Anneli Jäätteenmäki on poliittinen ruumis. Keskustapuolue sen enempää kuin mikään muukaan puolue ei ole tarvinnut häntä mihinkään enää pitkään aikaan.
Kaikesta huolimatta poliittinen ruumis sai 444 ääntä Lapualla. Lapualaiset äänestäjät ovat uskomattoman tyhmiä-
Kaikesta huolimatta poliittinen ruumis sai 444 ääntä Lapualla. Lapualaiset äänestäjät ovat uskomattoman tyhmiä-
Vastaukset 60
Vanhimmat
Kyllä sulla on tympeitä juttuja!
Kyllä jälleen kerran typerääkin typerämpi aloitus. Demokratia on puhunut ja Anneli täysin ylivoimainen äänikuningas Lapualla . Saisitte olla ylpeitä että noin kokenut poliitikko ryhtyy johtamaan Lapuan asioita.
Ei se mitään johda, vaan on heittopussina riesana kyselemässä koko ajan kokeneilta, että miten tämän kanssa pitää menetellä, kun ei tiedä mistään mitään.
No sun periaatteella valtuustossa on 13 riesaa, osa persuja. Uudet valitut varmaan kuitenkin haluaa tehdä työtään lapualaisten hyväksi. Peräkamarin heittopussina pidät äiti-muorin kiireisenä tyhmine kysymyksinesi.
Rötöstelystä ja valehtelusta kiinni jäänyt Jäätteenmäki siirrettiin politiikasta syrjään lähes 20 vuotta sitten eikä hän ole ollut koskaan mukana kuntapolitiikassa. Sitä paitsi kunnanvaltuuston jäsenenä hän ei johda politiikkaa. Muut johtavat ja Jäätteenmäki on vain yksi valtuuston jäsen, joka hyväksyy tai hylkää muiden valmistelemat ja ehdottamat esitykset.
Rauhoitu poju, pari tolpanväliä Jyllinkoskea olisi silti paikallaan.
Lapuan Anneli, Anneli, Anneli -kepulaisilla olisi rauhoittumisen paikka. On käsittämätöntä, miten seksisin jotkut voivat olla yhden aikoja sitten hyllytetyn huijaripoliitikon vuoksi.
Rauhoitumme odottelemaan kun Anneli valitaan valtuuston tai hallituksen puheenjohtajaksi.
Ei kai virastaan erotettua entistä kahden kuukauden pääministeriä ja entistä erotettua kepun puheejohtajaa kannata valita Lapuan valtuuston tai kunnanhallituksen puheenjohtajaksi.
Tottakai kannattaa, ääretön kokemus politiikan eri tasoilta ja valtava kannatus vaaleissa kuin vaaleissa. Toiminut mm. valtakunnallisen järjestön keskustanaisten puheenjohtajana.
Mitä vittuun kaupungin asioiden hoitamisessa tarvitaan Brysselissä opittua puoluepolitiikkaa?
Nykyään tämä tietoyhteiskunta vaatii vankkaa kokemusta ja verkostoitumista, näin saadaan kaikki mahdollinen hyöty Lapuan parhaaksi.
Brysselissäkin Jäätteenmäki oli vain palkannauttijana, koska Jäätteenmäen pienellä parlamenttiryhmällä ei ollut todellista päätösvaltaa. Brysselin valta on konservatiiveilla ja sosialisteilla.
Kepu on Europan viimeinen agraaripuolue, joten kepu on Brysselissä aivan yksin. Pieni liberaaliryhmä on ottanut kepun riveihinsä armosta, mikä sinänsä on suorastaan irvokasta, koska kepu ei ole eurooppalaisilla mittapuilla millään tavoin liberaali. Liberaaleilla ei kuitenkaan ole valtaa, joten kepun taantumukselliset mepit ovat Brysselissä täysin turhan pantteina.
Joo, kyllä joku maalari persu on paljon, paljon pätevämpi kunnallispolitiikan taitaja kuin lainoppinut kansanedustaja/europarlamentaarikko.
