Nyt ymmärrän miksi on hävinneitä sivilisaatioita

Kun katsoo nykypoliitikkojen avauksia näyttää moni asia lähteneen lapasesta. Eikö äitiä saa sanoa äitiksi? Ihmiset vieraantuu perusasioista mikä pitää yhteisön elossa. Seurauksena hajaannus ja kato.
2101008
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 210

Vanhimmat

Ihmiskunnan historiassa on lukemattomia kertoja käynyt niin, että hyvinkin kehittynyt korkeakulttuuri on tuhoutunut totaalisesti. Vain kehittymättömämmät lähiseutujen kulttuurit ovat jääneet jäljelle. Siitä huolimatta että tällaisissa korkeakulttuureissa on kaavamaisesti uskottu näin kehittyneen sivistyksen olevan jo "ikuista".

Äänestä
  • Ehkei ihan lukemattomia kertoja - ainakaan maaplaneetalla - mutta useita kertoja kuitenkin.
    Ja jäännöksiä on ihan tässsä lähelläkin, kuten Vottovaara Venäjän Karjalassa. Ruotsin rannikon tuntumasta veden alta löydetyt iikivanhat rauniot ja paljon kohua Suomessakin herättänyt ns. Itäemeren objekt.

    Äänestä

  • Vaikuttaa siltä että nyt on tämä tapahtumassa uudelleen.

    Äänestä

Meneillään olevaa EKOkatastrofia voi näinkin perustella

Äänestä
  • Puhumattakaan tänne kuulumattomien vieraiden kansojen päästämisestä Eurooppaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhumattakaan tänne kuulumattomien vieraiden kansojen päästämisestä Eurooppaan.

    Tarkoitatko sivistyksellä sitä, että tietämättömyys (vieraat kansat) on jotain hienoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhumattakaan tänne kuulumattomien vieraiden kansojen päästämisestä Eurooppaan.

    Hirvittävä erehdys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hirvittävä erehdys.

    Ai kellä?

    Äänestä

  • Nyt on menossa kemiallinen sota, vapaamuurarit ainakin näyttää olevan mukana.

    Äänestä

Useimmissa hävinneissä (ellei kaikissa) yhteiskunnissa pahuus meni sellaisiin ääriin että lapsia uhrattiin riivaajille. Siksi Jumala tuhosi ne.
Nykyään myös miljoonia lapsia tapetaan äitinsä kohtuun. Sellaiseen pahuuteen ei kyetty ennen kuin lääketiede ja kirurgia kehittyi nykyiseen "hyvyyteensä". Sen mittapuun mukaan tämä aika lienee pahempi kuin mikään aika ihmiskunnan historiassa.
Ja jos Jumala on oikeuden Jumala niin Hän ei salli pahuuden enää jatkua montaa vuotta.

Äänestä
  • Ahneus ja eriarvoisuus ovat myös kasvaneet käsittämätttömiin mittoihin . Tavallinen ihminen voi havaita sen usein esimerkiksi toimimattomissa terveyspalveluissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahneus ja eriarvoisuus ovat myös kasvaneet käsittämätttömiin mittoihin . Tavallinen ihminen voi havaita sen usein esimerkiksi toimimattomissa terveyspalveluissa.

    Eniten ihmetyttää että sadistit jotka vihaa ihmisiä edes hakeutuu hoitoalalle.
    Lääkärin ammatti toki on statusta ja pääsee jumalan sijaiseksi. Lääkkeitä määrällä hoituu työkin helposti ja proviisioilla puolipäiväisesti. Joten ainoa urakka on opinnot joista mennään alhaisinta rimaa hipoen.

    Vain kerran 50 vuoden aikana olen kohdannut lääkärin joka osasi ajatella ja ehdottaa syitä vaivoihini.

    Kiinnnostaa kysyä, mitä vaivoja sinulla on.

    Äänestä

  • Aika erikoinen kommentti kun muistaa että raamatun mukaan tämä sama jumala hukutti lähes koko ihmispopulaation ja eläimet myös.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika erikoinen kommentti kun muistaa että raamatun mukaan tämä sama jumala hukutti lähes koko ihmispopulaation ja eläimet myös.

    Et sitten tajua, mitä on rappio ja totaalinen pahuus, joka on hävitettävä lasten ja syyttömien
    kärsimysten lopettamiseksi. Sinäkin äimistelet Jumalan "julmuutta " ja säälit pirua ja saatanaa. Uskomatonta pölöhölismiä. Mistä teikäläisiä oikein sikiää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahneus ja eriarvoisuus ovat myös kasvaneet käsittämätttömiin mittoihin . Tavallinen ihminen voi havaita sen usein esimerkiksi toimimattomissa terveyspalveluissa.

    On kierouden kierous kun poliitikot toitottavat, että hoitoon ei pääse, hoitoon ei pääse, näin kansalaiset on totutettu, että hoitoon ei pääse ja näin kanssalaiset eivät tee valituksia, vaan tyytyvät hoitamattomuuteen ja huonoon palveluun.

    Äänestä

  • Maailmanhistorian aikaNA lapsikuolleisuus on tainnu olla kaiken aikaa korkeinta Afrikan mantereella, joten eikö se sun Jumalas jostain syystä välitä rankaista heidän sivilisaatioitaan, vai miksi?

    Onko Jumala BLM?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika erikoinen kommentti kun muistaa että raamatun mukaan tämä sama jumala hukutti lähes koko ihmispopulaation ja eläimet myös.

    J kehotti pariin otteeseen seuraajiaan tuhoamaan parit kaupunki altiot, tappamalla surutta kaikki miehet, naiset ja lapsetkin. Koska Jumala rakastaa ihmisiä! :)
    Ainakin niitä oikeita The Ihmisiä!
    Ei niinkään niitä toisia ihan vaan ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sitten tajua, mitä on rappio ja totaalinen pahuus, joka on hävitettävä lasten ja syyttömien
    kärsimysten lopettamiseksi. Sinäkin äimistelet Jumalan "julmuutta " ja säälit pirua ja saatanaa. Uskomatonta pölöhölismiä. Mistä teikäläisiä oikein sikiää.

    Eli kuolemanrangaistukset on ihan jees, koska pahat ihmiset sietääkin kuolla, sano jumala! 👍🏾

    Äänestä

Sensuurit ovat saksa& brysseli peräisiä
ja niiden tarkoitus on tuhota kansoja ja kulttuureja.

Äänestä

Perusasioiden unohtaminen vie harhatielle. Yhteiskunta sekoaa.

Äänestä

Jos aihe oikeasti kiinnostaa, niin suosittelen tieteen "suomentajasankari" Kimmo Pietilän kääntämää taloustieteilijä D. Acemoğlun ja yhteiskuntatieteiljä J. A. Robinsonin kirjoittamaa kirjaa "Miksi maat kaatuvat - Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty" (Why Nations Fail).

Siinä sekä nykyaikaisten että esimerkkien ja vertailujen valossa käydään läpi mikä johtaa menestykseen ja vaurauteen ja mikä kurjistumiseen ja hajoamiseen. Keskeisimmäksi tekijäksi löydetään luottamus. Kirjassa puhutaan "luottamuksesta instituutioihin", mutta "instituutio" pitää ymmärtää hyvin laajasti. Se tarkoittaa paitsi virallisia instituutioita myös luottamusta esimerkiksi siihen, että lähikauipan kassa ei yritä kusettaa sinua kun veloittaa ostoksesi.

Keskinäinen luottamus tekee yhteiskunnista vahvoja ja siksi esimerkiksi Venäjän ja Kiinan hybridivaikuttaminen keskittyy luottamuksen murentamiseen ja siksi esimerkiksi rokotevastaisuuden ja muiden sinällään täysin Venäjän agendaan liittymättömien salaliittoteoreetikoiden tukeminen on "järkevää".

1Äänestä
  • Yhteiskunta tuhotaan sisältäpäin juuri nakertamalla perusluottamusta instituutioihin sekä rapauttamalla ihmisten välistä luottamusta luomalla viholliskuvia.

    Meillä on valitettava taipumus ulkoistaa pahuus. Vihollista etsitään ulkopuolisista tai noista muista. Tosiasiassa vihollinen on meissä itsessämme. Pelko, epävarmuus ja kateus ovat vihan siemeniä. Niitä kultivoimalla ihmisen saa yllytettyä hämmästyttävän lyhytnäköiseen ja julmaan toimintaan.

    Em. taipumusta ovat käyttäneet hyväksi valtiot ja poliittiset toimijat. Hajota ja hallitse toimii ensin, kunnes kaaosta ei pysty kukaan hallitsemaan. Ennen manipulaatio vaati myös rahallisia panostuksia. Netissä se on helppoa kuin karkin lapselta varastaminen.

    Luottamus instuutioihin ei ole toki koskaan tarkoittanut naiiviutta tai kritiikittömyyttä, minkä vuoksi insitituutioilla on myös valvontamekanismit. Yhteiskunta voi kuitenkin toimia vain tietyn perusluottamuksen varassa. Oikeusvaltio pitää sitten huolen tilanteista, joissa luottamusta on rikottu.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhteiskunta tuhotaan sisältäpäin juuri nakertamalla perusluottamusta instituutioihin sekä rapauttamalla ihmisten välistä luottamusta luomalla viholliskuvia.

    Hyvin kirjoitettu. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä luottamuksen rakennuspalikoita.

    Kuka tai mikä mielestäsi juuri meidän yhteiskuntaamme noin pyrkii sisältäpäin tuhoamaan ja luo viholliskuvia?
    Minkä pahuuden me nyt olemme ulkoistaneet?
    Jos ajatus "hallitse ja hajota" on toiminut ja ollaan tilanteessa jossa kaaosta ei kukaan pysty hallitsemaan, kuten itsekin kerrot, silloinhan ei kukaan pysty tilannetta hallitsemaan eikä se tilanne palvele enää ketään, ei ainakaan vallan tavoittelijoita...

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Hyvin kirjoitettu. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä luottamuksen rakennuspalikoita.

    ... sano Tytt[SALATTU]en Sanna Marin! 👍🏾

    Äänestä

  • Millähän tavalla Venäjälle elintärkeää kaasun- ja öljynvientiä mahtaa edistää vientimaiden sisäisten levottomuuksien lisääminen?

    Kuulostaa aika typerälle yrittää myydä vanhaa kommunististen r*ssien pelkoa tämän päivän maailmassa, joskin tuo pelko kyllä hyödyttää kalliimpaa ja luonnon kannalta tuhoisampaa liuskekaasua ja -öljyään myyvää USA:ata.

    Saksalaiset tosin laskevat vain euroja ja pyyhkivät pyllynsä USA:han muuttaneiden juutalaistensa propagandalla. Hehän tuntevat sen jo ajalta ennen kolmatta valtakuntaa.

    Äänestä

Se maapallolla on ettei ole objektiivistä kättä estämässä väkivaltaa.

Lapset ovat aina olleet hunningoilla.

Sen ymmärsin, että historia on vain ollut kuolemista.
Nykyään ihmiset tahtovat elää ja jopa luottavat selviytyvänsä
kun vielä ennen, 1700 lukuun asti ihmiset olettamukseni mukaan,
elivät aina valmiina kuolemaan.
Ehkä siitä ajoista edelleen paljon ihmiskunnassa on itsetuhoisuutta läsnä.
Ja häikäilemättömyyttä ja jopa egoismia, hulluutta.
He uhmaavat kuoleman pelkojaan.
Äidit jättivät hoitamatta lapsiaan jos lapsi oli sinetöity kuolemaan, kun lapsi osoitti merkkejä heikkoudesta.
Olisiko mahdollista, että ihmiset todellakin elivät yksi jalka haudassa ja heidän suhteensa kuolemaan olisi ollut erilainen kuin nykyisin ihmisillä, että esimerkiksi itsemurha oli jopa kunniarituaali ja vaihtoehto, koska elämisestä ei joka tapauksessa tullut mitään.

1800 luvulla hygieniä parani ja lääketiede, ihmiset elivät pidempään ja syntyvyys kasvoi, syntyi moderni perheolettamus.

Luostari oli vanhan ajan sosiaalitoimisto.

Ikään kuin historia odotti vain nykyajan saapuvan, että olisi ilmaisia sosiaalisia hyvinvointi asioita, koska ihmiskunta tuntuu olevan vain sellainen.
Kyseenalaistamme edelleen miksi pitää olla ilmaisia asioita, perustuloa.
Mutta loogisesti ei ole muutakaan vaihtoehtoa.
Ajasta kyse.

Perhe kehittyy absoluuttisesti kohti parempaa.
Vaikea nähdä kehitystä, koska perhe on ollut aina kärsimyksiä täynnä.
On usein edelleen.
Mutta hyvä on nähdä nykyaikainen perheen arvo, mitä se onkaan.
Arvo pitää nähdä suhteessa tulevaisuuden perheeseen tai objektiivisesti menneeseen ja tulevaan, että millä kehitysasteella Perhe on nyt.
Ollaanko edes plussan puolella tai miinuksella, jotta perheestä olisi voinut olla ylpeä.
Liikaa sydän vaivoja yhä, yksilö kertoo.
Yleisin kuoleman syy on maailmanlaajuisesti SYDÄN vaivat.
Kysykää miksi. Sydän = Rakkaus. Eikö ole ihmisillä rakkautta?

Mitä on kosminen perhe, perhe toisilla planeetoilla, universaali perhe, kosmoksen lapset ja tarve synnyttää....
Pitää tutkia evoluutiota paljon ja tähtitiedettä.
Ihmiset kuitenkin syntyvät oletetusti vain maapallolla.
Onko ainutlaatuinen paikka sellaisenaan.
Ja miksi pitää synnyttää linkittyy tänään kysymykseen, miksi elää.

Se viisi vuotta perheonnea lapsineen oli elämäni onnellisin aika.
Eikä sitä enää saa takaisin.
Onni loppuu aikanaan.
Eivätkö ihmiset tahdo olla onnellisia?
Eivätkö he tajuaa, mitä on onni, että eroavat, jättävät lapset yksin?

Äänestä
  • "Eivätkö ihmiset tahdo olla onnellisia?
    Eivätkö he tajuaa, mitä on onni, että eroavat, jättävät lapset yksin?"

    Kyllä he varmaan haluavat olla onnellisia mutta eivät tajua oman käytöksensä yhteyttä onneen. Nykyään ensisijainen himo on itsekkyys ja valta. Suomeksi : synti kasvaa ja vie voiton.
    Onnellisuus vaatisi ihmisyyttä , epäitsekkyyttä, jota kukaan ei edes tunne jos perheessä kasvaessaan ei ole sitä koskaan nähnyt.

    Toinen voimavaikuttaja on media. Lapset kasvaa näytön ääressä. Väkivalta syksyy silmille jo pienillä lapsilla. Perusturvallisuuden tunne tuhoutuu. Ahdistuneisuus kuulemma lisääntyy eikä "tiedetä miksi".
    Kun ei haluta tietää niin ei tiedetä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eivätkö ihmiset tahdo olla onnellisia?

    Onnellisuus tai tyytyväisyys ei perustu mihinkään absoluuttiseen, vaan se on suhde oman tilannekuvan ja omien odotusten välillä. Jos odotukset kovenevat nopeammin kuin todellisuus (tai kuva todellisuudesta) paranee, niin tyytyväisyys laskee, vaikka asiat millä tahansa absoluuttisella mittarilla paranisivat.

    Hyvä esimerkki nopeasti muuttuvien odotusten ja todellisuuden suhteesta on lentäminen: ihmiskunta on todistettavasti unelmoinut kyvystä siirtyä paikasta toiseen aina Daidalos ja Ikaros tarusta alkaen (n. 2500 vuotta sitten) ja nyt kun pystymme lentämään 10 km korkeudessa liki 1000 km/tunnissa, niin mikä on reaktio: kahvi lentokoneessa on haaleaa ja laihaa, jalkatilaa on turistiluokassa niukasti ja turvatarkastuksiin on siis ihan järjettömät jonot. Tai oli ennen koronaa. Kannattiko siitä lentämisestä unelmoida?

    Somesta on jauhettu paljon enkä haluaisi vetää sitä tässäkin esiin, mutta pakko kun sillä on niin suuri merkitys. Somessa tyypillisesti esitellään kiillotettua ja retusoitua kuvaa itsestä ja elämästään kaikille muille ja koetaan ahdistusta siitä, että oma todellinen elämä ei vastaa muiden teeskenneltyä kiiltokuvaa. Olemme joukkoistaneet toistemme tyytymättömäksi tekemisen.

    Totuus on, että elämme elämää joka oli vain 100 vuotta sitten huikeaa utopiaa. Elämä Suomessa on turvallisempaa, vauraampaa, terveempää, runsaampaa, helpompaa ja meillä on odotettavissamme terveitä elinvuosia pidempään kuin koskaan.

    K.T puhuu paskaa .

    Tässä kohtaa puhut asiaa.

    Mutta tuota tuhoaa myös moni hyvinvoinnin osatekijä kuten kirjoitin esim "näyttö" ja väkivaltaviihde. Kun sisin on raunioina ja turvaton niin olosuhteiden "hyvyys" ei sitä korvaa vaan silti voidaan pahoin.

    Lisäksi on epäsosiaalinen elämäntyyli, yksiöt, ei perhettä .... ulkomaalaiset ovat elämän iloisempia koska heillä on vahva perherakenne. Tätä Suomen politiikka tuhoaa kaikissa päätöksissään määrätietoisesti.

    Ihminen on geneettisesti sama otus kuin mitä olimme 200.000 vuotta sitten savannilla ja sosiaalisuus on biologinen perustarve.

    miksi pitää paeta tuota oikeaoppista elämää
    miksi pitää tuhota perusta alta - perheen

    ------> epäloogiasta, järjetöntä

    miten pitkälle yksilö pääsee?
    etelän maissa perhe on kaikkeus
    ei ole muuta kuin suku
    mitä pohjoisesta tullut tekisi etelän maissa yksin?
    ja kuinka pitkään jaksaa elää yksin ylipäänsä

    Savannikausi oli vain ohimenevä. Geneettisesti me olemme kotoisin sademetsistä.

    Riippuu miten kauas taaksepäin mennään. Alku on merissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eivätkö ihmiset tahdo olla onnellisia?
    Eivätkö he tajuaa, mitä on onni, että eroavat, jättävät lapset yksin?"

    Kyllä he varmaan haluavat olla onnellisia mutta eivät tajua oman käytöksensä yhteyttä onneen. Nykyään ensisijainen himo on itsekkyys ja valta. Suomeksi : synti kasvaa ja vie voiton.
    Onnellisuus vaatisi ihmisyyttä , epäitsekkyyttä, jota kukaan ei edes tunne jos perheessä kasvaessaan ei ole sitä koskaan nähnyt.

    Toinen voimavaikuttaja on media. Lapset kasvaa näytön ääressä. Väkivalta syksyy silmille jo pienillä lapsilla. Perusturvallisuuden tunne tuhoutuu. Ahdistuneisuus kuulemma lisääntyy eikä "tiedetä miksi".
    Kun ei haluta tietää niin ei tiedetä.

    "Nykyään ensisijainen himo on itsekkyys ja valta.... Toinen voimavaikuttaja on media "

    Tässäkin haetaan syyllistä ulkopuolelta, vaikka ihmissuhteiden ongelmat löytyvät omasta rikkinäisyydestä. Jos sitä ei tunnista ja työstä, niin voi päätyä ihmettelemään; miksi minulle käy aina näin?

    Monta kertaa pariudutaan vaiheessa, jolloin ei vielä tunneta edes omaa itseään. Opettelu voi olla raskasta aikaa . Eivät lasten ongelmat tule ulkomaailmasta, ne tulevat omasta perheestä. Lapsen perusturvallisuus rakennetaan hyvin varhaisessa vaiheessa. Se tapahtuu seuraamalla vanhempia. Lapset elävät vaistolla ja ovat erittäin hyviä tunnistamaan teeskentelyä, elämänvalheita sekä ristiriitaisuuksia.

    Vanhoja hyviä aikoja on turha ihannoida. Rikkinäiset vanhemmat kasvattivat silloinkin rikkinäisiä lapsia. Mutta ei peli ole menetetty. Jokaisella sukupolvella on vastuu siitä mitä tekee omille ongelmilleen. Jos niihin ei puututua, niin ne siirtyvät automaattisesti tuleville polville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä kohtaa puhut asiaa.

    Mutta tuota tuhoaa myös moni hyvinvoinnin osatekijä kuten kirjoitin esim "näyttö" ja väkivaltaviihde. Kun sisin on raunioina ja turvaton niin olosuhteiden "hyvyys" ei sitä korvaa vaan silti voidaan pahoin.

    Lisäksi on epäsosiaalinen elämäntyyli, yksiöt, ei perhettä .... ulkomaalaiset ovat elämän iloisempia koska heillä on vahva perherakenne. Tätä Suomen politiikka tuhoaa kaikissa päätöksissään määrätietoisesti.

    "ulkomaalaiset ovat elämän iloisempia koska heillä on vahva perherakenne. "

    Höpsistä. Vahva perherakenne on monille myös ahdistusta aiheuttava riippakivi. Sen nimissä myös tehdään paljon pahaa. Iloisuus ei riipu kansallisuudesta eikä edes olosuhteista. Suomessakin on paljon temperamentiltaan iloisia ihmisiä, jotka näkevät huumoria myös vaikeuksissa. Kuulun itsekin heihin.:) Sosiaalinen lahjakkuus on myös synnynnäistä, eikä opittua. Ihminen voi olla sosiaalisesti lahjakas, vaikka tykkäisi asua yksin. Tällaiset asiat eivät liity perheisiin, vaan henkilön omaa psyykkiseen rakenteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    miksi pitää paeta tuota oikeaoppista elämää
    miksi pitää tuhota perusta alta - perheen

    ------> epäloogiasta, järjetöntä

    miten pitkälle yksilö pääsee?
    etelän maissa perhe on kaikkeus
    ei ole muuta kuin suku
    mitä pohjoisesta tullut tekisi etelän maissa yksin?
    ja kuinka pitkään jaksaa elää yksin ylipäänsä

    "mitä pohjoisesta tullut tekisi etelän maissa yksin?"

    Minä olen tehnyt töitä. Aloittanut elämän nollasta yli kymmenen kertaa uudessa maassa ja luonut itselleni myös sosiaaliset ympyrät. Viihdyn myös mainiosti yksin. Ihminen voi elää missä vain kun on sovussa itsensä kanssa.:D

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Ihminen on geneettisesti sama otus kuin mitä olimme 200.000 vuotta sitten savannilla ja sosiaalisuus on biologinen perustarve.

    Mutta oliko niitä savanneja silloin 200000 vuotta sitten?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Riippuu miten kauas taaksepäin mennään. Alku on merissä.

    MENKÄÄ SYÖMÄÄN MERIRÄKÄÄ EVOLUUTIOHOUREISIIN USKOVAT.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Onnellisuus tai tyytyväisyys ei perustu mihinkään absoluuttiseen, vaan se on suhde oman tilannekuvan ja omien odotusten välillä. Jos odotukset kovenevat nopeammin kuin todellisuus (tai kuva todellisuudesta) paranee, niin tyytyväisyys laskee, vaikka asiat millä tahansa absoluuttisella mittarilla paranisivat.

    Hyvä esimerkki nopeasti muuttuvien odotusten ja todellisuuden suhteesta on lentäminen: ihmiskunta on todistettavasti unelmoinut kyvystä siirtyä paikasta toiseen aina Daidalos ja Ikaros tarusta alkaen (n. 2500 vuotta sitten) ja nyt kun pystymme lentämään 10 km korkeudessa liki 1000 km/tunnissa, niin mikä on reaktio: kahvi lentokoneessa on haaleaa ja laihaa, jalkatilaa on turistiluokassa niukasti ja turvatarkastuksiin on siis ihan järjettömät jonot. Tai oli ennen koronaa. Kannattiko siitä lentämisestä unelmoida?

    Somesta on jauhettu paljon enkä haluaisi vetää sitä tässäkin esiin, mutta pakko kun sillä on niin suuri merkitys. Somessa tyypillisesti esitellään kiillotettua ja retusoitua kuvaa itsestä ja elämästään kaikille muille ja koetaan ahdistusta siitä, että oma todellinen elämä ei vastaa muiden teeskenneltyä kiiltokuvaa. Olemme joukkoistaneet toistemme tyytymättömäksi tekemisen.

    Totuus on, että elämme elämää joka oli vain 100 vuotta sitten huikeaa utopiaa. Elämä Suomessa on turvallisempaa, vauraampaa, terveempää, runsaampaa, helpompaa ja meillä on odotettavissamme terveitä elinvuosia pidempään kuin koskaan.

    "Olemme joukkoistaneet toistemme tyytymättömäksi tekemisen"

    Kaikkea kanssa. Minä selailen somea ihan vain nauraakseni ihmisille, jotka laittelevat sinne läpinäkyviä päivityksiä tai kirjoittelevat elämänkoulumaisuuksiaan. Mihin viihdeohjelmia enää tarvitaan?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Ihminen on geneettisesti sama otus kuin mitä olimme 200.000 vuotta sitten savannilla ja sosiaalisuus on biologinen perustarve.

    Kai nyt 8000 sukupolven aikana sentään jokin vähän muuttuu, kun kaikenlaista geenivirhettä syntyy jatkuvaan synnytyssairaaloissa?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Riippuu miten kauas taaksepäin mennään. Alku on merissä.

    Joten tykkäämme saunoa kosteassa ja kuumassa saunassa ja menemme sen jälkeen uimaan. Ovatko kaikki elämän kivoimmat asiat vain taantumista kehityksessä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai nyt 8000 sukupolven aikana sentään jokin vähän muuttuu, kun kaikenlaista geenivirhettä syntyy jatkuvaan synnytyssairaaloissa?

    Tuosta 200.000 vuodesta ihmiskunta elimkeräilijä-metsästäjä-elämää 190.000 vuotta. Suuri osa ihmiskuntaa pidempääkin. Tuon 190.000 vuoden jälkeen elettiin alkeellisen maatalouden varassa yli 9500 vuotta. Teollisuus alkoi 200 vuotta sitten ja some on ollut riemunamme n. 15 vuotta.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Riippuu miten kauas taaksepäin mennään. Alku on merissä.

    Kyllä ja sekin näkyy geeneissäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MENKÄÄ SYÖMÄÄN MERIRÄKÄÄ EVOLUUTIOHOUREISIIN USKOVAT.

    Onko se herkullista? Riistaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ja sekin näkyy geeneissäsi.

    Alkumeri+näkyy+joka+solussa.+Solunesteen+suolapitoisuus+on+n.+1%+ja+yksi+hypoteesi+on,+että+se+on+ollut+suunnilleen+sen+meren+suolapitoisuus,+missä+aitotumalliset+ovat+syntyneet.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Ihminen on geneettisesti sama otus kuin mitä olimme 200.000 vuotta sitten savannilla ja sosiaalisuus on biologinen perustarve.

    höpö-höpö! :/

    Ihmisen keskimääränen pituus on kasvanu jo niistä savanniajoista lähes kaks päänmittaa, ja aivojen tilavuuskin vaikka kuinka. Elinikä yli tuplaantunu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    höpö-höpö! :/

    Ihmisen keskimääränen pituus on kasvanu jo niistä savanniajoista lähes kaks päänmittaa, ja aivojen tilavuuskin vaikka kuinka. Elinikä yli tuplaantunu.

    Antibiootit ja rokotukset eivät ole geeneistä. Elinikä on pidentynyt, kun lääketiede ja ymmärrys hygieniasta on kasvanut. Vanha perimä näkyy mm siinä, että meille tulee erilaisia vaivoja kun ylitämme "teknisen käyttöiän". Suurin osa meistä saa harmaakaihin ennen kun täyttää 80, monet jo alle 70-vuotiaana. Miehille tulee eturauhasen liikakasvua, niveleitä korjataan, tulee muistisairauksia jne. Emme siis ole geneettisesti sopeutuneet näin korkeaan elinikään.

    Pituus johtuu ennen kaikkea ravinnosta ja sen laadun parantumisesta. Ihmisten pituus laski kun siirryttiin keräilystä ja metsästyksestä maatalouteen.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Ihminen on geneettisesti sama otus kuin mitä olimme 200.000 vuotta sitten savannilla ja sosiaalisuus on biologinen perustarve.

    Emme ole. Merkittävä määrä genetiikkaamme vaikuttaneita tapahtumia, kuten vaikkapa musta surma, ovat tapahtuneet sen jälkeen. Samoin ainakin meidän pohjoisten kansojen osalta sopeutuminen kylmään ja pimeään, josta syystä olemme iholtamme vaaleampia kuin savannilla eläneet esi-isämme ovat olleet.

    Äänestä

  • Anonyymi00193

    Anonyymi kirjoitti:

    "Eivätkö ihmiset tahdo olla onnellisia?
    Eivätkö he tajuaa, mitä on onni, että eroavat, jättävät lapset yksin?"

    Kyllä he varmaan haluavat olla onnellisia mutta eivät tajua oman käytöksensä yhteyttä onneen. Nykyään ensisijainen himo on itsekkyys ja valta. Suomeksi : synti kasvaa ja vie voiton.
    Onnellisuus vaatisi ihmisyyttä , epäitsekkyyttä, jota kukaan ei edes tunne jos perheessä kasvaessaan ei ole sitä koskaan nähnyt.

    Toinen voimavaikuttaja on media. Lapset kasvaa näytön ääressä. Väkivalta syksyy silmille jo pienillä lapsilla. Perusturvallisuuden tunne tuhoutuu. Ahdistuneisuus kuulemma lisääntyy eikä "tiedetä miksi".
    Kun ei haluta tietää niin ei tiedetä.

    Äänestä

Muslimit jää jäljelle.

Äänestä
  • sotilaat ovat mennyttä ihmistä, voit pyyhkiä niiden sieluja ja aloitta uudestaan

    on armeijoilla on sitäkin, että vaimot seurasivat miehiään sotatantereille ja perhe

    no silloin on toivoa sotilas miehillä vielä

    niin, muslimit voittavat, koska perhe on joka paikassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sotilaat ovat mennyttä ihmistä, voit pyyhkiä niiden sieluja ja aloitta uudestaan

    on armeijoilla on sitäkin, että vaimot seurasivat miehiään sotatantereille ja perhe

    no silloin on toivoa sotilas miehillä vielä

    niin, muslimit voittavat, koska perhe on joka paikassa

    ei pohjoisessa ole sellaista, että äiti puolustautuu aseella vihollista vastaan
    netissä videoita mormooneista, jotka tappelevat FBI:n kanssa
    siinä oikea polku ei se, että äiti soittaa miehestään 112 ja miestä viedään ja teurastetaan
    sellainen nainen on väärässä, eikä ole naisen arvoinen

    muunlaista naista ei pohjoisessa ole nähty kuin vasikoita, jotka vaihtavat puolia
    ei mies edes oleta muunlaisen naisen olevan, joka valehtelee ja pettää
    mies jo odottaa aikaa kun häntä vastaan asettuu perhe, suku
    jopa rauhan aikaan puoliso nainen lopettaa, tappaa miestään suvun voimin, ystävien voimin
    kuka perkele selittää järjetöntä käytöstä?
    apinat afrikasta, neandertaali ihmiset?

    ämmissä on sitä autoimmuunisairautta, että se on sisäänpäinkääntynyt ja tässä pelkotilassa se toimii ulospäin vain vihan voimin

    ei nainen jaksa ulkopuolisia, koska pelkää niitä helvetisti ja siksi että on avuton, nainen vihaa muita ja taas kerran autopsyn kautta asettuu tappeluun ulkomaailman kanssa

    perheen hiljainen nakertelu on naisen autopsytä

    miten tulle todistaa asioita?
    keskustelee rauhallisesti, selittää asioita?
    ja 2000 luvulla näyttämällä asioita ja antamalla kokea asiat itse, jotta ämmä rauhoittuu

    Äänestä

  • Muslimit eivät ole geneettinen vaan kultuurillinen installaatio. Jos olisi pienempää vastakkainasettelua, me voisimme käännyttää heidät kristityiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muslimit eivät ole geneettinen vaan kultuurillinen installaatio. Jos olisi pienempää vastakkainasettelua, me voisimme käännyttää heidät kristityiksi.

    Älä untä näe.

    Kääntyisivät varmasti helposti juutalaisiksi. Vitsi vitsi.

    Äänestä

  • Muslimienkin kanssa on tullut vuosikausia hyvässä yhteisymmärryksessä elettyä. Joten eiköhän tuo suju jatkossakin.:)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kääntyisivät varmasti helposti juutalaisiksi. Vitsi vitsi.

    Me kaikki olemme tavalaan juutalaisia. Miksi muuten kantaisimme mukanamme vanhaa testamenttia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muslimienkin kanssa on tullut vuosikausia hyvässä yhteisymmärryksessä elettyä. Joten eiköhän tuo suju jatkossakin.:)

    Vain sinun mielikuvituksessasi. Kannattaisi ottaa vähän paremmin selvää, mitä imaamidesantit länsimaissa puuhaavat miljoonien kannattajiensa kanssa ja miksi väkilukuun suhteutettuna Suomesta lähti eniten tai lähes eniten porukkaa Syyriaan. Oheinen klippi Ylen esittämästä dokumentista sharilakia Tanskassa, missä kaksi muslimia kuvasi piilokameralla asioita jotka muslimit salaavat ei-muslimeilta eli shariaa ilman sokerikuorrutusta
    https://youtu.be/sh-QaCHl5ms
    saksalaisegyptiläinen imaamin poika suomalaistoimittajan haastattelussa
    https://youtu.be/0ei0fOFC8bs

    Äänestä

Otsikon mukaisesti ajattelen kyllä kauempaa historiaa.
EteläAmerikan viidakoista löytyneet inkarauniot ovat olleet rikkaita suuria yhteiskuntia. Paljon kultaa ja vesijohtosysteemi. Viljelmiä laajasti mutta silti jälhellä vain rauniot.
Historian tutkijat ovat löytäneet muureja täynnä pääkalloja. Kertoo laajasta ihmisten uhraamisesta.
Ja näin kertoo myös syyn tuhoutumiseen.

Äänestä
  • Joitakin ihmisä uhrataan edelleen esimerkiksi huonolla terveydenhoidolla.

    Äänestä

  • Mikä lienee on ollut alku mikä on tuhon johtanut. Kansan hajaannus? Lopputulos on kertomasi.

    Äänestä

  • Suurin syy Amerikan Kolumbusta edeltäneiden kulttuureiden tuhoutumiseen on eurooppalaisten tuomat kulkutaudit ja näiden "pakanakulttuurien" tahallinen tuhoamine.

    Jotkut kulttuurit, kuten Keski-Amerikan mayat tuhoutuivat väestönkasvuun ja ympäristökatastrofeihin jo ennen eurooppalaisten tuloa. Peltoviljely on herkkä sademäärille ja kuivuusjaksot yhdessä kasvaneen väestön kanssa aiheuttivat nälänhätää ja sisällissotia yms. Ihmisuhrit ja ritualisoitu ihmissyönti oli tapa hankkia proteiinia ja rajoittaa väestönkasvua. Keski-Amerikasta oli tapettu sukupuuttoon kaikki isot syötäviksi kelpaavat eläimet jo tuhansia vuosia aiemmin (mm. jättiläislaiskiaiset) ja eläinproteiinia sai lähinnä kalkkunasta ja ihmisistä ja merenrannalla äyriäisistä.

    Silmitön väkivalta on usein seuraus resurssien niukkuudesta eikä sen alkuperäinen syy, vaikka osa noidankehää. Kannattaa muistaa, että omaa sisällissotaamme 1918 edelsi ankara elintarvikepula, kun Venäjän vallankumous ja 1. maailmansota oli sotkenut viljakaupan.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Suurin syy Amerikan Kolumbusta edeltäneiden kulttuureiden tuhoutumiseen on eurooppalaisten tuomat kulkutaudit ja näiden "pakanakulttuurien" tahallinen tuhoamine.

    Todellisuudessa teoriasi voivat olla satua. Mutta se on historioitsijoiden oikeus nykyään, keksiä syitä kun ei ole todisteita. Ihan normi syy voi olla ruttotauti ja viidakon pedot söivät raadot raunioista niin ei jäänyt todisteita.
    Kun syödään ihmisiä ja uhrataan riivaajille niin seuraus voi olla vaikka ebola. Ilman nykytieteen eristyksiä olisi kai tuokin tauti tuhonnut kyliä viime epidemian aikana kokonaan.

    Äänestä

  • mekin tiedetään syymme tuhoon
    se on päällimmäisenä pelkona
    se on asia, josta emme pääse ylitse
    koska älyä ei riitä

    Äänestä

  • jätä työt naisille ja ole työtön vapaa herra

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä lienee on ollut alku mikä on tuhon johtanut. Kansan hajaannus? Lopputulos on kertomasi.

    Ei ole yhtenäistä kansaa. Me olemme yksilöitä ja tulemme eri taustoista. Meillä on erilaisia identiteettejä. Tämän tosiasian hyväksyminen edistää vakautta. Erilaisuutta vastaan taisteleminen hajottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellisuudessa teoriasi voivat olla satua. Mutta se on historioitsijoiden oikeus nykyään, keksiä syitä kun ei ole todisteita. Ihan normi syy voi olla ruttotauti ja viidakon pedot söivät raadot raunioista niin ei jäänyt todisteita.
    Kun syödään ihmisiä ja uhrataan riivaajille niin seuraus voi olla vaikka ebola. Ilman nykytieteen eristyksiä olisi kai tuokin tauti tuhonnut kyliä viime epidemian aikana kokonaan.

    Mayat kirjasivat historiaansa aluksi kiveen kaiverretuin kirjoituksin. Vanhimmat niistä ajalta 300 eea. Myöhemmin mayoilla oli myös historian ja eri tieteen alojen kirjoja. Yleinen käsitys alueella on, että mayakulttuuri tuhoutui kuivuuden, viljelyongelmien sekä sotien seurauksena.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Suurin syy Amerikan Kolumbusta edeltäneiden kulttuureiden tuhoutumiseen on eurooppalaisten tuomat kulkutaudit ja näiden "pakanakulttuurien" tahallinen tuhoamine.

    Jotkut kulttuurit, kuten Keski-Amerikan mayat tuhoutuivat väestönkasvuun ja ympäristökatastrofeihin jo ennen eurooppalaisten tuloa. Peltoviljely on herkkä sademäärille ja kuivuusjaksot yhdessä kasvaneen väestön kanssa aiheuttivat nälänhätää ja sisällissotia yms. Ihmisuhrit ja ritualisoitu ihmissyönti oli tapa hankkia proteiinia ja rajoittaa väestönkasvua. Keski-Amerikasta oli tapettu sukupuuttoon kaikki isot syötäviksi kelpaavat eläimet jo tuhansia vuosia aiemmin (mm. jättiläislaiskiaiset) ja eläinproteiinia sai lähinnä kalkkunasta ja ihmisistä ja merenrannalla äyriäisistä.

    Silmitön väkivalta on usein seuraus resurssien niukkuudesta eikä sen alkuperäinen syy, vaikka osa noidankehää. Kannattaa muistaa, että omaa sisällissotaamme 1918 edelsi ankara elintarvikepula, kun Venäjän vallankumous ja 1. maailmansota oli sotkenut viljakaupan.

    Saksalaiset, ketkä muutkaan, viljakaupan sotkivat valtaamalla Ukrainan ja viemällä sieltä kaiken viljan.

    Itse maksan oikein mielelläni maataloustukea Kiinan viedylle sianlihalle. En halua tunnolleni miljoonien kiinalaisten kuolemaa sisällissodassa.

    Äänestä

  • Sipilä on siihen suuri syyllinen . Tilasi näitä moniosaaja pässejä suomeen. Jotka ei todellakaan tiedä lääketieteestä muuta kuin .Että valkoinen kompastuttava kaapu tekee tärkeän olon !

    Äänestä

  • EN YHTÄÄN IHMETTELE .miksi et olisi .entinen suomi on mädätetty

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä lienee on ollut alku mikä on tuhon johtanut. Kansan hajaannus? Lopputulos on kertomasi.

    Kansan hajaannus? Nuokin valtiot syntyivät kuten muinainen Rooma, naapurikansat alistamalla. Siksi ne myös hajosivat kuten Roomakin, kun alistetut saattoivat ulkopuolisten kanssa liittoutumalla tuhota hallitsijansa. Tuo voima tuhosi sitten heidätkin. Aika tyypillinen tarina historian kulussa.

    Äänestä

valtionpäämiehet rikkovat itse tekemiään lakeja itse.

Äänestä
  • valtiomiesten massatietoisuus ajoittain on köyhää
    koska eivät lukee itseään kansalaisiksi, mutta päättäjiksi
    vähemmistö kuitenkin erehtyy
    äly mitataan massana eikä valona
    valokin on suuri isossa massassa

    Äänestä

  • Tiedätkö mikä laki on? Se on yhteinen sopimus, jota voidaan myös muuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö mikä laki on? Se on yhteinen sopimus, jota voidaan myös muuttaa.

    Tiedätkö mikä on lain tarkoitus. Se on vakauden, turvallisuuden ja järjestyksen edistäminen. Lakeja päivitetään vain todella hyvistä syistä.

    Äänestä

  • faaraot, olivatko eka suursivilisaatio alkukantaisten maassa
    silloin todettiin mihin ihmiset ovat kykenevät

    no sitten niitä sivilisaatioita syntyy kuin sieniä sateella mutta ei ylliksi kylliksi asti afrikasta latinalaiseen amerikkaan
    sitä matkaa, mitä ihmiset kulkivat jaloin

    kuvittele, että läpi venäjän kulkee jaloin parissa vuodessa
    niin kysy millä todennäköisyydellä esi-historian ihmiset kulkeutuivat latinaiseen amerikkaan afrikasta

    intiaaneissa on vinosilmäisiä, mustaihoisia ja kaukasuslaisia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    faaraot, olivatko eka suursivilisaatio alkukantaisten maassa
    silloin todettiin mihin ihmiset ovat kykenevät

    no sitten niitä sivilisaatioita syntyy kuin sieniä sateella mutta ei ylliksi kylliksi asti afrikasta latinalaiseen amerikkaan
    sitä matkaa, mitä ihmiset kulkivat jaloin

    kuvittele, että läpi venäjän kulkee jaloin parissa vuodessa
    niin kysy millä todennäköisyydellä esi-historian ihmiset kulkeutuivat latinaiseen amerikkaan afrikasta

    intiaaneissa on vinosilmäisiä, mustaihoisia ja kaukasuslaisia

    USA on satanistisen kultin luomus. Kun he lähtevät levittämään "vapauttaan" ja "demokratiaansa", tiedät kyllä, mitä siitä seuraa.

    Tunne vihollisesi ja pidä huolta, että se pysyy valtamerensä takana. Jokainen näkee, millaisen "onnen" he luovat lähettyvilleen.

    Äänestä

Vain yhtenäinen kansa pysyy hengissä.

Äänestä
  • Puolueita on liikaa. Politiikan ydinkysymys on kuitenkin talouspolitiikka ja se, että onko kaikkien asukkaiden hyvinvointiyhteiskunnan kannalla, vai ei.

    Äänestä

  • Avainasia on luottamus. Yhteiskunnat toimivat ja menestyvät luottamuksen varassa. Suomi on siitä (toistaiseksi) erinomainen esimerkki.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Avainasia on luottamus. Yhteiskunnat toimivat ja menestyvät luottamuksen varassa. Suomi on siitä (toistaiseksi) erinomainen esimerkki.

    Mutta onko Suomessa kansan syvien rivien keskuudessa enää luottamusta esimerkiksi terveydenhoitoon ja oikeuslaitokseen? Epäilenpä, että ei oikein ole enää, mutta suomalaiset ovat tottuneet vaikenemaan kohtaamistaan ongelmista. Jos, itsemurhien syitäå tutkittaisiin, niin luulenpa että syyt olisivat useinkin siinä, että ykslö on ajettu liian ahtaalle ja lopulta umpikujaan järjestelmän taholta.

    Populistit ja venäläiset trollit ainakin tekevät parhaansa että Suomessa ei olisi luottamusta terveydenhoitoon, viranomaisiin eikä poliitikkoihin.

    Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman paras. Ei täydellinen, mutta tulokset ovat huippuluokkaa ja kustannukset selvästi alle verrokkimaiden. Mutta tämä on tietenkin "väärää faktaa" niille jotka haluavat luottamusta nakertaa.

    >>Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman paras<<

    Lisäisit nyt tuohon vielä, että USA n terveydenhoito on maailman huonoin, kuten HUS n entinen toimitusjiohatja teki mediahaatattelussa.

    Totuus suomalaisesta terveydenhoidosta on kyllä paljon ikävämpi kuin moni haluaisi uskoa. Ne, joiila huonoja kokemuksia ei ole, eivät välttämättä tiedä ja ymmärrä.

    Muutama vuosi sitten brittiläinen toimitaja kertoi julkisuuteen mielipiteensä, että suomessa on euroopan huonoin terveydenhoito ja se lienee lähempänä totuutta. Kriisii on saatetu aiheuttaa tahallaankin.
    https://www.ess.fi/paikalliset/249943

    Paitsi että tuolla yllä mainittu tahallinen vammauttaminen ei liene trollitarinaa vaan täydellistä RAPPIOTA, joka ihan itse tuhoaa sitä luottamusta kunhan tapauksia tulee riittävästi kaikkien perheiden omaisiin.

    Mutta trollit vedetään yleensä AINA esiin kun ne vakavimmat ja räikeimmät tuhot tulee puheenaiheeksi.
    Uskolliset trolleihin uskovaiset vaikka muut eivät enää uskoisikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman paras<<

    Lisäisit nyt tuohon vielä, että USA n terveydenhoito on maailman huonoin, kuten HUS n entinen toimitusjiohatja teki mediahaatattelussa.

    Totuus suomalaisesta terveydenhoidosta on kyllä paljon ikävämpi kuin moni haluaisi uskoa. Ne, joiila huonoja kokemuksia ei ole, eivät välttämättä tiedä ja ymmärrä.

    Muutama vuosi sitten brittiläinen toimitaja kertoi julkisuuteen mielipiteensä, että suomessa on euroopan huonoin terveydenhoito ja se lienee lähempänä totuutta. Kriisii on saatetu aiheuttaa tahallaankin.
    https://www.ess.fi/paikalliset/249943

    En+tiedä+onko+USA:n+järjestelmä+maailman+huonoin,+mutta+se+on+maailman+tehottomin.+USA+käyttää+bruttokansantuotteestaan+suuremman+osan+terveydenhuoltoon+kuin+mikään+muu+maa+mailamass+(yli+17%)+ja+USA:n+omien+terveysviranomaisten+mukaan+tuloksena+on+teollisuusmaiden+alhaisin+elinajanodote.+Suomi+käyttää+terveydenghuoltoon+8%-9%+(ja+siitä+4/5+on+julkista+rahaa).Tuollaisilla+"totuuksien"+joiden+perusteeksi+on+tyhjiä+väittämiä+ja+yksittäinen+klikkiotsikko+voi+pyyhkiä+vaikka+-+pöytää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolueita on liikaa. Politiikan ydinkysymys on kuitenkin talouspolitiikka ja se, että onko kaikkien asukkaiden hyvinvointiyhteiskunnan kannalla, vai ei.

    kaksi kättä ja pää
    vasen ja oikea ja keskellä jotakin painavaa

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Populistit ja venäläiset trollit ainakin tekevät parhaansa että Suomessa ei olisi luottamusta terveydenhoitoon, viranomaisiin eikä poliitikkoihin.

    Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman paras. Ei täydellinen, mutta tulokset ovat huippuluokkaa ja kustannukset selvästi alle verrokkimaiden. Mutta tämä on tietenkin "väärää faktaa" niille jotka haluavat luottamusta nakertaa.

    et vain jaksaa maailmaa johtaa paremmuudellasi

    Äänestä

  • Yhtenäinen kansa vaatii sen, että jokainen osallistuu verojen maksuun. Siksi rikkaat pitää saada verojen piiriin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman paras<<

    Lisäisit nyt tuohon vielä, että USA n terveydenhoito on maailman huonoin, kuten HUS n entinen toimitusjiohatja teki mediahaatattelussa.

    Totuus suomalaisesta terveydenhoidosta on kyllä paljon ikävämpi kuin moni haluaisi uskoa. Ne, joiila huonoja kokemuksia ei ole, eivät välttämättä tiedä ja ymmärrä.

    Muutama vuosi sitten brittiläinen toimitaja kertoi julkisuuteen mielipiteensä, että suomessa on euroopan huonoin terveydenhoito ja se lienee lähempänä totuutta. Kriisii on saatetu aiheuttaa tahallaankin.
    https://www.ess.fi/paikalliset/249943

    Minä olen aina saanut ensiarvoista hoitoa suomalaisessa terveydenhuollossa. Miten sinä?

    Äänestä

  • Yhtenäistä kansaa ei ole olemassakaan. Kriisitilanteessa voidaan toki yhdistyä. Mutta en
    pidättelisi sen suhteen henkeä. Silllä nykyään on vaikea saavuttaa yksimielisyyttä edes siitä mikä on kriisi.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Populistit ja venäläiset trollit ainakin tekevät parhaansa että Suomessa ei olisi luottamusta terveydenhoitoon, viranomaisiin eikä poliitikkoihin.

    Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman paras. Ei täydellinen, mutta tulokset ovat huippuluokkaa ja kustannukset selvästi alle verrokkimaiden. Mutta tämä on tietenkin "väärää faktaa" niille jotka haluavat luottamusta nakertaa.

    "Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman paras. Ei täydellinen, mutta tulokset ovat huippuluokkaa ja kustannukset selvästi alle verrokkimaiden. Mutta tämä on tietenkin "väärää faktaa" niille jotka haluavat luottamusta nakertaa."

    Monet pyrkivät nykyään yhteiskunnallistamaan pahan olonsa, koska siitä ei silloin tarvitse ottaa itse vastuuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman paras<<

    Lisäisit nyt tuohon vielä, että USA n terveydenhoito on maailman huonoin, kuten HUS n entinen toimitusjiohatja teki mediahaatattelussa.

    Totuus suomalaisesta terveydenhoidosta on kyllä paljon ikävämpi kuin moni haluaisi uskoa. Ne, joiila huonoja kokemuksia ei ole, eivät välttämättä tiedä ja ymmärrä.

    Muutama vuosi sitten brittiläinen toimitaja kertoi julkisuuteen mielipiteensä, että suomessa on euroopan huonoin terveydenhoito ja se lienee lähempänä totuutta. Kriisii on saatetu aiheuttaa tahallaankin.
    https://www.ess.fi/paikalliset/249943

    Minulla on kokemuksia useiden maiden terveydenhuollosta. Tähän saakka Suomi on paras, ellet ole syntynyt multimiljonääriksi. Todella hyvää hoitoa olen saanut.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    En+tiedä+onko+USA:n+järjestelmä+maailman+huonoin,+mutta+se+on+maailman+tehottomin.+USA+käyttää+bruttokansantuotteestaan+suuremman+osan+terveydenhuoltoon+kuin+mikään+muu+maa+mailamass+(yli+17%)+ja+USA:n+omien+terveysviranomaisten+mukaan+tuloksena+on+teollisuusmaiden+alhaisin+elinajanodote.+Suomi+käyttää+terveydenghuoltoon+8%-9%+(ja+siitä+4/5+on+julkista+rahaa).Tuollaisilla+"totuuksien"+joiden+perusteeksi+on+tyhjiä+väittämiä+ja+yksittäinen+klikkiotsikko+voi+pyyhkiä+vaikka+-+pöytää.

    USA:n terveydenhuolto on sekä tehottomin että kallein. Potilasta huijataan myös surutta. Kaverini sai yhden päivän sairaalakeikasta tuhansien dollarien laskun. Kävimme sen läpi kohta kohdalta. Sain huolellisella läpikäymisellä yli 2000 dollaria laskusta pois. Eikä siinä tarvittu enempää kuin alkeelliset yleistiedot lääketieteestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    et vain jaksaa maailmaa johtaa paremmuudellasi

    Venäjä on aina toiminut samalla tavoin. Toiminta on vain nyt siirtynyt nettiin. Ja jostain kumman syystä suomalaiset populistit ovat päättäneet liittyä Venäjän taustalaulajiksi. Eivätkä itse näytä sitä edes ymmärtävän.:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA:n terveydenhuolto on sekä tehottomin että kallein. Potilasta huijataan myös surutta. Kaverini sai yhden päivän sairaalakeikasta tuhansien dollarien laskun. Kävimme sen läpi kohta kohdalta. Sain huolellisella läpikäymisellä yli 2000 dollaria laskusta pois. Eikä siinä tarvittu enempää kuin alkeelliset yleistiedot lääketieteestä.

    Puolituttu oli töissä USA:ssa ja vakuutettu perheineen työnantajan puolesta. Kun vaimo tarvitsi pienen leikkauksen ja kysyi voisiko hän mennä Suomeen leikkaukseen, niin vakuutusyhtiö maksoi ilomielin ensimmäisen luokan liput Suomeen ja takaisin ja leikkauksen Mehiläisessä, koska se tuli vakuutusyhtiölle paljon halvemmaksi kuin leikkaus paikallisessa yksityissairaalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman paras<<

    Lisäisit nyt tuohon vielä, että USA n terveydenhoito on maailman huonoin, kuten HUS n entinen toimitusjiohatja teki mediahaatattelussa.

    Totuus suomalaisesta terveydenhoidosta on kyllä paljon ikävämpi kuin moni haluaisi uskoa. Ne, joiila huonoja kokemuksia ei ole, eivät välttämättä tiedä ja ymmärrä.

    Muutama vuosi sitten brittiläinen toimitaja kertoi julkisuuteen mielipiteensä, että suomessa on euroopan huonoin terveydenhoito ja se lienee lähempänä totuutta. Kriisii on saatetu aiheuttaa tahallaankin.
    https://www.ess.fi/paikalliset/249943

    Jotkut asiat ovat tuosta parantuneet. jotkut ovat vieläkin rempallaan. Voi se ollakin tahallista.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    En+tiedä+onko+USA:n+järjestelmä+maailman+huonoin,+mutta+se+on+maailman+tehottomin.+USA+käyttää+bruttokansantuotteestaan+suuremman+osan+terveydenhuoltoon+kuin+mikään+muu+maa+mailamass+(yli+17%)+ja+USA:n+omien+terveysviranomaisten+mukaan+tuloksena+on+teollisuusmaiden+alhaisin+elinajanodote.+Suomi+käyttää+terveydenghuoltoon+8%-9%+(ja+siitä+4/5+on+julkista+rahaa).Tuollaisilla+"totuuksien"+joiden+perusteeksi+on+tyhjiä+väittämiä+ja+yksittäinen+klikkiotsikko+voi+pyyhkiä+vaikka+-+pöytää.

    Ei se aivan huono ole, koska melkoinen osa uudesta lääketieteestä kehitetään USAssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on kokemuksia useiden maiden terveydenhuollosta. Tähän saakka Suomi on paras, ellet ole syntynyt multimiljonääriksi. Todella hyvää hoitoa olen saanut.

    Ainakin Saksassa ja Alankomaissa julkinen terveydenhoito on jopa matkailijalle halvempaa kuin Suomessa kansalaiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se aivan huono ole, koska melkoinen osa uudesta lääketieteestä kehitetään USAssa.

    Tieteen tekeminen ja sen soveltaminen ovat kaksi eri asiaa. USA:ssa on useita huippuyliopistoja ja niissä huippututkijoita, mutta poliitikkojen päätöksillä rakennettu (tai rakentamatta jätetty) terveydenhuoltojärjestelmä on tehoton ja eriarvoistava.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se aivan huono ole, koska melkoinen osa uudesta lääketieteestä kehitetään USAssa.

    USA:ssa on hienoja yksityissairaaloita, joissa saa parasta hoitoa. Mutta siitä nauttivat vain miljonäärit. Tavallisen ihmisen kohdalla vakuutusyhtiö päättää hoidetaanko syöpää vai ei, ja miten kauan.

    Työnantajan ottaman vakuutuksen kulut jaetaan, ja tavallisen toimistotyöntekijän maksun osuus voi olla 2000 usd/kk. Eikä kyseessä ole kummoinen vakuutus. Kattavammista vakuutuksista maksetaan 15-20 000 usd/kk. Kuukausimaksujen lisäksi tulevat vielä hoidon omavastuut, jotka ovat vieneet keskituloisia konkurssiin. Pienillä työnantajilla ei edes ole varaa ottaa vakuutuksia, mikä jättää heidän työntekijänsä haavoittuvaan asemaan.

    USA:n terveydenhuollon on tuhonnut juuri tuo yksityinen vakuutusjärjestelmä. Se on nostanut terveydenhuollon kustannukset pilviin. Republikaanit ovat taistelleet siitä huolimatta vuosikymmeniä kynnet verillä järjestelmän uudistamista vastaan.

    Äänestä

  • Siinäpä oli vakuuttava puheenvuoro USA:n (täysin pskan) terveydenhoitojärjestelmän puolesta. Nyt olen vakuuttunut. Tuo vielä Billy Graham-leipä kertomaan kommunistien stanallisesta pahuudesta, niin vakuutun lisää.

    Äänestä

Kulttuurimarxilaista tuotosta kaikki paska.

Äänestä

Eiköhän se pyhä pyrokraatti toimillaan aiheuta yhteiskuntansa jäsenten inhon vallitsevaa järjestelmää kohtaan. Milloin keisarilla "uudet vaatteet" joita ei näe kuin "tarpeeksi älykkäät" ja "tyhmempien" on omanetunsa vuoksi myötäiltävä.

Äänestä
  • Toisilla on faktoja ja toisilla luuloja. Luulevaiset kansanjoukot ovat tuhonneet monta yhteiskuntaa ja päätyneet itse hautaan.

    Äänestä

Persut tietää senkin kuinka paljon haittamaahanmuuton kustannukset ovat vuosittain. He tietävät sen mitä haittoja se muillakin tavoin aiheuttaa.

Populismia on kaikissa puolueissa vappusatasineen. Joten älä väitä pelkästään persuja sellaisiksi. Se ei ole populismia että puhutaan niin että kansa ymmärtää. Vihervassujen puheista ei ota pirukaan selvää.

Äänestä
  • Sori. Väärä ketju.

    Äänestä

"Sivilisaatio" on jo jatkoajalla...

Äänestä
  • Ja olisiko se viimeinen valomerkki jo tullut? Aika erikoiselta on nimittäin kuu näyttänyt viime aikoina näyttänyt.

    Äänestä

  • Karkoitatko kirjastopalveluita vai yliopistoa?

    Äänestä

Ongelma on nyt se suurin ongelma kun tehdään lakeja mitä itse ei pysty noudattamaan, hyvänä esimerkkinä esim: ylipainoiset vegetaristi -lääkärit.

Tehdään lakeja aina sen mukaan kun itsensä tekemistä törkeistä rikoksista totuudet selviää.

Äänestä

Vain tukeutumalla perusasioihin voidaan ylhteiskunnassa luottamus säilyttää. Ilman luottamusta kaikki murenee.

Äänestä
  • Liberaali demokratia on perusasia.

    Äänestä

  • Tuo järjestyy nyt persujen hajotessa.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Liberaali demokratia on perusasia.

    Ainakin sivistyneessä länsivaltiossa.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Liberaali demokratia on perusasia.

    Liberaalit on Saatanoita ! Josta jotenkin tulee mieleen tämä Elokapina-apinat. Sama rahoittaja ehkä tällä K.T . llä ?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Liberaali demokratia on perusasia.

    Ei voi olla molempaa yhtäaikaa! Koska liberalismi nojaa hyvin vahvasti vapauksiin, varsinkin yksilönvapauksiin, joita demokratioissa sit rajoitetaan jonkin verran laeilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei voi olla molempaa yhtäaikaa! Koska liberalismi nojaa hyvin vahvasti vapauksiin, varsinkin yksilönvapauksiin, joita demokratioissa sit rajoitetaan jonkin verran laeilla.

    Kannattaa tutustua edes pintapuolisesti siihen mistä lausuu mielipiteensä.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Liberaali_demokratia

    Äänestä

Punavihreä mädätys hajoittaa yhteiskuntaa.

Äänestä
  • Taidat elää niin viime vuotta. Vihreät hävisivät vaalit ja ovat enää hyttynen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat elää niin viime vuotta. Vihreät hävisivät vaalit ja ovat enää hyttynen.

    Ovat hallituksessa vieläkin

    Äänestä

Milloin Suomessa oli sivistystä? Tietääkseni kantaväestöllä ei koskaan.

Äänestä
  • Ilmaisen koulutuksen maassa voi syyttää vain itseään, jos ei ole sivistystä.

    Äänestä

  • Todellinen sivistys on rakastaa ja rakentaa isänmaata ja rehellisyyttä kristillisellä sydämellä, eikä joku kouluarvosana, joka aiheuttaa teissä hengellisesti vajaissa idioottimaista narsismia ja uskomattoman typerää suvaitsevaisuutta, joka on itseasiassa pelkkää välinpitämättömyyttä ja turvattomuuden ja moraalittomuuden lisäämistä.
    MENEEKÖ SE JAKELUUN VAI EIKÖ SE MENE !!!

    Äänestä

  • Sivistys on aivan liian yliatvostettua!

    Rantahåmåt on ainakin väittäneet olevansa sivistyskansaa jo satoja vuosia, eivätkä ole edes oppineet milläännäiden satojen vuosien aikoina puhumaan kunnolla suomea! Somalitkin taitaa oppia paremmin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellinen sivistys on rakastaa ja rakentaa isänmaata ja rehellisyyttä kristillisellä sydämellä, eikä joku kouluarvosana, joka aiheuttaa teissä hengellisesti vajaissa idioottimaista narsismia ja uskomattoman typerää suvaitsevaisuutta, joka on itseasiassa pelkkää välinpitämättömyyttä ja turvattomuuden ja moraalittomuuden lisäämistä.
    MENEEKÖ SE JAKELUUN VAI EIKÖ SE MENE !!!

    Vasta sitten kun todistat, että sinulla on sydämen sivistystä.:D

    Äänestä

Suurissa sivilisaatioissa kuten Mayojen sivilisaatioissa tapettiin älytön määrä kansaa kulttuurin nimissä.

Äänestä
  • Ai meinaaks ettei nykyään muka enää tapeta? :/

    Äänestä

Täältä on sensuroitu hutisalon
aina puolitangossa roikkuvat silmät.

Miksi sen ihmisen piti päästä ministeriksi?
Päättämään?

Äänestä

Meidän maailmamme kaltaiset sivilisaatiot ovat korkeasti kehttyneiden avaruusolentojen luomia - ja aurinkoja myöten. Samat voimat tarkkailevat ja ohjaavat meitä ja maailmaamme. Ja usein suunnitelman mukaisesti lopulta tuhoavat luomansa maailman. Syy on ehkä siinä, että tämänkaltainen maailma on monille meistä jonkinlainen kosminen vankila ja senhän kyllä voi ymmärtääkin kun katsoo milaiset ihmiset ja tahot usein menestyvät hyvin taloudellisesti ja ovat vallassa. Täällä vallitsevat melko samanlaiset viidakon lait kuin monissa eteläamerikkalaisissa vankiloissa, eli vangit saavat vapaasti muodostaa vankilasääntöjen rinnalle omat sääntönsä ja valtahierarkiansa, mafiajenginsä ja tietäähän sen miten siinä käy ja millaiset vangit nousevat korkeimmalle; psykopaatit useimmiten.

Mitään "yhtä kaikkivaltiasta Jumalaa" ja kaiken tietävää ei tietystikään ole ja Raamatun luomiskertomuskin on vain peitetarina, minkä Paavikin on epäsuorasti myöntänyt ("ei ole ole mitään taikurijumalaaa").

Silti on korkeamman dimension olentojen laaja kosminen yhteisö, eli korkeammat voimat, jotka ovat se "Jumala" käytännössä. Yksinkertaisille ihmislle annetaan kuitenkin helppoja selityksiä ja nämä moraalisina pelkureina ja auktoriteettisukoisina nielevät ne.

Helvettikin on todennäköinen ja lähin sijainnee - Raamatunkin mukaan - maan alla. Elämä maan pinnalla on myös todennäköisesti testi sielulle ja testiin voinevat päästä Helvetinkin asukkaat.

Ei tätä laajaa ja lähes kaiken kattavaa pimeyttä muulla tavoin voi mielestäni selittää ja ymmärtää. Uskovatkin voisivat olla jo realistisempia ja tulla ns. "maan pinnalle" ja hyväksyä jo et-vaikutuksenkin maaplaneetalla.

En tiedä onko maapallon tuho edessä, mutta sekin alkaa vaikuttaa mahdolliselta.

Äänestä
  • >>En tiedä onko maapallon tuho edessä, mutta sekin alkaa vaikuttaa mahdolliselta<<

    Tai, ei iis koko maapallon tuho, mutta meidän sivikisaaatiomme tuho. Täällä asuu muitakin jotka osaavat elää "ihmsiksi".

    Äänestä

Ilmaston muutos pitää tästä huolen.

Äänestä

Ajatelkaapa hetki vuotta 1940. Jos silloin olisi ollut nykyhallitus ja avannut itärajan tulijoille mikä olisi tilanne nyt. Olisiko täällä 3 , 4 vai 5 miljoonaa venäläistä. Siitä olisi liberaali demokratia kaukana. Puhuisitko sinä venäjää?

Äänestä
  • Kyllähän tuo Virokin avasi ovensa itärajan tulijoille? Eikö ne ihan liittyneet siihen.
    Edelleen loilottavat viron-kieltä.

    Eli nyt jälkeenpäin näyttää että turhaan rehkivät ja tapattivat itsensä 1940 luvulla suomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän tuo Virokin avasi ovensa itärajan tulijoille? Eikö ne ihan liittyneet siihen.
    Edelleen loilottavat viron-kieltä.

    Eli nyt jälkeenpäin näyttää että turhaan rehkivät ja tapattivat itsensä 1940 luvulla suomalaiset.

    Sinäkin ehkä kirjoittelisit tänne nyt venäjäksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkin ehkä kirjoittelisit tänne nyt venäjäksi

    Tuskin. Eivät niin tehneet edes Virossa neukkuhallinnon aikaankaan.

    Äänestä

Avainsana on yhtenäisyys. Oma kansa sisällä muut ulkona

Äänestä
  • Mikähän välillä tekee kansasta yhtenäisen. Otetaan vaikka nämä Kurdit.

    "Kurdit puhuvat kurdin kieltä, joka kuuluu iranilaisiin kieliin. Kurdien enemmistö on sunnimuslimeja. Kurdit ovat vuosisatojen ajan kärsineet Kurdistania hallinneiden naapurivaltioiden harjoittamista sortotoimenpiteistä, ja kurdien pyrkimykset perustaa oma valtio on aina tukahdutettu."

    Sakilla ei ole edes omaa valtiota ei omaa lainsäädäntöä Ja kumminkin ne haluaisi että niillä olisi oma valtio missä ne saisi ihan "ITSE" tehdä huonoja päätöksiä ja huonoa lainsäädäntöä.
    Omassa valtiossakin päätöksen teko jäisi kourallisen haltuun. Ehkä 4 vuoden välein pääsis tavis Kurdit äänestämään.

    Äänestä

  • Mitä tarkoittaa "yhtenäisyys"?
    Tarkoittaako se pieniä varallisuuseroja vai yhtä valtionuskontoa vai "Ein Volk, ein Reich, ein Führer" -periaatetta?

    Yhteiskunnat toimivat luottamuksen varassa. Se edellyttää avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja sitä, että yhteiskunnan jäsenet tuntevat olevansa osallisia yhteiskunnassa eroistaan huolimatta.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "yhtenäisyys"?

    Pohjois-koreassa+taitaa+olla+mailman+pienimmät+varallisuus+erot?Jos+5%+rikkaimmista+otetaan+pois+niin+kaikki+loput+tienannee+suurin+piirtein+yhtä+paljon?Suomessa+jos+30%+rikkaimmista+otettas+pois+niin+viellä+silloinkin+jäljelle+jäävien+tuloissa+olisi+moninkertaisia+eroja.

    Suomessa+tulo-+ja+varallisuuserot+ovat+eurooppalaisitrain+pienet,+mutta+ongelma+on,+että+varallisuutta+on+kaiken+kaikkiaan+vähän.+Omistamalla+Helsingin+kantakaupungissa+velattoman+yksiön+pääsee+varakkaimman+25%+joukkoon+Suomessa.

    Asumisen suhteen suomi täysin eriarvoistava maa Köyhien asunnot sijoitetaan samalle alueille kuin väen joka tienaa monikymmen kertaisesti.
    Tekevätköhän ihan vittuillakseen tuollaisia ratkaisuja. Pari tonnia kuussa tienaava asuu niin että naapuritalossa asuvat tienaa 20 000 kuussa.

    Jenkeissä sentään saman tulotason tienaavat asuvat samalla alueella.

    Ja USA:ssä parhaiden alueiden ympärillä onkin muurit ja portit ja portilla aseistettu vartija.

    Tämä osaketju lähti aiheesta "kansan yhtenäisyys". Yhtenäisyyttä tuskin lisää se, että ihmiset eristetään omiin sosioekonomisiin kupliinsa.

    Oleellisin kysymys lienee että MIKSI Yhdysvalloissa (ja pian jo Euroopassakin) niiden parhaiden alueiden ympärillä on muurit ja vartijat? :)

    Uskallatko vastata?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Suomessa+tulo-+ja+varallisuuserot+ovat+eurooppalaisitrain+pienet,+mutta+ongelma+on,+että+varallisuutta+on+kaiken+kaikkiaan+vähän.+Omistamalla+Helsingin+kantakaupungissa+velattoman+yksiön+pääsee+varakkaimman+25%+joukkoon+Suomessa.

    Ja+kommunistien+"masterplan"+on+pakottaa+toi+25+%+muymään+se+"öky"+asuntonsa+niin+KAIKKI+rikastus+ihan+ältsydti+hei!+Kun+riistoporvarit+blaa-blaa!Kun+aikuisten+oikeasti+jokaiselle+muulle+suomalaiselle+jäis+noista+"rikkauksista"+jaettavaa+senverran+et+saisivat+koirankoppiinsa+uuden+ovimaton!+:/Koska:+Kommari+can't+count!

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "yhtenäisyys"?
    Tarkoittaako se pieniä varallisuuseroja vai yhtä valtionuskontoa vai "Ein Volk, ein Reich, ein Führer" -periaatetta?

    Yhteiskunnat toimivat luottamuksen varassa. Se edellyttää avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja sitä, että yhteiskunnan jäsenet tuntevat olevansa osallisia yhteiskunnassa eroistaan huolimatta.

    "Tarkoittaako se pieniä varallisuuseroja vai yhtä valtionuskontoa vai "Ein Volk, ein Reich, ein Führer" -periaatetta?"

    Kaikkia noita!
    Ensimmäinen kohta on totta (tai "tosimpaa") kommunistisissa ja sosialistisissa maissa.

    Toinen kohta islamistisissa valtioissa.

    Ja kolmannen tapauksen parhaana analogiana pitäsin USAa, jonka kansa on äärimmäisen isänmaallista ja oman maansa etua ajattelevaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oleellisin kysymys lienee että MIKSI Yhdysvalloissa (ja pian jo Euroopassakin) niiden parhaiden alueiden ympärillä on muurit ja vartijat? :)

    Uskallatko vastata?

    Eriarvoisuus kasvattaa väkivaltaa ja myös sen pelkoa. USA on malliesimerkki maasta joka satsaa valtavasti rahaa eriarvoisiuden seurauksiin eikä halua satsata ongelmien ennaltaehkäisyyn. USA:ssa on keskimäärin ankarat rangaistukset ja 2,3 miljoonaa vankia pitkälti yksitetyissä vankiloissa. Vankien määrä on suhteellisesti maailmanennätys. Kuvaavaa on, että USA:n jälkeen seuraavaksi eniten vankeja (suhteessa väestöön) on El Salvadorissa, Turkmenistanissa ja Ruandassa. Onko USA arvoisessaan seurassa?

    Ja onko USA:n malli tuonnut turvaa kenellekkään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tarkoittaako se pieniä varallisuuseroja vai yhtä valtionuskontoa vai "Ein Volk, ein Reich, ein Führer" -periaatetta?"

    Kaikkia noita!
    Ensimmäinen kohta on totta (tai "tosimpaa") kommunistisissa ja sosialistisissa maissa.

    Toinen kohta islamistisissa valtioissa.

    Ja kolmannen tapauksen parhaana analogiana pitäsin USAa, jonka kansa on äärimmäisen isänmaallista ja oman maansa etua ajattelevaa.

    USA on tällä hetkellä äärimmäisen jakautunut maa. Jopa vaarallisen jakautunut. Kun räyhäporukka tekee kuolonuhreja vaatineen rynnäkön maan kansanvallan "pyhätön" estääkseen demokraattisten vaalien tuloksen vahvistamisen, ja tämän jälkeen senaatin määrävähemmistö estää tutkimasta sitä, mikä valtausyritykseen johti, niin ollaan hyvin kaltevalla pinnalla.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Suomessa+tulo-+ja+varallisuuserot+ovat+eurooppalaisitrain+pienet,+mutta+ongelma+on,+että+varallisuutta+on+kaiken+kaikkiaan+vähän.+Omistamalla+Helsingin+kantakaupungissa+velattoman+yksiön+pääsee+varakkaimman+25%+joukkoon+Suomessa.

    Miten niin sitä on vähän. Mistä olet taas tuonkin nyhtänyt? Suomessa on enemmän kesämökkejän per lärvi kuin juuri missään maailmalla. Brittiläisen yläluokan elintaso ulkomaisine loma-asuintoineen ei ole mikään normi, vaikka sekin on suhteellisen yleistä suomalaisten keskuudessa.

    Kuten sanoin, kun jo velaton yksiö Helsingin kantakaupungissa riittää siihen että kuuluu varakkaimman neljänneksen joukkoon Suomessa, niin keskimäärin varallisuutta on todella vähän.

    Varallisuus ei tietenkään ole mikään tärkein päämäärä elämässä, mutta kyllä siitä etua olisi, että suomalaiset omistaisivat muutakin kuin asuntonsa.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Eriarvoisuus kasvattaa väkivaltaa ja myös sen pelkoa. USA on malliesimerkki maasta joka satsaa valtavasti rahaa eriarvoisiuden seurauksiin eikä halua satsata ongelmien ennaltaehkäisyyn. USA:ssa on keskimäärin ankarat rangaistukset ja 2,3 miljoonaa vankia pitkälti yksitetyissä vankiloissa. Vankien määrä on suhteellisesti maailmanennätys. Kuvaavaa on, että USA:n jälkeen seuraavaksi eniten vankeja (suhteessa väestöön) on El Salvadorissa, Turkmenistanissa ja Ruandassa. Onko USA arvoisessaan seurassa?

    Ja onko USA:n malli tuonnut turvaa kenellekkään?

    "Eriarvoisuus kasvattaa väkivaltaa ja myös sen pelkoa."

    Kasvattaako!? Eli siis sun mukaan Monacossa mijardöörien seassa asuvat pelkät miljonäärit on äärimmäisen väkivaltaista rikollisporukkaa? :)

    Ja väitätkö myös että kun se Yhdysvalloissa eriarvoisuuden suosta noussut jengipomo tienaa sen ensimmäisen miljoonansa sillä huumekaupallaan niin se lopettaa rikosten tekemisen? :)

    Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    USA on tällä hetkellä äärimmäisen jakautunut maa. Jopa vaarallisen jakautunut. Kun räyhäporukka tekee kuolonuhreja vaatineen rynnäkön maan kansanvallan "pyhätön" estääkseen demokraattisten vaalien tuloksen vahvistamisen, ja tämän jälkeen senaatin määrävähemmistö estää tutkimasta sitä, mikä valtausyritykseen johti, niin ollaan hyvin kaltevalla pinnalla.

    Niin.

    Räyhäporukka=paha

    Samaan aikaan tuhat nikkaria paukuttelemassa pyssyillään yleensä omiaan hengiltä pitkin Yhdysvaltojen ghettoja=*hyssyn hys!*, BLM ja oranssi-mies=paha! :)

    *diu diu* 🤪

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Kuten sanoin, kun jo velaton yksiö Helsingin kantakaupungissa riittää siihen että kuuluu varakkaimman neljänneksen joukkoon Suomessa, niin keskimäärin varallisuutta on todella vähän.

    Varallisuus ei tietenkään ole mikään tärkein päämäärä elämässä, mutta kyllä siitä etua olisi, että suomalaiset omistaisivat muutakin kuin asuntonsa.

    Eli Suomessa ei ole siis mitään tarvetta kommunismille, koska kunnon varallisuuseroja ei edes ole! 👍🏾

    Kiitos!

    Kuulitteko, kommarit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli Suomessa ei ole siis mitään tarvetta kommunismille, koska kunnon varallisuuseroja ei edes ole! 👍🏾

    Kiitos!

    Kuulitteko, kommarit?

    Mistä se komm6nismi tähänntupsahti? Jonkinlainen pakko-oire?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eriarvoisuus kasvattaa väkivaltaa ja myös sen pelkoa."

    Kasvattaako!? Eli siis sun mukaan Monacossa mijardöörien seassa asuvat pelkät miljonäärit on äärimmäisen väkivaltaista rikollisporukkaa? :)

    Ja väitätkö myös että kun se Yhdysvalloissa eriarvoisuuden suosta noussut jengipomo tienaa sen ensimmäisen miljoonansa sillä huumekaupallaan niin se lopettaa rikosten tekemisen? :)

    Ei jatkoon.

    Jutuissasi ei ole logiikan häivääkään. Jos et oikeasti tiedä miten eriarvoisuus kasvattaa epävakautta, niin harjoittele vielä vähän ajattelemista. :)

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "yhtenäisyys"?
    Tarkoittaako se pieniä varallisuuseroja vai yhtä valtionuskontoa vai "Ein Volk, ein Reich, ein Führer" -periaatetta?

    Yhteiskunnat toimivat luottamuksen varassa. Se edellyttää avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja sitä, että yhteiskunnan jäsenet tuntevat olevansa osallisia yhteiskunnassa eroistaan huolimatta.

    Siinä Hitler onnistui aika hyvin. Yhtenäisyys säilyi melko loppuun saakka, ja vastarinta oli lujaa.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Kuten sanoin, kun jo velaton yksiö Helsingin kantakaupungissa riittää siihen että kuuluu varakkaimman neljänneksen joukkoon Suomessa, niin keskimäärin varallisuutta on todella vähän.

    Varallisuus ei tietenkään ole mikään tärkein päämäärä elämässä, mutta kyllä siitä etua olisi, että suomalaiset omistaisivat muutakin kuin asuntonsa.

    No mitä sitten keskimääräinen britti, ranskalainen tai espanjalainen omistaa enemmän kuin suomalainen? Muutamat parempiosaiset omistavat jotain iänikuisia linnanraahkoja, joita kylläkin meidän maassamme on alta kymmenen muuten kuin raunioina. Ei noissakaan maissa tavan pulliainen omista kartanoita. Eikä usein edes talvirenkaita, saati laskettelusuksia, kuten suomalainen.

    Edelleen siis, miten vertaat noita omistuksia ja mikä on lähteesi tiedoillesi?

    Äänestä

Eduskuntaan saatava miesene mistö.

Äänestä
  • Eikö siellä ole jo Kai noitten akkojen äijät pitkälti siellä kotona päättää mitä mieltä nuo akat siellä eduskunnassa on. Kyllä tuo meitin pääministerikin tulisi silmä mustana töihin jos sen päätökset ei sen ukkoa miellyttäisi. Pistäisi nyrkillä niinsanotusti akkansa ojennukseen.

    Äänestä

  • Eduskunnassa on ollut miesenemmistö lähes koko sen olemassaolon ajan!

    Äänestä

Hajaannus tai yhtenäisyys ovat toistensa vastakohtia. Puhtaanko 500 vuoden päästä että tällä alueella asui muinainen kansa suomalaiset vai asuuko täällä edelleen sama kansa.

Äänestä
  • Jos mennään historiaan niin 500 vuotta sitten kukaan ei ollut keksinyt että olisi joku suomalainen kansa. Olimme Ruotsin Itämaa, jossa asui eri kieliä ja murteita puhuvaa väkeä: ruotsinkielisiä, hämäläisiä, saksankielisiä kauppiaita, pohjalaisia, suomalaisia (jolla tarkoitettiin varsinais-suomalaisia) jne. Vuonna 1521 täällä oltiin hurskaan katolisia (vaikka pakanallisen tavat pitivät pintansa) ja autuaan tietämättömiä siitä, että muutaman vuoden kuluttua (vuonna 1527) niin kansa kuin papitkin haluavat yhtäkkiä kääntyä luterilaisiksi, koska katolinen kirkko olikin mätä ja Kustaa Vaasa tarvitsi sen omaisuuden paikkaamaan sotaretkien tyhjentämää kassaa.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Jos mennään historiaan niin 500 vuotta sitten kukaan ei ollut keksinyt että olisi joku suomalainen kansa. Olimme Ruotsin Itämaa, jossa asui eri kieliä ja murteita puhuvaa väkeä: ruotsinkielisiä, hämäläisiä, saksankielisiä kauppiaita, pohjalaisia, suomalaisia (jolla tarkoitettiin varsinais-suomalaisia) jne. Vuonna 1521 täällä oltiin hurskaan katolisia (vaikka pakanallisen tavat pitivät pintansa) ja autuaan tietämättömiä siitä, että muutaman vuoden kuluttua (vuonna 1527) niin kansa kuin papitkin haluavat yhtäkkiä kääntyä luterilaisiksi, koska katolinen kirkko olikin mätä ja Kustaa Vaasa tarvitsi sen omaisuuden paikkaamaan sotaretkien tyhjentämää kassaa.

    500 vuotta sitten kukaan ei ollut keksinyt että on olemassa esim. (Mm. Ja varmaan maailmassa satoja muitakin vastaavia kansoja) sellainen kansa kuin palestiinalaiset, joten olisitko ystävällinen ja kävisit ajamassa noi *ittuun Israelista? :)

    Eikun: #Eriasia eikö niin? :)

    Et taaskaan ymmärtänyt mitä luit. Pointti oli se, että 500 vuotta kansallisvaltiot hyvin uusi "keksintö" eikä kukaan tiedä ovatko ne 500 vuoden kuluttua edes tavoite vai ei.

    Etkä tunne historiaa. Nykyisellä Israelin alueella eli 500 vuotta sitten nykyisten palestiinalaisten esi-esiä paljon enemmän kuin juutalaisia ja alue oli osa Turkkia (Osmanien valtakuntaa). Kenen pitäisi siis lähteä ja minne?

    Kyllä ainakin juutalaiset pyrkivät kansallisvaltioksi jo raamatullisena aikana. Ei se nyt ihan niin uusi "keksintö" ole kuin ateistit kuvittelevat luullessaan, että koko maailmanhistoria alkoi valituksesta ja muutamasta saksalaisesta (juutalaisten opettamasta, jota tietysti pitkälti myös Luther oli, vaikka ei sitä itse ymmärtänytkään).

    Kansallisvaltiot ovat olleet tähän mennessä eniten hyvinvointia ja tyytyväisyyttä sekä kehitystä tuottanut tapa järjestäytyä ja se tuskin muuttuu tulevaisuudessa, kokeiltiin niiden sijaan mitä muuta tahansa. Edes kattavaa koulutusta tai terveydenhoitoa ei olisi olemassa ilman kansallisuusaatetta ja senhän näemme oikein hyvin monikulttuurisissa "onneloissa" kuten USA ja Venäjä. Australia on käytännössä läheltä kansallisvaltio, tukahdutettuaan aboriginaalit kuten suomalaiset tekivät saamelaisille, ja siten hieman eri sarjassa kuin nuo kaksi muuta valloituksin syntynyttä monikansallista "paratiisia".

    Äänestä

Elämme selvästi dekadenssin aikoja koska yhteiskunnista itsestään yritetään väkipakolla tehdä vähemmistön voimin über-liberaaleja (ilman niitä vapauksia) samalla kun suurin osa kansasta on vielä hyvinkin konservatiivisia.

Äänestä
  • Suurin mädännäsiyys ja pahuus liittyy usein äärikonservatiivisuuteen (fundamentalistinen uskonto ja aarikonservatiiviset arvot) ja ääriliberalismiin( jyrkkä ateismi ja ääriliberaalit arvot). Toisaalta kaikkein pahimmat ja manipuloivimmat yksilöt voivat luovia jossain siellä välissäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suurin mädännäsiyys ja pahuus liittyy usein äärikonservatiivisuuteen (fundamentalistinen uskonto ja aarikonservatiiviset arvot) ja ääriliberalismiin( jyrkkä ateismi ja ääriliberaalit arvot). Toisaalta kaikkein pahimmat ja manipuloivimmat yksilöt voivat luovia jossain siellä välissäkin.

    ... esimerkiksi?

    Tai sit toisaalta ehkä kenties mahdollisesti saattaa olla niin ja noin.

    Liian vähän "tuota/tota noin", "niinku" ja "ööö" välissä!? Muuten oisin uskonut!

    Äänestä

Syy sivilisaation romahtamiseen: ÄO alle 20!

Äänestä
  • Jos ÄO on alle 20, miten koskaan on kehittynyt sivilisaatioksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ÄO on alle 20, miten koskaan on kehittynyt sivilisaatioksi?

    Sä varmaan tietäisit vastauksen tuohon kysymykseesi itsekin, ellei ÄOsi olisi alle 20? :/

    Äänestä

Muinoin talentteja oli vähemmän, kuten aitoja ihmisiäkin.

Äänestä

Unkarilaislapsetkin elää kesäänsä.

Äänestä

Äitiä sanotaan äitiksi sen takia että sitte kaikki tietää kelle lapsilisä ja elatusmaksut kuuluu

Äänestä

1940 yhtenäinen kansa näytti mitä se voi tehdä. Asettui suurempaansa vastaan.

Äänestä
  • Yhtenäinen kansa valitsi itsensä olemaan natsien joukoissa ja miten se menikään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhtenäinen kansa valitsi itsensä olemaan natsien joukoissa ja miten se menikään?

    Se meni aika hyvin kun me ei keskustella venäjäksi? :)

    Mut ei täydellisesti, koska tässä nyt kuitenkin vielä joutuu keskustelemaan kommarien kanssa :/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se meni aika hyvin kun me ei keskustella venäjäksi? :)

    Mut ei täydellisesti, koska tässä nyt kuitenkin vielä joutuu keskustelemaan kommarien kanssa :/

    Ajatteleppa että nytkin puolet tänne kirjottavista kirjoittaisi venäjäksi. Aika soppa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajatteleppa että nytkin puolet tänne kirjottavista kirjoittaisi venäjäksi. Aika soppa.

    Suurin ongelma on ne natsit. Joku näkeen niitä kaikkialla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajatteleppa että nytkin puolet tänne kirjottavista kirjoittaisi venäjäksi. Aika soppa.

    Putin kyllä pitäisi huolen että olisivat parempiosaisia kun suomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putin kyllä pitäisi huolen että olisivat parempiosaisia kun suomalaiset.

    Olisimme venäjän tassua alla.

    Äänestä

Ihminen has left the building.
Maapallo rullaa edelleen.
Ihmiset ovat keskimäärin aika tyhmiä.

Äänestä
  • Suuresti arvostamani George Carlin lohkas aika hyvin yhdessä showssaan: "Ajatelkaa mielessänne kaikkien tuntemienne ihmisten joukosta sitä joka on mielestänne keskimääräisen tyhmä. Ja ajatelkaa sitten että puolet kaikista maailman ihmisistä on tätä tyhmempiä!" :P

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suuresti arvostamani George Carlin lohkas aika hyvin yhdessä showssaan: "Ajatelkaa mielessänne kaikkien tuntemienne ihmisten joukosta sitä joka on mielestänne keskimääräisen tyhmä. Ja ajatelkaa sitten että puolet kaikista maailman ihmisistä on tätä tyhmempiä!" :P

    "An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur."

    Axel Oxenstierna:
    ”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

    Äänestä

  • Tässä ketjun pätkässä totuus kulminoituu!

    Äänestä

"Keskinäinen luottamus tekee yhteiskunnista vahvoja ja siksi esimerkiksi Venäjän ja Kiinan hybridivaikuttaminen keskittyy luottamuksen murentamiseen"

Varmaan venäjän ja kiinan tyhmät päättäjät kertoo kansalaisille että EU:n ja USA:n hybridivaikuttaminen keskittyy luottamuksen murentamiseen.

Kyllähän kansa yleensä riippumatta valtioista uskoo jos tyhmät päättäjät tälläisiä slouganeita heittelee.

Äänestä
  • Minkäs sille voi jos kansalaisia eivät faktat kiinnosta. Onneksi päätöksiä tekeviä kiinnostaa. Elämä jatkuu, vaikka joku putoaisi kelkasta.

    Äänestä

Niin onhan niitä sivilisaatioita hävinnyt, mutta syytä vaihtelevat. Rooman valtakunnan hajoamista joudutti kristinusko joka teki tyhjäksi roomalaisen suvaitsevaisuuden. Rooman valtakunnan viehätys ja menestys kun perstui pitkälti siihen, että Rooma ei pakottanut valloitettuja kansoja hylkäämään uskontoansa tai omia tapojaan. Heidät vain liitettiin osaksi Roomalaista imperiumia ja pian he jo halusivat itse olla roomalaisempia kuin roomalaiset itse. Kristinusko muutti tuon kaiken, koska he eivät kyenneet suvaitsemaan muita uskontoja.

Sitten on kulttuureita jotka on hävittänyt ympäristön tuhoutuminen tai joutuminen vieraan kansakunnan valoittamaksi. Etelä- ja väliamerikan intiaanikulttuurit tuhosivat Eurooppalaiset valloittajat mm. levittämällä tauteja joihin intiaaneilla ei ollut vastustuskykyä.

Äänestä
  • Onkohan noita sivilisaatioita hävinnyt ollenkaan. Kuhan siirtelevät päättäjän perkeleet pääkaupungin paikkaa vähän eri paikkaan. Palvelut loppuu ja kansalaiset joutuu palveluiden perässä muuttamaan. Hyvin voi olla että suomessa ei kenenkään enää kannata asustella kun eu vouhotus jatkuu joutunemme silloin muuttamaan lähemmäs eun ydintä.
    Argeologit sitten tutkii hylättyä turkua tamperetta ja helsinkiä ja ihmettelee miksi niiden"sivilisaattio" loppui.

    Äänestä

  • Kansainvaellukset ja sisäinen hajanaisuus olivat Rooman tuhon keskeisiä tekijöitä.

    Äänestä

  • Rooman yhteiskunnan romahdutti naisten liberilisaatio ja alhainen syntyvyys, joka romahdutti nälänhädän(jota tuohon aikaan oli ihan tavallista) jälkeen väestöpohjan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rooman yhteiskunnan romahdutti naisten liberilisaatio ja alhainen syntyvyys, joka romahdutti nälänhädän(jota tuohon aikaan oli ihan tavallista) jälkeen väestöpohjan.

    Ajatuksenakin naurettava pelkästään suomessa tehdään 10 000 aborttia vuodessa. Tuskin nuo roomalaiset edes tiesi mikä abortti tai ehkäisy on. Siellä olisi "vahingossakin" syntynyt riittävästi väkeä.
    Sama juttu jos suomessa ehkäisy/abortit kiellettäs. Tuskin ritsat uskaltaisi suuremmassa mittakaavassa tehdä lapsen-päästöjä. Ja nehän olisi Kaikki kokoajan raskaana.

    Äänestä

  • Mitenhän tuo nyt on sen roomalaisten suvaitsevaisuuden kanssa, ainakin Karthago hävitettiin maan tasalle, ja Kreikasta länteen suurin piirtein kaikilla Rooman valtaamilla alueilla puhutaan romaanisia kieliä ja miehet näyttävät tänäkin päivänä roomalaisilta sotilailta.

    Äänestä

Oliko Husu sittenkin oikeassa? Tavallaan. Me joudumme syömään paskaa ja kuolemme pois.

Äänestä

Jenkit mokas kun toivat orjia maahan suuren määrän. Voivat vielä aiheuttaa sisällissodan ja se olisi sen sivilisaation loppu. Samallaista touhua ajaa nyt eu.

Äänestä
  • Pieni moka oli jenkeille juu jos minkkien pito lopetetaan laittomana niin minkit tietysti hävitetään asianmukaisesti. Jos orjien pito lopetetaan laittomana niin orja....

    Äänestä

  • Atlanttinen orjakauppa oli eräs suurimmista rodunjalostusprojekteista koskaan. Ehkä myös onnistunein, sitten hevosen ja koiran jalostamisen. Riippunee tulkitsijasta, miten sen ottaa.

    Äänestä

Seuraavana euroopan vuoro?

Äänestä

Eu tulee kokemaan rooman kohtalon

Äänestä

Suomi ajaa karille

Äänestä

Ilmadtokupla kun puhkeaa...

Äänestä

Kohtalona pohjoismailla on islam.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kun katsoo nykypoliitikkojen avauksia näyttää moni asia lähteneen lapasesta. Eikö äitiä saa sanoa äitiksi? Ihmiset vieraantuu perusasioista mikä pitää yhteisön elossa. Seurauksena hajaannus ja kato.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu