Ylilpäällikkö. Veri virtasi mutta ?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008045260.html
Lähti Klubille syömään ! Mitenkähän sotilaiden taistelumoraali olisi reagonut jos he olisivat jollain ihmelaitteella saaneet tietää, että nyt meidän ylin pomomme ryyppää ravintolassa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008045260.html
Lähti Klubille syömään ! Mitenkähän sotilaiden taistelumoraali olisi reagonut jos he olisivat jollain ihmelaitteella saaneet tietää, että nyt meidän ylin pomomme ryyppää ravintolassa.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Miksei ketään rankaistu kun joukot jätettiin mielettömiin asemiin tuhottaviksi Saksan antamista hyvistä neuvoista huolimatta ?
Joukot olivat vuosia valmistautuneet taisteluun asemissaan.
Ne tuhosi vihollinen,ei ylipäällikkö.
Saksan neuvot kyllä tunnettiin. Puna-armeija valtasi Berliinin,mutta ei Helsinkiä.
Puna-armeija valtasi itselleen Porkkalaan. Meni siis lännemmäksi kuin Helsinki. 🤣
Taisi syödä sitä kuuluisaa kaviaariansa.
Ja juoda sitä piripintaista marskin ryyppyä. Tänään on tuon hirveän verilöylyn muistopäivä kesäkuun10. päivä.
Kannatti juosta, talvisodassa kaatui samassa rytäkässä tuplasti ukkoja, kunnia säilyi, eikä Viipuri mennyt. Hame päälle kaikille jotka kannattavat sitä, että puna-armeijalle piti jättää ehjä tiestö ja rautatiet, kumma kun eivät ajaneet VR:n vetureita Terijoelle toverien käyttöön.
Älytöntä heikentää puolustusta . Tsasounat leviää Suomessa venäjän juutalaisia .
Jatkosota kesti yli 3 vuotta.
Talvisodassa Puna-armeija oli alkeellinen ja jäykkä organisaatio, joka meidän onneksemme pystyi vain hitaasti käyttämään voimaansa. Kyllä se Viipuriin eteni silloinkin.
Kyllä sotilaat tiesivät, että ylipäällikkö hoiti hommansa, vaikka välillä syömässä kävikin.
Ei nälän näkeminen Mikkelissä olisi muuttanut tilannetta Kannaksella miksikään.
Taidat olla melkoisen typerä?
Stallareita pännii, etteivät aateveljet alkumenestyksestään huolimatta kyenneet tuhoamaan Suomen armeijaa,eivätkä pääsemään Viipuria pidemmälle.
Itsenäisyys säilyi ja nyt olemme osa vapaata länttä Venäjän vaipuessa aina syvemmälle diktatuurin pimeyteen.
Ilman torjuntavoittoa olisimme samassa tilanteessa osana Venäjää.
Sinnehän stallarien kaipuu vetää vieläkin.
Tuskinpa, kunnolen syntynyt sotien jälkeen!
Harhaanjohtavasti kerrottiin hyökkääjän menettäneen 125 000 miestä eikä kerrottu että kyseessä on kokonaissumma kaatuneissa, haavoittuneista, kadonneista ja myös sairastuneista laskettuna.
Sinänsä kiinnostavaa että nyt aletaan kumota Tapio Tiihosen väitteet 189 000 miehen neuvostotappioista. Onko Manninen saanut uutta relavanttia tietoa?
” Sinänsä kiinnostavaa että nyt aletaan kumota Tapio Tiihosen väitteet 189 000 miehen neuvostotappioista. ”
Aletaanko? Ethän sinä ole kumonnut tähänkään saakka mitään vaikka kuinka tohotat!
-----Mitenkähän sotilaiden taistelumoraali olisi reagonut jos he olisivat jollain ihmelaitteella saaneet tietää, että nyt meidän ylin pomomme ryyppää ravintolassa----
Joka ainoa ukko olisi heittänyt aseensa ja lähtenyt kotiin. Onneksi eivät tienneet millainen roisto ylipäällikkö on.
----Ei nälän näkeminen Mikkelissä olisi muuttanut tilannetta Kannaksella miksikään.---
Miten Suomen kansa säästy nälkäkuolemalta jos ruokaa ei saanut muualla kuin Mikkelin Klubilla ?
"Miten Suomen kansa säästy nälkäkuolemalta jos ruokaa ei saanut muualla kuin Mikkelin Klubilla ?"
Olet kyllä melkoinen uuno!
Suomi hävisi sodat, mutta voitti sitä seuranneen rauhan. Me menetimme sodassa palan maata, mutta säilytimme itsenäisyytemme länsimaisena demokratiana ja vaurastuimme vähitellen yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista.
