista. Liekö T&T sitten on ihan kujalla kun parhaillaan uutisoi että s-autoilu vaatii ajattelutavan muutosta. Kun bensaa tankataan tankkaa-ja-unohda-2-viikoksi niin sähköautoa ladataan joka pysähdyksellä missä vain ladata voi. Eli aina mielessä kuin se yksi asia...

        Voi sitä toki ladata joka pysähdyksellä, mutta mitään tarvetta siihen täyssähköautolla ei yleensä ole. Mutta tietenkin useimmat lataavat, jos lataus on ilmaista tai lähes ilmaista siitäkin huolimatta. Tämähän on jo loogista.

        Mutta tarkkaan ottaen T&T on todellakin ihan kujalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiira Korpi sekoili liittonsa EROON!

      Ei riittänyt sitten sisältö tuossakaan liitossa kuin pari vuotta. Suku maksoi kalliit häälahjat, joita ei tietenkään palautella ja pian jo Kiiralla uu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      77
      6971
    2. Pääjohtaja Yli-Viikarilta kysyttiin haluja jatkaa VTV:n ylijohtajana

      "Tähän uraan liittyvään kysymykseen voisin vastata Irja Askolan runon sanoin: Tultaessa tienristeykseen / joku kauhistuu / tieni näyttää päättyvän / t
      Maailman menoa
      197
      6072
    3. Maisa torpa selittää hyymylehdessä

      Syötä hakusana… UUTISET 20.6.2021 Maisa Torppa selittelee miksi lomakuvissa on alkoholia ja hänkin juo drinksulasista Maisa Torppa on lähtenyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      3840
    4. Lihoavat miehet

      Olen ollut kahdessa vakavassa suhteessa, molemmissa mies lihoi ekana vuonna. Toinen 15kg ja toinen yli 20kg. Minua ei haitannut. Molemmat ovat nyt tak
      Lihavuus
      43
      2849
    5. Sofia ja trumpetin soittaja hangossa

      Nyt on sellaista silmäpeliä ja kuvaamista puolin ja toisin että taitaa doggyface stefulle olla ens yönä muutama pirun kuva taas storyissa..
      Kotimaiset julkkisjuorut
      168
      2394
    6. Miesten ulkonäköpaineet

      https://yle.fi/uutiset/3-11987255 Siinä pitkä artikkeli aiheesta, ja lopussa ihan mielenkiintoisia kommentteja. Artikkelissa mainitaan sen verran mon
      Sinkut
      84
      2094
    7. Oikeasti olisin sut halunnut mies

      omaksi, kullaksi, rakkaaksi, kumppaniksi, ystäväksi, olkapääksi, hellittäväksi, arkeen ja juhlaan, eteiseen ja peräkammariin, sohvalle ja sänkyyn, rii
      Ikävä
      130
      2002
    8. Suomen suurin rotta

      Ah rakkaus, kaiken se kestää! https://aijaa.com/7sLjSd
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1864
    9. Miksi Stefu jätti Sohvin?

      Mikä oli tällä kertaa syynä?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1844
    10. Martinan takapuoli..

      Onpa tällä Martiinalla muhkea takapuoli ja reidet viimeisessä instamainoksessa. Onko turvonnut vai aina ollut näin iso tämä meidän "maailmanmestari".
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      1656
    Aihe