Eipä mennyt ravintolat konkurssiin koronan takia.

Sehän paljasti, että ruuan hinta on liian suuri. Kaikilla olisi pitänyt olla vaikeuksia, muttei ollut.
Mitäs jos otetaan esimerkiksi kahvikuppi markoissa. Ennen euroa sen sai 1 markalla, nyt siitä pitää maksaa yli 12 markkaa!
Entäs lounas sitten? Normi on 12 euroa, sehän on 72 markkaa. Kellä on varaa maksaa tälläisia ruuan hintoja?
Ruuan kanssa pyörijät tienaavat hyvin.
2483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kahvikuppia ei ole saanut markalla viimeiseen 40 vuoteen, jos edes silloinkaan.

Kossupullo maksoi 1990-luvulla vajaat 80 markkaa, nyt noin 85 markkaa.

Elintarvikkeet ovat koko euroajan alentuneet suhteessa saataviin tuloihin, samoin autojen hinnat, vaatteet jne.

Tietenkin ravintolat ovat onnistuneet kitkuttelemaan, useimmat ovat saanet vapautuksen vuokranmaksusta ja lomauttaneet osan henkilökunnasta, saaden kuitenkin jonkin verran tuloja takeaway myynnistä, loput ravintolat ovat lomauttaneet koko henkilökuntansa. Kun ei ole menoja, ei tarvitse tulojakaan.

P.S. Se vuonna 1995 80 markkaa maksanut kossupullo maksaisi tänään inflaatiokorjauksella noin 115 markkaa, ei kuitenkaan maksa kiitos EU:n!

Äänestä
  • Ei pidä kirjoituksesi paikkaansa, kahvikupin sai juuri ennen euroon liittymistä 1 markalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä kirjoituksesi paikkaansa, kahvikupin sai juuri ennen euroon liittymistä 1 markalla.

    Joo, kupin ehkä, mutta entäs se sisältö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, kupin ehkä, mutta entäs se sisältö?

    No jos puolustat, niin kysytäänpä sinulta. Paljon sinun mielestä kahvikuppi maksoi ennen euroa markoissa ja kuinka paljon se on nyt markoissa?

    Äänestä

ABC alko euron tultua ryöstämään ja muut seuras perässä.
Alukshan piti olla joku joka valvoo valuuttaa, ettei se ryöstäydy käsistä. Mitä heille tapahtui?

Äänestä
  • Niin, mitä sille valvovalle viranomaselle kävi? Ei mitään raporttiakaan julkaistu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, mitä sille valvovalle viranomaselle kävi? Ei mitään raporttiakaan julkaistu?

    Valvovat viranomaiset???? Hei olethan lukenut Tytti Isoviikarista!! Hänhän on valtion valvova viranomaisen, sillä lailla heille käy!!! Heehheeee...

    Isoja kupruja tekee, syyttää alaisiaan ja saa ilmeisesti pitää ylijohtajan paikkansa, ja kuprut senkun jatkuvat!

    Äänestä

Ja tukiaisia saavat, tuskin niitä edes tarkistetaan minne menevät.
Ruoka on todella kallistunut eruojen myötä ja lähes kaikki. Ei markka aikan tullut mieleen ostaa 20 e t paitaa eli 120 mk, joka sai 10 markalla ja halvimmillaan 5 mk.

Tai mummon mökki, jonka sai 20 000 -30 000 markalla ja joka nyt maksaa 150 000 e eli miljoona markkaa. tai hulppee uusi koti ennen 1 000 000 mk luksuskoti on tänä päivänä 300 000 e eli mähes kaksi miljoonaa heh. rakut 200 markkaa on nykysin 500 markkaa . Ei ole eläminen suomessa halpaa.

Itse ostan vain ulkolaisia tuotteita, niitä saa kolme yhden hinnalla kun ostaisit suomalaista, sen vuoksi suomlainen kauppa ei menesty muuten kuin tukirahojen kanssa. Mitään muuta eroa ei suomen jaulkolaisen tuottee kanssa ole kuin hinta.

Äänestä
  • Sepäs se, kun ei tarkisteta mihin rahat menevät ja ne ovat meidän rahoja:(

    Äänestä

  • "Tai mummon mökki, jonka sai 20 000 -30 000 markalla ja joka nyt maksaa 150 000 e eli miljoona markkaa. tai hulppee uusi koti ennen 1 000 000 mk luksuskoti on tänä päivänä 300 000 e eli mähes kaksi miljoonaa heh. rakut 200 markkaa on nykysin 500 markkaa . Ei ole eläminen suomessa halpaa."

    Ruuan reaalihinnat ovat laskeneet euroaikana, se on todistettu fakta. Samaten melkein kaikkien muiden tuotteiden (jopa alkoholi), kasvukekuksien asuntoja lukuunottamatta, syrjäseudulla sen 20 vuotta sitten 1.000.000 markkaa maksaneen talon arvo on nyt -20.000 markkaa, eikä kukaan niin pinellä korvauksella edes ota riesakseen.

    Elinkustannukset ovat nousseet selvästi hitaammin kuin tulotaso, eli käyttörahaa on enemmän kuin markka-aikana. Sillä ei ole väliä mitä tuote maksoi joskus ennen, vaan sillä miten suuren osan nettotuloista se vie!

    Lasketaan nyt vielä auki asia pelkällä elinkustannuskorjauksella:

    - Tuote maksoi vuonna 1995 100 markkaa ja palkka 7.500 markkaa
    - Nyt sama tuote maksaa noin 144 markkaa ja palkka olisi 10.807 markkaa

    Todellisuudessa palkka on ainakin 12.000 markkaa, eikä tuotteen hinta ole noussut samassa tahdissa.

    Kyllä, kahvikuppi huoltoasemalla on varmaan tullut noin kaksi kertaa kalliimmaksi, mutta melkein kaikki muu on halventunut, joten voitolla ollaan.

    P.S. Laskelma toki edellyttää työssäoloa, tukia kun ei koskaan tulla nostamaan samassa tahdissa kun elinkustannukset nousevat. Vain työtä tekemällä saa hyvän elämän ja niin sen kuuluukin olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tai mummon mökki, jonka sai 20 000 -30 000 markalla ja joka nyt maksaa 150 000 e eli miljoona markkaa. tai hulppee uusi koti ennen 1 000 000 mk luksuskoti on tänä päivänä 300 000 e eli mähes kaksi miljoonaa heh. rakut 200 markkaa on nykysin 500 markkaa . Ei ole eläminen suomessa halpaa."

    Et voi millään tietää toisten palkkoja, joten turha on tuo sinun puolustuksesi. Ja miksi edes haluat puolustautua? Oletko yksi hallinnon viranomaisista?

    Maakunnissa on eri hinnat kuin Helsingin horisontissa.
    Vuonna -86 3h k maksoi 180.000 mk ja vielä 6 vuotta myöhemmin sai ostettua isomman eli 4h k asunnon 270.000 mk . Eipä hinnat ole paljoa sen jälkeen nousseetkaan , kun samaisten asuntojen reaalihinta on nykyisin 120-140.000 € .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et voi millään tietää toisten palkkoja, joten turha on tuo sinun puolustuksesi. Ja miksi edes haluat puolustautua? Oletko yksi hallinnon viranomaisista?

    Miten tuo vastus liittyy kommenttiin? Tässä puhuttiin asuntoje hinnoista, ei palkoista.

    Äänestä

Juu, kultaa vuolevat tukiaiset taskuissaan. Lintilä työntää vielä lisää.

Äänestä
  • Mutta ravintolan pitäjien on oltava tarkkana talouden kanssa jo toista vuotta yhtäjaksoisesti. Koko ajan pitää miettiä sitä, kuinka monta työntekijää kärsii pitää, että edes jotain jäisi viivan alle itsellekin . Kun Avin ohjeistukset vaihtelevat koko ajan, niin pitää aina miettiä sitä, miten keplottelet seuraavan jakson, kun on kuitenkin varmaa että asiakasmäärät ovat melko pieniä.
    Nyt menee varmaan kesä paremmin, mutta syksyn mukana tulee viimeistään se koronan neljäs aalto, mikä taas tuo mukanaan runsaasti rajoituksia. Yhtä sinnittelyä siis ja osa porukasta on irtisanottujen joukoissa . Näin lusperityöntekijät ainakin karsiutuu pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta ravintolan pitäjien on oltava tarkkana talouden kanssa jo toista vuotta yhtäjaksoisesti. Koko ajan pitää miettiä sitä, kuinka monta työntekijää kärsii pitää, että edes jotain jäisi viivan alle itsellekin . Kun Avin ohjeistukset vaihtelevat koko ajan, niin pitää aina miettiä sitä, miten keplottelet seuraavan jakson, kun on kuitenkin varmaa että asiakasmäärät ovat melko pieniä.
    Nyt menee varmaan kesä paremmin, mutta syksyn mukana tulee viimeistään se koronan neljäs aalto, mikä taas tuo mukanaan runsaasti rajoituksia. Yhtä sinnittelyä siis ja osa porukasta on irtisanottujen joukoissa . Näin lusperityöntekijät ainakin karsiutuu pois.

    Tiedän yhden yrittäjän, joka teki tukirahoilla remontin. Ei säästänyt pahan päivän varalle mitään.

    Äänestä

Ihan taasen puppua nuo sinun markkahinnat. Kerroin siihen markka-aikaan on 4,62 ja jos lasket vanhoista lehtimainoksista elintarvikkeiden hintoja, niin melko tarkkaan samoissa hinnoissa ollaan, mitä tänäkin päivänä. Monet elintarvikkeet on jopa halventuneet tässä vuosien varrella.
Ja mitä tulee niihin mökkien hintoihin, tiedän tasan tarkkaan, koska myin monta taloa markka-aikana. Silloin rintamamiestalo maksoi paikasta riippuen 250000mk -400000mk, nyt samoilta paikoilta saa ostaa rintamamiestaloja 50000€ - 80000€!

Turhaa haikailua niiden markkojen perään ja trollailla niillä. Minulta löytyy arkistoista kuitit v. 1979 alkaen kaikista kaupoistani, sekä runsaasti ilmoitusmateriaalia kauppojen ilmoituksista elintarvikkeisiin ja kulutustavaroihin liittyen. Vaimoni tekee lisäksi työkseen virallista kuluttajahintojen seurantaa. Joten eksakti tieto asian suhteen!

Köyhän elämä on parantunut huomattavasti euron myötä!

Äänestä
  • No miksei yhtään ravintolaa mennyt konkurssiin, vaikka ovet laitettiin kiinni?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No miksei yhtään ravintolaa mennyt konkurssiin, vaikka ovet laitettiin kiinni?

    Eis ne saa sitä finlandia rahaa vai mitä se apuraha on... kyl ne saa, mutta vaan isot puljut, ei pienet.

    Äänestä

Ja tuo lounaan hinta. Ei tavallisel duunaril ole varaa käydä joka päivä syömässä noilla hinnoilla.

Äänestä

Aika monta ravintolaa on mennyt konkurssiin koronan vuoksi. Meidänkin lähellä kaksi liikenneasemaa ja ravintolaa meni konkurssiin. Toiselle löytyi jo jatkaja, toinen sulki lopullisesti ovensa.

https://www.verkkouutiset.fi/ravintola-alan-konkurssinakymat-synkkenevat/#0d5725e0

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3214091

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/kysely-koronatuho-uhkaa-ravintola-alaa-syksylla-24-arvioi-konkurssin-uhkaavan/70a22f32-d184-47d6-aa3f-f9921f1f87ea

Monet yrittäjät ovat olleet kekseliäitä ja välttäneet konkurssin, muuttamalla liikeideaa tai tekemällä jotain muuta työtä.

Äänestä
  • Muutama yrittäjä menee konkurssiin vaikka olis huippuvuodet, kun eivät osaa sopeutua. Mutta massakonkurssiaaltoa ei tullut. Mikä tarkoittaa että ruuan hinta on liian korkea.

    Äänestä

  • "Monet yrittäjät ovat olleet kekseliäitä ja välttäneet konkurssin, muuttamalla liikeideaa tai tekemällä jotain muuta työtä."

    Ihan oikeasti, köyhä on köyhä omasta tahdostaan, rahaa saa aina kun sitä haluaa ansaita!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Monet yrittäjät ovat olleet kekseliäitä ja välttäneet konkurssin, muuttamalla liikeideaa tai tekemällä jotain muuta työtä."

    Ihan oikeasti, köyhä on köyhä omasta tahdostaan, rahaa saa aina kun sitä haluaa ansaita!!!

    Mut se ei muuta pääpointtia, että ruuan hinta on liian kova.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sehän paljasti, että ruuan hinta on liian suuri. Kaikilla olisi pitänyt olla vaikeuksia, muttei ollut.
Mitäs jos otetaan esimerkiksi kahvikuppi markoissa. Ennen euroa sen sai 1 markalla, nyt siitä pitää maksaa yli 12 markkaa!
Entäs lounas sitten? Normi on 12 euroa, sehän on 72 markkaa. Kellä on varaa maksaa tälläisia ruuan hintoja?
Ruuan kanssa pyörijät tienaavat hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu