En ole vielä tohtinut kertoa omille persuvekaroilleni, ettei suuri Mestari jatka enää rakkaan puolueemme puheenjohtajana. En voi kuitenkaan salata tapahtunutta loputtomiin. Millä tavoin olette kertoneet tapahtuneesta omille lapsillenne ja miten he ottivat vastaan tämän karmean uutisen?
Kuinka selittää persuvekaroille Mestarin poislähtö?
Anonyymi
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sillä siitä selviät, kun jankutat aamusta iltaan päivettyneiden ihmisten olevan pahoja. Sano välillä hokemisten sekaan, että "jytkypekka".
Ei niille tarvitse mitään selittää, ne ovat viisammpia kuin tuollainen ituhippi.
Ja silti mm. koulumenestys on sieltä kaiken heikoimmasta päästä.
Koulut on tyhmiä ihmisiä varten.
Minustakin Halla-aho on tyhmä.
Siitä todisteena Jussi Halla-aho, joka on käynyt koulut tohtoriksi asti.
Niin ovat. Eivät ole mitään hakkaraisia varten.
Hukkaan meni halpisjussin opiskelu.
Muinauskirkkoslaavitohtorin hatulla ei hevonvttuakaan.
jumala on kuollut ja kirkot palaan 🤣
Juttele vekaroillesi ensin Jeesuksesta ja hänen toisesta tulemisestaan ja lohduta heitä kertomalla heille, että kyllä se meidänkin Messiaamme tulee vielä takaisin.
Tuli pari muuttujaa...
Kiitos suurelle Mestarille kaikista vuosista. Järjestimme kotona suruliputuksen jabhiöjaisen hetken.
Hmm... Tämähän on "mielenkiintoista" että vasuri on itse tunnistanut oman jälkikasvunsa kannattavan Persuja - Eikö oma propaganda olekaan purrut?
Vai oletko itsekin sisimmältäsi Perus Suomalainen kun puhelet jotain "meidän" puolueesta? No kerro niille vekaroilles että "No Hätä", Perussuomalaisuus ei ole mikään Jussin oma aate eikä se ole riippuvainen siitä kuka puoluetta johtaa VAAN kaikki joille Suomi Ja Suomalaisuus ovat tärkeitä asioita kannattavat ilman muuta Persuja riippumatta siitä kuka puoluetta johtaa!
Isien ja äitien täytyy nyt tukea persuvekaroitaan tässä vaikeassa tilanteessa.
Jos itsekin ovat samassa tilanteessa, niin sehän on grandekatastrof koko persufamilylle.
Onneksi vihervasemmisto on luonut maahamme turvajärjestelmän, jossa persuillekin on tarjolla apua yhteiskunnan puolesta.
Jaa, meinaaks sää ilmaisia ruohopillejä?
Taidat olla persujen veljeskansan Pohjois-Korean kartalla.
Säähä taidat olla ihan pesun kestävä kommunisti kun latelet tollasta propagandaa ihan pokkana!
Ihan vaan tiedoksi että Pohjois-Korean systeemihän perustuu yhdelle ainoalle totuudelle SIIS ihan sille samalle periaatteelle jota täkäläinekin vasemmistolaisuus ajaa takaa - Eli ovat todellakin lähellä vasemmistolaista ideologiaa!
Mikään ei ole ikuista, jokainen kuolee ja mikään poliittinen rakenne ei säily muuttumattomana ikuisesti.
Kysy neuvoa Kim Jong Unilta.
Kerro lapsille Punahilkka-satu. Äärioikeistolainen SuSi (Suomen Sisu) tuli ja söi Punahilkan.