Sinkut tietenkin kokkailevat itse, mikäli ei syö mikroateriaa. Minulla kävi omituinen ilmiö. Laitoin pataan sipuliperunaa ja pakolliset pakastevihannekset. Lisäsin siihen lihapulla-tölkkikastikkeen ja ohjeen mukaisen määrän vettä.
Otin sen juuri uunista ja kastiketta ei näy missään? Padassa on kuitenkin umpinainen kansikin joten ei ole voinut haihtua. Mitä ihmettä tässä oikein tapahtui?
Kastike teleporttasi?
15
62
Vastaukset
- Anonyymi
Pakko olla liian vähän vettä luulisin no en osaa neuvoa en itsekkään ole hyvä kokki niin se lihapulla tölkin vesimäärä on tarkoitettu lihatölkille ei koko sörsselille eli liian vähän vettä
- Anonyymi
Tosiaan, tuota en tajunnutkaan ottaa huomioon. Noh, olkoot sitten vaikka imeytyneenä perunoihin. Sama maku. Kermapurkki sekaan olisi luultavasti ollut ihan jees.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiaan, tuota en tajunnutkaan ottaa huomioon. Noh, olkoot sitten vaikka imeytyneenä perunoihin. Sama maku. Kermapurkki sekaan olisi luultavasti ollut ihan jees.
Pääasia että alas menee ja maistuu hyvälle ja mahtaako auttaa jos jälkikäteen lisää vettä ja vähäksi aikaa takaisin uuniin juu se vitut.aa kun yrittää ja epäonnistuu ja kamala nälkä ja 2-3 tuntia tehnyt ja kaapissa ei muuta ja nälkä ja epäonnistui
Anonyymi kirjoitti:
Pääasia että alas menee ja maistuu hyvälle ja mahtaako auttaa jos jälkikäteen lisää vettä ja vähäksi aikaa takaisin uuniin juu se vitut.aa kun yrittää ja epäonnistuu ja kamala nälkä ja 2-3 tuntia tehnyt ja kaapissa ei muuta ja nälkä ja epäonnistui
Vettä voit laittaa hyvinkin vielä tässä vaiheessa, kunhan ei laita kerralla liikaa. Laita desi tai kaksi kerralla, sekoita ruokaa,ja pistä uuniin pariksi minuutiksi. Jos näyttää että ruoka on kastikkeen sijaan enemmänkin paksua mössöä, lisää vielä vettä. Mieluummin vaikka desi kerrallaan, kuin että laittaisi vaikka litran yhdellä kertaa, ja kastikkeesta tulee enemmänkin keittolitkua.
Ruokakermaa voi myös laittaa, jos tuntuu siltä että kaipaa kermaisempaa makua, tai maku on vähäisestä nesteessä johtuen liian voimakas omaan suuhun.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääasia että alas menee ja maistuu hyvälle ja mahtaako auttaa jos jälkikäteen lisää vettä ja vähäksi aikaa takaisin uuniin juu se vitut.aa kun yrittää ja epäonnistuu ja kamala nälkä ja 2-3 tuntia tehnyt ja kaapissa ei muuta ja nälkä ja epäonnistui
Nopeesti hoidettu korjaus; lisää kuumaa keitettyä vettä vähitellen siihen joukkoon ja sekoittele ruokaasi.
Kun on mielestäsi tarpeeksi keitoksessasi lientä, tarkista maku, ainakin suolaus.
Kyllä siinä oppii kokkailemaan, vaikka aluksi pieniä virheitä tulisikin.
Padan voi kiehauttaa levylläkin, siis ne valmiit kypsät pata-ainekset, vaikka kattilassa.
Kaikki liedet kun eivät sovellu valurautapadalle, ja savipata taas halkeaa helposti hellalla.
Mukavaa juhannusta sulle!
trollikka
- Anonyymi
Millä perusteella se umpinainen kansi estäisi nesteen haihtumisen?
- Anonyymi
Aikas harvoin höyry menee lasikannen lävitse...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikas harvoin höyry menee lasikannen lävitse...
Mut lasikansissa on pieni reikä eli siitä no kansia on mut en käytä kanseja
- Anonyymi
Tuossa on oikein kuvakin, jotta tiedät, mitä tarkoitan: https://www.hintakaari.fi/uunipata-1-7-l-lasikannella-lasinen-uunipata-kannella/p/6410413156739/
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut lasikansissa on pieni reikä eli siitä no kansia on mut en käytä kanseja
Tässä tapauksessa ei ole mitään reikää.
- Anonyymi
Ostinpa vimpautin Knorr "DU CHEF" (siis sinä itse kokki) BEEF... pitää lukea tarkasti käyttöohjeet.
- Anonyymi
Ei sitä nyt vittuilla tarvitse. Pelastin muuten patani sekoittamalla 500g tomaattijutskaa sekaan ja pyöräytin vielä hetken uunissa. Nyt olen tyytyväinen lopputulokseen.
Ei ole täällä näkynyt, taivaastakin tulee vain vettä, kera mörinän.
Jep, mulle on käynyt samantapaisesti joskus. Kun olen tehnyt joskus esim. lasagnea, niin valkokastike on joskus hävinnyt johonkin, ei näytä lasagne mulla yleensä niin kuin ruokaohjeiden kuvissa (valkokastiketta valuu runsaasti lasagneannoksen välistä). Mihin lienee haihtunut tai teleportannut kastike.
- Anonyymi
Tämä on ilmiselvä salaliitto, jotta ostaisimme valmisruokia! Kaikkea ne oikestolaiset kehtaavatkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2291670- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441174Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46881- 14740
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .21668Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627