Mitä tarkoittaa äleppe skväppä deikum?

Anonyymi

Minulla on ollut hengellinen hätä jo jonkin aikaa. Kaupungissamme oli joku Jeesus-missio jonka kautta sain sitten kuulla paikallisen helluntaiseurakunnan jumalanpalveluksesta ja sain mennä tutustumaan sinne. Sana oli tosi kuuluvaa ja pätevää, mutta jotain jäi kaivelee. En nimittäin ymmärtänyt ihan kaikkea, jota kuulin.
Etenkin puheen loppupuolella oli paljon vieraita sanoja ja sanayhdistelmiä, jotka ampui yli hilsetason. En ehkä kristinuskon perusteista ole täysin perillä, joten ehkä siksikin kaikki sanat eivät auenneet mulle.
Pastori käytti paljon mm. äleppe skväppä deikum ja monia muita vastaavan kaltaisia lausauhduksia. Kirjoitin niitä ylös, mutta en ole aivan varma, onko kirjoitusasu oikea.

Näitä sain kirjattua ylös, mutta Pyhä Henki, joka minuun laitettiin tulemaan, ei ole ehkä kaikessa syvyydessä avannut näitä joten kysyn täältä asiaa tietäviltä.

Mitä tarkoittaa siis ”äleppe skväppä deikum”? Entä ”doloria njuuttaa”?
Ja tämä sana, jonka puhuja myös moneen lauseen perään liitti, eli ”sela”, tai kaikista tyypillisin kristillinen sana ”halleluja”. Kertokaa minulle, mitä nämä tarkoittavat, niin avautuisi Jumalan viisaudet vähän paremmin minullekin juuri uskoon tulleelle vielä kastamattomalle kristityn alulle….

59

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      varoitan helluntailaisuudesta.

      mahdollinen uudelleen kaste on: "toinen kaste, vieras henki"

      kokemuksesta.

      • Anonyymi

        Kundaliini käärme se budhahinduhallelujaa synagogalta se nyt vaan on jogaajien henki muslimeista nähty myös . Juutalaiset jehovat jahvet lankesi pois Jeesuksesta toisenlaiseen evankeliumiin . Se on vähän tantraa seksiä ja Jordanin itäpuolta arabiasta . Niinkuin tiedätte budhatemppelit shamaanit ja hakaristi on ihan hindujen budhan merkkejä. Budhat hindut gurujen kaatamaan nauraa hirveesti ja meditoi meillä voi kuvitella sitä profetoimiseksi mutta ne meditoi munkkien kaataessa . Riivaajat puhuu kaikissa uskonnoissa . Kaikissa on myös musiikkia . Tiibetin munkit joikaa . Siis se ei vaan ole Jeesuksen henki . Shamaanit on Budhia .

    • Anonyymi

      Helluntailaiset kantaa vierasta tulta alttarille.
      Vieras henki yrittää tulla ihmiseen
      Ihmisen äänielimet on kuitenkin niin hieno ja monimutkainen systeemi, että vieras henki ei saa sieltä kuin pelkkää "kohinaa" epämääräisiä tavuja ja sanan pätkiä, karjahduksia tai jopa eläinten ääniä.
      Varo hurmahenkisiä ja harhaoppisia uskonlahkoja (heresiaa).

      • Anonyymi

        Budhan hengestä on vaikea päästä eroon sitten . Mutta pitää pysyä tyynesti uskossa ristiin .

    • Anonyymi

      "Äleppe skväppä deikum"? Kuulostaa huonolta latinalta.
      Google kääntäjällä päättelen: "Hän aikoi heittää skväppää / läppää".

      • Anonyymi

        On lähellä somalinkieltä, mutta kuitenkaan ei merkitse mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On lähellä somalinkieltä, mutta kuitenkaan ei merkitse mitään.

        Kielilläpuhuminen
        Siirry navigaatioon

        Kielilläpuhuminen tarkoittaa uskonnollista ilmiötä, jossa henkilö esittää hurmostilassa yleensä käsittämättömistä tavuista muodostuvaa puhetta.

