Yleinen työttömyyskassa ja puolueettomuus.

Olen kuullut että Jehovan todistajat eivät liity tai saa liittyä ammattiliittojen jäseniksi. Persusteena on puoluettomuus. Olisi hyvä tietää mistä tämä ajatus on peräisin. Loimaan kassa jo ytk:na tunnetaan perustettiin Ahon porvarihallituksen aikana heikentämään ammattiyhdistysliikettä vuonna 1991. Eikö tämä kassa ole puolueellinen se ajaa kepun ja työnatajajärjestöjen etua. Miksi Jehovan todistajille kelpaa ay liikkeen ajamat etuudet palkankorotukset pekkaspäivät ynnä muut. Montako päivää loimaan kassa on ollut lakossa.

Eikö jehovan todistajat näe ristiriitaa siinä että kuulumalla Ytk:hon eivätkä ammattiliittoihin he ottavat voimakkaasti kantaa kepun ja työnantajien puolesta

3

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • <<Olen kuullut että Jehovan todistajat eivät liity tai saa liittyä ammattiliittojen jäseniksi. Persusteena on puoluettomuus.>>

      Tietosi ei pidä paikkaansa. Jehovan todistajat voivat kuulua ammattiliittoon, ja suurin osa heistä kuuluukin.

      Jehovan todistaja ei voi kuitenkaan olla missään "vastuuasemassa" tai "virka-asemassa" ammattiliiton toiminnassa. Mutta tavallisena passiivisena jäsenenä voi olla.

      Tämä asia on ollut selvä jo vuosikymmeniä. Tässä on lainaus Vartiotornista vuodelta 1961.

      *** w61 1/5 s. 215-216 Lukijain kysymyksiä ***

      ● Miten antautuneen kristityn tulisi suhtautua Raamatun mukaan ammattiliittoihin ja niiden toimintaan? – S. B., USA.

      Raamattu neuvoo kristittyjä. ”ahkeroimaan sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä”. ”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.” Nämä kohdat osoittavat, miten tulee suhtautua ammattiliittoihin, koska näiden käskyjen noudattaminen saattaa tehdä välttämättömäksi ammattiliittoon liittymisen. Ammattiliiton jäsenen velvollisuuksia voitaisiin verrata jonkin maan kansalaisen velvollisuuksiin. Kristitty maksaa veroja niistä eduista, mitä hän saa hallitukselta; samalla tavalla hän voisi maksaa jäsenmaksut, koska sellainen olisi todellisuudessa verrattavissa työvakuutukseen. Mikään ei siksi estä kristittyä pelkästään kuulumasta ammattiliittoon, maksamasta jäsenmaksuja ja noudattamasta työnlopettamiskäskyä lakon sattuessa. – Room. 12:17; 1. Tim. 5:8.

      Mutta kristityn ei pitäisi sekaantua liiton toimintaan niin suuressa määrin, että hänellä olisi jokin virka-asema liitossa. Hänen ei lakon aikana tule liioin osallistua lakkovartioihin tai johonkin muunlaiseen kiihotukseen lakon puolesta. Ennen kaikkea hänen ei tule ryhtyä väkivaltaisiin tekoihin työriidoissa, sillä ”Herran palvelijan ei sovi riidellä”. ”Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.” Aivan samoin kuin kristitty on puolueeton maansa politiikan ja sodan suhteen, niin ammattiliiton jäsenenä oleva kristittykään ei sekaannu liiton hallinnollisiin toimintoihin eikä taloudelliseen taisteluun, vaan hänen täytyy pysyä puolueettomana. – 2. Tim. 2:24; Room. 12:18.

    • Anonyymi

      Kiitos vaan korjauksesta jos näin on. Ilmeisesti Jehovan todistajien kentällä ei olla asioista tietoisia. Eihän sinne päähän mahdu kuin vartiotorni.

      • Anonyymi

        Siis kumpaan päähän?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      280
      7337
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      41
      3816
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3418
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      66
      3117
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      111
      2795
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      30
      2559
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      48
      2463
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      52
      2216
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      1993
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      97
      1837
    Aihe