Hyvä päätös, koska Unioninkatu oli melko kehno leiriytymispaikka.
Toivottavasti hallitus viimein herää, ja kieltää dieselautoilun pikapikaa. Maapallolla ei ole ylimääräistä aikaa enään sekuntiakaan.
Toivottavasti hallitus viimein herää, ja kieltää dieselautoilun pikapikaa. Maapallolla ei ole ylimääräistä aikaa enään sekuntiakaan.
Vastaukset 135
Vanhimmat
Me kaikki ilmastotietoiset, valveutuneet ja oikeamieliset kansalaiset olemme hengessä mukana antaen teille täyden ja horjumattomattoman tukemme. Jatkakaa!
Meidän perhe (minä, akka koira) Hyrynsalmelta tukee myös tätä mielenilmausta.
ohisalon joukot palasivat. Eivät saaneet tarpeeksi julkisuutta sivukadulla.
Ei vaan huvittanut enää istua kun alkoi perse puutumaan ja kaunis kesäpäivä menee hukkaan. Nyt he päättivät palata, kun tiesivät, että poliisi lopettaa heidän pelleilynsä ja näin säilyttivät kasvonsa. Syyttävät poliisia, että mielenilmaus ei saanut jatkua, kyllähän me ois istuttu vaikka koko kesän, nyyyh.
Mitenkäs Ohisalo kommentoi, saako poliisi taas nuhteita?
Kun ohisalo saa tietää, että poliisi on koskenut hänen anarkistikavereihinsa, niin poliisilaitoksessa alkaa potkujen jakelu.
Varma on, että runtua tulee poliisille Ohisalolta. Voi olla, että päitä putoilee.
minä tuen tätä, koska en ole päivääkään töitä tehnyt ja haluan myös ilmaiset huumeet, sillä tavoin tämä maailman pelastuu. Pienessä pöllyssä elämä on kivaa.
poliisi oli vastamielenosoittajien kimpussa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75d735f0-78e3-49a5-b5d9-5baf8a7450d2
Mulla on toyota hybridi maasturien saastuta jos en käy töissä
Paskat kun noi huomiohuorat huomas vaan että mediat lakkas kirjottelemasta niistä Unionkadulla niin piti palata takas Marskille.
Ja tottakai kommaritoimittelijat totteli! :)
Älä unta näe.
Ettekö vois ennemmin kiivetä porukalla johonkin torniin ja jäädä sinne roikkumaan köysissä niin se ei häiritsi muita liikkujia?
Manskulla pystytään tappamaan saastuttja joka on ambulanssissa eikä pääse sairaalaan ajoissa kun viher pilven polttajat estää ambulanssin jotka menee manskua pitkin hyksiin, eli paikka oli tarkoin harkittu ambulanssi reitti. Monikohan kuoli ohisalon ja haaviston ohjemoimassa sairas autojen terrorisoinnissa ja kuka maksaa korvaukset ohisalo, vai haavisto haaveilija, niistä joiden sairaala hoito viivästyi heidän terrorin takia.
Mitä sinäkään tiedät ilmastosta, auringosta putkautuu kappaleita aina määrävälein ja jääkauden aikana aurinko oli kokonaan näkymättömissä, eli koskaan ei ole ollut sellaista tasaista säätilaa olemassakaan kuten vihreät valheellisesti opettaa.
1800 luvun lopulla aurinko pimeni ja keäskuussa tuli talvi kolmena vuotena ja ilman kalaa ja hirviä kaikki esi isämme joilla ei ollut koskaan ollut autoa, silti oli luojan säätämä ilmastokatastrofi.
Sähköauto on tappavinta myrkkyä ydin jätettä tuottava kun se ladataan, miksi media ei tätä kerro, eli sähköauton kannattajat salaa sähköauton radioaktiivsen jätteen, eli juuri he tulevat tappamaan ympäristön ydinjätteellä ja valehtelevat ydinvoimalan palkka trollina.
*trololoo*
Hyvää kansalaistottelemattomuutta. Luonto ensin, sitten me itse.
maailma pelastuu saksalaisilla
sähköbemuilla ja merusilla.
eiks ni?
vihreilläkin on kaupan kalleimmat,
joku muu maksaa
Enää-sanan perään ei kuulu n-kirjain.