Huonommin kävi voittajan. Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. Lopulta tuo valtio romahti 1991!
Tuo 800 on vain kaatuneet. Mikähän oli tuhotun joukon kokonaismenetys tuona kiirastulenpäivänä, jonka m-heim järjesti ? Tuhansia kaikkiaan, vain ajoissa pakoon sännänneet säästyivät.
Hyökkäyksen järjesti kyllä Puna-armeija,ei Mannerheim.Hän sen sijaan järjesti myöhemmin hyökkäyksen torjunnan.
Miehet olivat peltotöissä ja etulinja vajaamiehitetty joten tappiot pienet
Hölynpölyä.
Tykkivaljakot ja vetäjät olivielä 10.6. aamulla lähetetty VT-asemaan linnoitustöihin, vaikka tulivalmistelu oli jo edellisen päivän riehunut 10.D:n alueella.Lähes koko div:n tykistö menetettiin.
IV AK:n ja 10.D:n johto olivat täysin pihalla tilanteesta.
Marski taas oli heidän kaunistelevien ilmoitustensa varassa.
Suurhyökkäyksen alla 1944 tiedustelutieto sivuutettiin:”Hätä ei ole tämän näköinen”
Päämajana jatkosodan vuosina palveli kivinen koulurakennus Mikkelissä. © SA-kuva
Tiedustelutiedot kertoivat keväällä 1944, että Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella on tulossa.
Pitkin kevättä 1944 saatiin Karjalankannakselta hälyttäviä tiedustelutietoja. Jo huhtikuussa 2. Mittauspatteri ja 1. Äänimittausosasto määrittivät rajan takana 130 vihollistykistön tuliasemaa. Huhtikuussa suomalaisen tykistön paikantamien tuliasemien määrä oli 262.
Taivaalla näkyi tähystyspalloja. Puihin ja sähköpylväisiin ilmestyi tulenjohtopaikkoja. Vihollinen tarkkuutti tykkejään eri kohteisiin Suomen puolella. Taisteluhautoja kaivettiin aivan suomalaisten etulinjojen tuntumaan asti. Kaukotähystyspaikoista havaittiin pitkiä kuljetusjunia – joillakin rataosuuksilla lähes parikymmentä yhden vuorokauden aikana.
Toukokuun 19. päivänä päämajan tiedustelutoimisto arvioi, että taisteluhautojen rakentaminen tärkeimpien teiden suunnassa saattaa merkitä hyökkäyksen lähtöasemien valmistamista. Vihje oli selkeä, mutta jäi päämajassa vaille ansaitsemaansa huomiota.
”Jotakin on pian tulossa”
Toukokuun 22. päivänä kaksi suomalaista Lentorykmentti 3:n konetta teki tiedustelulennon, jolla kartoitettiin tilannetta IV Armeijakunnan vastaisen vihollisalueen maanteillä. Toinen lentäjä, luutnantti Puro laski tienpätkä kerrallaan kuorma-autojen määrän. Niitä oli yli 500. Ylemmissä johtoportaissa arveltiin, että kyseessä olivat kelirikon jälkeiset täydennyskuljetukset. Tosiasiassa hyökkäysarmeijan materiaalia keskitettiin ryhmitysalueelle.
Ylimmän tiedustelujohtajan, eversti Aladár Paasosen piti seuraavana päivänä esitellä kyseisen tiedustelulennon tulokset ylipäällikölle, marsalkka Mannerheimille. Hänelle ne oli toimittanut päämajan tiedustelutoimisto 1:n majuri Reino Ketonen. Päämajan ylin operatiivinen johtaja, kenraaliluutnantti Aksel Airo vaati saada hoitaa esittelyn. Paasonen myöntyi.
MAINOS
Lue lisää
Saman tien Airo vaati, että Ketosen tuoretta vihollistilannetiedotusta on muutettava vähemmän hälyttäväksi. Sen mukaan suurhyökkäys oli odotettavissa viikon sisällä. Tiedotus peruutettiin ja korvattiin uudella. Airo ei halunnut hermostuttaa Mannerheimia. Airo oli huippuluokan sotilasammattilainen, jolta kuitenkin puuttui rintamakokemus.
Toukokuun 25. päivänä IV Armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen totesi armeijakunnan komentajien kokouksessa:
”Vaikkakin on ollut havaittavissa vihollisen selustassa vilkasta liikehtimistä, niin suurhyökkäystä ei ole lähiaikoina odotettavissa.”
Laatikaisen sanat rauhoittivat marsalkka Mannerheimia.
