Aina silloin tällöin kuulee päivittelyä siitä (viimeeksi tänään töissä), että ihmiset hankkivat lapsia vanhemmalla iällä (yli 35 vuotiaina).
Itse olen jo 38 eikä vielä ole tärpännyt. Olen ajatellut, että pari vuotta vielä on "armonaikaa", mutta sen jälkeen on vaan yritettävä sopeutua lapsettomuuteen.
Haluaisin kuulla kokemuksian sellaisilta ihmisiltä, joilla itsellä on "vanhat vanhemmat". Omat vanhempani olivat parikymppisiä minut saadessaan.
Miten olette kokeneet vanhempienne iän eri elämänvaiheissa? Erityisesti minua kiinnostaisi kuulla perheensä ainoiden lapsien kokemuksia. Suuri todennäköisyyshän tällä iällä on, että lapsiluku jää yhteen.
Vanhat vanhemmat
Iiris
67
11291
Vastaukset
- jos lapsi sais
päättää se ei haluis vanhuksia vanhemmiks.Aattele nyt. Kuinka kauan aiotte elää , sitähän ei sillai tiiä , mut periaatteessa se jäis sitten orvoks aikanaan . Ite häpesin ja tiedän muittenkin vastaavien häpeävän koulukaverien eessä vanhuksia. Luopukaa jo sellasista haaveista, ne on itsekkäitä ajatuksia.
- Milla
Mun mielestä kellään ei oo varaa tulla tänne arvostelemaan toisten päätöksiä ainakaan tuohon sävyyn. Pistää vihaksi!
Itselläni ei varsinaisesti ole kokemusta Iiriksen kysymästä asiasta muuten kuin kaverina. Parilla lapsuuden aikaisella kaverillani oli jonkin verran iäkkäämmät vanhemmat kuin meillä muilla keskimäärin. Kumpikaan näistä kavereistani ei kuitenkaan hävennyt vanhempiaan tai he eivät sitä ainakaan näyttäneet ulospäin. Joskus jossakin yhteydessä saattoivat mainita "kun ne on niin vanhoja". Tietysti se riippuu paljon lapsen persoonallisuudestakin, miten asiaan suhtautuu. Tottahan se kuitenkin on, että jokainen lapsi häpeää varmasti jossain vaiheessa jonkin asian takia vanhempiaan.
Pakko vielä mainita tähän asiaan liittyen eräs toinen juttu. Oon nimittäin tulevasta ammatistani johtuen kohdannut paljon eri-ikäisiä vanhempia. Kauhuissani oon välillä kuunnellut, miten ammatti-ihmiset, joiden pitäisi tietyistä asioista tietää jotakin, puhuvat tosi inhottavaan sävyyn "ne on nin vanhoja, ettei ne jaksa enää olla sen lapsenkaan kanssa"! Välillä tuntuukin, että tietyt ammattiryhmät on niitä pahimpia vanhempien leimaajia, oli sitten kyse iästä tai jostain muusta asiasta.
Aurinkoa Iiriksen ja muidenkin kevääseen :) - vihax
Milla kirjoitti:
Mun mielestä kellään ei oo varaa tulla tänne arvostelemaan toisten päätöksiä ainakaan tuohon sävyyn. Pistää vihaksi!
Itselläni ei varsinaisesti ole kokemusta Iiriksen kysymästä asiasta muuten kuin kaverina. Parilla lapsuuden aikaisella kaverillani oli jonkin verran iäkkäämmät vanhemmat kuin meillä muilla keskimäärin. Kumpikaan näistä kavereistani ei kuitenkaan hävennyt vanhempiaan tai he eivät sitä ainakaan näyttäneet ulospäin. Joskus jossakin yhteydessä saattoivat mainita "kun ne on niin vanhoja". Tietysti se riippuu paljon lapsen persoonallisuudestakin, miten asiaan suhtautuu. Tottahan se kuitenkin on, että jokainen lapsi häpeää varmasti jossain vaiheessa jonkin asian takia vanhempiaan.
Pakko vielä mainita tähän asiaan liittyen eräs toinen juttu. Oon nimittäin tulevasta ammatistani johtuen kohdannut paljon eri-ikäisiä vanhempia. Kauhuissani oon välillä kuunnellut, miten ammatti-ihmiset, joiden pitäisi tietyistä asioista tietää jotakin, puhuvat tosi inhottavaan sävyyn "ne on nin vanhoja, ettei ne jaksa enää olla sen lapsenkaan kanssa"! Välillä tuntuukin, että tietyt ammattiryhmät on niitä pahimpia vanhempien leimaajia, oli sitten kyse iästä tai jostain muusta asiasta.
Aurinkoa Iiriksen ja muidenkin kevääseen :)mut ittehän se kysy kokemuksia!!!! se oli mun kokemus ja mielipide ihan ilman vihaa ja riitaa. totuus on totuus . on älytöntä ottaa mitään lapsettomuushoitoja jos ei vanhana tuu raskaaks. luonto on sen sit niin tarkottanu. kuka on valmis itsekkyytensä takia saamaan lapsen kuin lapsen esim jonkun vammasen vaan siks et laps pitää olla kun se vaaan pitää.
ottakaa kummilapsia ulkomailta. on paljon avun tarvitsijoita jos rakkautta riittää muuhunkin kuin omaan itseen. - nyt itsekin vanha äiti
vihax kirjoitti:
mut ittehän se kysy kokemuksia!!!! se oli mun kokemus ja mielipide ihan ilman vihaa ja riitaa. totuus on totuus . on älytöntä ottaa mitään lapsettomuushoitoja jos ei vanhana tuu raskaaks. luonto on sen sit niin tarkottanu. kuka on valmis itsekkyytensä takia saamaan lapsen kuin lapsen esim jonkun vammasen vaan siks et laps pitää olla kun se vaaan pitää.
ottakaa kummilapsia ulkomailta. on paljon avun tarvitsijoita jos rakkautta riittää muuhunkin kuin omaan itseen.en muuten koskaan toivonut, että äitini olisi ollut nuoriäiti tai yhtään nuorempi kuin oli. ja hän oli 30v syntyessäni.
mitä kivaa kavereilla oli nuorista vanhemmistaan, jotka ei koskaan olleet iltaisin kotona? - Milla
vihax kirjoitti:
mut ittehän se kysy kokemuksia!!!! se oli mun kokemus ja mielipide ihan ilman vihaa ja riitaa. totuus on totuus . on älytöntä ottaa mitään lapsettomuushoitoja jos ei vanhana tuu raskaaks. luonto on sen sit niin tarkottanu. kuka on valmis itsekkyytensä takia saamaan lapsen kuin lapsen esim jonkun vammasen vaan siks et laps pitää olla kun se vaaan pitää.
ottakaa kummilapsia ulkomailta. on paljon avun tarvitsijoita jos rakkautta riittää muuhunkin kuin omaan itseen.En mä sitä kyllä tarkottanut ihan niin pahasti eikä se ollu sulle henkilökohtaisesti suunnattu. Että peace vaan :)
- vanha mutta luomu
vihax kirjoitti:
mut ittehän se kysy kokemuksia!!!! se oli mun kokemus ja mielipide ihan ilman vihaa ja riitaa. totuus on totuus . on älytöntä ottaa mitään lapsettomuushoitoja jos ei vanhana tuu raskaaks. luonto on sen sit niin tarkottanu. kuka on valmis itsekkyytensä takia saamaan lapsen kuin lapsen esim jonkun vammasen vaan siks et laps pitää olla kun se vaaan pitää.
ottakaa kummilapsia ulkomailta. on paljon avun tarvitsijoita jos rakkautta riittää muuhunkin kuin omaan itseen.No mitäs sä sitten sanot tällaisesta ikälopusta, joka on tullut 37-vuotiaana raskaaksi ilman mitään hoitoja, ihan luomumenetelmällä? Ota nyt noissa kommenteissasi huomioon, että näinkin voi käydä...
- vanha mutta luomu
vanha mutta luomu kirjoitti:
No mitäs sä sitten sanot tällaisesta ikälopusta, joka on tullut 37-vuotiaana raskaaksi ilman mitään hoitoja, ihan luomumenetelmällä? Ota nyt noissa kommenteissasi huomioon, että näinkin voi käydä...
... nimimerkille vihax tarkoitettu.
- Leila
Et ilmeisesti itse kärsi lapsettomuudesta?
Hyvähän se on alkaa muita neuvomaan ja moralisoimaan kun ei ole omakohtaista kokemusta. Ja jos sinulla kuintenkin on, niin oletpa kova ja kylmä ihminen. "jätä lapset hankkimatta" ihan kuin puhuttaisin jostain maidon ostamisesta...
Mielestäni tärkeintä ei ole vanhempien ikä, vaan se että lasta rakastetaan. Kuinka paljon niitäkin teiniäitejä näkee jotka eivät osaa lapsiaan kasvattaa... Ei se ikä tee kenestäkään hyvää vanhempaa.
Alkuperäiselle kirjoittajalle haluaisin sanoa sen verran että minulla oli lapsena kaveri jonka vanhemmat olivat omiamme huomattavasti iäkkäämpiä. Ja hän oli ainoa lapsi. Itse hän ei kokenut asiaa mitenkään ongelmalliseksi. Me muut lapset kyllä kysyimme häneltä asiasta, emme ilkeyttä vaan sellaista lapsen uteliasuutta. En enää muista tarkasti mikä vastaus oli, mutta kaverini taisi tokaista jotain "eiväthän ne nyt niin vanhoja ole" ja asia oli loppuun käsitelty :)
Ja lapsi voi niin monesta muustakin syystä orvoksi jäädä kuin sen takia että vanhemmat ovat vanhempia kuin 20vuotiaita...
Tsemppiä ja onnea hankkeeseen! :) - 34 v vanhus
Kuvitellaan, että ap saisi lapsen 40 v. Hän eläisi 75-vuotiaaksi. Hänen lapsensa olisi jo silloin 35. Kaipa sen ikäinen "orpo" jo selviää ilman vanhempia? Kiusattiinko sinua lapsena vai häpesitkö asiaa muuten?
Lapset voi hävetä vaikka lihavia vanhempiaan? Kaikki vanhemmat vaan laiharille tai ei lapsia lihaville? Tai epämuodikkaasti pukeutuvia vanhempiaan? Entä rumat vanhemmat? Vähemmän varakkaat (voi hävettää, kun kavereilla on mopoautot ja itsellä vaan rähjäinen munamankeli)? Jne.
Eiköhän enemmän hävetä ja haittaa, jos vanhemmat ovat esim. juoppoja?
Jotkut ihmiset ovat toisten mielestä itsekkäitä, kun eivät halua lapsia, toiset taas kun haluavat? Oma isäni oli hyvä isä iästään huolimatta ja minulle rakas.
12 v kummipoikani kysyi, että kuinka vanha olet. Vastasin, että 34. "Niin vanha?!". Nauratti! - Ollut nuori äippä
nyt itsekin vanha äiti kirjoitti:
en muuten koskaan toivonut, että äitini olisi ollut nuoriäiti tai yhtään nuorempi kuin oli. ja hän oli 30v syntyessäni.
mitä kivaa kavereilla oli nuorista vanhemmistaan, jotka ei koskaan olleet iltaisin kotona?Eipäs taas yleistetä... Itse olin 19 v. ensimmäisen lapsen synnyttyä ja 21v toisen (nyt 43 v). Ja ihan olin iltaisin kotona :D Varmaan kaikissa ikäluokissa löytyy vaikka minkälaista tossun kuluttajaa..Kukin tavallaan
- traumaattinen lapsuus
vihax kirjoitti:
mut ittehän se kysy kokemuksia!!!! se oli mun kokemus ja mielipide ihan ilman vihaa ja riitaa. totuus on totuus . on älytöntä ottaa mitään lapsettomuushoitoja jos ei vanhana tuu raskaaks. luonto on sen sit niin tarkottanu. kuka on valmis itsekkyytensä takia saamaan lapsen kuin lapsen esim jonkun vammasen vaan siks et laps pitää olla kun se vaaan pitää.
ottakaa kummilapsia ulkomailta. on paljon avun tarvitsijoita jos rakkautta riittää muuhunkin kuin omaan itseen.Äitini oli siis 21v. kun sai minut. Isäni pakotti hänet kanssaan naimisiin. Äitini ei halunnut, mutta isäni sanoi, että aviotonta lasta et synnytä.
Olen siis puhtaasti vahinkolapsi. Ja jäin ainoaksi lapseksi. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen saanut kuulla äidiltäni kuinka minun ei tule mennä naimisiin eikä hankkia lapsia. Naimisiin menosta ei ole kuin harmia ja lapset ne vasta pilaavat elämän. Joten älä koskaan hanki lapsia!
Koko pienen lapsuuteni olen saanut kuulla kuinka vuosi vuodelta minusta tulee aina vaan ilkemäpi, ja keneenköhän minäkin ole tullut. En kuulemma äitiini enkä isääni kun en ole niin toimelias, reipas, aikaansaapa kuin äitini yms...
Naimisiinmenoni melkein kolmekymppisenä aiheutti äidilleni aivan hirveän slaagin. Siinä haukuttiin mieheni ja minut aivan kuus nolla. Lisäksi äitini ilmoitti, että hänen ei olisi koskaan pitänyt synnyttää minua, että hänen olisi pitänyt suostua aborttiin, jota kaksi lääkäriä oli hänelle suositellut kun oli raskaana ja odotti minua!
Että näin, tehkää vaan lapsenne nuorina kakaroina ja näin jatkakaa saatanallista katkeruuden polvea lapsillenne!
Jos pää ei ole täysin aikuisen kirjoissa, niin jättäkää ne lapset ihan oikeastia hankkimatta!
Itse olen vasta nyt tajunnut kaikki nämä traumaattiset kokemukset äitini aiheuttamana. Olen todella onnellinen, etten ole hankiinut lapsia nuorena ja näin ymmärtämättömyyttäni siirtänyt lapsiini tuon saman kauhena kohtalon, minkä itse olen saanut kohdalleni!
Vasta nyt koen olevani tarpeeksi aikuinen kantamaan vastuuta pienen lapsen kasvatuksesta ja ymmärtämään, etten samoja virheitä toistaisi lapseni kohdalla. - Älä yleistä!
traumaattinen lapsuus kirjoitti:
Äitini oli siis 21v. kun sai minut. Isäni pakotti hänet kanssaan naimisiin. Äitini ei halunnut, mutta isäni sanoi, että aviotonta lasta et synnytä.
Olen siis puhtaasti vahinkolapsi. Ja jäin ainoaksi lapseksi. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen saanut kuulla äidiltäni kuinka minun ei tule mennä naimisiin eikä hankkia lapsia. Naimisiin menosta ei ole kuin harmia ja lapset ne vasta pilaavat elämän. Joten älä koskaan hanki lapsia!
Koko pienen lapsuuteni olen saanut kuulla kuinka vuosi vuodelta minusta tulee aina vaan ilkemäpi, ja keneenköhän minäkin ole tullut. En kuulemma äitiini enkä isääni kun en ole niin toimelias, reipas, aikaansaapa kuin äitini yms...
Naimisiinmenoni melkein kolmekymppisenä aiheutti äidilleni aivan hirveän slaagin. Siinä haukuttiin mieheni ja minut aivan kuus nolla. Lisäksi äitini ilmoitti, että hänen ei olisi koskaan pitänyt synnyttää minua, että hänen olisi pitänyt suostua aborttiin, jota kaksi lääkäriä oli hänelle suositellut kun oli raskaana ja odotti minua!
Että näin, tehkää vaan lapsenne nuorina kakaroina ja näin jatkakaa saatanallista katkeruuden polvea lapsillenne!
Jos pää ei ole täysin aikuisen kirjoissa, niin jättäkää ne lapset ihan oikeastia hankkimatta!
Itse olen vasta nyt tajunnut kaikki nämä traumaattiset kokemukset äitini aiheuttamana. Olen todella onnellinen, etten ole hankiinut lapsia nuorena ja näin ymmärtämättömyyttäni siirtänyt lapsiini tuon saman kauhena kohtalon, minkä itse olen saanut kohdalleni!
Vasta nyt koen olevani tarpeeksi aikuinen kantamaan vastuuta pienen lapsen kasvatuksesta ja ymmärtämään, etten samoja virheitä toistaisi lapseni kohdalla....ja mitenkään en ole kokenut olleeni liian nuori äidiksi. Olen ollut kotona ensimmäisen lapsen syntymästä asti ja nyt olen 30vuotias.
Kukin tyylillään...
Ps. Olen aina ollut ylpeä nuorista vanhemmistani. Äitini oli 24v kun minut sai. - Anonyymi
Leila kirjoitti:
Et ilmeisesti itse kärsi lapsettomuudesta?
Hyvähän se on alkaa muita neuvomaan ja moralisoimaan kun ei ole omakohtaista kokemusta. Ja jos sinulla kuintenkin on, niin oletpa kova ja kylmä ihminen. "jätä lapset hankkimatta" ihan kuin puhuttaisin jostain maidon ostamisesta...
Mielestäni tärkeintä ei ole vanhempien ikä, vaan se että lasta rakastetaan. Kuinka paljon niitäkin teiniäitejä näkee jotka eivät osaa lapsiaan kasvattaa... Ei se ikä tee kenestäkään hyvää vanhempaa.
Alkuperäiselle kirjoittajalle haluaisin sanoa sen verran että minulla oli lapsena kaveri jonka vanhemmat olivat omiamme huomattavasti iäkkäämpiä. Ja hän oli ainoa lapsi. Itse hän ei kokenut asiaa mitenkään ongelmalliseksi. Me muut lapset kyllä kysyimme häneltä asiasta, emme ilkeyttä vaan sellaista lapsen uteliasuutta. En enää muista tarkasti mikä vastaus oli, mutta kaverini taisi tokaista jotain "eiväthän ne nyt niin vanhoja ole" ja asia oli loppuun käsitelty :)
Ja lapsi voi niin monesta muustakin syystä orvoksi jäädä kuin sen takia että vanhemmat ovat vanhempia kuin 20vuotiaita...
Tsemppiä ja onnea hankkeeseen! :)Niinhän se usein menee että lapset jotka kuulevat kotonaan puhuttavan jonkun toisen vanhemmista negatiivisesti ovat ensimmäisiä kiusaamassa lasta , jonka vanhemmat ovat hieman vanhempia .
Jokainen lapsi rakastaa vanhempiaan oli ikä mikä hyvänsä , ja juuri se että joku kiusaa jotain lasta hänen vanhempiensa iästä ottaa kipeää lapseen joka rakastaa omia vanhempiaan.
Niin että olisko mitenkään mahdollista ettei lasten aikana haukuttaisi toisten lasten vanhempia , koska usein nämä haukkujat ovat itse epäkypsiä olemaan vanhempia, sillä kasvatukseen kuuluu että lapset opetetaan käyttäytymään muita lapsia kohtaan kunnioittavasti. Ja siihen kuuluu se että jokaisen perhe on jokaisen yksityis asia , johon kellään ei ole oikeutta mennä ilkeilemällä.
- Aina
Muistan kuinka häpesin koulussa, kun vanhempani olivat "vanhoja". Äitini oli 29 vuotias ja isä 28-v minut, ainokaisen saadessaan.
Joten nyt jälkikäteen ajateltuna eivät vanhempani mitään vanhoja olleet.
Koulussa asia hävetti minua, kukaan muu siitä ei sanonut. Tosin yhtä luokkakaveriani kiusattiin, koska hänen isänsä oli vanha (todella). Hänen vanhemmillaan oli ikäeroa 30 vuotta.
Mutta ei se ikä kaikkea ratkaise. Tosiasia kuitenkin on, että 23-vuotias jaksaa pienen lapsen kanssa paremmin kuin 43-vuotias.
Itse olen nyt 30 -v ja lapsettomuushoidot meneillään. Joten toivon vaan, että vauva saapuisi ennen kuin täytän 34, se on minulle takarajana (tällä hetkellä).
Onnea ja vauvamenestystä teille.- kunnosta
"23-vuotias jaksaa pienen lapsen kanssa paremmin kuin 43-vuotias."
Usein ehkä näin, mutta ei aina. Varusmiehetkään ei jaksa enää juosta, pitää sauvakävellä! Jotkut juoksee vielä 5-kymppisenä maratoneja. - jaksamisesta
kunnosta kirjoitti:
"23-vuotias jaksaa pienen lapsen kanssa paremmin kuin 43-vuotias."