        Kielilläpuhumista esiintyy pääosin karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa. Glossolaliaksi luonnehdittua kielilläpuhumista ilmenee myös Haitin voodookulteissa ja šamanismissa sekä hindulaisuudessa. Näiden kulttien piirissä uskotaan, että alttiutta kielilläpuhumiseen voidaan edistää hallusinogeeneillä, esimerkiksi syömällä psilosybiinisieniä.lähde.

        Eikös se lahkolainen huumediileri tuomittu syksyllä 5. vankeuteen.

      • Anonyymi

        Arabiaa ja hindua .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On lähellä somalinkieltä, mutta kuitenkaan ei merkitse mitään.

        Egyptiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kielilläpuhuminen
        Siirry navigaatioon

        Kielilläpuhuminen tarkoittaa uskonnollista ilmiötä, jossa henkilö esittää hurmostilassa yleensä käsittämättömistä tavuista muodostuvaa puhetta.

        Kielilläpuhumista esiintyy pääosin karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa. Glossolaliaksi luonnehdittua kielilläpuhumista ilmenee myös Haitin voodookulteissa ja šamanismissa sekä hindulaisuudessa. Näiden kulttien piirissä uskotaan, että alttiutta kielilläpuhumiseen voidaan edistää hallusinogeeneillä, esimerkiksi syömällä psilosybiinisieniä.lähde.

        Eikös se lahkolainen huumediileri tuomittu syksyllä 5. vankeuteen.

        Kyllä narkomaanit myös budhat puhuu riivaajat puhuu budhamunkit puhuu .....wiccanoidat puhuu ja woodoo . Hävitä kaikki woodoonuket esineet palauta sinne mistä tuli . Jotkut huumeet haisee valkosipulilla .

    • Anonyymi

      Ps. 140:3

      (140:4) He hiovat kielensä niinkuin käärmeet, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla. Sela.

      • Anonyymi

        Toi selah on saatana oli ylistyksen johtaja . Laulun musiikin loppuosa . Piste. Loppusointu. Se on psalmeissa ja kuten tiedätte saatana osaa Jeesusta kiusatessa veti psalmia .

    • Anonyymi

      Ps. 73:9

      Heidän suunsa tavoittelee taivasta, ja heidän kielensä kulkee pitkin maata.

    • Anonyymi

      Ps. 12:6

      (12:7) Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.

      • Anonyymi

        Amerikasta tulleet lahkot:

        "Sitä katsellessani tuli lännestä vuohipukki koko maan yli, tuskin maanpintaa koskettaen, ja sillä oli otsassaan mahtava sarvi"

        (pentecostalismin harhaoppi)

        harhaopit,
        - gnostilaisuus
        -areioloisuus
        -nesteriolaisuus
        -monofysitismi
        -monotelitismi
        -montonismi
        -pelagiolaisuus

        (gnostilaisuus sai alkunsa juutailaisuudesta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Gnostilaisuudesta on maalattu ruma kuva, koska sen ovat määritelleet gnostilaisten vihaajat.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Gnostilaisuudesta on maalattu ruma kuva, koska sen ovat määritelleet gnostilaisten vihaajat.

        Ahaa. Ashera on siis gnostilaisuuden kannattaja.
        Vapaamuurari, teosofi, new ageläinen, hellari!

        No, tuli tämäkin kerralla selväksi.

    • Anonyymi

      Kielilläpuhujien käsittämättömistä tavuista koostuvaa puhe on tyypillisesti epämääräistä tavujen uudelleenjärjestämistä puhujan äidinkielestä. Eri maista kotoisin olevien kielilläpuhujien näytteitä analysoitaessa on huomattu niiden kaikkien poikkeavan selvästi toisistaan. Kielitieteilijöiden mukaan käsittämättömällä puheella ei ole mitään yhteyttä mihinkään ihmisten käyttämiin kieliin ja niiden rakenteeseen, eli se on niin sanottua siansaksaa. Myöskään uskonnollisen kokemuksen aiheuttama kielilläpuhuminen ei poikkea tyyliltään kielilläpuhumisesta, johon uskonnot eivät liity. Kielilläpuhuminen ei rajoitu mihinkään tiettyyn uskontoon, vaan se on ihmisten keskuudessa tapahtuva luonnollinen ilmiö.[11]

      • Anonyymi

        Riivaajat puhuu kielillä ja hakee viinaa Venäjältä . Älkää USKOKO näitä noitia .

    • Anonyymi

      Ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen kielilläpuhumisesta suoritti psykiatri Emil Kraepelin tutkiessaan skitsofreniapotilaiden kielellistä käyttäytymistä. Vuonna 1927 G.B. Cutten julkaisi kirjan Speaking with tongues; historically and psychologically considered, joka oli vuosia arvostettu lääketieteellinen teos. Kuten Kraepelin hän yhdisti kielilläpuhumisen skitsofreniaan. Vuonna 1972 John Kildahl tarkasteli ilmiötä eri näkökulmasta kirjassaan The Psychology of Speaking in Tongues. Hänen mukaansa kielilläpuhuminen ei ollut skitsofreniaan liittyvä oire, ja kielilläpuhujat kärsivät vähemmän stressistä. Hän kuitenkin havaitsi kielilläpuhujien taipumuksen tarvita auktoriteettihahmoja elämässään sekä heidän kärsineen monista kriiseistä.

    • Anonyymi

      Glossolaliaa esiintyy kaikissa maailman kolkissa. Se on hyvin yleistä pakanauskonnoissa ympäri maailman. Niihin kuuluvat Sudanin shamaanit, shango-kultti Länsi-Afrikan rannikolla, zor-kultti Etiopiassa, voodoo-kultti Haitissa sekä Etelä-Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen uskonnot. Pyhien miesten harjoittama mystinen siansaksan mongertaminen tai mutiseminen on muinainen tapa.

      Periaatteessa on kahdenlaista glossolaliaa. Ensimmäinen niistä on kielen kaltaisten äänien puhuminen ja mutiseminen. Lähes kuka tahansa pystyy tähän; jopa lapset ennen puhumaan oppimistaan osaavat jäljitellä oikeaa kieltä, joskin ilman ymmärrystä. Tässä ei ole mitään erikoista. Toinen glossolaliaan littyvä näkökulma on transsi tai hurmio. Tässäkään ei ole mitään ainutlaatuista, vaikka sen tarkoituksellinen tuottaminen on vaikeampaa kuin pelkän kieleltä kuulostavan ääntelyn tuottaminen.

      Ylivainio oleili pitkään Australian matkallaan ab-originaalien opissa juuri ennen kaatovoimien saamista.

    • Anonyymi

      Raamatussa kielletään puhumasta kielillä seurakunnan kuullen, jos paikalla ei ole sellaista ihmistä, jokaa osaa tulkita kieliä. Helluntaiseurakunnissa puhutaan kielillä ilman tulkintaa, joten se rikkoo Jumalan käskyä vastaan ja siten ei ole Jumalasta. Saarnaaja ei siis saa puhua kielillä, jos hän ei sitä kukene selittämään tai joku muu ei sitä kykene selittämään. Muuten tulee puhua kielillä vain yksikseen.

      1 Kor 14:
      27 Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta.
      28 Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle.

      • Anonyymi

        Korintossa Paavali sai Saatanan enkelin. Eng.James King versio sanoo suoraan, että Paavalin uusi henkiopas oli nimeltään "The Messenger of Sathan" -niminen demoniruhtinas, joka "mesetti" kovasti päämiehensä Saatanan kanssa.

        Paavali tunnusti Roomalaisille valehtelevansa aina tarpeen mukaan. Paavalin puheiden varaan ei kannata autuuttaan perustaa. Raamattua kannattaa lukea muualtakin kuin Korinton seurakunnan tapahtumista. Korintto oli satamakaupunki, jossa seurakuntalaiset käyttivät huumeita ja päihteitä ja hallusinogeenejä.

        Room. 3:7

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan? (Paavali)

        Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

        Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä.

        Jeesus ei puhunut sekavilla hurmoskielillä yhtään mitään, eikä kehottanut ketään niin tekemään.
        Jeesus oli uskonnoltaa juutalainen, eräänlainen tapauskovainen ja luki Jumalan lakia.
        Jeesus on luotettavin esikuva uskoasioissa.

        Luuk. 4:16 Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.

        Kovin hyvin tunnet saatanan enkelin. Olette siis tuttavia.

      • Anonyymi

        Poppamiehet naiset myös etiäiset Lapin noidat puhuu monilla kielillä loitsuja . Budhat kyllä joikaa . Ulvoo. Sudet ulvoo . Toronto herätyksessä ulvotaan .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korintossa Paavali sai Saatanan enkelin. Eng.James King versio sanoo suoraan, että Paavalin uusi henkiopas oli nimeltään "The Messenger of Sathan" -niminen demoniruhtinas, joka "mesetti" kovasti päämiehensä Saatanan kanssa.

        Paavali tunnusti Roomalaisille valehtelevansa aina tarpeen mukaan. Paavalin puheiden varaan ei kannata autuuttaan perustaa. Raamattua kannattaa lukea muualtakin kuin Korinton seurakunnan tapahtumista. Korintto oli satamakaupunki, jossa seurakuntalaiset käyttivät huumeita ja päihteitä ja hallusinogeenejä.

        Room. 3:7

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan? (Paavali)

        Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

        Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä.

        Jeesus ei puhunut sekavilla hurmoskielillä yhtään mitään, eikä kehottanut ketään niin tekemään.
        Jeesus oli uskonnoltaa juutalainen, eräänlainen tapauskovainen ja luki Jumalan lakia.
        Jeesus on luotettavin esikuva uskoasioissa.

        Luuk. 4:16 Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.

        Satanismi kabbalisti itse 🔯🔯🔯🔯🔱🔱🔱🐏🐂🤡

    • Anonyymi

      Melko helppo kääntää.
      LP levyt pois heitä , luovu purkitetusta musiikista.
      Dollareita liikaa kuluu niihin.
      Tue mieluummin suoranaisesti seurakuntaa tai säästä itsellesi?

      Ei pidä ostaa kalliita ja hyödyttömiä tuotteita vaan käyttää pääoma paremmin. Opettele itse laulamaan tai soittamaan.

    • Anonyymi

      Jeesuksen kuoltua Jumala poistui temppelistä ja tilalle temppeliin meni Saatana uudeksi temppeliherraksi ja julisti itsensä Jumalaksi.

      Saulus Tarsolainen ei sitä käsittänyt, vaan ajoi päänsä kaljuksi ja meni temppeliin Saatanan eteen kumartaen häntä ja luki nasiirilupauksensa suoraan Saatanalle.

    • Anonyymi

      Riivaajatkin uskovat, mutta niiltä puuttuu fyysinen ruumis, siksi ne etsivät kiihkeästi ihmistä, johon voivat asettua asumaan. Jumalan henki ja saatanan enkeli ei ole ihmisessä yhtä aikaa.
      Molemmille Sauleille kävi samalla tavalla: Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
      James King
      And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, The messenger of Sathan to buffet me, lest I should be exalted above measure.

      • Anonyymi

        Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'.

    • Anonyymi

      Helluntailaisuudessa vanhurskauden käsite noudattaa suurimmalta osin luterilaista protestanttista näkemystä. Helluntailaisuus kuitenkin korostaa yliaistillisten kokemusten merkitystä sen varmistukseksi, että on saanut vanhurskauden Jumalalta. Opin mukaan kielillä puhumisen lahja antaa pelastusvarmuuden, koska helluntailaisuudessa sitä pidetään sinettinä vanhurskaudesta.[46]

      "Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen." (2. Kor. 1:21,22)

      Muut kristilliset suuntaukset ovat esittäneet kritiikkiä kielillä puhumisen tuomasta pelastusvarmuudesta sillä argumentilla, että Jeesuksen sanojen mukaan ei kaikki hänen nimessään ihmeitä tehneet pelastu, jos he ovat eläneet laittomuudessa. Jeesus myös kertoi väärien profeettojen kykenevän tekemään yliluonnollisia ihmeitä.[47] Jeesuksen sanojen mukaan vanhurskaus tulee Jumalan tahdon tekemisestä.[48]

      "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt. 7:21-23)

      "Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut." (Joh. 12:50)

      Alaviitteet:

      46) 2. Kor. 1:21,22
      47) Matt. 24:24, 2. Kor. 11:3,4
      48) Matt. 7:21-23, Matt. 24:24, 5. Moos. 13:1-6, 2. Kor. 11:4

    • Anonyymi

      Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon.

    • Anonyymi

      täällä on taas muutama tuulimyllyn lämmjittäjä paikalla ja jutut sen mukaisia.

    • Anonyymi

      Yksi nainen sai hellareista tantra seksin harrastaa seksiä Jeesuksen kanssa ....Satanismi . Oli ennen wicca. Intiassa.

    • Anonyymi

      Kielilläpuhujalahkot ei ole kristittyjä. Pysy kaukana heistä, jos et halua ahdistusta ja tuskaa elämääsi.

      • Anonyymi

        Eli tarkoitat Paavalia, hän puhui kielillä enempi kuin kukaan niinkö?

    • Älä täältä kysy!
      Kysy Herralta itseltään. Sinulla on suora yhteys Jeesukseen.

      • Anonyymi

        Jumala ei saatanallisiin herjauksiin vastaa yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei saatanallisiin herjauksiin vastaa yhtään mitään.

        Meinaatko, että helluntalainen kielilläpuhuminen olisi saatanallista herjausta? Kyllä kielillä puhuvat aidosti uskovat, tai yrittävät uskotella olevansa Jeesuksen asialla.

    • Anonyymi

      "äleppe skväppä deikum" kertoo vain puhujan olevan melko vahvassa hurmostilassa..

    • Anonyymi

      Hanki jostain kielten selittämisellä varustettu henkilö. Tosin sen henkilön pitää itse kuulla se puhe eikä se sittenkään avaudu jos sitä ei ole tarkoitettu avattavaksi.

      Varo sellaisia seurakunti, joissa armolahjat eivät toimi vaan joissa pilkataan Pyhän Hengen työtä.

      • Anonyymi

        Lahkolaisten hillumisella, jota he kutsuvat "armolahkoiksi" ei ole kenellekään yhtään mitään hyötyä, päinvastoin, kylvävät valheellisilla ennustuksillaan turhia pelkoja ja mielisairautta seurakuntalaisiin. Eivätkä käsitä edes, mistä lähteestä sellaiset valheelliset unet ja ennustelut tulevat. Eikä se ole mitään tervettä Jumalanpalvelusta, pikemminkin päinvastoin.

        Raamatun mukaan oikea järjellinen Jumalanpalvelus ei ole mitään hihhulointia ja kaatuilua villitsevien henkien voimasta.

        Mitään sellaista kutsumista ei ole muualla kuin panettelijan korvien takana.

        miksi te puhutte pascaa niin paljon en ymmärrä, Jumalan Henkikö se kehottaa siihen vai kuka?

    • Anonyymi

      Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

    • Anonyymi

      Itse olen kans kuullut paikallisessa helluntaiseurakunnassa erikoisia sanoja. Paikallisen seurakunnan pastori käyttää aika paljon akveidun memoriaa puheessaan, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Kysyin tältä pastorilta, että mitä se tarkoittaa, niin hän sanoi, että hänellä on kielillä puhumisen armolahja ja tämä on käännetty toisen uskonveljen suulla tarkoittamaan Jumalan suurta kunniaa kaikkeudessa. Kun sitten kysyin eräältä toisen seurakunnan jäseneltä, jolla myös oli ns. tulkitsemisen lahja, hän piti sanaa joko pilkkana häntä kohtaan, tai että tämä sana täytyy tulla Pyhän Hengen kautta ihmisen suusta ulos, jotta hän osaisi sen tulkita. Siihen hän lisäsi, että eri henkilöt puhuvat erilaisia kieliä jotka vain Pyhällä Hengellä täytetyt armolahjan saaneet ihmiset osaavat tulkita….
      Olisiko tämä kielillä puhuminen kuitenkin vain ihan pelkkää siansaksaa ja tulkinta taas jossain hurmostilassa väännettyä, tai sitten ihan täyttä feikkaamista.

      • Anonyymi

        Todennäköisesti sekä kielillä puhuminen, että niiden tulkinta tehdään jossain hurmostilassa, jossa ihminen on tietynlaisessa psykoosissa. Toisinaan kielillä puhuminen ja niiden tulkinta voi olla myös puhtaasti teeskenneltyä. Aina kun ei onnistuta pääsemään aidosti psykoosiin. Helluntalaispiireissä on vaarallista juuri se, että näitä psykoositiloja ihan vartavasten tavoitellaan, jotta tunnettaisiin itsensä uskovaisiksi. Jos niihin ei pääse, niin sitten on pakko teeskennellä, jotta näyttäisi riittävän uskovaiselta. Luterilaiselle uskolle hurmokset ja transsitilat ovat täysin vieraita ja niistä jopa varotellaan. On vaarallista leikkiä ihmisen mielenterveydellä.

        lyhyesti miksi puhut tuollaista soopaa jossa ei ole mitään totuutta !

        onko se kenen henki joka käskee kirjoittamaan?

        Jumalanko Pyhä Henki... ei taida olla,.

        mitäs muita henkiä voisi olla, no jokainen miettiköön itse.

      • Anonyymi

        Miksi et tutki Raamatusta mitä siellä aiheesta opetetaan !

        kirkon pöntöstä ei taida tulla opetusta aiheesta vai mitä se varottaminen tarkoittaa?

        sitäkö että ei kannata Raamattua uskoa vai miten?

    • Anonyymi

      Paavali sanoo puhuvansa kielillä enempi kuin kukaan toinen..!

      mitäs t esiihen sanotte ja mitä kirkkonne siitä sanoo, kertokaa!

    • Anonyymi

      Meidän seurakuntapastori käytti runsaasti oloihe hoilo toittoa ja elevuuaa. Aina, kun hän alkoi kielillä puhumaan, niin joka kerta tuli vähintään useita kertoja oloihe hoilo toitto ja elevuu. Mun viihteenä oli laskea näitä sanoja sieltä solkkumuusin seasta… Silloin olin vielä uskossa mutta tuo kielillä sopertelu tuntui silloinkin ihan hullulta!

    • Anonyymi

      Paavali oli saanut hyvän yliopistotasoisen koulutuksen ja osasi puhua monia eri kieliä.

      1. Kor. 14:10

      Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä.

      • Anonyymi

        Sekavat hurmoskielet ovat merkki hypnoosin aiheuttaman tajunnan tilan alenemasta.

        Silloin sielunvihollinen on nopea kuin kärppä toimissaan kun ihmisen tajunnan tila laskee lattian tasolle. Siellä lattialla se lyö oman pedonmerkkinsä lahkolaisen otsaan ja käsivarteen.

        Oikea Pyhä Henki on terveen harkinnan henki. Jos harkintakyky hurmoksen vuoksi on mennyt niin kyllä silloin kaikki muukin on mennyt pois.

    • Anonyymi

      Saatana on hyvin kielitaitoinen ja musikaalinen ja laulutaitoinen eksyttäjä. Tekeytyy valkeuden enkeliksi ja käyttää nimeä Jeesus.
      On entinen taivaan ylienkeli, joka osaa kaikkia maailman kieliä ja enkelien kieliä sujuvasta. Oli taivaassa ylistyskuoron johtaja ja käynnistelee samanlaisia ylistyskuoroja nytkin, mutta hieman eri tarkoituksessa.

      • Anonyymi

        Hyvinpä tunnet isäntäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvinpä tunnet isäntäsi.

        Niinpä. Rukoilkaamme suurta Saatanaa xD

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      377
      40059
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      115
      8502
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5960
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      4538
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3845
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      52
      3572
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      74
      3131
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      32
      2828
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2428
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      19
      2252
    Aihe