Eekerin alkuun ei kuulu n-kirjain. Minne se ennään mahtuu?
Afrikassa on tilaa? 👍🏾 … iso manner.
Mulla on V6 diesel Bemmi, automaatti. Kovakulkuinen peli. Siihenkö tämä maailma kaatuu? Suomi tuottaa jotain 1/50 keskikokoisen kiinalais- tai intialaiskaupungin kasvihuonepäästöistä. Herätkää.
Ahaa..hieno -, ittellä on 520i bensakuutonen, muttei mikään kovankulkuinen, enempi tientukko :). Päästöt ovat isot ja autovero korkea, mutta se on se oma valinta.
Pitäisi oikeastaan kannustaa käyttämään hyvä kalusto loppuun, se säästää resursseja.
Oma Bemakko on jo 17v. vanha, mutta tarkoitus ajaa useampi vuosi vielä.
Ennemminkin 1/5000 osan.
Kiina puskee paskaa ilmaan 5 tunnissa mitä suomi vuodessa
Menkää sinne huutamaan, missä suurimmat ongelmat. Melkein sama, kun sähkönjakelussa olisi runkolinja poikki ja asiaa yritettäisi korjata, kodin sulakkeita vaihtamalla.
Mulla hybridi maasturi toyota 223 bp
Neliveto kulutus 4,8l
Kiihtyy8 sek ja vero alle sata ja aika tilava
Vihervasemmisto ei enää tykkää vihervasemmistosta!? 🤪 :D
Keloapinat tiedottaa:
"... suurinta todellista valtaa käyttävät henkilöt Sanna Marin, Annika Saarikko, Maria Ohisalo, Li Andersson ja Anna-Maja Henriksson eivät ole vastanneet vaatimuksiimme."
Ja poliisikin muisti bihdoin ja viimein jo kolmantena miekenosotuspäivänä että mitä poliisilaissa lukee! 👍🏾
Poliisithan osaa kuin hallituksen tytöt! :)
Vihdoinkin poliisit tekivät jotakin, aivan käsittämättömän pitkään siinä menikin.
Mitä sanoo kaupungin järjestyssääntö?
Aivan käsittämätön lausunto tämäkin!
Mistä tämä mädätys tulee?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/saako-mielenosoitus-tukkia-kadun-oikeustieteen-tohtori-kaiken-ei-tarvitse-olla-harmitonta/8174352
Kuka sen määrittelee, mikä on yhteiskunnallisesti riittävän painava syy? Mielivaltako?
Tämä on juuri sitä Demlaa perseimmillään!
Otetaanko tuossa huomioon, että se "painava syy" voi olla jopa globaalisti ohjattua omien etujen ajamista ja yhteiskuntaterrorismia?
Pahimmillaan nuo tekevät työtä ulkomaisen vallan hyväksi, kuten Elokapinan tapauksessakin.
Sellaisesta toiminnasta on säädetty ankarat rangaistukset! Mutta jos poliisikin avoimesti kumartelee siihen suuntaan, niin miten siitä voi oikeus toteutua?
Sisäministeriöstä puhumattakaan!
Mä näkisin tapauksessa paljon huolestuttavampana sen että poliisi kieltäytyy toteuttamasta lakia (poliisilaki 2. luku 9 pykälä) kuin minkään mitä noi huomiohuoraavat elokapinalliset tekee! :/
No niinpä! Ärsyttää tuollainen globaali terroristien perseennuolenta!
Vihervassarit määrittelee kuka on hyvis ja kuka pahis.
Näiden Norjan ryhmä iski myös Oslossa, liikenne poikki.
Jokos siellä poliisi on pystyttäny heijän teltat ja sytyttäny leirinuotiot?
Niitä odottaa putka ensi yöksi nyt.
valtakunnansyyttäjä ja ohisalo vapauttavat ja palkitsevat.
Ohisalo syyttää muita.
Mannerheimintie on Suomen turhin katu. Sitä kautta ei tule Suomeen yhtään hyvinvointia. Hyvinvointi tulee metsäautoteiltä.
Mannerheimintien voi kaivaa pois ja myydä vaikka kiinalaisille. Tai vaihtoehtoisesti lingota raketilla Mars-planeettaa kiertävälle radalle.