Usein ehkä näin, mutta ei aina. Varusmiehetkään ei jaksa enää juosta, pitää sauvakävellä! Jotkut juoksee vielä 5-kymppisenä maratoneja.Jos taas tarkoitettiin muuta jaksamista niin, jotkut kyllä ovat sitä mieltä, että ei sitä tässä enää jaksa yövalvomisia ja kakkavaippojen vaihtoa. Mutta, jos lapsi on hartaasti odotettu niin eiköhän nekin jaksa?
Eräs tuntemani nuorimies ei jaksaisi olla lastensa kanssa (kun ne aina kitisee jne. ja vaimokin nalkuttaa) vaan olisi mieluummin kavereiden kanssa rassaamassa autoa, töissä tai baarissa. - traumaattinen lapsuus
kun yli 5-7kymppiset miehet ja naiset ovat parempi kuntoisia kuin minä... Käyvät juoksemassa maratoneja, suunnistamassa ja hiihtävät satoja kilometrejä vuoden aikana.
Toinin kuin minä kolmekymppinen rapakuntoinen. Olen hiukan kateellinen näille hyväkuntoisille "vanhuksille". Nuoremmille en niinkään ole, koska tuntuu, että ovat ylipainoisia hampurilaisilla syötettyjä. Ihan hirvittää mitä tuollainen 2-kymppinen ylipainoinen on 15 vuoden päästä?! - Anonyymi
kunnosta kirjoitti:
"23-vuotias jaksaa pienen lapsen kanssa paremmin kuin 43-vuotias."
Usein ehkä näin, mutta ei aina. Varusmiehetkään ei jaksa enää juosta, pitää sauvakävellä! Jotkut juoksee vielä 5-kymppisenä maratoneja.MUN ÄITI OLI 25 KUN MUT SAI
ISÄNI TULI ISÄKSI 28-VUOTIAANA
VELJENI SYNT 88 ÄITINI EI OLLUT 30 VUOTTA
VELJENI SYNT 91 ÄITINI OLI 32 VUOTIAS
ITSE HALUAN TULLA ISÄKSI JA LÖYTÄÄ SEN RIEMUN ETTÄ MINÄ SEN TEIN
- mää
Ei sitä tartte keneltäkään kylellä!!! ;) Antakaa mennä vaan. Kyllä niitä pelottelijoita riittää. Luotan että luonto hoitaa hommat meni miten meni!! Mulla äiti ja isä on nyt 50v ja vauva on 9kk ja lasten lapsiakin on jo!! Meillä miehestäni lapsettomuus johtuu, mut jos on yhtä hyvä hedelmällisyys kuin vanhemmillanikin, niin meillä on aikaa odotella!!
Tsemppiä!!! Se on tympeintä aikaa tämä ainainen odottelu ja jos uhkaa aika loppua kesken niin se luo omanlaisiaan paineita!!- Anonyymi
Ja se että muka huudellaan että kun on vanhat vanhemmat niin lapsi jää ilman vanhempia kun ne kuolee .
Muistettava on että on paljon lapsia jonka nuori isä/ äiti on kuollut sairauteen tai onnettomuuden sattuessa. Niin että orvoksi voi jäädä nuorenkin vanhemman lapset.
Joten että on nuorena saanut lapsia ei ole tae pitkästä elämästä
- jatkumo
isoisoäitini 1892 oli 28v saadessaan mummoni.
mummo oli 36v saadessaan äitini 1927.
äiti oli 30 minun syntyessä 1958 ja minä 32 saadessani tyttäreni 1990.
enkä koskaan ole kokenut mummoani,äitiäni tai itseäni liian vanhaksi saamaan lapsia.
tai että en olisi jaksanut hoitaa, ohjata leikkiä tai kasvattaa lapsiani.
olen jopa tarjonnut kodin niille ihannoitujen nuortenäitien lapsille, kun nuoret mammat ovat laiminlyöneet lapsiaan ja lapset päätyneet huostaanottoon.
eli viitsitä leimata. jokainen tekee parhaansa ja jokainen voi onnistua tai epäonnistua ihan iästä riippumati - luovuta
Minä synnytin 42v toiseksi nuorimman ja tämän kaikkein nuorimman sain 44v. Eli siitä vaan. Kyllä se lapsivesitutkimus kertoo tuleeko terve lapsi, sitten teette omat ratkaisunne. Siskoni saa loppuvuodesta vauvan ja on 45v. Että näin. Ja terve sekin tutkimusten perusteella. Ihminen on niin nuori kuin itsensä tuntee. Ja olo on kuin teinitytöllä. No ehkä rullaattorilla haen lapseni sitten koulusta :)
- osanottaja
rollaattorilla koulusta!!!Hei haloo , tää on just sitä itsekkyyttä mitä tarkotin. Miks helvetissä pitää väkisin vääntää pentuja tällaseen maailmaan vanhana kaakkinakin vielä????????????????
- RV25
osanottaja kirjoitti:
rollaattorilla koulusta!!!Hei haloo , tää on just sitä itsekkyyttä mitä tarkotin. Miks helvetissä pitää väkisin vääntää pentuja tällaseen maailmaan vanhana kaakkinakin vielä????????????????
En tiedä ikääsi, oletko vanha kaakki vai nuorempi kaakki, mutta tuollaisia kommentteja kirjoittavat, muiden ihmisten henkilökohtaisia ratkaisuja tuomitsevat ihmiset - sinäkö sitten olet oikein ihannevanhempi ja kasvattaja? :-)
- sinä
osanottaja kirjoitti:
rollaattorilla koulusta!!!Hei haloo , tää on just sitä itsekkyyttä mitä tarkotin. Miks helvetissä pitää väkisin vääntää pentuja tällaseen maailmaan vanhana kaakkinakin vielä????????????????
Jospa sinä hakisit ne sieltä. Se on se rakkaus mieheen ja lapsiin. Nyt ne on saatu ja sillä selvä. Entäs siellä? Tuskin ainoatakaan ja tuntuu että sinusta ei ole vanhemmaksi, tiedätkö ehkä et saakaan lapsia. Lapsia ei tehdä ne saadaan.
- vastauksiasi!
osanottaja kirjoitti:
rollaattorilla koulusta!!!Hei haloo , tää on just sitä itsekkyyttä mitä tarkotin. Miks helvetissä pitää väkisin vääntää pentuja tällaseen maailmaan vanhana kaakkinakin vielä????????????????
Vai, että pentuja ja kaakkeja? Itse et ainakaan ole vielä kypsä saamaan lapsia kommenteistasi päätellen! Ja lapsesi voisi vaikka hävetä käytöstäsi...
- keskenkasvuisia...
osanottaja kirjoitti:
rollaattorilla koulusta!!!Hei haloo , tää on just sitä itsekkyyttä mitä tarkotin. Miks helvetissä pitää väkisin vääntää pentuja tällaseen maailmaan vanhana kaakkinakin vielä????????????????
Lähestulkoon kaikki tuntemani nuoret äidit ovat jossain vaiheessa alkaneet elää "menetettyä" nuoruuttaan, eli juosseet ympäri kapakoita heti kun lapset ovat olleet sen ikäisiä että ne on voinut jollekin hoitoon työntää. Itse siis näkisin, että lapset kannattaa "tehdä" vasta sitten kun juoksut on juostu, tulee lapsille vähemmän traumoja (ja vanhempien vanhuudesta aiheutuva mahdollinen trauma on tässä tapauksessa se harmittomampi versio!!!).
- Anonyymi
keskenkasvuisia... kirjoitti:
Lähestulkoon kaikki tuntemani nuoret äidit ovat jossain vaiheessa alkaneet elää "menetettyä" nuoruuttaan, eli juosseet ympäri kapakoita heti kun lapset ovat olleet sen ikäisiä että ne on voinut jollekin hoitoon työntää. Itse siis näkisin, että lapset kannattaa "tehdä" vasta sitten kun juoksut on juostu, tulee lapsille vähemmän traumoja (ja vanhempien vanhuudesta aiheutuva mahdollinen trauma on tässä tapauksessa se harmittomampi versio!!!).
Ja avioero lukemat sen kun kasvaa näillä nuorilla vanhemmilla, kun huomataan ettei sovitakkaan yhteen . Sitten alkaa se tavallinen kiista kuka maksaa mitäkin lapsesta ja muut tavalliset ilkeydet sitä kohtaan jota kerran rakasti niin paljon että lapsiakin hankki, tai enkö ehkä tuli vahingossa
- vanhempina
Mun äiti oli 38 vee ja isä 59 vee kun synnyin. Vietintikin lapsuuteni parhaalla mahdollisella tavalla kotona rakastavan isän hoidossa. Äiti ei ole koskaan tuntunut kovin vanhalta, isä tuntui lapsena vanhalta, mutta eipä se menoa haitannut... Isäni kuoli pari vuotta sitten (olen 33 v) ja se oli tietysti suuri menetys, mutta sain kyllä melko suuren perinnön ja olen voinut ostaa asunnon rahoilla (mikä on jonkinlainen lohtu??) Mutta kaikkihan kuolee joskus ja menetys on aina suuri, viakka olisi itse 60... Lisäksi nykypäivänä keski-ikä on paljon korkeampi kuin ennen, joten puhe "vanhoista vanhemmista" kun ollaan kolmekymppisiä on kyllä ihan vanhanaikaista ;-))
- RV25
Kuule, minä olen onnellisesti raskaana 37-vuotiaana ja kukaan, ei neuvolassa eikä töissä ole kommentoinut mitään... Yksi työkaveri on jo äitiyslomalla ja hän on minua vuoden vanhempi, yksi on tulossa kohta takaisin lomalta saatuaan 40-vuotiaana kaksoset jne ja yksi tuli just takaisin töihin saatuaan 38-vuotiaana pojan.
Ja nuo kaikki naiset ovat miesvaltaisesta työpaikasta, ei meitä naisia ole siellä kovin paljoa.
