Olen hakenut työeläkelaitokselta kuntoutustukea (KELA on jo maksanut heille kuuluvan maksimi sairaspäiväraha-ajan).Olen erittäin sairas ja useat lääkärit ovat yrittäneet vakuutella työeläkelaitosta myöntämään kuntoutustukea kuntoutumisen ajalle.
Myös KELA on myöntänyt, että voidakseni jatkaa työelämässä, tarvitsen kuntotustoimenpiteitä ja he ovat suostuneet (Kiitos KELA!!) kustantamaan kolmen viikon kuntoutuksen, mutta pääsen kuntoutukseen vasta elokuussa - ennen sitä en todellakaan ole missään nimessä työkykyinen.
Mutta yllätys, yllätys, kuinkas ollakkaan!! Työeläkelaitoksen lääkärin mukaan olen täysin työkykyinen ja he ovat kieltäytyneet maksamasta kuntoutustukea...ystävällisesti (!!!) neuvoivat kääntymään ammattiliiton puoleen ja hakemaan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, eli rahat pois muilta, muttei työeläkelaitokselta..
Kertokaa viisaat, voinko tehdä asian puolesta enää mitään, sillä lääkärien mielestäkin työeläkelaitos väistelee vastuutaan..nyt kulutan aiheetta ansiosidonnaista päivärahaa, vaikka maksajana pitäisi olla työeläkelaitos! Jos asia menee eläkelautakuntaan, käsittely kestää ikuisuuden eli valituksista ei juuri ole apua (yksi valitus on jo tehty)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Enpä tiedä tuosta asiasta mitään. Kun olen ollut sairaslomalla, olen saanut palkan kolmelta kuukaudelta ja sen jälkeen on otettu jokin osa palkasta pois jos sairasloma on jatkunut pitempään. AINA olen joutunut palaamaan työhön vaikken olisi kunnossakaan kun sairaslomani on päättynyt.
Mikä on työeläkelaitos? En ole sellaisen instanssin kanssa ollut tekemisissä.
Hei, miten kauan sinulla kesti ennekuin sait vastauksen työeläkelaitokselta?
Minä laitoin hakemuksen viime kuussa mutta saan vielä tältä kuukaudelta kelalta sairaspäivärahan.
kannattako ensikuussa heti ruveta kyselemään , työkkärissä kävin jo varmuuden vuoksi.
On se niin väärin että joutuu liiton päiviä kuluttamaan vaikkei ole edes työkuntoinen.
Mitä sinä laitoit siihen valitukseen? Pyysitkö lisää lääkärinlausuntoja.
Minulla on lausunnot Ortonissa kirjoitettu.
Laita ihmeessä valitukset taas menemään , älä anna periksi.
Miten sitten kun liiton päivät on käytetty? kuka maksaa
tsemppiä , eläkä lannistu
Mulla kesti ensimmäinen käsittely noin pari kuukautta, jonka jälkeen tosiaan kylmänviileä päätös, että olen työkykyinen. On se vaan hyvä, kun siellä joku valkotakki ilmeisesti arpoo joka päivä, kuka on terve ja kuka on sairas- tosiasioilla ei ole minkäänlaista painoarvoa! Sitten ne ostelee kiinteistöjä sieltä sun täältä ja sijoittavat meidän työaikanamme maksamamme rahat yhtiön hyvinvointiin ja me sairaat jäämme täysin hunningolle. Tälläistä voi tapahtua vain hyvinvointi Suomessa! Luulisi, että asiaan puuttuisi jo ihmisoikeusjärjestöt ja eduskunta, mutta turha luulo..annetaan työeläkelaitosten vaan tehdä hyvää tulosta ja arpoa päivän voittajat ja häviäjät! Yritetään me "reppanat" sitten vaan rämpiä eteenpäin sossurahojen turvin.
Hei,olipa mukava huomata että on muitakin kohtalotovereita.Mulla tää prosessi on kestänyt monta vuotta!Eläkelaitokseni ei ole suostunut myöntämään kuntoutustukea vaikka olen työkyvytön monen eri asiantuntialääkärin mukaan.Tämä kysyy todella voimavaroja itseltäni ja koko perheeltä.Olen käyttänyt kaikki ansiosidonnaiset ym. vaikka olen ollut sairaslomalla ja kelakin on ihan ...laitos! En tiedä miten nousta tästä taas taistelemaan, olen ollut niin monta vuotta yksin tän paperisodan kanssa,onneksi nyt apunani on asiantuntemusta joka pitää mun puoliani.Kesä on tulossa ,mutta tuntuu että sekin on aivan sama kun mikään asia ei selviä. Voimia teillekin niitä me tarvitsemme näissä vastoinkäymisissä.
No ehkä minulla kävi sitten arpaonni kun sain tänään myöntävän päätöksen kuntoutustuesta.
mutta älkää antako periksi, paistaa se aurinko joskus risukasaankin.
Kävin varalta työkkärissä ja siellä virkailija ihmetteli että minun pitäisi olla oikeasti eläkkeellä noilla lääkärinlausunnoilla eikä hakeutua kuntoutustuelle, mutta kaikki aikanaan.
tsemppiä ja taistelkaa oikeuksienne puolesta