Huoli-ilmoitus ja psykoosi

Siski olennainen asia onkin se varmuus että pärjääkö hän itse?

Toisen puolesta valitseminen ei tule koskaan olemaan helppoa, tilanteet menee yleensä todella suolaiseksi, ja niissä mennään yleensä vaikeimman kautta, mutta loppupeleissä jokainen joutuu pohtimaan, mikä on heitteille jättöä, ja mikä taas ihmisen omaa itsemääräämis oikeutta.

Ääritapauksessa on soitettava hätäkeskukseen.

Olisi kiva jos voisi neuvoa huolestuneelle läheiselle oikean toimintatavan, josta voi luottaa ettei se tuota huolen kohteelle enempää vahinkoa kuin hyötyä. Nykyisen psykiatrisen järjestelmän vallalla ollessa sellaista toimintatapaa ei vain ole. Se on hyvin valitettavaa.

Ei psykoosi mitään aivoja vaurioita, kyse on täysin naurettavasta ajatuksesta jo teoriassa. Eihän psykoosille ole mitään selvää määritelmää edes. Toinen kuulee päässään yhden kommentoivan äänen kerran kaksi päivässä, toinen kuvittelee olevansa CIAn jahtaama ja kaikkea siltä väliltä. Psykiatriassa on historiallisesti perinteikäs käytäntö tulkita skitsofrenian hoidon vaikutukset skitsofrenian patofysiogiana Tiedetään että vakava äärimmäinen stressi todella näkyy tilastollisesti aivojen rakenteissa, myös neuroleptilääkitys surkastuttaa muidenkin nisäkkäiden kuin ihmisten aivoja. Psykoosi voi kroonistua ja pahentua yksinäisyydessä, koska ihminen on sosiaalinen eläin ja tunneperäinen yhteys toisiin lauman jäseniin ylläpitää jarruja ihmisen mielen sisäiseen assosiaatiovirtaan, siksi usein sosiaaliset suhteet vähentävät psykoosioireita, myös laskevat ihmisen stressiä vaikuttaessaan ihmisen autonomiseen hermostoon hormonaalisesti rauhoittaen sitä, jos suhteet ovat turvallisia ja perustuvat luottamukseen. Siksi pelkästään sosiaaliset kontaktit ja positiivinen tunneyhteys toisiin voivat vähentää psykoosioireita, mitä ne ikinä ovatkaan. Pakkohoito yleensä heikentää yhteyttä toisiin ihmisiin ja lisää stressitasoja, mikä varmastikin on omiaan kroonistamaan psykoottisia oireita kuin poistamaan niitä.

Pakkohoito voi toki vaikuttaa monella tavalla riippuen ihmisen lähtökohdista ja persoonasta, se voi toisaalta katkaista vaikka pitkän unettomuusjakson ja antaa turvaa kodittomalle ja täten "pelastaa" ihmisen, toisaalta olla nöyryyttävä ja traumatisoiva kokemus joka johtaa epäsuorasti itsemurhaan, koska se LISÄÄ stressiä ja epäluottamusta toisiin ihmisiin, pahentaa syrjäytymiskierrettä ja jättää ihmisen yksin omaan maailmaansa. Itse asiassa tilastollisesti se pikemminkin lisää itsemurhariskiä kuin vähentää sitä ja sitoutumista hoitoon, mikä ei ole yhtään yllättävää. Pakkohoito voi näin ollen yksittäisten potilaiden kohdalla pelastaa heidän elämänsä, mutta et voi oman kokemuksesi perusteella yleistää sen hyötyjä muihin ihmisiin. Ongelma on tietenkin, että nöyryyttävien hoitomenetelmien tehoa on vaikea tutkia, koska kyse on niin moniulotteisesta ilmiöstä. Jos estät kerran tapon tai itsemurhan yhden ihmisen kohdalla mutta lisäät sitä kymmenen, niin onko pakkohoito silloin moraalisesti perusteltu toimenpide? Jos se pelasti sinut, mutta teki jonkun toisen elämästä helvettiä, niin voisitko luopua ajatuksesta, että sinun elämäsi suojelun nimissä pitäisi rikkoa toisten täysin ventovieraiden ihmisten ihmisoikeuksia? Se on ehkä vaikea ajatus, että oman elämän pelastanut toimenpide voi itse asiassa tilastollisesti tappaa useammin kuin pelastaa ihmishenkiä, mutta pakkohoidon suhteen täysin todennäköinen tutkimusnäyttöön pohjautuva ajatus. Tutkitusti hoitomenetelmät, jotka hyödyntävät vähemmän pakkokeinoja ovat todella paljon parempia hoitotuloksiltaan.

Oletko ajatellut, että lääkitys toimii sinulla kokemuksesi mukaan erityisen hyvin, koska uskot lääkäreihin ja luotat heihin? Plasebolla on voimakas hoitovaikutus myös somaattisissa sairauksissa, oli kyse sitten pseudoleikkauksista tai sokeripillereistä. Jos ihmiseltä puuttuu luottamus lääkärin ymmärryskykyyn, niin hänen ajatuksiinsa on vaikeampi vaikuttaa. Itse esimerkiksi ihmettelin, että miksi minulle syötetään toinen toistaan karmeampia lääkkeitä, joilla ei ollut minkäänlaista vaikutusta ongelmiini ja ajatuksiini. Ne aiheuttivat hormonihäiriöitä, pakkoliikkeitä, akatisiaa ja painajaisia, mutta ajatukseni pysyivät samoina. Eihän siellä ole mitään spesifisti neurokemiallista ongelmaa, jota minussa olisi pitänyt hoitaa, tajusin sen oikein hyvin En nähnyt lääkäreitä asiantuntijoina ongelmieni suhteen, minkä vuoksi en myöskään hyötynyt heidän hoidoistaan. Meta-analyysienhan mukaan keskimäärin kuuden viikon kokeissa, vieroitusoireista kärsivät plasebopotilaat saavat keksimäärin kuusi pistettä korkeammat pisteet kuin lääkityt. Tuo on aivan olematon ero etenkin kun tietää, että plasebokontrolli ei edes toimi koska lääkitys aiheuttaa oireita, joita sokeripillerit eivät. Kuusi pistettä saat PANSS-skaalalla siitä, että olet yhteistyökyvytön. Siis YHTEISTYÖKYVYTÖN, tuollaisia asioita lääkityksen vaikutuksia mittaava lomake mittaa. Oikeastaan se mittaa monipuolisesti ihan kaikkia pahoinvoinnin oireita, mitä ihmisellä voi olla. Minä olisin joutunut ennenaikaiseen hautaan, jos olisin jäänyt lääkäreiden ylilääkitsemäksi zombiksi. Onneksi lopetin hoitosuhteen, olen voinut paljon paremmin ilman "hoitoa" jota sain. Selvisin psykiatreista huolimatta, en heidän ansiostaan. En ymmärrä, mikä oikeus sinulla on oikeuttaa minun tai muidenkaan ihmisten pakkohoitamisen omien kokemuksesi pohjalta. Olisin kärsinyt paljon vähemmän ilman pakkohoitoa ja puoliväkisin tyrkytettyä lääkitystä.

Joo tuotakin mantraa ne mielenterveyspuolella yrittää syöttää potilaille ihan vakituisesti, jotta ottaisivat lääkkeensä. Tietysti sitä neuroleptien tekemää tuhoa ei mainita. Puoli prosenttia aivot kutistuvat kontrolliin verrattuna ekoina vuosina, kun neuroleptejä käyttää pitkäaikaisesti.

Sen sijaan eläinkokeissa on vahvistettu psykoosilääkityksen sekä aivojen tilavuuden pienenemisen välinen yhteys. Kun makakiapinoita altistettiin psykoosilääkitykselle 17-27 kuukauden ajaksi, niiden aivojen painosta hävisi solujen tuhoutumisen vuoksi 8-11%. Tutkimusten valossa skitsofreniaa sellaisena kuin se tunnetaan, ei ole olemassa, sillä potilaiden kokemat negatiiviset ja kognitiiviset oireet johtuvat lääkityksestä. Näillä oireilla ei ole yhteyttä akuuttiin psykoosiin, joka on monesti syy hakeutua sairaalan akuuttiosastolle.

