"Tuurin kyläkaupan lattiapinta-alasta yli 10 000 neliömetriä oli veden peitossa. Näin kertoi tiistaina kyläkauppias Vesa Keskinen, jonka mukaan vettä oli muun muassa tavaramyymälän, ruokamyymälän, kauppakadun ja logistiikkakeskuksen lattioilla".
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008077325.html
Keskinen kertoo, että arvion mukaan kaupassa oli noin 2 000 asiakasta, kun vettä alkoi tulla katon läpi sisään. Hänen mukaansa asiakkaille tai henkilökunnalle ei koitunut tilanteessa vaaraa.
Aiemmin kaupassa asiakkaana ollut Matti Lahti kertoi Ilta-Sanomille, että ”kahvilassa vettä oli joka paikassa”. Lahden kuvaamalla videolla näkyy, miten kyläkaupan työntekijät ovat laittaneet ämpäreitä keräämään vettä. Ämpäreistä ei ollut hyötyä, kun vettä rytisi alas voimalla.
– Ei siinä mitään voinut tehdä, Lahti kertoi.
Vielä puoli viiden aikaan paikalla oli Alavuden pelastuslaitokselta kaksi yksikköä poistamassa vettä rakennuksesta. Keskisen mukaan palokunnasta paikalla oli yhteensä noin 20 henkeä.
– Muuta pelastushenkilökuntaa, esimerkiksi ambulanssia ei tarvittu.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Laho paska koko rakennus, jota ei ole huollettu eikä kunnostettu vuosien varrella.