Olen joitakin vuosia seurannut tiivisti ex tovereitteni julkisia kirjoituksia netissä. iso osa entisiä jehovantodistajia kirjoittelee varsin kulttuurimarxilaista agendaa, jossa erilaiset vähemmistöjen asiat on nostettu keskiöön. UUT ry ja Johanneksen Poika kunnostautuvat erityisesti saateenkaari ideologian esiintuomisessa. Jehovantodistajia kovistellaan erityisesti seksuaalivähemmistö asioissa.
Itse ihmettelen kyseistä trendiä ja olen miettinyt siihen vastauksia. Lähtökohtaisesti liberaalisuus ja konservatiivisuus on perin pysyviä ominaisuuksia. Keskimäärin tuolla janalla ihminen ei elämänsä aikana kovin seilaa.
Syntymästä saakka jehovantodistajana olleet voivat olla perin liberaaleja. Heille uskonnollinen vanhoollisuus on voinut olla hirveä kokemus. Pois päästessään on aivan ymmärrettävää, että he löytävät, jos ovat politiikasta kiinnostuneita itsensä vihervasemmistosta tai oikeistolaisesta liberaalisiivestä. Yhtä kaikki kulttuurimarxismin eri muotoja.
Jos aikuiskäännynnäinen jehovantodistajista lähdön jälkeen esiintyy liberaalina, niin jossain kohtaa on pitänyt tapahtua valtava siirtymä radikaalin arvokonservatismista liberaaliin arvomaailmaan. Jos joskus on tuntenut vetoa jehovantodistajuutta kohtaan, niin on ollut kotonaan konservatiivisessa ympäristössä ja yhteisössä.
Itse olen sitä mieltä, ettei tämänkaltaista siirtymää tapahdu. Itse olin konservatiivi jehovantodistaja ja nyt olen konservatiivi ex-jehovantodistaja.
Siis tämänkaltainen henkilö, joko valehteli jehovantodistajana tai valehtelee nyt ex-jehovantodistajana.
Joidenkin kohdalla eroa jehovantodistajista voidaan kuvailla pitkittyneenä avioerona. Omat periaatteet heitetään romukoppaan, kunhan päästään vain kurittamaan entistä "aviopuolisoa" Kaikki materiaali käy aseeksi, jopa täysin omaa arvomaailmaa vastaan sotivat. Itse pääsin tuosta vaiheesta yli melko nopeasti, mutta kun olen kirjoittelua seurannut tuntien psykologiaa, niin jotkut eivät vain pysty irrottautumaan kaunasta. Pahinta on, jos ihminen julkisesti liimautuu maailmankuvaan omalla nimellään, jota ei edes kannata. Silloin ihminen on nöyryydenpuutettaan kaivanut itselle sellaisen kuopan, josta ei meinaa tässä elämässä pääse ylös. Todella sääli.
Kuitenkin sanoisin niille, jotka ovat lähteneet jehovantodistajista ja ovat mielenmaisemaltaan konservatiiveja. Ei kannata peesata punavihreää kulttuurimarxismia. Vaikka kuinka jehovantodistajuus hetken potuttaa, niin kannattaa olla rehellinen itselle. Se on ainut kestävä tie jehovantodistajuuden jälkeiseen elämään.
Itse ihmettelen kyseistä trendiä ja olen miettinyt siihen vastauksia. Lähtökohtaisesti liberaalisuus ja konservatiivisuus on perin pysyviä ominaisuuksia. Keskimäärin tuolla janalla ihminen ei elämänsä aikana kovin seilaa.
Syntymästä saakka jehovantodistajana olleet voivat olla perin liberaaleja. Heille uskonnollinen vanhoollisuus on voinut olla hirveä kokemus. Pois päästessään on aivan ymmärrettävää, että he löytävät, jos ovat politiikasta kiinnostuneita itsensä vihervasemmistosta tai oikeistolaisesta liberaalisiivestä. Yhtä kaikki kulttuurimarxismin eri muotoja.
Jos aikuiskäännynnäinen jehovantodistajista lähdön jälkeen esiintyy liberaalina, niin jossain kohtaa on pitänyt tapahtua valtava siirtymä radikaalin arvokonservatismista liberaaliin arvomaailmaan. Jos joskus on tuntenut vetoa jehovantodistajuutta kohtaan, niin on ollut kotonaan konservatiivisessa ympäristössä ja yhteisössä.
Itse olen sitä mieltä, ettei tämänkaltaista siirtymää tapahdu. Itse olin konservatiivi jehovantodistaja ja nyt olen konservatiivi ex-jehovantodistaja.
Siis tämänkaltainen henkilö, joko valehteli jehovantodistajana tai valehtelee nyt ex-jehovantodistajana.
Joidenkin kohdalla eroa jehovantodistajista voidaan kuvailla pitkittyneenä avioerona. Omat periaatteet heitetään romukoppaan, kunhan päästään vain kurittamaan entistä "aviopuolisoa" Kaikki materiaali käy aseeksi, jopa täysin omaa arvomaailmaa vastaan sotivat. Itse pääsin tuosta vaiheesta yli melko nopeasti, mutta kun olen kirjoittelua seurannut tuntien psykologiaa, niin jotkut eivät vain pysty irrottautumaan kaunasta. Pahinta on, jos ihminen julkisesti liimautuu maailmankuvaan omalla nimellään, jota ei edes kannata. Silloin ihminen on nöyryydenpuutettaan kaivanut itselle sellaisen kuopan, josta ei meinaa tässä elämässä pääse ylös. Todella sääli.
Kuitenkin sanoisin niille, jotka ovat lähteneet jehovantodistajista ja ovat mielenmaisemaltaan konservatiiveja. Ei kannata peesata punavihreää kulttuurimarxismia. Vaikka kuinka jehovantodistajuus hetken potuttaa, niin kannattaa olla rehellinen itselle. Se on ainut kestävä tie jehovantodistajuuden jälkeiseen elämään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Jos joskus on tuntenut vetoa jehovantodistajuutta kohtaan, niin on ollut kotonaan konservatiivisessa ympäristössä ja yhteisössä."
Ilman muuta, eihän jehovantodistajuus ole millään tasolla suvaitsevainen yhteisö.
"Itse olen sitä mieltä, ettei tämänkaltaista siirtymää tapahdu. Itse olin konservatiivi jehovantodistaja ja nyt olen konservatiivi ex-jehovantodistaja."
Tässä olen kuitenkin eri mieltä ja katson, että ihmisen on mahdollista ja sallittua vaihtaa näkemystään myös konservatiivi-liberaali -akselilla.
Aikuiskäännynnäisten tapauksessa liittymisen taustalla on usein myös jonkinlainen identiteetti- tai elämänkriisi, eikä tuo kriisiajan persoona välttämättä edusta sitä, millainen henkilö pohjimmiltaan tai kriisin jälkeen on.
On tietenkin sallittua vaihtaa näkemystä. Persoonallisuus on kuitenkin verrattain vakio ja aikuisiällä muutokset ovat kosmeettisia.
Kirjoitin minäkin muutaman liberaalin kirjoituksen tänne, mutta v tuksen mennessä ohi päätin, että olen se henkilö, mitä olen aina ollut. Tämän päätöksen jälkeen elämä on ollut helppoa. Ei tarvitse esittää mitään.
Minä taasen olen aina ollut uskonnollinen henkilö, jo lapsesta asti.
Alle koulu- ikäisenä valistin isoäitiäni raamatulla. "Hyi mitä lapselle on opetettu." hän sanoi.
No, tietenkin hän oli osittain oikeassa. Vartiotornihömppäähän se oli.
Kun jätin JT:t pyysin rukouksessa Jumalalta, että Hän veisi minut sinne mihin tahtoo.
Ja niin on käynytkin.
Lisäksi boonuksena Hän on opettanut minulle asioita Hänestä ja Hänen pojastaan, mitä JT:t ei ikinä opi jos psyvät järjestössä.
Kaikki on kääntynyt parhain päin, Jumalan kurituksen myötä.
Olen siitä kiitollinen.
Todella hienoa, kiitos kommentista.
"Persoonallisuus on kuitenkin verrattain vakio ja aikuisiällä muutokset ovat kosmeettisia."
Periaatteessa varmaan näin, mutta poikkeuksen voivat tehdä esim. erilaiset henkilökohtaiset kriisit, joissa ihminen ei käyttäydy aiemmalla tavalla. Kun kriisi menee ohi, persoonallisuus voi palautua aiempaan tai jäädä päälle.
Ehkä useimmat ihmiset eivät myöskään ole ehdottoman konservatiiveja tai ehdottoman liberaaleja, vaan jotain siltä väliltä ja vähän asiastakin riippuen konservatiiveja tai liberaaleja. Esim. pitävät kiinni perinteisistä perhearvoista, mutta eivät yleisesti jaa konservatiivista saati fundamentalistista uskonnollista maailmankuvaa.
Uskontoon voidaan myös liittyä niin nuorella aikuisiällä, ettei persoonallisuus ole täysin ehtinyt muotoutua. Kulteille ja ääriliikkeille alttiita ovat mm. lapsuudenkodista juuri pois muuttaneet, etenkin jos asuvat toisella paikkakunnalla tai ovat yksinäisiä.
Vaikka vanhempani eivät olleet Jehovan todistajia, eivätkä edes kovin uskonnollisia ihmisiä, niin lapsuuden ystävältä sain kuulla aivan lapsena Jehovan todistajien asiasta. Pidän itseäni lapsuudesta asti Jehovan todistajiin kuuluvana, koska se kaikki muovasi ajatusmaailmaani, vaikka olen ollut myös aika liberaali myöskin. En koe itseäni pelkästään konservatiiviseksi. On minussa boheemikin puoli, jonka takia on tuntunut lähes mahdottomalta olla Jehovan todistaja. Tilanne on ollut repivä. En ole ollut mukana niin pitkään aikaan, että suurin osa uusista eivät tunne minua. Mitä sitä tekisi, en tiedä, mutta arvokonservatiivia minusta ei tule.
Tarkoitan+siis,+että+100+%+konservativia+minusta+ei+tule.
jehovan kopio raamatussa pistetään sanoja jeesuksen ja jumalan suuhun mitäne ei ole sanoneet.kieroopeliä.
elintä tottele elintä lahjoita rahaa