En ihan tajua yhtä asiaa. Pentti Linkola kannatti avoimesti ihmiskunnan harventamista jopa väkivalloin, jotta luonto pelastuisi. Hän oli erityisesti sitä mieltä että varsinkin kehitysmaissa ihmiset tulisi jättää oman onnensa nojaan ja jos siellä kuollaan nälkään, niin se on vain hyväksi ihmiskunnalle. Pentti Linkolasta on kirjoitettu kirjoja ja häntä on haastateltu lukuisia kertoja ja nyt hänelle ollaan pystyttämässä muistomerkiä. https://yle.fi/uutiset/3-11996637
Päivi Räsänen arvosteli kirkkoa, joka osallistui pride-marssiin ja sanoi mielipiteenään, että homous on poikkeavaa käytöstä ja avioliiton tulisi olla miehen ja naisen välinen. Miksi Päivi on nyt vihapuhuja ja Pentti ei?
Päivi Räsänen arvosteli kirkkoa, joka osallistui pride-marssiin ja sanoi mielipiteenään, että homous on poikkeavaa käytöstä ja avioliiton tulisi olla miehen ja naisen välinen. Miksi Päivi on nyt vihapuhuja ja Pentti ei?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ero on siinä, että Päivi on poliitikko ja nykyään poliitikon kuuluu jeesustella kaikkea normaalin järjen vastaista. Pentin ei kalastajan urallaan tarvinnut mielistellä pääkaupunkiseudun toimittajia.
Eipäs kukaan näistä kiihkeistä ihmisoikeuksien puolustajista tehnyt ikinä Pentistä tutkintapyyntöä poliisille, vaikka hän aivan avoimesti toi esiin näkemyksiään. Toisin kuin Päivistä.
Tiesivät että se on hyödytöntä. Ei se olisi Penttiä hetkauttanut. Kalastajan ura olisi jatkunut kuten ennenkin. Toimittajat olisivat saaneet yhtä tylyt lausunnot kuten ennenkin. Päivi taas joutui jeesustelemaan lehtien palstoilla.
Olen tehnyt lahjoituksen luonnon puolesta, tee sinäkin :
https://luonnonperintosaatio.fi/kampanjat/pentti-linkolan-muistometsa/
En ymmärrä tuollaista nihilistiä ja askeetikkoa.
Mun mielestä yhteiskunnat ja sivilisaatiot ovat kehittyneet, kun naiset vaativat mukavuuksia ja parempaa elintasoa. Miehet ehkä sopivat rämpimään jonnekin mutaan ja suolle. Naiset ovat herkempiä ja heikempiä sekä heillä on kuukautiset, siksi tarvitaan suurempi hygienian taso.
Tässä näkee, että vihreä aate äärimmillään on ihmisvihamielinen ja kannattaa ihmisten tappamista luonnon edestä. Sitä vain pidetään hyveellisenä ja siten sallittuna. Minä kuitenkin asetan ihmishenget eläinten ja luonnon edelle.
Miten tuo eroaa ihmisten tappamiseen pyrkivästä terrorismista? Äärivihreät voisivat periaatteessa tappaa ja terrorisoida ihmisiä ja heidän elämäänsä, koska katsovat luonnolla ja ilmastolla olevan suurempi arvo. Ja ihmiset nähdään vaaraksi näille. Pahimmillaan se olisi fasismia, jossa ihmiset on orjuutettu ilmastohyveiden noudattamiseksi.
Ero on kai siinä, että Päkä on kristillisdemokraatti ja Linkola ex-vihreä. Siksi Linkolan "vihapuhe" on sitä parempaa vihapuhetta.
Minusta kummatkin ovat oikeassa. Linkola ylikansoituksesta ja Räsänen homoilusta. Kyse ei ole samoista asioista, vertailu turhaa. Respektini kummallekin, ajoivat oikeaa asiaa.
Ei kyse ollut siitä kumpi on oikeassa, vaan että miksi heitä kohdeltiin eri tavalla julkisuudessa. Toinen sai rauhassa ilmaista hyvinkin kiistanalaisia mielipiteitä julkisesti ilman mitään ajojahtia ja toinen taas ei.
Laki on kaikille sama. Tuomiot vain vaihtelee.
Halla-ahokin sai tuomiot toden puhumisesta.
Viha on sallittua ja jopa toivottavaa, kunhan kohde on oikea.
Eikä kannattanut mitään "väkivalloin" vaan riittävillä voimatoimilla ja lain ja asetusten mukaan. EU:n tulee tehdä päätöksiä ja senjälkeen koota vapaehtosten armeija (säästää kuluja) joka menee lähiitään ja afrikkaan rätätää sarja rätätää sarja ja kun kukaan ei enää liiku niin se on sitten siinä Seuraavaksi kiina ja intia.
Mihinkään laittomuuksiin ja väkivaltaan ei pidä sortua vaikka tilanne kriittinen.