Hakkarainen ja muut persut turhan pantteina Brysselissä. Ei siellä Suomen ääni kuulu varsinkaan jos makaa kohmelossa Hondurasissa.
Hakkarainen ajattelee työssään sentään Suomen etua. Jäätteenmäen mielessä on vain oma henkilökohtainen etu.
Jäätteenmäki on tosiaankin itsekäs pyrkyri. Oma etu on aina mielessä.
Joo, ajattelemiseksi se on jäänytkin. Paremminkin hatarien muistikuvien keräilyä, että missä tuli eilisiltana haahuiltua.
Myös EU:n etu. Yhtään ainoaa asiaa hän ei ole Lapualla edistänyt, vaikka on ollut asemassa jossa oikeasti olisi voinut vaikuttaa koveron risteyksen ja vasunmäentien kaameaan kuntoon. Ajoissa tehty tulee useimmiten halvemmaksi kuin viime tinkaan lykätty. Nytkin piti maksaa miljoona itse, kun AJ:n vaikuttajavuosina koko risteyksen olisi tehnyt miljoonalla.
Mitäs maksoit miljoonan omistasi. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
Valitettavasti Jäätteenmäeltä puuttuvat kaikki ne tiedot ja verkostot, joita tarvitaan Lapuan nykyisten ongelmien hoitamisessa.
Tuo ny vielä mitään ole mutta ketä on ne jotka äänesti PÖNTISTÄ??????????!!!!!!!!!!!!!!
Nyksämuseossa voi luulla olevansa sirkuksessa kuopiossa. Tampereella polzombin rihmat kiertää elävästi kehoaan
Viime kaudella oli surkeat edustajat kaupunginhallituksessa, toivottavasti nyt paranee.
Anneli sai vain faksilla tietoa Lipposen sopimuksista Bushin kanssa, hän ei tehnyt mitään väärin, Lipponen teki ja pääsi kuin koira veräjästä.
Selvittäkää nyt vähän näitä? Ennenkin kirjoittelette.
Miksai Jäätteenmäki sitten erotettiin, jos hän ei tehnyt mitään väärin?
Ei erotettu. Ei Rinnettä, Paateroa, Kulmunia, Hautalaa, Kanervaa ..... erotettu. Tutki vähän paremmin olosuhteita ja päättele oikein.
Erotettiin siksi kun hän on vähän tyhmä. "Puhun niin totta kuin osaan" !?!? Kuka tuollaisen möläytyksen jälkeen enää uskoo sanaakaan?
Muista en oikein tiedä, mutta Kanerva ei ainakaan tehnyt mitään rikosta tai laittomuutta. Jäätteenmäen oli mukana varastamassa presidentin virastosta salaisia asiakirjoja minkä lisäksi hän valehteli pääministerin ominaisuudessa eduskunnalle. Törkeä nainen.
Linden rahoitti omistamaansa golfkenttää. AJ katkaisi öykkäri-Lipposen valtiopetoksen.
Lipponen ei syyllistynyt valtiopetokseen eikä mihinkään muuhunkaan rikokseen. Jäätteenmäki sitä vastoin syyllistyi.
Mitä todisteita sinulla on siitä että poliisi tai kuka tuota nyt aikoinaan tutkikin, teki virheen?
AJ:n ansiosta Lipponen joutui peruuttelemaan hankkeessaan. Päivi Lipponen nosti sopeutumiseläkettä vaikka oli samalla Paavon konsulttifirman " toimitusjohtaja ". Paavo junaili tämänkin vaikka oli mukamas köyhien asialla eduskunnassa. Lipponen on tullut kalliiksi suomelle.
Jallu n.ro 12/73 kertoo totuuden.
Onko Lapuan kirjastolla kyseinen Jallun numero? Kävisin mielellän katsomassa sitä-
Persujen kansanedustajaksi pääsee peruskoulun 5.3 keskiarvolla ja vuosikausien verovälttelyllä.
