Suomessa kärsitään työvoimapulasta
Anonyymi
60<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Jussi Halla-aho ymmärsi tämän. Erosi Persujen puheenjohtajan paikalta maalattuaan itsensä nurkkaan.
Kirjoituksen faktojen mukaan asialla ei ole mitenkään kiire. Maamme omat 300 000 työtöntä riittävät oikein hyvin 10 ensimmäiseksi vuodeksi suurta työvoimapulan aika ja sen jälkeen tilanne tietenkin jo helpottaakin. Ja ilmastopakolaisiahan on aina saatavilla.
Aika outoa, ettei korkeasti koulutettu työvoimapulan huippuasiantuntija Tihveräinen ottanut kannanotoissaan ollenkaan faktoja ja tuollaisia oman liiketoimintansa kannalta ikäviä tosiasioita huomioon.
Tietenkin mainostoimistoihin tarvitaan teräviä innovoijia, ettei samoja Matti ja Eeva mainoksia tarvitse kovin montaa sukupolvea pyörittää, ja puhelinmyyjistä ja telttasaarnaajista on hurja puute, ja tietenkin tubettajia tarvittaisiin lisää Myös koulukiusatut ja elinikäisesti mielenterveydeltään vaurioitetut ovat uhkaavasti vähenemässä, ainakin auttajajärjestöjen kannalta. Sen jälkeen kun uhreja saadaan tarvittavat, tarvitaan tietenkin lisää työntekijöitä noihin järjestöihin.
Maailma pursuaa hyvyyttä ja katastrofia, kuten ennenkin, ja Iltalehden jutut ovat silkkaa rahalla ostettua pskaa, kuten aina ennenkin.
Muistan tuon sloganin jo 40 vuoden takaa. Oli silloin työttömiä peräti 50000-60000.
No nyt on n. 10 kertainen määrä työttömiä ja aina vain Suomi tarvitsee maahanmuuttajia työvoimapulan takia?
Todellisuudessa työnantajat tarvitsevat halpatyövoimaa, kun jokaisessa maassa on muodostunut ihmisryhmä joka tekee nurisematta sillä palkalla joka heille satutaan maksamaan.
Valtio satsaa sitten sosiaalitukien muodossa mania tälle ryhmälle.
Eikö järki sano, että omasta työstä pitää saada perheelle toimeentulo, ilman avustuksia.
Miksi asunnon vuokraan pitää saada tuke joka menee asunnon hankkineen kukkaroon? Valtio kerää veroja osalta ja jakaa niitä alipalkatuille.
Tämä on sitä hölmöläisten touhua.
Suomessa on ollut aina pula halvasta työvoimasta:) No niin, siinä huumori.
Jostain tulisi saada lisää veron- ja eläkkeidenmaksajia.
Lähes seitsemän vuoden ajan työllisten maksamat eläkemaksut ei ole riittäneet eläkkeiden maksamiseen. On syöty säästöjä....
Mitä tehdään ?? Korotetaan työllisten eläkemaksua ? Leikataan eläkkeitä tai korotetaan eläkeikää ?
Ikäihmisten eli vanhusten määrä kasvaa suhisten ja sitä myöten kasvaa kaikki sosiaalimenot.
Oletko joskus ajatellut, että ne eläkerahat eivät riitä koska haalitaan lisää eläkkeensaajia, jotka eivät ole koskaan maksaneet senttiäkään sinne eläkekassaan.
Oletko ajatellut kuinka eläke muodostuu:)))
Eläke pitää maksaa aikanaan niillekin, jotka eivät ole olleet työelämässä mukana...
Miten nainen jokaon kasvattanut veronmaksajaa kotona. Pahin on sinkku. Neh kun nytmaksavat ne rahat menevät nyt eläkkeellä olioile.
Eikö se tavallinen satsii, eli lasketaan palkkoja, irtisanotaan huonoimmat työntekijät, leikataan sosiaalietuuksia ja lisätään automaatiota, ratkaisisi tämänkin ongelman? Sen lisäksi voidaan tietenkin vielä yksityistää, emmehän me mitenkään tästä selviä tehostamatta, varsinkin aloja, joissa voimme korvata hoitaja itsepalveluvaipoilla, joiden itse vaihtamisesta hoidokit voisivat maksaa vähän enemmän kuin nykyisin saamastaan palvelusta.
Ai niin, raha. Ainoa asia maailmassa, jota voi käytännössä valmistaa rajattomat määrät, on tietenkin se, joka tässä ihan ensin loppuu. Luonnonvaroja, työnhakijoita ja muuta vähemmän tarpeellista voi olla tarpeeksi, mutta rahahan on jo nyt ihan lopussa, kuten on ollut muuten siitä saakka kun se keksittiin.
Kenen elintasoa me siis laskemme? Ylipainosta, joka paikasta pursuavasta tarpeettomasta roinasta ja kaljanjuomisesta jokailtaisessa jääkiekko-ottelussa ei tietenkään voi luopua, nehän ovat vähimmäiselintasoa, joten ei kai siinä auta kuin leikata eläkkeitä ja vähentää hoidon tarjontaa, että tästä kauheasta taloudellisesta katastrofista ylipäätään jotenkin selvitään. Huh huh.
Np miten se kansaneläke sitten muodostuu?
Perus- eli takuueläke 837,59€/kk Tuon saa kun makailee himassa 65 vuotiaaksi.
Kansaneläkkeellä ei ole mitään tekemistä ansioiden kanssa.
kommunistit olivat sitä mieltä että kapitalismi on perseestä 🤣
Niinhän se onkin. Sosiaalinen markkinatalous eli pohjoismainen hyvinvointivaltio on OK.
Miten tähän sopii että köyhätköyhtyy ja rikkaarikastuvat🤔
Jos Suomen persulit suostuisivat töihin ja tekisivät jotakin niin mitään työvoimapulaa ei olisi. Nyt ne kilpailee samasta sossuresurssista pakolaisten kanssa. Ja nekin tulevat enimmäkseen sellaisesta suunnasta, jossa nk. työn tekeminen ei ole kovassa huudossa.
👍👍👍👍👍💪💪💪
Työvoimapula ja puoli miljoonaa työtöntä ja vajaatyöllistä on monimutkainen kuvio. Siijhen kuuluu globalisaatiota, ilmastopolitiikkaa, vasemmistopopulismia ja työttömien sinänsä ihan ymmärrettävää vastahakoisuutta ottaa vastaan työtä, josta maksetulla palkalla ei tule toimeen. Vuosikausia Suomessa sosiaalitukien varassa eläneitten maahanmuuttajien lisäksi nyt myös monet kantasuomalaiset ovat valinneet työttömyyden elämäntavakseen.
Työllisyysparadoksin takana on politiikkaa ja sama politiikka estää pitkäaikaistyöttömien suman purkamisen ja työvoimapulan poistamisen ilman massiivista halpatyövoiman maahantuontia. Maahanmuuton halutaan olevan ainoa ratkaisu työvoimapulaan koska maahanmuutto on myös tavoite tai väline tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. Suomen itsenäinen kansallisvaltio halutaan tuhota koska sen mukana menee myös kansallinen demokratia. Muunlaista demokratiaa kuin kansallista demokratiaa ei olekaan. Se muunlainen ei ole aitoa demokratiaa. Kaikenlaisia demokratian irvikuviahan maailmassa on nähty, uusi sellainen olisi nyt tämä ns "liberaali demokratia". Liberaali demokratia on ohjattua demokratiaa, irvikuvademokratiaa, jonka avulla sama eliitti pysyy vallassa vaikka kansan enemmistö sen valtaa vastustaakin.
Aika harva persu taitaisi pärjätä siinä yhteiskunnassa, minkä Jussi Halla-aho rakentaisi, jos hän pääsisi valtaan.
Toivottavasti Biden pystyy parempaan . Mitäs nimittäin Obamalla oli tarjolla, suljettuja hiilikaivoksia ja ylimielinen toteamus, että kouluttakaa itsenne akateemisiin ammatteihin.,,
On tämä hauskaa, jos persujen kannattajat eivät ole ruudinkeksijöitä, niin ei heitä vastustavatkaan ole juuri sen terävämpiä.
Ei paljon järki pakota, kun heittelee tuollaisia oletuksia ilmaan eikä pysty perustelemaan väitettään.
Suomen iso ongelma on työhaluttomat elämäntapatyöttömät.
SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajissa eniten työttömyyttä.
Kyllä niitä persuissa on eniten työttömiä.
Ilman muuta, mutta vain teidän vasemmistolaisten märissä unissa XD Täällä reaalielämässä faktat puhuvat puolestaan. Ehkä juuri siksi sinäkin pakenet tuhnuiseen turvalliseen kuplaasi, jossa voi luoda itselleen sopivat "totuudet" :D
Tarkoitit siellä persukuplassasi?
Miksi sitten Persut ovat suosituin puolue työttömien keskuudessa?
''On+jo+kuntia+joissa+maahnmuuttajien+osuus+on+yli+40%+väestökannasta,...''
Joku+tolkku+valehtelussakin,+vaikka+persu+palstalla+ollaankin:))
Viime+vuonna+asukaslukuun+suhteutettuna+eniten+ulkolaisia+asui+Föglössä,+20%+Ahneidenmaalla
Väärin. Persujen jäsennistöstä on puolet työttömiä ja kolmasosa eläkeläisiä. Tutkittu juttu!
No jopas! Missä sellaisia kuntia on?
Minä ainakin ole tehnyt jo ylineljäkymmentävuotta töitä ja vielä vuosia. Kirjotte tälläisiä kommentteja kun korvantaustat ovat kuivuneet.
"Suomen iso ongelma on työhaluttomat elämäntapatyöttömät"
Kunka monta niitä sinun lisäksesi on?
Mitä, jos maksetaan kunnon palkka työstä. Sellainen, että saa vuokran maksetuksi ja perheelle hyvän toimeentulon. Nyt esitetään osa-aikaisia joissa pieni liksa ja pitää anoa valtiolta lisää, että saa pakolliset maksetuksi
Firmat saa näitä puoli-ilmaisia tekijöitä ja pystyvät kilpailemaan tuotteen halvalla markkinoille.
Kun maa tunaroi itsensä EU-jäseneksi, alkaa sen omien resurssien hajauttaminen ja kauppaaminen -> yhteismarkkinoiden luonti -> kansallisten markkinoiden katoaminen -> tuotot heikkenee -> työttömyys kasvaa -> ostovoima heikkenee -> palkkausmahdollisuudet heikkenee -> työttömyys kroonistuu...
= TYÖVOIMAPULA? WTF?!
Kotoperäinen massatyöttömyys -> sitä ei tunnusteta -> ei luoda keinoja sen korjaamiseksi -> tempputyöllistäminen ja muu tilastojen kaunistelu -> työvoimapulailluusion ylläpito -> filippiiniläisten yms. maahantuonti "perusteltu".
"Oma kansa ensin -ajattelu on haitallista" -> Kenelle? Ei ainakaan omalle kansalle! Eli kenelle? EU:n etuja valvomaan siirtyneille hillotolppapoliitikoille -> Lupa valehdella kansalle ja tuhota demokratiaa, sekä sensuroida "epäsopivaa" keskustelua ja sellaista ylläpitäviä edustajia ja puolueita.
Sosialistinen Suomi 2021... Annammeko tälle äänemme myös 2023, vai joko olemme ottaneet opiksemme nämä sokeudestamme aiheuneet ongelmat?
Sammu kokkoon:)))
Edustat tyypillistä radikaalia vasemmistolaista mielentilaa.
Ja sinä oikeistolaista duunarinkyykytyslinjaa.
Ei onnistu, kun persu varasti käämit.
Työvoimapula-myyttiä pidetään yllä, jotta Suomeen voitaisiin tuoda lisää maahanmuuttajia.
Mamuja pitää ottaa vain ja ainoastaan sen takia, että teistä maahanmuutokriitikoista ei ole töihin.
Miksi valehtelet? Meitä maahanmuuttokritiikoita on vain siksi, ettei millään voi olettaa kaikkien nielevän ihan mitä tahansa populistisia julistuksia "totuuksista". Katsos poika kun kritiikkiä syntyy mm. silloin, kun havaitaan jotain epärealistista, joka täytyy korjata esim. faktoin. Kritiikin vastustamista taas syntyy silloin, kun faktat koetaan "epämukaviksi".
Suomen työlisyysaste on paljon korkeampi kuin esim. USAn.
On meistä, momeenkin mutta kukapa viitsisi enää palkallaan elättää jotain etelän vetelää?
On se niin epärealistista, kun väestö ikääntyy!
Mihin töihin? Ei kai kortistossa oleminen ole työtä, sinnehän ne mamutkin nimittäin suunnistaa, ainakin tilastojen mukaan.
Silloinhan meillä tosiaan on työvoimapula. Esim USA:han verrattuna meillä on selvästi liian vähän katuryöstäjiä, aseellisia ryöstäjiä, varkaita ja huumediilereitä
Varsinkin nuo diilerit ovat huomattava puute nuorille vihervasemmistolaisille.
Siis mitään työvoimapulaa ei ole olemassa. Pelkkää hypetystä niin kuin jo 20 vuotta ollut
"Artikkeliinsa uutistoimisto on haastatellut Talented Solutions -rekrytointitoimiston Saku Tihveräistä, joka kertoo Suomen tarvitsevan ”valtavia määriä” työperäisiä maahanmuuttajia, jotta se välttyisi ikääntyvän väestön ongelmilta."
Niin kauan kuin PS ja sen kannattajat levittävät disinformaatiota, rasismi ja syrjintä Suomessa kasvaa ja ulkomaalaisten työllistäminen vaikenee.
Kun työstentelin Euroopassa asiantuntijatehtävissä, kohtasin siellä syrjintää kansalaisten taholta. Nationalistit eivät hyväksy ulkomaalaisia työntekijöitä.
Eikä siinä auttanut, että olin valkoihoinen kantasuomalainen.
Eihän Suomeen haalituista muuttajista ole työtä tekemään. Sosiaaliturvaa ja eläkettä nostavia pääasiassa.
Ei alkeellisista oloista, kielitaidoton ja kouluttamaton voi päästä yhteiskunnan rattaisiin koko eliniässään.
Osaksi tietyt maat valitsevat kuormasta parhaat päältä ja Suomeen ohjataan heikompi aines.
Esim.+Helsingissä+maahanmuuttajien+työttömyysaste+on+n.26%
Suomalaisten+vastaava+prossa+on+18.
Koeta päästä yhteiskunnan toiminnasta selville.
Maahanmuuttajien lasketaan olevan työssä kunhan tekee tukityötä 18 tuntia viikossa. Valtio maksaa tämän tukityöllistetyn palkan kokonaan ja tilastot kaunistuu.
Kursseilla olevat ovat myös työllistettyjä, he eivät ole työttömien luvuissa. Näissä kursseissa on suomenkielen opiskelua ja yhteiskunnan toimivuuden opettelua ja ovat näin työssä.
Joopa joo..:))
Pätee myös Turakaisiin.
Naiivi mielipide.
Jos perustellaan sosiaalitoimen asiakkaalla sitä, että otetaan ulkomailta lisää toimeentulotuen saajia, koska meilläkin on omastatakaa niitä.
Kyllä maailmalla riittää niitä. Ei niitä tarvii kaukaa hakea, naapurimaissa saa jo muutaman miljoonan elätettävän lisää ja ....
"Eikä siinä auttanut, että olin valkoihoinen kantasuomalainen"
Ehkä se johtui vain siitä, että olet ihmisenä niin idiootti. Idiooteilla on tapana aina selittää, että vika on muissa ja että syrjitään muka systemaattisesti.
Kävin vanhusten hoitolaitoksessa tapaamassa läheistä. Hoitaja kertoi että lomat painaa päälle mutta sijaisia ei saa mistään.
Miten tämä on selitettävissä?.
Kertokaa nyt jotka asiasta kaiken tiedätte.
Kulttuurierot, kaikki eivät voi tehdä esim. hoitoalan töitä...
Ei tämä mikään salaisuus ole
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hoitajapula-johtanut-ongelmiin-ympari-suomea-potilaspaikkoja-suljetaan-tehy-nyt-on-ihan-viimeinen-hetki-herata/8123594
Eikö työperäinen maahanmuutto ole sitä, että maahanmuuttaja työllistyy...
Maahanmuuttaja työllistää kiitettävästi näitä kouluttajia ja pienentää osaltaan työttömyyttä.
Työvoimapulaloppuisi samantien jos sitä tarvitsisi tehdäilmaiseksi.