Minulla on ollut jo joitakin vuosia sellaisia hetkiä, joissa koen kirjaimellisesti tietäväni jostain toisesta paikasta, tunnen jopa koti-ikävää ja halua palata tuttuihin ympäristöhin ja samalla koen tämän nykyisen olemisen, paikan jne. vieraaksi ja kaverina on jokseenkin sellainen turvaton ja eksynyt olo. En kuitenkaan tiedä millään muotoa mihin se koti-ikävä kohdistuu ja mitä ne tutut ympäristöt on, koska sellaisia kuvia mieleeni ei tule. Se on vain tunne, jonka tiedän olevan koti-ikävää, tai kaipuuta. Nämä tuntemukset laukeaa vain tietynlaista musiikkia kuunnellessa, esim. Dreamstate Logic: Return to the light ja Sync24: There is no spoon.
Yritin hakukoneilla hakea sopivia tieteellisiä julkaisuja, joissa olisi jotain selitystä näille tuntemuksille, mutta mitään osuvaa en ole löytänyt. Nimittäin koen tällaiset tuntemukset varsin epämiellyttävänä ja uskon, että osuvat selitykset voisi lieventää tai jopa poistaa ne. Mitään mielen sairauksia minulla ei ole, eli ei tarvitse "tarkistaa lääkitystä" tms.
Yritin hakukoneilla hakea sopivia tieteellisiä julkaisuja, joissa olisi jotain selitystä näille tuntemuksille, mutta mitään osuvaa en ole löytänyt. Nimittäin koen tällaiset tuntemukset varsin epämiellyttävänä ja uskon, että osuvat selitykset voisi lieventää tai jopa poistaa ne. Mitään mielen sairauksia minulla ei ole, eli ei tarvitse "tarkistaa lääkitystä" tms.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suosittelen lukemaan yhden psykologian parhaan asiantuntijan, Jukka Häkkisen kirjoittaman kirjan Outojen kokemusten psykologia.
Kiitos vinkistä. Tuli jo hieman helpottuneempi olo Docendon sivuilla kirjan esittelytekstistä.
Kuolemanrajakokemuksissa kerrotaan usein tuntuneen siltä kuin olisi tullut kotiin, kaikki tuntui 100 prosenttisen tutulta tai kuten eräs ilmaisi; ai niin, täältähän me tultiin. Suurin osa ei halua palata ja alkaa jopa kiistelemään kun ääni tai valo olento käskee palaamaan koska on vielä tehtävää. Pahin koti ikävä alkaa kuitenkin kuulemma kokemuksen jälkeen kun pitää taas yrittää tottua kehoon ja maalliseen elämään yleensä, mutta useimmat ilmoittavat olevansa tyytyväisiä elämään ja arvostavansa sitä kokemuksena ehkä jopa enemmän kuin ennen rajakokemusta koska kertovat nyt tietävänsä minne päätyvät eikä enää pelkää kuolemaa. Jotkut jopa sanovat ettei malttaisi odottaa kun pääsee takaisin mutta ymmärtävät myös sen että ensin pitää suorittaa elämä loppuun ja sitten palataan kun on aika.
Ei aloituksessa mistään hallusinaatioista ollut kysymys. Mutta niistäkin löytyy laajalti tietoa tuosta Jukka Häkkisen kirjasta. Tuota hallusinaatiolajia esiintyy vain muutamalla prosentilla.
Ainakin Olle Holm Jönköpingin yliopistosta on tutkinut kaipuun tuntemuksia. Tuollainen artikkeli myös osui silmiin https://www.learning-mind.com/psychology-of-nostalgia/
Joskus aikoinaan lueskelin yhtä ja toista neuro- ja neuropsykologia kirjallisuutta. Yksi mitä siitä jäi mieleen on, että osa tunteistamme syntyy aivojen primitiivisissä osissa. Siellä syntyvät tunteet ovat vaikeita hallita, niillä on ikäänkuin oma tahto. Nämä tunteet ovat peräisin evoluutiomme varhaisista vaiheista, jolloin selviytyminen oli paljon vaistonvaraisen toiminnan varassa. Näistä primitiivisistä itunteista kuten haku, raivo, pelko, ilo jne. tietoa esim. tuosta artikkelista, vaikka sen otsikko viittaakin toisaalle https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3181986/
Olle Holmin esittämän mallin mukaan kaipuu on yhdistelmä iloa ja surua, ja niin ollen vahvasti primitiivistä lajia. Se taas mikä tuon tunteen lähde on, niin se voi olla vaikea selvittää. Mahdollisesti ehkä jotain lapsuusaikaista, jota ei enää vaan muista?