Rikosrekisteri ja keinottelu taitaa olla ainoita, joissa perut ovat kärkipaikoilla.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b3e8bbb0-ce2e-409d-887c-228f8c92cddf#gallery
Kepulaisia ei kukaan voita rikoksissa ja toisten rahoilla keinottelussa (esim. maataloustuet) .
Yhtäkkiä lonkalta tulee mieleen Hakkarainen, Vähämäki, Mäkynen J, Hongisto, Lipponen....
Kepulaiset ovat kyllä ykkösiä. Jäätteenmäen lisäksi mieleen nousee esim. Kauko Juhantalo, Antti Kaikkonen, Sirkka-Liisa Anttila, Jukka Vihriälä ja momi muu.
Listaan lisään Halla-ahon, Immosen, sheikki Laakson, Elomaan, Gradu- Huhtasaaren......
Yksikään mainitsemistasi poliitikoista ei ole syyllistynyt rikokseen. Edellä mainitut kepulaiset ovat sitä vastoin syyllistyneet miljoonaluokan talousrikoksiin, väärään valaan jne. Kepusta löytyy suurrikolliset, muista puolueista sitä vastoin korkeintaan rattijuoppoja, joita niitäkin on keskustan riveissäkin vaikka kuinka paljon. Lapuan kepulaiset isännätkin ajelevat koko ajan kännipäissään kylän teillä.
Ei myöskään sinun mainitsemat poliitikot.
Vaikea on uskoa, että Lapualta löytyy näin paljon poliittisesti täysin sokeita äänestäjiä.
Lapualaiset poliitikot ovat aina olleet umpisokeita (Kosola, Jäätteenmäki), joten on täysin luonnollista, että äänestäjät ovat samanlaisia.
No Lapua on lapua
Kuka tietää, aikooko poliittinen ruumis muuttaa Helsingistä Lapualle?
Kannattaa tilata edes jonkinlainen aviisi ja käydä jaloittelemas päivänvalos. Näin selviää missä AJ asuu. Tässä sulle aivovoimistelua ja vinkki ahaa-elämykseen.
AJ asuu Helsingissä Topeliuksenkadulla. Lapualla on mahdollisesti valeosoite hämäystarkoituksessa.
Ja ajaa Topeliuksenkadulta joka päivä lenkkeilemään Lapualle. Heh heh heh hehheheeee..
Ihmisillä on tapana lenkkeillä loma-asunnolla.
Pitkä loma 365 vrk vuodessa. Pitempi kuin joulupukilla. Ei siis ihme, että AJ on kovakuntoinen. Kuntoa kyllä tarvitaankin kun elokuulla alkaa Lapuan elvytystoimet.
Jäätteenmäki on tiettyinä aikoina mökillään Lapualla, jona aikana hän lenkkeilee tietenkin Helsingissä. Pääosan ajastaan hän asuu kuitenkin kotikaupungissaan Helsingissä. Tänä aikana hän lenkkeilee tiuetenkin Helsingissä.
Kuntavaalit ovat ohi. Vieläkö Jäätteenmäki on Lapualla, vai onko hän palannut jo Helsinkiin?
Tarkoitat varmaan Helsinkiin mökilleen lenkkeilemään ja tiettyinä aikoina toisinpäin.
Jäätteenmäellä on Helsingissä Topeliuksenkadulla mökki. Siellä hän viihtyy oikein hyvin.
Pitkä rivi nelosia. Kaikki vanhan oppikoulun käyneet tietävät, mitä nelosrivi merkitsi.
Olisi hyvä tietää, keitä nämä Jäätteenmäkeä äänestäneet hölmöt olivat. Tuskin ainakaan nuoria tai keski-ikäisiämiehiä.
Kaikki persut häntä äänestivät.
Kulmunilaiset keput äänestivät "meidän Annelia".
Jäätteenmäki on mummoiässä. Todennäköisesti häntä äänestäneetkin olivat mummoja ja pappoja.
Pääasia että äänestivät.