Olen itse tosi nuorten vanhempien lapsi ja muistan lapsuudestani, että he olivat kovasti menossa ja minä mummulla hoidossa.... ei se kurjaa ollut, mutta kyllä heillä taisi olla vielä menovaihe eli on tuokin yksi näkökulma tosi nuoriin vanhempiin.- äippä3
Vanhin lapsistani syntyi, kun olin 23v, toinen 30v ja pahnan pohjimmainen 37v. 23v etuna nuoruus, jaksaminen ja palautuminen synnytyksestä todella nopeasti. 30v oli täyden elämän aikaa kotona ja töissä, menin töihin, kun vauva oli 8kk. 37v olin jo henkisesti kypsä äidiksi ja osasin nauttia vauva-ajasta ihan eri tavalla kuin aiemmin. Ja tähän on limittynyt murrosiän kriisi, ekaluokkalainen ja vauva samaan perheeseen, enkä vaihtaisi pois. Lapset kasvaa ja itse kasvaa mukana, ihmisenä. Eikä tunnu vanhalta, mitä nyt tukka harmaantuu, mutta se on sukuvika tummatukkaisessa suvussani.
- kuuluu olla vanhempia
Itselläni oli onni syntyä vanhojen vanhempien perheeseen. Ajattelin jo lapsena kuinka onnekas olin kun minulla oli viisaat ja ymmärtäväiset vanhemmat verrattuna luokkakavereiden nuoriin vanhempiin. Äiti oli 30 ja isä 56 kun synnyin, ja sain vielä myöhemmin kaksi sisarustakin!
Turhaan pidät itseäsi vanhana. Minä olen sinun ikäinen ja toivon vielä vaikeuksista huolimatta että saisin toisen lapsen. Vanhempana on sekin etu, että ei tarvitse korviaan lotkauttaa tuollaisille (nuorille) epäkohteliaille kirkujille, joita tässäkin ketjussa löytyy. Heillä on vielä paljon opittavaa tästä elämästä. - Cloudy
päiväkodit ja koulut on pullollan lapsia, joilla on "iäkkäät" vanhemmat. Tosiasia on, että synnyttäjien keski-ikä on noussut. Kultturimme on muuttunut. Opiskellaan pidenpään ja puolisoa ei vain löydy nuorella iällä vaikka haluaisikin. En usko että tuo kiusaaminen on mikään ongelma, koska suurella osalla lapsia on vanhat vanhemmat (joissa ei ole mitään pahaa!).
- ksa
Olivat minun vanhempani, kun saivat ( monen vuoden yrityksen jälkeen vuonna 1971 ) minut. Joskus vähän nolotti vanhukset, mutta ikinä, ikinä en olisi parempia voinut saada! Ei ikä ratkaise vaan millainen vanhempi olet. Itse olen nyt 34 ja juuri saanut II lapsemme!
- Onni ja tuska
Äitini oli 35 ja isäni 48 kun synnyin. Veljeni syntyi kuusi vuotta myöhemmin. En koskaan ole kärsinyt siitä että vanhempani olisivat iäkkäitä. Useimmiten nuoremmat asiaa ihmettelevät, joskus ivatenkin. Eihän vanhemman tarvitse olla lapselleen menokaveri vaan turvallinen ja elämään opastava ihminen.
Itse haluaisin vielä lapsen. Olen kuitenkin törmännyt myös siihen totuuteen, että ikä luo rajoitteensa mys raskauden onnistumiselle. Olen 42 ja menen huomenna kaavintaan. Kohdussani on kuollut sikiö.- nelikymppisenä
Itse olen saanut molemmat lapseni melko iäkkäänä, viimeisen sain 40-vuotiaana. Tulin molemmissa tapauksissa raskaaksi heti kun se vain oli mahdollista. Jälkimmäisessä tapauksessa hedelmöidyin kuukautisten alkamisesta 5.-7. päivänä, jolloin ylipäätään oli hyvin pieni mahdollisuus raskauteen. Mitään ongelmia raskauksissa eikä synnytyksissä ollut, sillä söin terveellisesti ja harrastin kävelyä raittiissa ulkoilmassa, mikä auttaa synnytysten sujumisessa.
Minusta jos äiti ja isä elää terveellisesti, ei ole ikä ongelma. Tiedän esimerkiksi näkyvällä paikalla olevan vaikuttajan, jonka äiti synnytti hänet 48-vuotiaana.
Itse olen syntynyt myös iäkkäiden vanhempien lapsena, isäni oli tuolloin 56-vuotias. Vasta murrosiässä huomaisin koko asiaa, että hän oli tavallisia isiä vanhempi, mutta en voi sanoa sen haitanneen lapsuuttani.
Ikää tärkeämpää on tuleville vanhemmille elää terveellisesti, ei tupakoida (tosin itse olin tupakoija kunnes tulin raskaaksi), puhdasta, mielellään luomua perusruokaa, ei limsoja, ei lisäaineita, ei sipsejä, eineksiä yms. Uskomatonta millaista moskaa nykyään kauppojen hyllyt ovat täynnään. Kotona tehty perusruoka, ei liikaa lihaa, auttaa varmasti hedelmöitymiseenkin.
Ja kosmetiikka ja kemikaalit minimiin, sillä iholle sivellyistä aineista monet imeytyvät myös ihmisen verenkiertoon. Mitä ei moni ajatteli, kääriytyessään päivittäin kemikaalikelmuihinsa. Luonnonöljyt ovat ihovoiteenakin parempia! Kireät vaatteet kuten sloggit ym. estävät myös luonnollisia nestevirtauksia elimistössä ja hautovat siittiöt huonoiksi. - ettei kaikille ole
nelikymppisenä kirjoitti:
Itse olen saanut molemmat lapseni melko iäkkäänä, viimeisen sain 40-vuotiaana. Tulin molemmissa tapauksissa raskaaksi heti kun se vain oli mahdollista. Jälkimmäisessä tapauksessa hedelmöidyin kuukautisten alkamisesta 5.-7. päivänä, jolloin ylipäätään oli hyvin pieni mahdollisuus raskauteen. Mitään ongelmia raskauksissa eikä synnytyksissä ollut, sillä söin terveellisesti ja harrastin kävelyä raittiissa ulkoilmassa, mikä auttaa synnytysten sujumisessa.
Minusta jos äiti ja isä elää terveellisesti, ei ole ikä ongelma. Tiedän esimerkiksi näkyvällä paikalla olevan vaikuttajan, jonka äiti synnytti hänet 48-vuotiaana.
Itse olen syntynyt myös iäkkäiden vanhempien lapsena, isäni oli tuolloin 56-vuotias. Vasta murrosiässä huomaisin koko asiaa, että hän oli tavallisia isiä vanhempi, mutta en voi sanoa sen haitanneen lapsuuttani.
Ikää tärkeämpää on tuleville vanhemmille elää terveellisesti, ei tupakoida (tosin itse olin tupakoija kunnes tulin raskaaksi), puhdasta, mielellään luomua perusruokaa, ei limsoja, ei lisäaineita, ei sipsejä, eineksiä yms. Uskomatonta millaista moskaa nykyään kauppojen hyllyt ovat täynnään. Kotona tehty perusruoka, ei liikaa lihaa, auttaa varmasti hedelmöitymiseenkin.
Ja kosmetiikka ja kemikaalit minimiin, sillä iholle sivellyistä aineista monet imeytyvät myös ihmisen verenkiertoon. Mitä ei moni ajatteli, kääriytyessään päivittäin kemikaalikelmuihinsa. Luonnonöljyt ovat ihovoiteenakin parempia! Kireät vaatteet kuten sloggit ym. estävät myös luonnollisia nestevirtauksia elimistössä ja hautovat siittiöt huonoiksi.yhtä helppoa, haluan lisätä edelliseen. Halusin vain kirjoituksellani rohkaista siihen, ettei ikä välttämättä ole este, vaikka yleensä huonontaakin hedelmöitymistä. Ja monessa tapauksessa myös pelätään kehitysvammaisuutta turhaan. Minua harmittaa kovasti, etten yrittänyt saada vielä kolmatta lasta, sillä vasta viime vuosina olen lukenut näistä 48-vuotiaana ihan täyspäisiä lapsia tapauksista. Sekin ehkä alitajunnassa vaikutti, kun kätilö 40-vuotiaana synnytykseni jälkeen aivan pokkana ehdotti sterilisaatiota ja perusteli kehitysvamman mahdollisuudella. (Lapseni ovat siis molemmat täysin terveitä!). Siitä tuli huono olo, ja vieläkin suututtaa etten sanonut hänelle tanakasti siitä, miten moinen ehdotus oli asiaton ja loukkasi!
- sanaleikkiä
ettei kaikille ole kirjoitti:
yhtä helppoa, haluan lisätä edelliseen. Halusin vain kirjoituksellani rohkaista siihen, ettei ikä välttämättä ole este, vaikka yleensä huonontaakin hedelmöitymistä. Ja monessa tapauksessa myös pelätään kehitysvammaisuutta turhaan. Minua harmittaa kovasti, etten yrittänyt saada vielä kolmatta lasta, sillä vasta viime vuosina olen lukenut näistä 48-vuotiaana ihan täyspäisiä lapsia tapauksista. Sekin ehkä alitajunnassa vaikutti, kun kätilö 40-vuotiaana synnytykseni jälkeen aivan pokkana ehdotti sterilisaatiota ja perusteli kehitysvamman mahdollisuudella. (Lapseni ovat siis molemmat täysin terveitä!). Siitä tuli huono olo, ja vieläkin suututtaa etten sanonut hänelle tanakasti siitä, miten moinen ehdotus oli asiaton ja loukkasi!
Huhhuh, aikuinen ihminen ja kirjoittaa tällaista. Kehitysvamma voi tulla milloin vain, silloin ei puhuta täyspäisyydestä. Alle 18-vuotiaana vammautunut lasketaan kehitysvammaiseksi. Turhaa on haukkua nuoria suvaitsemattomiksi, kun vanhemmat ihmiset puhuvat tällä tavalla...
- Jonsku
Äitini oli 34-v ja isä 46-vuotias kun synnyin. Kukaan ei koskaan minua asiasta kiusaannut (johtuisikohan siitä, ettei meillä pidetty asiaa mitenkään kummallisena?). Parhaan kaverini vanhemmat olivat saaneet hänet 18-vuotiaina ja joskus nauroimme ystäväni kanssa sille, että hänen mumminsa oli minun isääni nuorempi. Tämä oli mielestämme ainoastaa vitsikästä! Kyseinen mummi kuoli jo vuosia sitten, mutta minun isäni on yhä elossa eli turha kenenkään kuolemaa on etukäteen ennustaa, ne asiat lienee "päätetty" jossain ihan muualla?
