Jumalan tuomio on aina oikea

Jumala tuomitsee aina oikein ja oikeudenmukaisesti. Kyllä homous on vakava synti Jumalan silmissä. Ei olisi jos ihminen olisi syntyään jo homo. Kyllä homous on kieletty sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta ja Uuden Testamentin kirjeet ovat kirjoitettu Pyhässä Hengessä, joten ne ovat Jeesuksen sanaa. Ei vaan homoksi muututaan. Kuinka pitkään Jumala kesti homoutta Sodomassa ja Gomorassa? Sitä ei Raamattu kerro. Mutta Aabraham kysyi Jumalalta, että jos siellä on 10 vanhurskasta tuhoatko? Jumala vastasi, että en tuhoa. Lootin paon jälkeen siellä ei ollut tuota 10 vanhurskasta. Jumala tuhosi Sodoman ja Gomoran aivan oikein tuhosi, kun synti (homous) oli siellä suuri. Kuinka pitkää Jumala sallii Suomessa nykymenon? Ei varmasti pitkään. Suomea tullaan rankaisemaan ja paljon. Kaikki homoja ja heidän puoltajiaan tullaan rankaisemaan. Valitettavasti rangaistuksissa kärsii myös viattomat. Minäkin joudun kärsimään noiden syntisten rangaistuksista. Mutta kärsii myös koko perhe, kun isä joutuu vankilaan. Näin valitettavasti on.

Ja tyhmä idiootti apina ei sitten kommentoi tuota kirjoitusta kun ei tiedä koko asiasta mitään.

3

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nyt onkin kysymys ihmisten, mm. Päivi Räsäsen jakelemista tuomoista ja sinun jakelemistasi tuomioista. Sinä tuomitset helvetin tuleen jopa viattomia pikkulapsia!

      Oikea Jumala ei voi olla esim. Raamatun homojen tappokäskyn takana.

      Sinä voit hekumoida kaikessa narsistisessa psykopaattisuudessasi homojen ja heitä puolustavien teurastuksella ja laittamisella ikuiseen helvetin tuleen, mutta se kertoo vain sinun persoonallisuutesi vakavasta häiriöstä.

    • Anonyymi

      Niin on ja eikä juoruajia enää tarvita.

    • Anonyymi

      Uskontoon sairastuneet vieraantuvat usein todellisesta maailmasta. Elävat omassa fantasiakuplassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1270
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      546
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      531
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      516
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      491
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe