Lastensuojelun vääryydet näkyväksi

Anonyymi

Huomio! Aktivoitukaa kaikkialta ja kannustakaa muitakin lastensuojelun julmiuuksien uhriksi joutuneita kertomaan vapaasti valitsemaanne julkaisukeinoa ja - väylää käyttämällä , anonyymisti tai itsenänne esittäytyen, oma kauhutarinanne niin, että kaikki tämä ihmisten elämää säälimättä tuhoavan ja hyvin suurelta osaltaan toistaitoisten mutta auttavia ammattilaisia esittävien ammattiryhmään lastensuojelun työntekijöiden kieroutuneet ja jopa rikoksenkin kriteereitä täyttävien toimien, ihan lasten alistamisesta suoranaiseen fyysiseen pahoinpitelyyn ja henkiseen minuuden murskaamiseen jne kaikki kokemanne alkaa virrata eri suunnista tullen näkyviksi koko julmuutensa täydessä mittakaavassaan mitään kaunistelematta kaikkien näkyville. Muistakaa että vaikka teitä on syyllistetty ja halvennettu , mitätöity ja haukuttu, niin kaikki se on vain systemaattista ja sairasta toimintaa jota nämä pahuuden levittäjät toteuttavat työnään. Teissä ei ole vikaa, te ette ole epäonnistuneet tai riittämättömiä vanhemmuuteen. Koska totuus on että sillä ei ole väliä lastensuojelussa millainen kohteensa oikeasti on , heitä ei se edes kiinnosta; tuomitseminen, halventaminen ja vähättely on kaikille tarkoitettu ja kohdennettu , niin sanotun HUOLEN HERÄÄMISEN varjolla ... näillä toimijoilla ei kuitenkaan koskaan ole herännyt huolta omasta itsestään tai siitä mitä itse tuottavat teoillaan kohteilleen, vaikka ainoa vakava huolenaihe on normaalien ihmisten näkökulmasta juuri näiden rajattomien mielivallan huumassa touhuavien lasu-henkilöstön edustajien toiminta. Ajetaan tämä Suomen suuri häpeällinen "järjestelmävirhe" näkyväksi jotta totaalinen muutos ja pahuuden levittäjät saadaan vastuuseen kaikesta toiminnastaan!

0

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        871
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        92
        838
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        716
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        3
        670
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        564
      6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        551
      7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        184
        539
      8. Meinasin tukehtua juomaan :D

        ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
        Ikävä
        61
        533
      9. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        533
      10. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        24
        496
      Aihe