Vihreät helsingissä -4,3%, Ohisalo vaihtoon

Ohisalo on rampauttanut vihreän puolueen. Paperittomien ja maahanmuuttajien asioihin keskittyminen tuli kalliiksi. Ilmastopiiperrys ei ihmisiä hetkauta.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ökyilevä köyhyystutkija ei oikein tahtonut ymmärtää vihreiden romahdusta.

Äänestä

Nykyään+turha+mollata+itä-helsinkiä.+Helsingin+vastemielisin+paikka+on+Alppiharju,+jossa+60%+äänesti+vihreitä+tai+vasemmistoa.

Äänestä

No eipä aiheuta ihmetystä. Pikemminkin, että vieläkin joku tuota puoluetta viitsii äänestää.

1Äänestä

Sinnemäki kannattaisi laittaa vaihtoon.

Sinnemäki on apulaispormestarina vastannut esimerkiksi kaavoituksesta ja tulos on ollut, että Helsingin LUONNONSUOJELUYHDISTYS haastoi Sinnemäen johdolla tehdyn yleiskaavan hallinto-oikeuteen ja voitti. Keskuspuistoa osin tuhoava yleiskaava oli lainvastainen.

Kun luonnonsuojeluyhdistyksen täytyy haastaa vihreän apulaispormestarin suunnitelmia Keskuspuiston tuhoamiseksi, niin aika moni vihreiden arvojen kannattaja jää mieluummin kotiin tai äänestää jotain muuta puoluetta kuin lähtee äänestämään Sinnemäkeä pormestariksi.

Tässä juttu Helsingin kaavasta ja hallinto-oikeuden päätöksestä Sinnemäen suunnitelmista:
https://yle.fi/uutiset/3-10059076

Äänestä
  • Sinnemäki tuhosi vihreät

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinnemäki tuhosi vihreät

    En tiedä tuhosiko, mutta minusta on ainakin Helsingissä hän on Vihreille enemmän rasite kuin voimavaralla.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    En tiedä tuhosiko, mutta minusta on ainakin Helsingissä hän on Vihreille enemmän rasite kuin voimavaralla.

    No aika vähän Vihreillä noita valtuutettuja on ollut yleensäkään, joku vajaa 500 kaiken kaikkiaan, ja siitä läks nyt sen reilu sata mäkeen, joten ...?

    Äänestä

  • Sinnemäki kannattaisi laittaa vaihtoon. Juuri näin. Varsinainen lusmu Ohisalon lisäksi.
    Ohisalo puhuu humoristisesti aamias kohusta, hämätäkseen.
    Kysymyksessähän oli yksinkeitaisesti verovaroihin suoritettu selkeä yksiselitteinen varkaus.
    Ohisalo kielsi poliisien ylimpänä päällikkönä poliisia tutkimasta varastelevaa pääministeriä.
    Mitähän muita rötöksiä Ohisalon takaa löytyy.

    Äänestä

Ohisalo törmäsi jäävuoreen, mutta Emma Kari tulee ajamaan koko paatin Karille

Äänestä
  • "Ohipuhesalo huuteli metsään sinne mäelle, ja metsä vastasi. Ja se vastaus oli että Emman pitäs ajaa vihreiden lippulaiva Never Any Fucks Given karille"? :P

    Äänestä

SE on tämän äänestyksen ehdottomasti paras uutinen. Tuntuu kuin rukousvastaus olisi tullut. Eivät muuta oo saanu aikaan, kuin Carunakaupat ja miljardikaupalla lappaneet suomalaisten verorahoja muslimien rakettien ostoon, ja paljon muuta samaa moraalitonta sontaa.

Äänestä

Ohisalon ohituskaista tarkoittaakin sitä, että Emmari Kari ohittaa nokitusjärjestyksessä Ohisalon.

Äänestä

Äärivasemmistolainen politiikka ei sovi kaikille.

Äänestä

Kukahan on vihreiden seuraava epäonnistuja puheenjohtajan paikalla?

Olisiko lentoterrori Pennanen?

Äänestä

Ohisalo on rampauttanut vihreän puolueen.Kyllä ja koko hallituksen.
Ohisalo puhuu humoristisesti aamias kohusta, hämätäkseen.
Kysymyksessähän oli yksinkeitaisesti verovaroihin suoritettu selkeä yksiselitteinen varkaus.
Ohisalo kielsi poliisien ylimpänä päällikkönä poliisia tutkimasta varastelevaa pääministeriä.
Mitähän muita rötöksiä Ohisalon takaa löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ohisalo on rampauttanut vihreän puolueen. Paperittomien ja maahanmuuttajien asioihin keskittyminen tuli kalliiksi. Ilmastopiiperrys ei ihmisiä hetkauta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu