Jos ajatellaan vaikka puolueettomuutta (=puolueellisuutta) eri mielenosoittajaryhmiin liittyen?
Mitä mieltä täällä ollaan poliisin toiminnasta?
Anonyymi
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Onko ohisalolla näppinsä pelissä kun vastamielenosoitus kiellettiin ja laittomuus saa jatkua poliittisen poliisin turvaamana?🤔🤣👍😅😂
Pelkäävät lopputiliä
hipit saa istua siellä,
se vie kätevästi huomion kansanmurhalta.
Helsingin poliisi on erilainen kuin muun Suomen poliisi.
He olivat jo vuonna 2015 terroristien puolella kun pitivät leiriä Rautatientorilla.
Aivan kuin poliisit lukisivat iltapäivälehdistä, että onko ok häätää mielenosoittajia vai ei. Sen mukaan sitten toimitaan. Koronarajoituksia vastaan protestoineita rauhallisia mielenosoittajia jahdattiin kuin suurimpia rikollisia, vaikka he eivät aiheuttaneet muille mitään haittaa. Törkeää toimintaa.
Poliisi pelkää mediaa ja tekee itsestään naurunalaisen.
Poliisijohdossa on poliittisesti vihervasemnalle kallistuneita henkilöitä, jotka toteuttavat omaa agendaa.
Puolueettomuus on mahdotonta.
Pelottavaa että noin puolueellisilla virkamiehillä on noin paljon valtuuksia.
Turha poliisia syyttää. Näkihän sen viime kerralla kuinka ne haluaisi toimia. Kyynelkaasua ja pippurisumutetta paskasakille.
Sapiskaa saivat Sinäänsä huono juttu että lakia täytäntöönpaneva voima on alisteinen jollekkin hullulle huumeita puolustelevalle ämmälle.
Näemme miten helposti demokratiat muuttuvat diktatuureiksi kuten kävi saksassa ja venäjällä, pohjoiskoreassa ja kiinassa.
Jos jollekin sallitaan tuo niin sitten se pitää sallia muillekin eihän rasismin pitänyt olla suosiossa.
Suomi on juutalaiskontrollissa - Ohisalo on kansakunnan vihollinen.
Ei muutako kaikki kynnelle kykenevät vastamielenosoitukseen maidania oli jo ikävä niitä oli mukava seurata teltat mukaan 🤗🤗🤗👍👍
Onhan se aika järkyttävää todeta, että Suomessa saa harrastaa kansalaistottelemattomuutta mielin määrin, kunhan on vain olevinaan joku mielenosoitus. Joku raja pitää olla missä sitä toimintaa saa harjoittaa, eikä sulkea pääkaupungin liikenneväylää. Sellaisen luulisi olevan rikos.
Niin luulisi. Mutta kyse ei olekaan yleisestä oikeudesta vaan anarkistinen suojelusta. Se on yhtenevää linjaa terroristien suojelun kanssa.
Jota ministerit ovat nyt useamman vuoden harjoittaneet KOKO AJAN.
Missä viipyy Taposen luiseva hahmo?
Tavallaan ymmärrän poliisia, mutta toivoisin heiltä silti rohkeutta keskeyttää mielenosoitus. Poliitikoista viis, koska valtaosa kansasta on heidän puolellaan.
siis poliisien puolella, jos keskeyttävät mielenosoituksen
Kansalaisia kohdeltava TASAPUOLISESTI - ei poliittisin painoarvoin.
Poliisi tyhjennettiin epätoivotusta aineksesta ja nyt tässä vuosien varrella on laitettu bolseviikkeja tilalle.
Olen persu ja mielestäni vain persuilla tulisi olla oikeus mielenosoituksiin.