Etulinjasssa olevan JR 1:n III Pataljoonan yliluutnantti Erkkilä kertoi myöhemmin, että ”joka mies aina keittiömiehiä myöten oli tietoinen, että sieltä on pian jotakin tulossa.”
oukokuun 27. päivänä kapteeni Hasse Wind havaitsi tiedustelulennolla Suomenlahden yllä kohti koillista etenevän 35 laivan saattueen, jonka edessä kolme muuta alusta laski sumuverhoa. Suomalaisissa komentoportaissa arveltiin, että oli kyse huoltokuljetuksista. Todellisuudessa Neuvostoliiton alukset siirsivät jo hyökkäysjoukkoja Kannaksen eteläisiin kyliin. Samaan aikaan lähes sata junaa kuljetti tykkejä, kranaatinheittimiä ja miehiä lähtöasemiin Toksovoon ja Levashovoon.
Miksi, miksi ja miksi?
Suomen Ruotsin-sotilasasiamies eversti Stewen oli lähettänyt toukokuun alussa päämajaan raportin, jonka mukaan Leningradin alueella kootaan joukkoja Suomeen tehtävää hyökkäystä varten. Vähäisistä miesmääristä ei ollut kyse, sillä joukkoja koottiin neljästä eri armeijasta. Kun Stewen tuli toukokuun 29. päivänä käymään päämajassa, eversti Aladár Paasonen ilmoitti, ettei raporttia ole esitetty Mannerheimille ja ettei siitä myöskään saa mainita hänelle mitään.
Aksel Airo oli lomalla kesäkuun 1. päivänä. Päivää myöhemmin eversti Valo Nihtilä lähti päämajasta lomalle viedäkseen perheensä maalle kesää viettämään. Samana kesäkuun 2. päivänä piti 3. Divisoonan järjestää Kuuterselässä oopperan vierailuesitys. Kesäkuun 3. päivänä päämajan komentopäällikkö, kenraali Viljo Tuompo antoi esikäskyn kolmen ikäluokan kotiuttamisesta. Lähes 10 000 miehelle myönnettyä maatalouslomaa pidennettiin. Jälkeenpäin Tuompo kirjoitti, ettei ollut saanut mitään tietoa Kannaksen hyökkäysuhasta. Suurhyökkäyksen alkuun oli enää viikko, mutta rajanpinnassa istutettiin perunaa.
Mannerheimin 77-vuotispäivää juhlittiin kesäkuun 4. päivänä. Häntä tuli onnittelemaan mm. pääministeri Edwin Linkomies, joka muistelmissaan kirjoitti, että Mannerheim ”ei sanallakaan viitannut siihen, että neuvostojoukkojen puolella olisi ollut havaittavissa liikehtimistä. Uskoin siis, ettei hyökkäys ainakaan lähiaikoina olisi tulossa.”
Syntymäpäivän jälkeen Aladár Paasonen antoi tilannearvion sekä Mannerheimille että puolustusministeri Rudolf Waldenille: suurhyökkäys alkaa pian ja etulinja Valkeasaaressa murtuu parissa päivässä. Kuulijat kohauttivat vain olkapäitään. Olihan kenraaliluutnantti Laatikainen antanut ymmärtää, että hänen läntistä Kannasta puolustava IV Armeijakuntansa pitää puolensa. Airo puolestaan hyväksyi Laatikaisen näkemykset, koska hänenkin mielilauseensa oli, että ”ei hätä ole tämän näköinen.”
Varsin huolestuttavia tietoja antoi vangiksi saatu viestijoukkojen kersantti Ivan Burlov. Hänen mukaansa Kannakselle oli tullut lisää kaksi armeijaa, yksi armeijakunta, yksi panssariarmeijakunta ja yksi panssarirykmentti. Kun Aladár Paasonen oli lomalla, hänen lähin apulaisensa, kapteeni Georg Enckell esitti tiedon Mannerheimille tietämättä, ettei ylipäällikölle saanut kertoa mitä vain. Mannerheim hermostuikin ja kysyi Airon mielipidettä. Airo vastasi:
”Ei marsalkan asiana ole huolestua kaikenlaisten kersanttien kertomuksista.”
Muistelmissaan Paasonen kertoo, että Airo oli todennut hänelle toukokuun lopulla käydyssä keskustelussa:
”Taas olet pelotellut marsalkan pataluhaksi. Sinun on lopetettava pelottelemasta joukkoja, ne alkavat jo hermostua.”