Koska Mannerheim, ei koska tie, eikö vain, kommari? :)
Maataloustuki köyhdyttää kansaa metsäautotietä pitkin.
Myäs yritystuki on kansan lisäveroo
Erikoista ettei esimerkiksi perussuomalaiset osta vapaaehtoisesti sähköautoja, jotka poistavat suurimman osan ongelmasta. Heidän pitää vaan jatkaa ongelman pahentamista.
Me fiksuimmathan kuljetaan ratikalla ja metrolla, mutta on mahdollista kulkea vähemmillä päästöillä henkilöautoillakin, jos viitsisi hankkia sähköauton. Ihmeellistä tuo vastustaminen.
Miksi ette älähtäneet aikaisemmin? Olihan tiedossa, että öly-yhtiöt ostivat kaikki akkupatentit pois ja viivästivät näin sähköautoilun kehittämistä!
Suurin osa saasteista tulee rahtilaivoista, ei henkilöautoista.
Eikä tosiaankaan sähköauto ole saasteeton kulkupeli, jo tekovaihe saastuttaa enempi ja pitäähän se sähkökin jostain tehdä, eikä sekään tyhjästä tule, eikä saasteettomasti.
Ja mistähän dinä olkinukke-pelle sen kuvittelet tietäväsi että kuinka monella persulla on sähköauto? :)
Kirmaappas nyt idiootti-lapsukainen sinne leikkikentällesi vaikka keinumaan ikätovereidesi kanssa? :) 🍼
Ostetaanhan me sähköautoja, mutta pitääkö se tehdä heti huomenna?
Miten kuljet, "fiksu", ratikalla ja metrolla jos niitä ei ole ja sähköautot maksaa maltaita ???
Leipää sinunkin suusi massuttaa ja mistähän se mahtaa tulla alunperin? Varmaankin 3D-printteristä ??? Tai sieltä taikaseinästä.
Poliisit voisi lähteä huitsin vitkattiin sotkemasta huolestuneiden kansalaisten mielenilmausta. Tuo porukka osaa käyttäytyä, eikä tarvitse mitään viranomaisten paapomista, kuten äärijärjestöjen hipat. Kääntyvillä etupyörillä varustetut ajoneuvot voi väistää telttakylän. Päälle ei ole pakko ajaa.
kaaos ja anarkia Suomeen
Saavatko uusnatsit mielestäsi leiriytyä samalle paikalle kivoine lippuineen ja banderolleineen?
Siis jos ovat "huolestuneita" jostakin?
Ei näy mellakkapoliiseja
Ei ohisalon kullanmuruille
Menisivät Kiinaan tukkimaan tiet!
Ei ole kanttia! Täällä ne tappelevat hyttysten kanssa!
Niin tosiaan hytysten ininää ne joutuu kuunteleen. Poliisi on meitä kaikkia varten täällä, poliisilla ei ole oikeutta mellakoida.
Ohisalo kiittää. Vihervassarit ja viisikko horatsut saivat turpiin vaaleissa. Nyt oireillaan.
On todella hyvä, että jotkut yrittää suojella maapalloo oikeiston pohjjattomalta ahneudelta.
No ihan ensin olis oleellista että viheridiootit oppis tulkitsemaan ilmastorieteilijöiden tilastoja oikein! :/
Maapallon keskilämpötila kasvaa 10 vuodessa 0,2 astetta ihmisen aiheuttamien päästöjen takia, eikö?
Liikenteen päästöt kokonaisluokkaa max. Neljännes kaikista kasvihuonepäästöistä, eikö?
Joten romuttamalla vaikka kaikki autot olemme saaneet aikaseksi maapallon lämpenemisen hidastumisen hulppeaan 0,05 astetta vähempään 0,15 asteeseen
Se mitä ituhipit eikä juuri ketkään muutkaan, ole vielä tähän päivään mennessä ymmärtäneet, että maapallo tulee lämpenemään täysin ihmisistä riippumattomista syistä tuon 0,8 astetta kymmenessä vuodessa, vaikka kaikki maailman ihmiset tekisi itsemurhan!
Koska maapallon ilmasto on menossa kohti jääkausien välistä maksimia jonka jälkeen ilmasto alkaa taas ihan normaalisti viilenemään.
Eikös se ole oikeisto joka tuulimyllyjä ja sähköautoja tekee ja vihervasemmisto joka pössyttelee ja laittaa kapuloita kehityksen rattaisiin?
diesel-auton hiilidioksidipäästöt ovat pienempiä kuin bensa-autojen. Bensiinimoottori kuluttaa noin kolmanneksen tai neljänneksen enemmän polttoainetta kuin dieselmoottori.
Kuluttakoon vaikka 100 kerta enemmän, koska sehän on aiton ja sen omistajan bälinen asia. Oleellista muiden kannalta lienee ne päästöt?
Miksi dieselit kiellettäs, nehän saastuttaa vähempi, mitä bensa rotiskot.
Linkki?
Perustuslaissa säädettyä oikeutta osoittaa mieltä missä tahansa rikotaan törkeästi!
Mitä sanoo sisäministeri Maria Ohisalo?
Onko Suomi täydellinen poliisivaltio?
Tiedossa aika paljon kuuden euron päiväsakkoja! 😂
Eihän noista kukaan töissä ole!
Eikä koskaan mene, toisaalta, eihän tuollaisia kumipäitä kukaan palkkaisikaan.
vaaleissa hävinneet järjesti kesto ilmaisun,
Tarkoitus on häpäistä ja nöyryyttää Suomen poliisilaitosta.
Virheranarkisti Ohisalon lisäksi tässä anarkistiapinoiden terrorismissa täytyy olla mukana myös Polpon (kusi)-pää -llystöä.
Tuskin Maailma pelastuu eloapinat telttailee liikenne pysähtyy
Aivan, enemmän vaikutusta on jos miun diesel ei lähtisi aamulla käyntiin, mutta Volvo ei petä.
Suomalaiset ilmastoasiantuntijat ja tutkijat eivät jaa Elokapinan näkemystä hiilidioksidipäästöihin perustuvasta ilmastohätätilasta, eli se on todistetusti pelkkää poliittista paskaa!
Miksi sen perusteella voitaisiin sallia haitanteko?
Tuossa vielä linkki, jossa voitte syventyä aiheeseen. Voitte jättää lapsellisen kuulopuheisiin perustuvan riehumisen elokapinallisille. He saavat ohjeensa ulkomailta mädättäviltä tahoilta.
https://www.youtube.com/playlist?list=PLBN2QFUq2f9zagaS9x43pmp9WyJsaTHiI
Ei hallitus herää, Ohisalokin täydessä unessa...
Koronarokote on vaarallinen MYRKKY!
Ottaako nuo jokaisen putkapaikan? Poliisi kärrää nyt pois porukkaa. Vievätkö putkaan vai kotiin?
Kauankos veikkaat et pysyis Marski auki jo veisivät himaan? :) Ja taidat nyt sekottaa keskenään taksin ja poliisin kun kuvittelet että poliiseilla on joku rikollisten kotiinkuljetus-velvollisuus? :)
Joten olettaisin että putkayö. Ja varsin antoisa putkayö näillä helteillä! ;) :D
Miksi poliisi joutuu puhdistamaan paskaa ajotieltä? Eikö siihen tarkoitukseen ole olemassa oma puhtaanapitoyksikkönsä jolla on koneet joilla paskat pestään ja harjataan irti tiestä?
"Tarkoitus on häpäistä ja nöyryyttää Suomen poliisilaitosta."
Ei elokapinallisia siihen tarvita, poliisit tekee sen itse.
Poliisi ei käytä kaasua koska edellisellä kerralla se johti rikostutkintaan. Piruuttaan nyt jatkavat "pehmeiden keinojen" käyttöä kunnes sisäministeri henkilökohtaisesti, paikan päälle tulee kaasutuskäskyn antamaan.
No montas on tuomittu, tai edes syytetty sen johdosta?
Ja mistä lähtien poliisilla on ollut oikeus jättää laki toteuttamatta jos joku/jotkut heistä on rukostutkinnan alaisina? Varmaan siellä pikku kakkosen suurkuluttajien joukossa ihan solkenaan? :) 🍼
valokuvist apäätellen siellä on kapinallisilla käytössään kaikki viimeisen mailmanlopun välineet, miksi ette ole taivasalla tuohivirsuissa häh !!?
Lopetetaan nyt ensin kaikki joukkueurheilulajit ja kakrujen kuskaaminen harrastuksiin ja kielletään joulu, uusivuosi sun muut pääsiäiset, jotka kaikki aiheuttavat valtavan kansanliikkeen ostoksille kuukausien ajaksi, ja kauppakeskuksiin ei pitäisi saada ajaa autolla, vaan ainoastaan tilata ostokset netistä ja kaupasta toimitetaan tilaukset ovelle sähköautoilla ja ulkomaille ei saisi mennä laivalla eikä lentokoneella, ja mökille saisi mennä kerrab vuodessa. Ei noiden vaatimusten toteuttaminen missään tuntuisi ilmaston kannalta, mutta olisipahan muuten sopivasti ikävää ja pyhimyskehä pään päällä, kiinasta tänne lennätetty
ja lopetetaan edes nuo älyttömät autokilpailut ja kaikenmailman lapselliset rallit !
kuskit menkööt oikeisiin töihin ja opetelkoot normielämistä ilman pärinää ja saasteita.
Juu autokilpailut ja rallit tuhoo maapallon uliuliuli!! 🤡
Hiekkis? 🍼
Tajuaakohan nuo lepolomailijat kuinka esm Heatrowin lentokentällä tankataan lentopensiiniä n 25 miljoonaa litraa joka päivä, ja se myös poltetaan vuorokauden aikana!!
jos osaatte jotain laskea niin koittakaa suhteuttaa tuota istumistanne edes johonkin järjelliseen lukuun !
ja kaljalaiva kun erkanee satamasta alkaa polttaminen joka vasta an 40 000 pikkuautoa ja niiden jätettä!
istukaa edes suorassa siellä.
ja muistakaa että nilkkojen täytyy näkyä muotikenkien edellä !
Ei mun zalando ainakaan mitään polttoaineita kuluta kun mun kengät ilmestyy ihan päästöttömästi lähimarketin postin noutolokerikkoon!!
Tv: Hallituksen ekottaret
Kyllähän kadut kuuluvat ihmisille eli kaupunkilaisille. Autoporukka voi ajella heitä varten rakennetuilla moottoriteillä.
*trololooo*
Oliks hiekkis täynnä? :) 🍼
Elokapina on parasta mitä Suomessa on tapahtunut 2000-luvulla. Olen täysillä mukana, vaikka asunkin pikkupaikkakunnalla.
Kerrothan varmaan pian myös että miksi ovat? Vai fanitatko heitä vaan sen takia että yhdellä heistä on nätit tissit?
Tuo nyt on sitä vihreiden hullujen puhetta.
Hutisaloa pitää informoida että suihkukoneet lentävät kerosiinilla joka on samaa kuin diesel, sisäministerimme taatusti suosittelee Helsinki-Vantaan lentokentän kiitoradan asfalttia myös ykköstason laittomaksi leiripaikaksi.
Hyvällä asialla ovat. Jatkakaa.
Ovat tosiaan oikealla asialla. Muutosta ei saa mussuttamalla. Tarvitaan tekojakin ja kansalaisaktiivisuutta.
Mikä on se muutos?
Mitä pitää tehdä Suomessa että maailma pelastuu?
Näillä teineillä on kaikki tieto.
Kertokaa vihdoinkin se, paljastakaa viisautenne!
Me lupaamme - kuuntelemme herkällä korvalla.
Tekoja on päätetty tehdä jo aikaa sitten kansainvälisissä ilmastokokouksissa joten seuraava oleellinen rasti keloapinoille on opetella lukemaan? 👍🏾
PS: Perseellään asfaltilla istuminen EI OLE "teko"!
Dieselautot ja turpeen poltto pois. Siinä pari konkreettista tekoa, joilla Suomen päästöt putoaa yli 10 prosenttia.
…+ja+entäs+sit?
Maailma+pelastui+vai?
Vai+mitä+tapahtui?
Muuta+kun+että+Suomen+päästöt+putos+10+prosenttia.+Ja+maailman+eniten+saastuttavien+maiden+nolla+prosenttia.+Joiden+osuudesta+koko+Suomen+päästöt+on+jotain+luokkaa+0,+0001+%.+Ja+ton+päästövähennyksen+ansiosta+enää+0,+00009+%.+Samalla+kun+kuljetuskustannukset+lisäänty+100+%+koska+ei+dieseliä,+ja+Suomeen+tuodaan+turvetta+korvaamaan+kivihiiltä+laivoilla+jostain+Kiinasta,+jonka+pelkän+kuljetuksen+päästöt+on+jo+samaa+luokkaa+kuin+koko+turpeenpolton+päästöt+oli.+Ja+siihen+päälle+sen+kivihiilen+polton+aiheuttamat+päästöt.
JEEE!+Ootte+te+vihreet+sit+eri+viisasta+porukkaa!+:)+:/
Mihin arvelet ylimääräisen jalostuksessa syntyvän dieselin joutuvan? Pumpataanko se ehkä takaisin maahan vai käytetäänkö se laivojen ja lentokoneiden polttoaineena?
Tuolla teolla ei mitään hyvää saada aikaiseksi.Kalliiksi tuli muille, häiriköintinsä.
Olisivat nyt antaneet hörhöjen istua helteessä jos haluavat.
Bottismia tännekin yrittäessä kiurjoittaa.
Tulee ilmoitus "Vaikutat botilta jollei ole ylläpidon hyväksymä mielipide.
Cxg
Vaikene Yhdysvaltojen NATO lähetteliäs! Katso mitä sinulle seuraavaksi puhutaan.
Euroopan Unionista on aika EROTA tai Suomi joutuu Euroopan Unionin liittovaltioksi, jolloin Suomi kuihtuu metsäväeksi ja Suomen kansa muuttaa asumaan takaisin savupirtteihin.
Yhdysvaltojen Suositut kaupungin voivat hyvin, mutta muut alueet on kuihtuneet ja taantuneet sekä väestö pakenee syrjäseudulta. Elikkä Suomeksi Tampere kuihtuu Euroopan Unionin liittovaltiossa, Jyväskylä kuihtuu, Pori kuihtuu, Turku kuihtuu ja viimeiseksi Helsinki kuihtuu, Suomen kansaa siirtyy Euroopan Unionin liittovaltiossa ensin Viroon ja siitä lähemmäksi Euroopan Unionin liittovaltion keskustaa.
Nyt on nähtävissä, kuinka Suomessa ihmiset rynnii Helsinkiin asumaan ja kun Euroopan Unionin liittovaltiossa Helsinki ei ole enää mitään, niin Suomen väestö muuttaa pois Helsingistä kohti Euroopan Unionin liittovaltion keskustaa. Ihmiset haluaa asua pääpaikalla, eli pääkaupungissa ja mikä on sitten Euroopan Unionin pääkaupunki, näillä tiedoilla Euroopan Unionin liittovaltion pääkaupunki olisi Berliini, kuten Hitler oli asian jo kauan sitten suunnitellut.
Katso mihin Suomea johdetaan ja tulee maine haitta, jos Suomi vastustaa Euroopan Unionin liittovaltiota vai mitä sanoo Molo viisas pää nyt ja kun molo on viennyt Suomen NATOON, niin Suomella ei ole armeijaa millä vastustaa Suomen vientiä Euroopan Unionin liittovaltioon. Hyvä molo, kun viet Suomen NATOON ja Euroopan Unionin liittovaltioon!!!! On ihan pakko pyytää jo Venäjää irroittamaan Suomi tästä kaikesta hulluudesta, Venäjä irroitti Suomen Ruotsin vallan altakin onneksi. Molo järjestää Suomea Euroopan Unionin liittovaltioon viemällä Suomen armeijalta mahdollisuuden vastustaa Euroopan Unionin liittovaltiota, koska Suomi NATO jäsen maana, ei voi vastustaa Euroopan Unionin liittovaltiota, ei Yhdysvallat anna lupaa Suomen vastustaa Euroopan Unionin liittovaltiota, eli emme pääse eroon enää Euroopan Unionin liittovaltiosta, kun molo on viennyt Suomen NATOON, kiitos molo kus pää tästäkin vaan paljon, myit Suomen sitten Euroopan Unionin liittovaltion jäseneksi samalla, kun myit Suomen NATO jäseneksi, kyllä on kus** paljon päässä mololla.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sopimus_Euroopan_perustuslaista
Kädet sidotaan Euroopan Unionin liittovaltioon monin tavoin historiassa jo:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Euroopan_yhteisö
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unioni
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Euroopan_hiili-_ja_teräsyhteisö
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Robert_Schuman
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Benelux
Euroopan Unionin alku johtaa Luxemburgiin
josta jotenkin ajatus lähtenyt, jossa syntynyt Robert Schuman joka saa ajatuksen ja jonka ajatuksen ääneen sanominen johtaa Euroopan Unioniin ja lopulta Euroopan Unionin liittovaltioon. Ja kun molo hullu pää liittää Suomen NATOON, niin ei millään päästä enää itse eroon Euroopan Unionista, NATO EI PUOLUSTA SUOMEN ERO AIKEITA EUROOPAN UNIONISTA, KUN OLEMME EUROOPAN UNIONIN VANKINA PAKOTETTUNA SIIRTYMÄÄN EUROOPAN UNIONIN LIITTOVALTIOON VAI MITÄ MOLO HULLU PÄÄ NYT SANOO, että miten Suomi NATO maana pystyy enää eroamaan Euroopan Unionista josta onkin tulossa liittovaltio???
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luxemburg
Kiitos hyvästä toiminnasta. Muutos tulee vain muutosta vaatimalla.
Kiitos. Minustakin poliisi toimi lopulta oikein. Linjaan tuli kaivattu muutos.
Maksettu mielenilmaus. En usko että näitä hellepäiviä nuoret haluaa tuhlata minkään aatteen takia! Heille on maksettu luomaan sekasortoa.
Sitä sekasortoa ollaan jo jonkun aikaa yritetty saada aikaan mutta me suomalaiset olemme niin rauhallisia, ähäkutti.
Oikeesti, nyt sakkoa ja kuria. Tiet ei ole leikkipaikkoja, menisivät töihin!
Tuo sakki voisi kyllä kernaasti palaa jossakin muualla kuin Mannerheimintiellä. Ihmisten pitää päästä liikkumaan.
Me kaikki, joita ärsyttää tuollainen itsekäs oman egon esille tuominen muka mieltä osoittamalla, poltamme ylimääräisen tynnyrillisen bensaa ja dieseliä ja polttoöljyä.
Kieltäkää kaikki, aivan kaikki.
Nk. "vihreä" talous siirtää saatuttamisen pienemmille alueille. Monilla maailman seuduilla kokonaisten kansojen asuinalueet ja elannon hankkimisalueet saastuvat ja tuhoutuvat kokonaan.
"Ympäristönsuojelijat" eivät epäröi hetkeäkään tuhota pienten kansojen ihmisten elämää oman "ympäristöaatteensa" alttarilla.
Ei elokapinaa Helsinkiin, ei elokapinaa minnekkään..
> Toivottavasti hallitus viimein herää, ja kieltää dieselautoilun pikapikaa.
Toivottavasti tuo joukko ei pysty hallitsemaan suomalaisia kuin diktaattorit, jotka ovat julistaneet itsensä valtiaiksi.
Dieselautoilua ei ole mitään hyvää syytä kieltää. Mutta, on toki järkevää se, ettei tarpeettomasti kuluta mitään.
Järkevämpää olisi kieltää tavaran tuonti Kiinasta, koska Kiinassa tuotanto saastuttaa enemmän, on todennäköisesti tehty orjatyövoimalla ja tavaran kuljetus pitkiä matkoja saastuttaa. Mutta, en kannata silti mitää kieltoja.
Hienosti puolustavat ekosysteemiä. Presidentin on luontoihmisenä kutsuttava tämä väki Linnan juhliin.
Suomen Tyttöhallitus on saanut anarkian, hallitsemattomuuden tilan maahamme.
Johtajanaan Suomen sisäministeri vihreä Ohisalo ja vasemmistolaiset.
Suomen pääkaupunkia ollaan valtaamassa.
Lähtivät kuin kuppa Töölöstä!
Linja-autossa on tunnelmaa https://www.youtube.com/watch?v=7SILkESkFnE
Toivottavasti elokapinalaiset jättävät kertakäyttöpullot ja muovipakkaukset kauppaan myös ensikerralla. Vettä lasipulloon ja paperiin eväsleivät tekisi tosi luonnon ystävä !
Eihän nämä itse halua tehdä mitään ilmaston hyväksi, vaativat kyllä muilta. Veikkanpa, että nuokin teltat, vaatteet, puhelimet ym. on valmistettu ihan muualla kun Suomessa.
Kyllä näille Kiinassa, Taiwanissa ja monessa muussa paljon saastuttavassa maassa valmistettu krääsä kelpaa, eikä se niitten lennättäminenkään tänne kovin ekologista ole.
Koko touhu täyttä huliganismia. Eikö noilla vihreillä nuorilla ole nyt muuta tekemistä, kun mennä vaikeuttamaan liikennettä ja työllistämään poliiseja, joilla on kyllä ihan aiheellisiakin työtehtäviä. Nyt heidän aikansa menee vihreitten hulikaanien paimentamiseen.
Ei tuollaisella toiminnalla ilmastoa paranneta. Tuo aiheuttaa vain normaalin kansan vihan ja halveksunnan vihreitä kohtaan. En minä heitä juuri ole arvostanut ennenkään, vasemmistolaisporukkaa, jotka aiheuttavat vain pelkkä harmia.
Aivokääpiöt jatkavat vain uhitteluaan ja aiheuttavat harmia normaaleille ihmisille toiminnallaan.
Toiset pellet ei saa kantaa natsilippua ja ja toiset pellet saa häiritä tavallisten ihmisten elämää päiväkausia.
Eihän tuossa ole enää mitään järkeä. Eikö Suomen poliisi olekaan enää tavallisten suomalaisten puolella ja poista hörhöjä kaduilta tasapuolisesti.
Ei ole hyvä, että poliisi toimii noin epäjohdonmukaisesti. Vaarantaa poliisin oman maineen.
Ovat nyt siirtyneet Senaatintorille.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008071762.html
Ai onko Senaatintorilla nykyään joku leirintäaluekin?
Diesel auto on etittäin ekolokinen sähköautoon verrattuna joka latausaukana tuottaa ydin jätettä eli maapallon sekunnissa tappavaa myrkkyä, ja juuri tätä varten on auunnitteilla uusia ydin voimaloita.
Jokaiselta vihreältä tulee vaatia aitoumus , että he ottavat sähköautojensa ydin jätesäiliöt omalle (ei muiden) tontille, lastensa laikkipihojen alle kun se ydinenergialla kulkeva sähköauto muka on joku ympäristö teko, huh miten lyhyt muistisia, vai saavatko rosatomilta korruptio rahaa, koska ainoa joka sähköautoilusta hyötyy on venäläinen rosatom ja ympätistö kärsii eniten.
Onko vihreiltä unihtunut hiroshima, nakasagi, fugushma, tsenabyl ja sata pienempää ydin vuotoa?
Diesel autot ei ole koskaan saastuttaneet yhtä paljon kuin nuo yllämainitut ja jos siirrymme sähköautoon å, voimaloita on sata ketainen määrä, ja joka päivä kuulemme yhden voimalan räjähtäneen ja miljoonia kuolleen. Kuinka vihreisiin aina hakeutuu täysin kokonais näkö kyvyttömät epärealistiset idealistit musta valko aivoineen.
Missä ne muslimit rekkoineen on silloin kun niitä tarvitaan ?
Toi oli varmaan witsi....
Toivottavasti sakotetaan kunnolla, jotta vanhempansa ymmärtävät opettaa millaiseen käytyöön autotiet ovat.
Törkeää viranomaisten ajan tuhlausta, ja muiden ihmisten kulkemisen tahallista häirintää. Eivätkö ne edes häpeä!
Jos on jotain sanottavaa, se on varmaan jo sanottu. Häpäisevät itsensä lopullisesti, ja kansa muistaa häiriköintinsä iäti.
Mikseivät mene Kiinaan?
Siellä pitkät piiput tupruttaa savua taivaalle. Niiden hillitseminen vaikuttaisi oikeasti jotain.
Vaikka koko Suomi pysäytettäisiin saastuttamasta, se EI vaikuta mitään. Onnettoman pieni maa pienine päästöineen, Kiinassa tialle täysin toinen.
Sinne siis, jalkapatikalla, jottei ilma saastu. Tsemppiä, Kiinan kuritukseen.
Vaatikaa Dicel autoja, mailma pelastuu!!!