Ruotsinnos raamatun: Maa pysyy jos ei katoa jod yksikään laista. Jos laki turmeltuu tulee maailmanloppu väistämättä .
Niin erilaisia ovat raamatun käännökset.
Maailmanloppu alkoi toden teolla 1800 luvulla kun hylättiin adventistit, Jehovan todistajat ja Mahdi. Valittiin kuvat ja elokuvat. Jeremian kirjakin kertoo että rauhaa ei enää tule, vaan vitsaukset.
Maailman pelastaminen epäonnistui. Karitsa ei epäonnistu. Maailman tuhoaminen on helpompaa kuin pelastaminen.
Lain loppu on maailmanloppu
5
128
Vastaukset 5
- Anonyymi
Ruotsinnos ei näytä tuntevan myös pyhän hengen pilkkaa.
Totisesti joka sanoo sinä typerä pääsee suuren neuvoston tuomariksi. Ja joka sanoo sinä hullu saa oikeuden heittää helvettiin.
Teidän tuomarinne tulee olemaan kaikki teidän vihamiehenne. Eivät ystävänne.
Ruotsinnos kertoo paljon asioita eri tavalla ja niin myös saksannos. otisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.Matt 5:18
Niin tämä maailma katoaa kerran.Laki säilyy vaikka maailma loppuukin,tämä maailma nimen omaan,jeesuken valmistama maailma ei koskaan pääty,johome häneen uskovat olemme matkalla tästä maaimasta.
Itsessämme olemme syntisiä ,jeesusessa vanhurskaista.Mooseksen saama laki päättyy,jeesuksen toiseen tulemiseen,jeesus mikä sanoo hänen sanasa eivät katoa.
- Anonyymi
Kun Jumalan valtakunta tulee 2028 niin tuo valtakunta jauhaa 5metallisen patsaan pölyksi mukaan lukien kulta ja hopea. Kulta on raamattu ja hopea on koraani.
Jumalan valtakunta on ainoa joka voi maailmanlopun ehkäistä. Silloin raamatusta ei toteen tarvitse enää odottaa tai laittaa mitään. Vaan se heitetään myyrille ja lepakoille.
Myös antikristuksen ihmeet alkavat todella 2028. Vielä ei tiedä antikristuksen täyttä roolia Jumalan valtakunnan hyväksi.
Eli odottaa pitää Jumalan valtakuntaa eikä raamatun täyttymystä. Jos raamattu on totta tulee maailmanloppu. Jos Jumalan valtakunta niin tomua jaloissamme on raamattu ja myyrien ihmettelyn kohde.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421670- 1541134
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi349992Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980- 69768
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi8623Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591