Pitkän aikavälin seurantatutkimuksissa on toistuvasti osoitettu, että psykoosilääkkeiden käyttö on yhteydessä heikkoon pitkän aikavälin tulokseen ja osan näistä tutkimuksista olen referoinut myös Mad in Finlandiin. Esimerkiksi Martin Harrowin johtamassa tutkimuksessa yli 90% lääkeettömistä skitsofreniadiagnoosin saaneista oli toipunut 10 vuodessa psykoosista täysin, mutta lääkittyjen kohdalla vastaava osuus oli vain noin 20%. Psykoosin luonnollinen kulku näyttäisi olevan sellainen, että ensimmäisen kahden vuoden aikana hoidon aloittamisesta psykoosilääkkeiden käyttäjillä esiintyy vähemmän psykoosia, mutta tämän jälkeen lääkitsemättömät toipuvat pääsääntöisesti erittäin hyvin ja jatkavat elämää psykoosilääkkeiden käyttäjien elämän puolestaan jäädessä tavallisesti toimintakyvyllä ja elämänlaadulla mitattuna vajavaiseksi. Mikäli hoidon tuloksellisuutta mitattaisiin hoitoon tulleen ihmisen elämänlaatuun liittyvällä mittaristolla, psykoosilääkitys muuttuisi mahdollisesti jo akuuttivaiheessa kestämättömäksi ratkaisuksi. Suomessa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on saatu maan ylivoimaisesti parhaat psykoosinhoitotulokset 90-luvulla siten, että suurin osa potilaista ei käyttänyt neuroleptejä missään vaiheessa hoitoa. Keroputaan mallina tunnetun lähestymistavan myötä uusien skitsofreniadiagnoosien vuotuinen määrä laski Länsi-Lapissa 90 prosentilla, mikä johtuu siitä, että psykoosin vuoksi hoitoon tulleet eivät enää kroonistuneet. Huomiota herättävää on myös se, että laadukkaalla kokonaisvaltaisella hoidolla kestävät hoitotulokset saavutetaan jo kahden vuoden kuluessa. Psykologian emeritusprofessori Jaakko Seikkulan luento on helppolukuinen kooste avoimen dialogin lähestymistavasta psykoosin hoidossa.

Johtopäätöksenä toteaisin, että periaatteessa psykoosilääkkeitä ei kannattaisi käyttää ollenkaan. Kaikkia psykoosilääkkeiden aiheuttamia haittoja ei vielä edes tunneta, ja ne aiheuttavat pikäaikaiskäytössä ennenaikaisen kuoleman. Kuitenkin psykoosilääkkeet aiheuttavat usein myös hyvin vakavan riippuvuuden, koska aivot sopeutuvat lääkitykseen rakenteellisilla muutoksilla ja lääkitystä tilasta tulee aivojen uusi normaalitila. Mahdollisuus lopettaa psykoosilääkitys riippuu käytetyn lääkkeen annoksesta sekä käytön ajallisesta kestosta, käyttäjän yksilöllisistä ominaisuuksista, motivaatiosta sekä sosiaalisen verkoston laajuudesta ja laadusta. Vieroitusoireet saattavat muodostua hengenvaarallisiksi, joten vieroitusasioissa on suotavaa hankkia tukea esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä toimivista vieroitusryhmistä. Lopulta jokainen on itse vastuussa vieroituksestaan, mutta hallitusti toteutettuna vieroitus voi olla hyvin palkitseva prosessi, jonka jälkeen ihminen voi kokea saaneensa elämänsä takaisin. Ennen kaikkea toivoisin psykiatreille viisautta, kriittisyyttä ja varovaisuutta psykoosilääkkeiden määräämisen suhteen. Psykiatrien olisi hyvä kysyä itseltään: jos psykoosilääkkeet ovat niin erinomaisia, niin miksi niillä hoidetut potilaat ovat kroonisesti sairaita. Ongelmana on tällä hetkellä psykiatrinen akuuttihoito, jossa potilaat saavat tavallisesti elinikäiseksi jäävän ja kuolemaan johtavan psykoosilääkityksen.

Anonyymi kirjoitti:

Sen sijaan eläinkokeissa on vahvistettu psykoosilääkityksen sekä aivojen tilavuuden pienenemisen välinen yhteys. Kun makakiapinoita altistettiin psykoosilääkitykselle 17-27 kuukauden ajaksi, niiden aivojen painosta hävisi solujen tuhoutumisen vuoksi 8-11%. Tutkimusten valossa skitsofreniaa sellaisena kuin se tunnetaan, ei ole olemassa, sillä potilaiden kokemat negatiiviset ja kognitiiviset oireet johtuvat lääkityksestä. Näillä oireilla ei ole yhteyttä akuuttiin psykoosiin, joka on monesti syy hakeutua sairaalan akuuttiosastolle.

Pitkän aikavälin seurantatutkimuksissa on toistuvasti osoitettu, että psykoosilääkkeiden käyttö on yhteydessä heikkoon pitkän aikavälin tulokseen ja osan näistä tutkimuksista olen referoinut myös Mad in Finlandiin. Esimerkiksi Martin Harrowin johtamassa tutkimuksessa yli 90% lääkeettömistä skitsofreniadiagnoosin saaneista oli toipunut 10 vuodessa psykoosista täysin, mutta lääkittyjen kohdalla vastaava osuus oli vain noin 20%. Psykoosin luonnollinen kulku näyttäisi olevan sellainen, että ensimmäisen kahden vuoden aikana hoidon aloittamisesta psykoosilääkkeiden käyttäjillä esiintyy vähemmän psykoosia, mutta tämän jälkeen lääkitsemättömät toipuvat pääsääntöisesti erittäin hyvin ja jatkavat elämää psykoosilääkkeiden käyttäjien elämän puolestaan jäädessä tavallisesti toimintakyvyllä ja elämänlaadulla mitattuna vajavaiseksi. Mikäli hoidon tuloksellisuutta mitattaisiin hoitoon tulleen ihmisen elämänlaatuun liittyvällä mittaristolla, psykoosilääkitys muuttuisi mahdollisesti jo akuuttivaiheessa kestämättömäksi ratkaisuksi. Suomessa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on saatu maan ylivoimaisesti parhaat psykoosinhoitotulokset 90-luvulla siten, että suurin osa potilaista ei käyttänyt neuroleptejä missään vaiheessa hoitoa. Keroputaan mallina tunnetun lähestymistavan myötä uusien skitsofreniadiagnoosien vuotuinen määrä laski Länsi-Lapissa 90 prosentilla, mikä johtuu siitä, että psykoosin vuoksi hoitoon tulleet eivät enää kroonistuneet. Huomiota herättävää on myös se, että laadukkaalla kokonaisvaltaisella hoidolla kestävät hoitotulokset saavutetaan jo kahden vuoden kuluessa. Psykologian emeritusprofessori Jaakko Seikkulan luento on helppolukuinen kooste avoimen dialogin lähestymistavasta psykoosin hoidossa.

Johtopäätöksenä toteaisin, että periaatteessa psykoosilääkkeitä ei kannattaisi käyttää ollenkaan. Kaikkia psykoosilääkkeiden aiheuttamia haittoja ei vielä edes tunneta, ja ne aiheuttavat pikäaikaiskäytössä ennenaikaisen kuoleman. Kuitenkin psykoosilääkkeet aiheuttavat usein myös hyvin vakavan riippuvuuden, koska aivot sopeutuvat lääkitykseen rakenteellisilla muutoksilla ja lääkitystä tilasta tulee aivojen uusi normaalitila. Mahdollisuus lopettaa psykoosilääkitys riippuu käytetyn lääkkeen annoksesta sekä käytön ajallisesta kestosta, käyttäjän yksilöllisistä ominaisuuksista, motivaatiosta sekä sosiaalisen verkoston laajuudesta ja laadusta. Vieroitusoireet saattavat muodostua hengenvaarallisiksi, joten vieroitusasioissa on suotavaa hankkia tukea esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä toimivista vieroitusryhmistä. Lopulta jokainen on itse vastuussa vieroituksestaan, mutta hallitusti toteutettuna vieroitus voi olla hyvin palkitseva prosessi, jonka jälkeen ihminen voi kokea saaneensa elämänsä takaisin. Ennen kaikkea toivoisin psykiatreille viisautta, kriittisyyttä ja varovaisuutta psykoosilääkkeiden määräämisen suhteen. Psykiatrien olisi hyvä kysyä itseltään: jos psykoosilääkkeet ovat niin erinomaisia, niin miksi niillä hoidetut potilaat ovat kroonisesti sairaita. Ongelmana on tällä hetkellä psykiatrinen akuuttihoito, jossa potilaat saavat tavallisesti elinikäiseksi jäävän ja kuolemaan johtavan psykoosilääkityksen.

Lue lisää

Kannattaako psykoosilääkkeitä käyttää?

https://madinfinland.org/psykoosilaakkeet/

Se on tämä, mitä saa, kun 80% lääkkeiden testauksesta on lääkeyhtiöitten rahoittamaa.

"Älä välitä jos hän hermostuu, ymmärtää kyllä sitten kun lääkitys alkaa toimia."

Huh huh.:(

Ihmisparka.

Psykoosi ei ole sairaus, psykoosi on vain termi joka tarkoittaa todellisuuden tajun jonkin asteista menetystä.Jos henkilö vaikka uskoo netin käyttöään seurattavan se ei nykyään ole kaukaa haettua, jokaisen netin käyttöä seurataan useiden tahojen toimesta kaiken aikaa.

Anonyymi kirjoitti:

Psykoosi ei ole sairaus, psykoosi on vain termi joka tarkoittaa todellisuuden tajun jonkin asteista menetystä.Jos henkilö vaikka uskoo netin käyttöään seurattavan se ei nykyään ole kaukaa haettua, jokaisen netin käyttöä seurataan useiden tahojen toimesta kaiken aikaa.

Lue lisää

Olen samaa mieltä, mutta "todellisuudentajun menettämisen" sijaan käyttäisin mieluummin ilmausta "olla jaetun todellisuuskäsityksen ulkopuolella." Se antaa enemmän henkistä liikkumavaraa meille jokaiselle. Kukaanhan ei voi objektiivisesti tietää, mikä todellisuus oikeasti on. Se, mitä pidämme todellisuutena, on sovittu tulkinta, tai usein pikemminkin enemmistön sanelema tulkinta tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa.

On kyllä väliä sillä, onko ihminen jaetussa todellisuuskäsityksessä vai ei. Sillä on väliä muille, jotka saattavat hermostua ja huolestua, jos joku on liikaa omissa maailmoissaan, ja myös ihmiselle itselleen. Moni henkiseen kriisiin joutunut epäileekin omaa todellisuudentajuaan, ja on huolissaan, onko "tullut hulluksi". Ihmiselle on tärkeää tietää, jakavatko muut hänen todellisuuskäsityksensä. On hyvin yksinäinen olo, jos näkee ja kokee sellaista, mitä muut eivät näe ja koe.

Todellisuus ja todellisuudentaju ovat muutenkin hyvin moniulotteisia asioita. Tietyistä todellisuuden tulkinnoista on yhteiskunnassa ja kulttuurissa sovittu melko tarkkaan, esim. kaikkien mielestä tänään on päivämäärä 15.6.2021 ja minun nimeni ei ole Napoleon. On kuitenkin monia muita asioita, ihmisten elämässä joskus hyvinkin tärkeitä, joista ei voi tehdä vastaavanlaisia yhteisiä tulkintasopimuksia. Esimerkiksi oma elämänhistoriani sisältää asioita, joita kokemukseni mukaan valtaosa ihmisistä ei ole koskaan kokenut eikä voi kuvitella, ja moni ei edes usko, kun kerron. On niitäkin, jotka ovat kokeneet ja ymmärtävät, tai uskovat ja koettavat ymmärtää vaikka eivät olisi kokeneetkaan, mutta he ovat harvassa. Monesti koen olevani hyvin kaukana yhteisestä todellisuudesta näissä asioissa.

On arvokasta, kun löytää jonkun, joka osaa samaistua toisen kokemuksiin. Se on aina haaste.

Jaetusta todellisuuskäsityksestä poikkeaviin kokemuksiin on joskus aika vaikea ottaa kantaa tuntematta asiaa tarkkaan. Siksi pitäisikin mielestäni välttää hätiköityjä johtopäätöksiä ja ihmisten leimaamista "hulluiksi." En minä esimerkiksi voi tietää, onko jonkun tietokoneeseen piilotettu jokin seurantalaite, ja käyttävätkö nyky-Suomen mt-järjestelmän psykiatrit sellaisia halutessaan "seurata" potilaidensa vointia osastojakson jälkeen. En ihmettele, jos joku epäilee sellaistakin. Psykiatrinen järjestelmä kontrolloivuudessaan ja monentasoisessa vallankäytössään antaa sellaiseen pelkoon totisesti aihetta. Sitä paitsi, monissa maailman maissa käytetään todistetusti (mm. Amnesty International on näistä raportoinut) poliittisia vastustajia vastaan teknisiä seurantamenetelmiä, joita me eurooppalaisen lintukodon asukkaat emme voi edes kuvitella emmekä siksi osaa edes pelätä.