Itse olen pitänyt ainoastaan etuna, että vanhempani ovat omanneet elämänkokemusta ja -viisautta, jolla ovat minut voineet kasvattaa ja maailmalle opastaa.
Itse olen nyt 32 ja mieheni kymmenen vuotta vanhempi. Jos luoja meille lapsia suo, olemme onnellisia siitä, että meillä on sekä henkisesti että taloudellisesti resursseja heitä hoivata. Ehkäpä tässä vaiheessa raaskisi jo pysyä töistäkin vähän pitempään pois? Oma äiti palasi työelämään kun olin 4-vuotias, mikä tuntui hyvältä ratkaisulta. Itse koen nyt ensimmäisät kertaa, että voisin olla kyllin kypsä äidiksi.
Jokainen siis tehköön omat ratkaisunsa sen perusteella, mikä omalla kohdalla hyvältä tuntuu. Mikään itseisarvo ei ole vanhempien ikä, sekä nuorista että "vanhoista" hyviä ja huonoja esimerkkejä löytyy varmasti! - Sari
Olin 33 vuotias saadessani pojan, joka ei ole kertaakaan hävennyt (vielä) äitiään. Jaksanut hyvin leikkiä ja olin kotona hoitamassa häntä 3,5 vuotiaaksi vaikka yksinhuoltaja olinkin.
Minä puolestani sain kuulla 10 vuotta nuoremmilta äideiltä ihmetyksiä kuinka jaksan olla niin kärsivällinen ja jäädä kotiin hoitamaan, lisäksi ihmettelivät kuinka pystyin siihen taloudellisesti, kun ei edes ollut miestä, joka käy tössä ja jonka kanssa jakaa asioita. Tämän julkituon siksi, että meillä on mahdollisuus valita itse eri vaihtoehdoista parhaimmat. Itseni kohdalla parasta oli hummailla rauhassa nuorena ja mennä menoni, siksi jaksoin ja halusin nauttia lapsestani jokaisen hetken.
Nyt ihanan miehen löydettyäni haluamme yhteisen lapsen, mutta valitettavasti tutkimuksissa ilmeni hänen olevan kykenemätön siittämää sitä. Joten olen suostunut hedelmöitykseen. Iältäni olen 42 ja mieheni 45.
Olen pohtinut tätäkin ikäkysymystä, mutta ...
Naapurini saivat "iltatähden" kahden lapsen jo aikuisikäiseksi kasvamisen jälkeen. Kaikki on mennyt hyvin ja myös tämä kuopus on 20v.
Siis yksilökysymyksiä kaikki nämä. Jaksaminen kasvattaa tai perässä juoksemiseen ei riipu iästä vaan fyysisestä ja henkisestä olotilasta ja halusta laittaa pieni ihminen ja hänen tarpeensa itsensä ja omiensa tarpeittensa edelle.- tytär25
Minun äitini oli 34-vuotias kun hän sai minut, en huomannut pienenä enkä huomaa edelleenkään eroa hänen ja muiden kavereideni vanhempien välillä. Joskus olen kuullut jonkun sanovan että "jos en saa lasta ennen kuin täytän kolmekymmentä niin olen jo liian vanha" ja minua naurattaa, äitini on nyt 59-vuotias ja minä 25, todennäköisesti ja toivottavasti äiti elää kunnes olen ainakin 50. Isäni on 57, ja hänen äitinsä kuoli kun isä oli 30-vuotias, aivoverenvuotoon. Mummo oli vähän päälle 50-vuotias, eli melkein 10 vuotta nuorempi kuin äitini nyt. Minusta nämä ikärajat ovat naurettavia, kukin tehköön lapsensa silloin kun siltä tuntuu ja luonto siihen mahdollisuuden antaa. Jos kuukautiset ovat loppuneet on nainen liian vanha, siinä kaikki.
- vaan!
Kaikilla ei mene elämä samoja polkuja ja ei ehkä ole mahdollisuus "hankkia" lapsia parikymppisenä. Kun ei ole esim. sopivaa parisuhdetta.
Lapsen mielestä 30 -vuotiaskin on jo ikäloppu! Muistan, että joskus nolotti, kun vanhempiani luultiin isovanhemmikseni. Ja vanhempieni ikää kommentoitiin, sekä lapsien, että kavereiden vanhempien taholta. Ei mitään pahaa yleensä, kunhan kummastelivat. Lapsena sitä ei halua poiketa joukosta millään tavalla. Aikuisenakin saan välillä kommenttia ja lievästi hämmästyneitä ilmeitä. Enää se ei hävetä, enkä valehtele heidän ikäänsä. Joskus vähän vaivaa kommentointi ja kun tiedän mitä heti sanotaan, kun vastaan kysymykseen "minkä ikäisiä vanhempasi ovat"? Ja onhan niitä paljon vanhempiakin isiä, joten en ymmärrä ihmettelyä.
Sen takia, ei kannata lapsia jättää "hankkimatta", että lapsia kiusataan. Usein varsinkin teini-iässä vanhempia hävetään. Oli he millaisia tahansa. Ja lapsia voidaan kiusata vaikka mistä syystä! Ja vanhemmat voisi olla alkoholisteja, väkivaltaisia tms. Pahempaakin on kun vanhat vanhemmat!
Äitini oli 39 v ja isäni 47, kun saivat minut. Siskoni on 4 vuotta vanhempi. Ja isälläni ja äidilläni oli edellisestä avioliitosta lapsia. Joihin olikin sitten paljon enemmän ikäeroa.
Vanhemmat saattaa ikääntyessä tarvita enemmän apua. Tulee enemmän sairauksia yms. Jotkut ovat vielä 80-90 vuotiaanakin hyvässä kunnossa, toiset dementoituu tms. jo 70 -vuotiaana. Vanhemmista saattaa sitten olle murhetta ja huolta, kun itsellä olisi pieniä lapsiakin, joista huolehtia. Vaikka onhan nykyään hyvät kotiavut.
Ja ovathan jotkut ihmiset nuorekkaampia kuin toiset! Joskus voi luulla jotain 30 vuotiasta 40 -vuotiaaksi tai toisin päin. Itseäni on usein luultu vähintään 5 vuotta nuoremmaksi. Kun pitää kunnostaan huolta niin jaksaa telmiä lasten kanssa. Useinhan kommentoidaan, että vanhat vanhemmat ei jaksa leikkiä lasten kanssa. Minun isälläni oli paljon parempi kunto kun monelle nuoremmalla kaverini isällä.
Äidillä ei kylläkään ollut...
Nykyään ei ole ihmeellistä tuossa iässä tulla äidiksi. Siitä vaan! - kiusataan
Ensisynnyttäjien keski-ikäkin on jo niin korkea, että nykyään ei varmaan "vanhat" vanhemmat herätä kummastusta kuten ehkä ennen. En usko, että lapsia kiusataan. On paljon ihmisiä, jotka saavat lapsen hiukan alle 40 -vuotiaana. Jotkut ylikin. Muutama vuosi sinne tänne ei merkitse.
Parisuhde on ehkä jo vakaampi ja talousasiat kunnossa. Menojalkaa ei enä vipata. On elämänkokemusta. Ja 4-kymppinen voi olla hyvä tai huono vanhempi siinä missä alle 30 -vuotias. Ikääkin tärkeämpi asioita on! - Nimbuskis
Nykyään vanhat vanhemmat lienevät paljon tavallisempi asia kuin minun lapsuudessani. Koulussa työskennellessäni kuulen jatkuvasti eka-kolmasluokkalaisten kertovan vanhempiensa ikiä "Mun isi on 49" ja "Mun äiti kans". yhtään häpeilemättä. Eikä kukaan heitä siitä kiusaa.
Vanha äiti voi olla kuitenkin harmittava asia, mikäli hän ei ole mukana ajassa. Joskus näkee vanhojen äitien pukevan lapsensa kammottaviin asuihin, tai olevan täysin pihalla esimerkiksi internetin käytöstä. Mutta näitä on toki nuorissakin!
Oma äitini oli vanha vanhempi ja teini-ikään tullessani reilusti yli viisikymppinen. Hän kuitenkin seurasi muotia, oli aktiivisesti mukana yhteiskunnan kehityksessä jne. Ja olin aina hänestä ylpeä!
Eli persoonakysymys tämä nyt on ennemminkin kuin ikäkysymys. - &&&&
Sain ekan 41v ja toisesta vielä haaveilemme.Äitini sai minut 40v, eikä se ikä mikään ongelma ole ollut.En kyllä yhtään ymmärrä mitä ongelmia voisi olla iäkkäämmistä vanhemmista.Käsittääkseni on ihan tyypillistä että lapset häpeävät tietyn ikäisenä vanhempiaan, olivat nämä sitten millaisia tahansa.Ongelmia lapsi-vanhempi suhteeseen tuovat vanhempien hoitamattomat tunne-elämän häiriöt, alkoholismi, väkivalta ym.
Parempi se lapsi on tehdä 40v, jos muu elämäntilanne silloin on järjestyksessä, jolloin siis jaksaa paremmin yöheräilyt ym.
Voisin kuvitella että nuorimmat lapset saattavat kokea vanhempien iän silloin ongelmana, jos perheessä lapsia on tosi paljon ja viimeiset saatu kun vanhemmat yli 40v.Tällöin voi kyllä jaksaminen olla heikompaa kuin nuorempana.Jokainen elää tyylillään ja on ihan perheen sisäinen asia minkä ikäisenä kukin lapsensa hankkii.Minua ei kyllä kukaan sanonut iäkkääksi äidiksi.Kun Helsingin naistenklinikalla itse sanoin olevani vanhempi äiti, niin synnytyslääkäri sanoi että et sinä mikään vanha ole.Hyvin kaikki menikin, sitten kun raskaus vaan saatiin hoidoilla alulle.- lapsuudesta...
Äitini sai minut kolmanneksi lapseksi kolmekymppisenä, enkä jäänyt edes viimeiseksi. Muistan kuinka 10-vuotissynttäreilläni kaverini vertailivat äitiensä ikiä ja minä paukautin häpeilemättä, että äitini on 40-vuotias, kun muiden äidit olivat niukin naukin kolmekymppisiä. Kaikki olivat kauhistuneita: niin vanha!! :D Tosi "vanha" juu... Nyt minä olen kolmekymppinen ja esikoisesta vasta haaveillaan!
Tunnen erään äidin, joka sai esikoisensa hiukan alle nelikymppisenä ja nyt muutamaa vuotta myöhemmin odottaa toistaan. Hienosti näyttää sujuvan ja onpa tuo tapaus antanut hiukan valonpilkahdusta omaankin lapsettomuuteeni....
- 23-vuotias äiti
Äitini sai pojan parikymppisenä, mutta erosi myöhemmin miehestään. Vanhemmalla iällä äitini tapasi lähes 10 vuotta nuoremman lapsettoman miehen ja heidän rakkaudestaan siis synnyin minä.
Muistan lapsuudessani joskus hävenneeni äitini ikää. Äitini ei myöskään pukeutunut järin nuorekkaasti ja useimmat luulivat äitiäni minun mummokseni. Myös kavereiltani sain joskus outoja kommentteja oman äitini iästä. Lisäksi 50-vuotiaana äitini sairastui parantumattomaan neurologiseen sairauteen, eikä pystynyt kävelemään ilman tukea. Monesti jouduin avustamaan äitiäni kaupungilla ja kuljin käsikynkkää hänen kanssaan. Tottakai olen aina rakastanut äitiäni ja minulla on hyvä äiti. En muista kovinkaan montaa kertaa, että hän olisi minulle suuttunut. Tosin aika myrskyisää meidän perheessä oli kun samaan aikaan minulla oli murrosikä ja äidillä vaihevuodet :)
Nyt vanhemmalla iällä äitini ikä ei ole vaivannut minua. Äiti on minun hyvä ystäväni. Tosin itse halusin tehdä lapsen nuorena ja sainkin pojan 21-vuotiaana. Lisäksi äitini halusi kovasti mummoksi ja jos olisin ruennut lapsen tekoon vasta kolmekymppisenä, olisi äitini ollut jo 70-vuotias ja ehkä liian vanha ja väsynyt mummoksi.
Lapsi on lahja ja äitiys on elämän ihanimpia asioita. Älä mieti ikääsi. Lapselle tärkeintä on rakastavat vanhemmat eikä iällä ole väliä. - daskdasjads
Pariskunta sai iltatähden nelivitosina, ensimmäinen lapsi oli siinä vaiheessa jo 25. Iltatähteä hävetti koulussa vanhempansa niin, että tämä 25-vuotias isoveli vaimonsa kanssa kävi aina vanhempainilloissa oikeitten vanhempien sijasta.
- perhekö??
Äitini oli 33 ja isäni 54 kun olen syntynyt. isälläni on äidin ikäisiä lapsia edellisestä liitostaan. Silti ne ovat olleet aina vaan minulle sisaruksia eikä mitään leikkivanhempia minulle. En ole koskaan häpenyt vanhempiani, ellei nyt lasketa murkkuikäisenä, kun meni äidin kanssa kaupunkiin, mikä on ihan sama nyt kun, minun poikani on murkkuikäinen.
Taitaa tuossa tuttavaperheessäsi olla jotain muitakin ongelmia, koska meillä ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa!!
- mamii86
olen täysin samaa mieltä kun ketjun toisessa viestissä. itse olen kärsinyt äitini vanhasta iästä paljon :( äiti oli 34 kun mut sai ja pahin viidenkympin villitys pilasi mun nuoruuteni totaalisesti. itselläni on viisi lasta ja ikää 23 enkä enempää tee. Minunkin mielestäni on itsekästä yrittää lasta vasta yli 30 iässä!
- bambi_0
omat vanhempani olivat 42 vuoden ikäisiä kun minut saivat. Vuosi oli 1971 ja äidilleni sanottiin, että olet liian vanha synnyttämään ja abortti on suorastaan välttämätön! Äitini oli eri mieltä asiasta ja tästä päätöksestä olen hänelle Koko Elämäni velkaa ja myös kiitollinen. Koko pienen lapsuuteni kärsin vanhempieni vanhuudesta kvoasti mm. häpeä ja se että sain elää kuin ns. pellossa. Ei vanhemmat minua jaksaneet opastaa elämän polulla kuten ehkä olivat jaksaneet 10 vuotta ja 18 vuotta minua vanhempia veljiäni. Sain "mennä ja tulla ja olla" kuten halusin. Toisaalta hienoa mutta toisaalta hankalaa itse päättää asioista. Rakkautta ei koskaan puuttunut onneksi!
Sitten alkoi minun oma maanpäällinen helvettini, kun itse olin vasta 28 vuotias, jouduin omaishoitajaksi molemmille vanhemmilleni. He molemmat sairastuivat, suht samaan aikaan ja vakavasti. Koska olen aina kokenut olevani elämäni heille velkaa, tein kuuliaisena työtä käskettyä. Hoidin heitä kotona niin kauan kunnes oma fyysinen ja myös henkinen kunto oli ihan loppu. Toki tämä omaishoitahan rooli tarkoitti myös sitä, että lopetin koko oman elämän. Oma elämä kaikkine elementteineen jäi katkolle. Tämä oli niin iso "katkos", että - 10 vuoden jälkeenkin - olen tästä edelleen hyvin katkera. Eihän yleensä jouduta omaishoitajaksi omille vanhemmille alle 30 veenä! Sitten vasta joskus kun itse on täyttänyt 50 tai 60 vee, niin sitten vastahan omat vanhemmat alkavat tarvita hoivaa?!?
Jäi siis oma aikuisuus kesken, jonka johdosta en ole pystynyt luomaan kestävää parisuhdetta, enkä myöskään ole koskaan uskonut siihen, että uskaltaisin itse hankkia omia lapsia, koska ns. huonolla tuurilla ne joutuisivat minua hoitamaan. Samaa kohtaloa mikä minulla on en todellakaan kenenkään halua kokea.
Syyllisyys, huoli, ikävä, painajaiset omien vanhempien kovasta kohtalosta ja omastani painaa minua alinomaan..En ole enää omaishoitaja, vain omainen. Vanhempani ovat nyt yli 80 vuotiaita ja ikäväkseni voin todeta, että he ovat edelleen elossa. He ovat täysin vuoteenomina, puhumattomina, liikkumattomina, muumioituneinta vanhainkodilla-sairaaloissa. On ollut erittäin tuskallista jättää ns. jäähyväiset vanhemmilleen, kun he vielä ovat elossa! Ja haustajaisten odottaminen, heidän kärsimystensä loppuminne, 10 vuoden ajan on erittäin haastavaa ja aiheuttaa tuskaa.
Jossain vaiheessa kun kärsin kovasti mielenterveyteni järkkymisestä, hain apua! Mm. Omaishoitajien ryhmästä, jossa keski-ikä oli 60 vee (en kuulunut joukkoon) masennuslääkkeistä ( en ollut masentunut), yms. En saanut apua mistään, en saanut terapiaa kunnnalliselta puolelta, koska en ole itsemurhakanditaatti ja kykenen vielä työelämään, huh, huh! Joten itse opittelin taistelemaan mieleni terveyden säilyttämisen puolesta. Olen hoikka nainen - urheilen joka päivä, että saan pidettyä itseni kasassa.
Yhteenvetona sanottakaan (jos ei aiemmasta teksistä käynyt jo ilmi), että en voi suositella kenellekään vanhana lasten tekemistä! Kannattaa miettiä myös omaa napaa pidemmälle, mikäli 40 kymmisenä vauvakuume iskee. - gggggrrrrrrrrrrrr
bambi_0 kirjoitti:
omat vanhempani olivat 42 vuoden ikäisiä kun minut saivat. Vuosi oli 1971 ja äidilleni sanottiin, että olet liian vanha synnyttämään ja abortti on suorastaan välttämätön! Äitini oli eri mieltä asiasta ja tästä päätöksestä olen hänelle Koko Elämäni velkaa ja myös kiitollinen. Koko pienen lapsuuteni kärsin vanhempieni vanhuudesta kvoasti mm. häpeä ja se että sain elää kuin ns. pellossa. Ei vanhemmat minua jaksaneet opastaa elämän polulla kuten ehkä olivat jaksaneet 10 vuotta ja 18 vuotta minua vanhempia veljiäni. Sain "mennä ja tulla ja olla" kuten halusin. Toisaalta hienoa mutta toisaalta hankalaa itse päättää asioista. Rakkautta ei koskaan puuttunut onneksi!
Sitten alkoi minun oma maanpäällinen helvettini, kun itse olin vasta 28 vuotias, jouduin omaishoitajaksi molemmille vanhemmilleni. He molemmat sairastuivat, suht samaan aikaan ja vakavasti. Koska olen aina kokenut olevani elämäni heille velkaa, tein kuuliaisena työtä käskettyä. Hoidin heitä kotona niin kauan kunnes oma fyysinen ja myös henkinen kunto oli ihan loppu. Toki tämä omaishoitahan rooli tarkoitti myös sitä, että lopetin koko oman elämän. Oma elämä kaikkine elementteineen jäi katkolle. Tämä oli niin iso "katkos", että - 10 vuoden jälkeenkin - olen tästä edelleen hyvin katkera. Eihän yleensä jouduta omaishoitajaksi omille vanhemmille alle 30 veenä! Sitten vasta joskus kun itse on täyttänyt 50 tai 60 vee, niin sitten vastahan omat vanhemmat alkavat tarvita hoivaa?!?
Jäi siis oma aikuisuus kesken, jonka johdosta en ole pystynyt luomaan kestävää parisuhdetta, enkä myöskään ole koskaan uskonut siihen, että uskaltaisin itse hankkia omia lapsia, koska ns. huonolla tuurilla ne joutuisivat minua hoitamaan. Samaa kohtaloa mikä minulla on en todellakaan kenenkään halua kokea.
Syyllisyys, huoli, ikävä, painajaiset omien vanhempien kovasta kohtalosta ja omastani painaa minua alinomaan..En ole enää omaishoitaja, vain omainen. Vanhempani ovat nyt yli 80 vuotiaita ja ikäväkseni voin todeta, että he ovat edelleen elossa. He ovat täysin vuoteenomina, puhumattomina, liikkumattomina, muumioituneinta vanhainkodilla-sairaaloissa. On ollut erittäin tuskallista jättää ns. jäähyväiset vanhemmilleen, kun he vielä ovat elossa! Ja haustajaisten odottaminen, heidän kärsimystensä loppuminne, 10 vuoden ajan on erittäin haastavaa ja aiheuttaa tuskaa.
Jossain vaiheessa kun kärsin kovasti mielenterveyteni järkkymisestä, hain apua! Mm. Omaishoitajien ryhmästä, jossa keski-ikä oli 60 vee (en kuulunut joukkoon) masennuslääkkeistä ( en ollut masentunut), yms. En saanut apua mistään, en saanut terapiaa kunnnalliselta puolelta, koska en ole itsemurhakanditaatti ja kykenen vielä työelämään, huh, huh! Joten itse opittelin taistelemaan mieleni terveyden säilyttämisen puolesta. Olen hoikka nainen - urheilen joka päivä, että saan pidettyä itseni kasassa.
Yhteenvetona sanottakaan (jos ei aiemmasta teksistä käynyt jo ilmi), että en voi suositella kenellekään vanhana lasten tekemistä! Kannattaa miettiä myös omaa napaa pidemmälle, mikäli 40 kymmisenä vauvakuume iskee.jos täällä suomen maassa elää noin pikkusielusia ihmisiä niin huhhei!! minkätakia vaihdevuodet tulee??koska elimistö on lopettamassa lisääntymisprosessin. ei kuulkaas missään ole suositus ikää jolloin ei sais lapsia tehdä.mun äiti on maailman paras esimerkki.meitä on viisi lasta.vanhin 40 nuorin 15 ja aivan varmasti jaksaa siinä missä muutkin. aikuisena tehdyt lapset saavat usein huomattavasti rauhallisemman ja joustavamman kasvatuksen kuin esim.20 joka on vielä lapsi itsekkin,ja olettaa että nami nami on paras apu lapsen kasvatuksessa. olen itse saanut ekan lapseni 18v ja myönnän olleeni aivan pentu. hoidin lapseni mallikkaasti,mutten kuitenkaan tiennyt maailmanmenosta vielä yhtikäs mitään. nyt nuorimmainen on 11kik ja vannion hoitavani hänet aivan erilailla. en osaa selittää,mutta aika hänen kanssaan on aivan erilaista. olen oikeasti tämän lapsen kanssa,en vain samassa huoneistossa..
minä olen sitä mieltä' että jokainen joka lasta haluaa,on oikeutettu sitä yrittämään,oli ikä mikä hyvänsä. maailmassa tapahtuu paljon kamalampia asioita mistä kannattaisi ressata. jokaisella on oikeus olla äiti. joka häpeää vanhempiaan,on kyllä vaan huonon kasvatuksen tulos! - niuhottaja
gggggrrrrrrrrrrrr kirjoitti:
jos täällä suomen maassa elää noin pikkusielusia ihmisiä niin huhhei!! minkätakia vaihdevuodet tulee??koska elimistö on lopettamassa lisääntymisprosessin. ei kuulkaas missään ole suositus ikää jolloin ei sais lapsia tehdä.mun äiti on maailman paras esimerkki.meitä on viisi lasta.vanhin 40 nuorin 15 ja aivan varmasti jaksaa siinä missä muutkin. aikuisena tehdyt lapset saavat usein huomattavasti rauhallisemman ja joustavamman kasvatuksen kuin esim.20 joka on vielä lapsi itsekkin,ja olettaa että nami nami on paras apu lapsen kasvatuksessa. olen itse saanut ekan lapseni 18v ja myönnän olleeni aivan pentu. hoidin lapseni mallikkaasti,mutten kuitenkaan tiennyt maailmanmenosta vielä yhtikäs mitään. nyt nuorimmainen on 11kik ja vannion hoitavani hänet aivan erilailla. en osaa selittää,mutta aika hänen kanssaan on aivan erilaista. olen oikeasti tämän lapsen kanssa,en vain samassa huoneistossa..
minä olen sitä mieltä' että jokainen joka lasta haluaa,on oikeutettu sitä yrittämään,oli ikä mikä hyvänsä. maailmassa tapahtuu paljon kamalampia asioita mistä kannattaisi ressata. jokaisella on oikeus olla äiti. joka häpeää vanhempiaan,on kyllä vaan huonon kasvatuksen tulos!Olet kirjoituksesta päätellen edelleen pentu. Kirjoituksessa oli paljon ihan asiaakin, mutta oli tuskaa lukea kun oli niin paljon kielioppivirheitä yms.:( Tsemppaa vähän äidinkieltä, että voit neuvoa sitten lapsiasikin kun menevät kouluun. En yleensä jaksa tämmöisistä niuhottaa, mutta kyllä nyt aikuisen äidin tulisi osata kirjoittaa edes lähes oikein. Pilkun jälkeen väli, samoin pisteen jälkeen väli. Iso alkukirjain lauseen alkuun. Näillä pääset jo pitkälle, jaksaa muutkin lukea kun sulla kuitenkin asiaakin oli!:)
- voit.
niuhottaja kirjoitti:
Olet kirjoituksesta päätellen edelleen pentu. Kirjoituksessa oli paljon ihan asiaakin, mutta oli tuskaa lukea kun oli niin paljon kielioppivirheitä yms.:( Tsemppaa vähän äidinkieltä, että voit neuvoa sitten lapsiasikin kun menevät kouluun. En yleensä jaksa tämmöisistä niuhottaa, mutta kyllä nyt aikuisen äidin tulisi osata kirjoittaa edes lähes oikein. Pilkun jälkeen väli, samoin pisteen jälkeen väli. Iso alkukirjain lauseen alkuun. Näillä pääset jo pitkälle, jaksaa muutkin lukea kun sulla kuitenkin asiaakin oli!:)
Mulla on 50 vanhemmat ja oon 13. Mua ärsyttää se mun elämässä eniten. Tänään just olin kännissä, koska vihaan elämää.
Mut hanki ihmeessä lapsia. Mä oon nyt tässä ja häpeen niitä. Mutta se on asia jota ei voi muuttaa. Miks siis toisillaki ei sais olla vanhoja vanhempia? - Puolensa ja puolensa
bambi_0 kirjoitti:
omat vanhempani olivat 42 vuoden ikäisiä kun minut saivat. Vuosi oli 1971 ja äidilleni sanottiin, että olet liian vanha synnyttämään ja abortti on suorastaan välttämätön! Äitini oli eri mieltä asiasta ja tästä päätöksestä olen hänelle Koko Elämäni velkaa ja myös kiitollinen. Koko pienen lapsuuteni kärsin vanhempieni vanhuudesta kvoasti mm. häpeä ja se että sain elää kuin ns. pellossa. Ei vanhemmat minua jaksaneet opastaa elämän polulla kuten ehkä olivat jaksaneet 10 vuotta ja 18 vuotta minua vanhempia veljiäni. Sain "mennä ja tulla ja olla" kuten halusin. Toisaalta hienoa mutta toisaalta hankalaa itse päättää asioista. Rakkautta ei koskaan puuttunut onneksi!
Sitten alkoi minun oma maanpäällinen helvettini, kun itse olin vasta 28 vuotias, jouduin omaishoitajaksi molemmille vanhemmilleni. He molemmat sairastuivat, suht samaan aikaan ja vakavasti. Koska olen aina kokenut olevani elämäni heille velkaa, tein kuuliaisena työtä käskettyä. Hoidin heitä kotona niin kauan kunnes oma fyysinen ja myös henkinen kunto oli ihan loppu. Toki tämä omaishoitahan rooli tarkoitti myös sitä, että lopetin koko oman elämän. Oma elämä kaikkine elementteineen jäi katkolle. Tämä oli niin iso "katkos", että - 10 vuoden jälkeenkin - olen tästä edelleen hyvin katkera. Eihän yleensä jouduta omaishoitajaksi omille vanhemmille alle 30 veenä! Sitten vasta joskus kun itse on täyttänyt 50 tai 60 vee, niin sitten vastahan omat vanhemmat alkavat tarvita hoivaa?!?
Jäi siis oma aikuisuus kesken, jonka johdosta en ole pystynyt luomaan kestävää parisuhdetta, enkä myöskään ole koskaan uskonut siihen, että uskaltaisin itse hankkia omia lapsia, koska ns. huonolla tuurilla ne joutuisivat minua hoitamaan. Samaa kohtaloa mikä minulla on en todellakaan kenenkään halua kokea.
Syyllisyys, huoli, ikävä, painajaiset omien vanhempien kovasta kohtalosta ja omastani painaa minua alinomaan..En ole enää omaishoitaja, vain omainen. Vanhempani ovat nyt yli 80 vuotiaita ja ikäväkseni voin todeta, että he ovat edelleen elossa. He ovat täysin vuoteenomina, puhumattomina, liikkumattomina, muumioituneinta vanhainkodilla-sairaaloissa. On ollut erittäin tuskallista jättää ns. jäähyväiset vanhemmilleen, kun he vielä ovat elossa! Ja haustajaisten odottaminen, heidän kärsimystensä loppuminne, 10 vuoden ajan on erittäin haastavaa ja aiheuttaa tuskaa.
Jossain vaiheessa kun kärsin kovasti mielenterveyteni järkkymisestä, hain apua! Mm. Omaishoitajien ryhmästä, jossa keski-ikä oli 60 vee (en kuulunut joukkoon) masennuslääkkeistä ( en ollut masentunut), yms. En saanut apua mistään, en saanut terapiaa kunnnalliselta puolelta, koska en ole itsemurhakanditaatti ja kykenen vielä työelämään, huh, huh! Joten itse opittelin taistelemaan mieleni terveyden säilyttämisen puolesta. Olen hoikka nainen - urheilen joka päivä, että saan pidettyä itseni kasassa.
Yhteenvetona sanottakaan (jos ei aiemmasta teksistä käynyt jo ilmi), että en voi suositella kenellekään vanhana lasten tekemistä! Kannattaa miettiä myös omaa napaa pidemmälle, mikäli 40 kymmisenä vauvakuume iskee.No, asiassa on puolensa ja puolensa. Jos vanhemmalla iällä lapsensa hankkii niin on vähintäänkin kohtuullista katsoa, että järjestää elämänsä ajoissa siihen malliin ettei lasten tarvitse joutua (vasten tahtoaan) omaishoitajiksi. Pikemminkin kuin vanhempiesi korkeaa ikään palauttaisin syyt kohdallasi saamaasi kasvatukseen tai muihin elämänkokemuksiin/-uskomuksiin.
Oma äitini oli 39-vuotias ja isäni 49-vuotias kun esikoisena synnyin. Perään tuli vielä noin vuoden aikavälillä sisar, mutta siihen lapsikatras sitten jäi. Energiaa käsittääkseni vanhemmilla hyvinkin riitti enkä voi sanoa lapsuuttani onnettomaksi, sillä olin todellakin toivottu. Toki kouluiässä suutuin ja häpesinkin kun isäni sijasta minun oletettiin olevan liikenteessä isoisäni kanssa... Jälkeenpäin ajatellen voisin kuvitella etten olisi hävennyt jos asiasta olisi keskusteltu kotona tai koulussa tai muissa aikuisia ihmisiä sisällään pitävissä "tukipiireissä": "isi on nyt vähän vanhempi ja siitä voi joku sanoa, mutta asialla on myös muita puolia ja ikään tuijottaminen on itse vain yksi, aika kapea näkökulma" (vrt. "Jutalla on nyt kaksi äitiä, mutta se ei tarkoita, että se olisi epänormaalia". No, muistan kavereiden nuorien, peräti akateemisten vanhempien sen sijaan naureskelleen vanhoille, ei-akateemisille vanhemmilleni... erittäin kypsää ja hyvä esimerkki omille lapsille.
Toki olin surulllinenkin vanhempieni korkeahkosta iästä ja lapsena pelkäsin heidän kuolevan pian. Toisaalta myös minuun oli iskostettu vastuun ottamista vanhenevista vanhemmista oman elämän "itsekkään" rakentamisen sijaan. Rakensin kyllä sitä ulkomaita asti 27-vuotiaaksi, jolloin äitini sairastui. Noin puolen vuoden sisään 28-vuotiaana oli edessä paluu kotimaahan vanhempien asioita hoitamaan ja vanhempien yritystä ja henkilökohtaista taloutta katastrofista pelastamaan vailla minkään sortin perehdytystä mihinkään. Kolme viikkoa paluun jälkeen isä sai aivoinfarktin ja halvaantui.
Jotain "itsekästä" järkeä päässä yhä kuitenkin oli kun pysyttelin tarpeeksi kaukana vanhempieni kotipaikasta vaikka samassa maassa olinkin. Kun et asunut samassa kunnassa, ei sinua tuolloin ainakaan voitu velvoittaa omaishoitajaksikaan. Mutta raskasta on ollut silti ja syvä masennuskin on oman elämän sivuunheitosta seurannut.
Isä kuoli neljä vuotta sitten ja äitikin on nyt ollut jo viisi vuotta hoivakodissa. Pitäisikö minun siis nyt 36-vuotiaana kun alan viimein päästä lähes kymmenen vuotta kestäneen keskivaikean ja ajoittain vaikeankin masennuksen yli olla tämän ikäkysymyksen perusteella olla perustamatta enää omaa perhettä? Että kaiken "pahan" jälkeen en edes saisi mahdollisuutta oman perheeseen, johonkin "hyvään"?!
Ei todellakaan. Päinvastoin uskon olevani "erinomainen" vanhempi kaiken kokemani perusteella ja uskon, että minulla on paljon annettavaa jos Luoja minulle vielä lapsia suo! Ja onneksi on olemassa adoptiokin; jos en sitten "omia" lapsia pääse elämässä tukemaan ja opastamaan niin on tässä maailmassa muitakin, joita voi heidän matkallaan tukea. Toisin sanoen omaa napaa pidemmälle miettiminen on todellakin mahdollista tässä lapsiasiassa.
- elinaikaennuste
äitini oli 18,isä 20 kun synnyin, itse olin 20 esikoisen saadessani.
nyt olen 32, isäni kuoli ollessani 18 ja äitini kun olin 19...tiiä sitten...
ei kannata suunnitella liikoja - e35
20-vuotiaana, 30-vuotiaana ja 40-vuotiaana äidiksi tulleet voivat takuulla olla yhtä hyviä tai huonoja äitejä. Ei se riipu iästä vaan ihmisestä itsestään. Et aiheuta lapsellesi suuria traumoja, jos saat hänet nelikymppisenä - nykyään nelikymppinen synnyttäjä ei todellakaan ole harvinaisuus, ja jos äidin "korkea ikä" aiheuttaisi lapselle jotain traumoja, tämä maa olisi jo täynnä traumatisoituneita lapsia! Ne vähän vanhempien äitien lapset, jotka tunnen, ovat erittäin tasapainoisia ja fiksuja, ja samoin tiedän muutaman tosi nuoren äidin, joiden lapsista näyttää kasvavan fiksuja kansalaisia. Älä tuijota numeroita!!
- Iltatähti67
Olin viikon vanha, kun äitini täytti 45v, isäni oli silloin 41v. Nyt olen itse pian 44v, enkä ole vielä saanut lapsia, kun ei ole vain tärpännyt, löytäisi nyt ensin edes kunnon miehen.. Tässä täytyy varmaan alkaa luopumaan ajatuksesta saada joskus lapsi, vaikka niin toivoisin..
Lapsuudesta muistan, että äitini ei ikinä ehtinyt tai jaksanut leikkiä kanssani, hän oli yrittäjä. Isän kanssa vietin enemmän aikaa, ei kuitenkaan leikkien, vaan esim. luonnossa kulkien. Olin myös paljon sisarusteni hoidossa, heistä nuorin minua 10v vanhempi. Tämä taas johtui isän levottomasta kulkijan luonteesta ja alkoholiongelmasta.
En ole kuitenkaan mielestäni heidän iästään kovinkaan paljon kärsinyt, mutta en myöskään hyötynyt. - VanhanLapsi
Heip.
Isäni oli 40 ja äitini 37 kun synnyin.
En ole koskaan kärsinyt mistään!! :D
Minulla myös useampi sisarus, pienillä ikäeroilla. - Anonyymi
Itse menetin toisen vanhemmista todella nuorina. Itse olen näin kolmekymppisenä toivonut monta kertaa, etten olisi koskaan edes syntynyt perheeseeni. Minulla ei koskaan ole ollut isovanhempia, vanhemmat ovat pitäneet sitä roolia. Olin kateellinen ikätovereiden nuorista vanhemmista, vaikken heille sitä suoraan koskaan myöntänytkään. Jo nuorena päätin, että "Mikäli itse haluan lapsia, ensimmäinen ennen 30-vuoden ikää ja sisarukset ennen 35-vuoden ikää". Vanhemmat jaksaa paljon paremmin nuorena olla lasten kanssa, kun vanhana. Tämä on minun kokemus ja vain yksi monista, mutta muilla varmasti erilaisia kokemuksia. Tehkää niin kuin parhaaksi näette, en minäkään ole katkera vanhemmilleni, tottakai heitä rakastan, mutta jos saisin valita toisin, valitsisin ja itse en aio tehdä lapsia vanhana.
- Anonyymi
Mun edesmenneet vanhemmat olivat vanhoja kun synnyin. Äiti 45-v ja isä oli 1800-luvun lopussa syntynyt . Itse olen jo kanssa yli 60-vuotias isoisä. Vanhin isoveljeni oli yli 40, kun synnyin (isän entisestä suhteesta) ja vanhin heidän yhteinen lapsi oli noin 25-v. Isäni kuoli vuonna 1966 ja äiti 2004
- Anonyymi
Ite oon 12v ja molemmat vanhemmat 38 (1985 syntyny) eli mun mielestä suht nuoria kun saivat mut 26v :) (mun siskon 24v) Eli kyllä, mun mielestä mun vanhemmat on semmosia kivan ikäsiä :) Mun kaikkien kavereiden vanhemmat on 40-50, elikkä ainaki siihen verrattuna mun vanhemmat on vähän nuorempia kun mun muiden kavereiden🙂 Ja kyllä, oon siis 011
- Anonyymi
Ja siis tiedän että tää ei liittyny vanhoihin vanhempiin, ja lisäks oon keskimmäinen lapsi, mulla on iso ja pikkusisko. eli en tiedä miksi kerroin, mut täs nyt jotain mun ajatuksia :)
- Anonyymi
Ei itselleni vaan ympäristölle,kun sodasta tulivat oli hoidettava kotiutuminen iäkkäiden hoito saattohoitoon,sitten puolison löytäminen uusi elämä rauha maassa sekä työllistyä toiselle paikkakunnalle täysin tuntemattomaan.36 äiti ja isä 43.Nykyisin koulutus on hetkistä kurssista kurssiin ja maailman tilanne stressaa koronoineen ja muine viruksineen pitäisi vielä kaiken päälle perhettäkin ajatella?
- Anonyymi
Olen 73-vuotias ukko ja mun molemmat vanhempani (isä 95v ja äiti 93v) elävät ja voivat hyvin. Äiti tosin muutti 5 vuotta sitten palvelutaloon asumaan. Isä asuu kotona missä minäkin kasvoin vauvasta aikuisikään saakka. Käyn siellä lähes joka toinen päivä. Vanhempani saivat minut ja kaksi vuotta vanhemman veljeni nuorina, mutta he ovat nyt vanhoja ja kysyttiin vanhoista vanhemmista, että siinä mielessä minulla on vanhat vanhemmat. Itsekin olen jo sen ikäinen mies että minulla on keski-ikäiset lapset ja melkein aikuiset lapsenlapset.
- Anonyymi
No siis oon vähän myöhässä mut jos joku vielä haluu neuvoo nii oon siis 11v ja mun vanhemmat on 64 ja 53 vuotiait ja oon ainoo lapsi mut ei siinä silleen mitään eroa oo tavalliseenkaan perheenseen mut esim mun vanhemmat on luultavasti jo kuollut kun saan mun lapset
- Anonyymi
Se on nouseva trendi harrastaa päivisin, kahvia?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010510341.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehille kysymys
Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse1424535- 932159
Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap152081Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi781935Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.
Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat1421552Haluaisin jo
Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos541532VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu1051402- 751326
- 1011317
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1201109