Yhtä-äkkiä

Laskettiin tänään erään meidän sukulaisen uurna hautaan ja sen jälkeen meidän ympärille tuli sinitiainen räpyttelemään ilmassa. Oliko tämä jokin tietty merkki?
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuuluisa Sakari Topelius oli lintuystävä. Hän on sanoittanut kappaleet Varpunen jouluaamuna sekä Sylvian joululaulu (sylvia tarkoittaa latinaksi mustapääkerttua ja tuo pikkulintu on ollut Väimeren maissa julman pyydystyksen kohde ja silmät puhkottu linturessukka pistettiin häkkiin laulamaan ja houkutelemaan ansaan lajitovereitaan). Topelius vihasi lintupyytämistä.

Kun Topelius kuoli ja kirkossa oli hautajaiset, lensi kirkkosaliin pikkulintu ja kaarsi pari kertaa arkun ympäri lentäen sitten ulos!

Uskon että linnut ovat lähettiläitä.

Äänestä

Perhonen lenteli kerran sisällä huoneessa,se tuli vain yht`äkkiä,hautajaisista ei ollut kauvaa. Olin varma,että se perhonen oli jonkinlainen viesti.samoin,kun näin perhosen erään surullisesti päättyneen tapauksen jälkeen,perhonen on aivan varmasti jonkinlainen merkki siitä että kaikki on hyvin.
Tuo pieni lintu tuli ehkä lohduttamaan.

Äänestä

Kun siskoni kuoli ja olimme siirtymässä pois vanhempieni kanssa kappelista niin palokärki oli nakuttamassa. Isäni sanoi että siskoni siellä nakuttaa.

Hetkeä ennen kun sain soiton että isäni oli kuollut, pikku lintu kävi kopauttamassa ikkunaan. Isä ilmoitti että nyt hän vapaa ruumiistaan.

Olen keskustellut papin kanssa yliluonnollisuudesta ja hän oli samaa mieltä kanssani. Linnut ovat viestin tuojia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Laskettiin tänään erään meidän sukulaisen uurna hautaan ja sen jälkeen meidän ympärille tuli sinitiainen räpyttelemään ilmassa. Oliko tämä jokin tietty merkki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu