Persupuolueessa puolue-eliitti edelleen päättää ja kenttäväelle jää nöyrän nyökyttelijän rooli. Nykypersujen puolue-eliitti Halla-ahon johdolla on jo yli vuosi ennen seuraavaa puoluekokousta päättänyt puolueen tulevista johtajakuvioista.
Halla-aho antoi kuntavaalien alla ymmärtää, että "kun kepu kaatuu, kaatuu koko hallitus". Toisin sanoen Halla-aho esiintyi vahvana johtajana, joka on valmis vaikka päämisterivastuuseen, kunhan hallitus saadaan hajalle. Tosiasisa hän kuten Huhtasaarikin olivat kulisseissa jo sopineet aikoja sitten, että kumpikaan ei suostu jatkossa olemaan käyettävissä ps puheenjohtajan paikalle. Näin he samalla varmistivat, ettei ministerin vastuulliset tehtävät lankea heille, eikä heidän tarvitse käytännössä päätösten ja tekojen kautta vastata suurista lupauksistaan.
Kun Soini aikoinaan valitsi perintöprinssikseen Sampo Terhon, sitä laajasti paheksuttiin, aivan syystäkin.
Nyt nämä samat syyttäjät ovat tilanteessa, jossa he joutuvat valitsemaan persujen seuraavaksi perintöprinsessaksi Halla-ahon mitä ilmeisemmin kulisseissa suhmuroiman Riikka Purran.
Saa nähdä, löytyykö persuilta tällä kertaa selkärankaa estää eliitin jallitus, vai valahtaako se nyt housuun ja saa koko persupoppoon naurettavaan ikuisen hyrrätakin maineeseen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.