Päämajan mysteerin ydin on se, miksi ylipäällikkö Mannerheimille ei voitu tai uskallettu kiemurtelematta kertoa huolestuttavia tiedustelutietoja. Miksi nimenomaan Aksel Airo pyrki suodattamaan ne pehmeiksi? Tiesikö hän Mannerheimin terveydentilasta jotain sellaista, mitä kukaan muu ei tiennyt? Pelkäsikö hän jo varsin iäkkään Mannerheimin romahtavan, jos tämä tietäisi tarkalleen tilanteen vakavuuden? Kuka silloin johtaisi Suomen armeijaa ilmeisen uhkaavassa tilanteessa?
Vaikeneva kenraali
Teksti jatkuu alempana
Päämajassa vähätelty tiedustelutieto osoittautui monilta osin oikeaksi. Viivyttely tärkeiden ilmavalokuvien tulkinnoisssa oli sekin kohtalokasta.
Taivas repesi Kannaksella kesäkuun 9. päivänä. Hieman ennen kello kuutta aamulla suomalaisten etulinjaa lähestyi 265 vihollisen pommi-, 298 rynnäkkö- ja 158 hävittäjäkonetta. Helvettiä vahvisti venäläinen kenttätykistö, jonka tuleen yhtyivät mereltä käsin raskaan taistelulaivan kaksitoista 305 mm:n tykkiä.
Varsinainen hyökkäys alkoi vuorokautta myöhemmin. Suomalaisten koko etuasema murtui. Alkoi nopea perääntyminen halki Kannaksen. Miestappiot olivat mittavat, kaatuneiden evakuointikeskukset täynnä ruumiita. Jo kesäkuun 20. päivänä puna-armeijan kärkijoukot valtasivat Viipurin. Heinäkuun puolella vihollinen kuitenkin pysäytettiin Tali-Ihantalan, Vuosalmen ja Viipurinlahden torjuntataisteluissa.
Suomi oli pelastunut.
Useita vuosikymmeniä sodan jälkeen haasteltiin Reino Ketosta, jonka tuoma lentotiedustelu- ja vihollistilannetiedotus oli peruutettu Aksel Airon määräyksestä. Ketonen kertoi kärsineensä omantunnontuskia Kannaksen taistelijoiden kärsimyksistä, vaikka ei ollut mitenkään syyllinen antamansa tilanneraportin peruuttamiseen.
Kymmenet toimittajat ja kirjailijat yrittivät 1950- ja 1960-luvulla saada Aksel Airon puhumaan päämajan kesän 1944 tapahtumista. Airo vastasi kaikille samalla tavalla:
”Ne asiat eivät kuulu ulkopuolisille.”
Hän vei päämajamysteerin mukanaan hautaan. Hänen tykinhylsyyn ripoteltu tuhkansa kätkettiin Ristintaipaleen perhehautaan toukokuussa 1985.
Lähteet: Aimo Juhola-Jyri Paulaharju-Georg-Eric Strömberg: Päämajan hukatut kuukaudet; Antero Raevuori: Hyvästi Viipuri; Martti Turtola: Aksel Fredrik Airo – taipumaton kenraali sekä www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-GeorgEricStromberg.html
https://seura.fi/ilmiot/historia/suurhyokkayksen-1944-tiedustelutieto-sivuutettiinhata-taman-nakoinen/
----Ei siinä ryypätty vaan syötiin pikaisesti ja tehtiin töitä!-----
Mitähän sellaisia töitä ne siellä Klubilla tekivät mitä ei olisi voitu tehdä Päämajassa ? Kyllä ainoa työ oli ryypätä piripintaisia ruokaryyppyjä ja maistella viinejä. Ei Klubin ruokailu ollut pikaista. Siksihän sinne mentiinkin, että saa syödä "rauhassa" ikävien sota-asioiden häiritsemättä ruokailua.
Valehtelet.
Klubi oli vakinainen ruokailupaikka Marskille ja tietylle hieman vaihtuvalle seurueelle, noin 10-15 hengelle. Ryyppäämään ei menty, vaan ruokailtiin ja rituaaalinomaisesti otettiin ruokaryyppy, illalla kaksi.
Ei ne työtehoon vaikuttaneet.Kaikki eivät niitä ottaneet.
Marskia ei koskaan nähty juopuneena.
Marskin rutiinityöpäivä oli 8.30 - 23.30,usein pidempäänkin. Hän oli aina palveluksessa. Lomia tai vapaita hän piti hyvin harvoin. Sairaudet olivat suurin häiriö.
Puhut vastoin parempaa tietoasi! Päämajasta käveli Kalevaan viidessä minuutissa!
Uskottavuutesi on tasan NOLLA!