HKI syyllistyi vaalien manipulointiin joka on Rikos

Vaaleihin puuttuminen on äärimmäinen Rikos. Sellaista nähdään sivistymättömissä maissa, kuten esim. Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Suomi on nyt samalla listalla.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ViherPunaisten hallussa oleva HKI on nykyisin täysin kommunistinen.
Hallintomallia toteutetaan itänaapurin ohjeistuksen ja mallien mukaisesti.

Äänestä

Vihreiden ja vasemmiston törkeää toimintaa.
Kaikki mikä ei ole heidän ideologiansa mukaista pitää kieltää.
Vihreät ja vasemmisto on sairas ideologia.

Äänestä

Kuvitteellisessa skenaariossa, jossa jokin vihervasemmistolainen puolue olisi painattanut tehokasta vaalimainosjulistetta, ja perussuomalais-taustan omaava julkaisija olisi antanut määräyksen kerätä mainokset pois sen jälkeen kun pari perussuomalaista aktivistia olisi uhkaillut mainosfirmaa julkaisusopimuksien ja toimintalupien lakkauttamisella.

Seurauksena olisi valtava kohu mediassa siitä, kuinka perussuomalaiset ovat "lakkauttaneet demokratian". Sitä uutisten, ajankohtaisohjelmien jne massaa, jossa itkettäisiin kuinka suomi on nyt persujen takia astunut samaan luokkaan Valko-venäjän, venäjän ja Pohjois-korean kanssa. Median reaktio olisi varsin murskaava.

Tässä todellisessa skenaariossa nämä kuitenkin vain taputtavat syyläisiä käsiään nauraa kihertäen.

Äänestä

Mikä on tämä epämääräinen 'yleinen pahennus'? En ole huomannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vaaleihin puuttuminen on äärimmäinen Rikos. Sellaista nähdään sivistymättömissä maissa, kuten esim. Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Suomi on nyt samalla listalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu