Vuosaaressa pyörät säilytetään parvekkeilla

Ajoin eräänä päivänä Vuosaaressa. Isoja kerrostalo komplekseja ympäriinsä ja melko kansainvälinen meininki. Iski silmään, että lähes kaikilla parvekkeilla oli pyöriä ja muita tavaroita, joita ennen kellareissa säilytettiin

Ennen mamu invaasiota, oli turvallista pitää pyörät pyöräkellarissa. Niitä ei rikottu, kumia ei puhkottu, varastettu jne. Puhun 70-80 luvusta.

Olisipa kaikki kuten ennen vihervasemmiston syntyä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onkohan sähköpyöriä. Ne ovat vielä luvattoman kalliita, mutta niitä ei ollut 80-luvulla.

Äänestä

Jep. Helsingissä pyörä, josta saa Torissa 100€, tai yli, lähtee, vaikka olis kettingillä kiinni.
Narkkarit niitä vie, sit osa menee pakettiauton perässä rajojen yli.

Äänestä

Vihervasemmisto ei ole tuonut maahan mitään muuta, kuin rikollisuutta ja turvattomuutta.

Äänestä
  • Kepu Sipilän hallitus kokoonpanolla kepu, kokoomus ja persut päästi Suomeen noin 35 000 paperitonta kesällä 2015 pääosin Lähi-idän muslimimaista.

    Äänestä

Sehän on jo lähes vitsiksi muodostunut fakta, että pyörät lähtevät päivettyneiden matkaan hyvin hanakasti

Äänestä

Aika palauttaa jo järjestys tähän maahan! Se tarkoittaa pakoloisten pakkopalautuksia ja heti käytäntöön!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ajoin eräänä päivänä Vuosaaressa. Isoja kerrostalo komplekseja ympäriinsä ja melko kansainvälinen meininki. Iski silmään, että lähes kaikilla parvekkeilla oli pyöriä ja muita tavaroita, joita ennen kellareissa säilytettiin

Ennen mamu invaasiota, oli turvallista pitää pyörät pyöräkellarissa. Niitä ei rikottu, kumia ei puhkottu, varastettu jne. Puhun 70-80 luvusta.

Olisipa kaikki kuten ennen vihervasemmiston syntyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu