Sipilän maahanmuuttosuunnitelma 2015 toimi toivotusti

Vuonna 2015 Sipilän ja Orpon johdolla tehtiin tietoinen valinta kehitysmaalaisten houkuttelusta Suomeen. Tässä kaksi todistetta:

1. Sipilä julkaisi mainoksen, jossa hän lupasi kehitysmaalaisille kotinsa. Tämä tietoisesti julkaistu houkuttelumainos saavutti sekä eurooppalaiset että lähi-itäläiset maat ja sai toivotusti muuttoliikettä suuntautumaan Suomea kohti.

2. rajat pidettiin auki mm. sillä verukkeella, että se oli lain mukaan pakollista. Sipilä sanoi vakavalla naamalla tv-lähetyksessä, ettei rajoja voitu sulkea, mutta lainoppineet kuitenkin totesivat, ettei sille ollut laillisia esteitä. Tästä sekä Sipilä että Orpo olivat varsin tietoisia. Sipilä toimi itselleen tyypillisellä tavalla: valehteli.

Sipiläisten muita tänäkin päivänä käytettäviä valheita ovat mm. turvapaikanhakijoiden harhaanjohtava nimitys "maahanmuuttajiksi", sekä massamuuttoliikkeen nimittämistä "työperäiseksi maahanmuutoksi".

Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikalla ei ollut mitään painoarvoa Sipilän johtamassa hallituksessa. Sitten tapahtui itsestäänselvä asia, eli Soini menetti luottamuksensa, jonka Sipilä ja Orpo haistoivat hyvissä ajoin, jonka vuoksi he loivat ennakkosuunnitelman hajottaa PS:n eduskuntaryhmä, mikäli Halla-aho voittaa pj-vaalit. Tällä suunnitelmalla varmistettiin se, ettei KeKo:n toimintaan tule ongelmia. Jos Halla-aho olisi noussut Soinin paikalle, se olisi pahimmillaan voinut johtaa hallituksen hajoamiseen. Sipilän ja Orpon painostamana Soini ryhtyi värväämään kapinapersuja puolueen sisältä ja lopulta syntyikin Sininen Tuhnu. Sipilä ja Orpo olivat tyytyväisiä. Tosin suorassa lähetyksessä nähtiin nolo tilanne: kun presidentti Niinistöltä kysyttiin, tiesikö hän ennakkosuunnitelmasta, jonka Sipilä oli juuri kiistänyt, presidentti ei tietenkään asemansa vuoksi voinut liittyä valehtelijoihin, vaan kakistellen parilla sanalla paljasti totuuden.

Olemme tässä vuosien aikana tähän päivään asti saaneet lukuisia esimerkkejä surkeasta politiikasta, mokailusta, valehtelusta, ylimielisyydestä, kansan harhaanjohtamisesta jne., eikä tällaista voi hyväksyä demokraattisessa sivistysvaltiossa. Jos haluat muutosta tähän, äänestä ek-vaaleissa muutoksen.

- Vasemmistolaisille ja kepulaisille on olemassa vaihtoehto, parempi sellainen -
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

rakkaus islamiin

Äänestä

Sipilän-hallituksen maahanmuutto-ohjelman kirjoitti persut, ennen hajoamista. Fakta.

Äänestä
  • Niin oli taas vale, sipipääministeri kutsui mediassa jonka näki koko maaliman kaikki elintasopakolaiset Suomeen, miksi ei marina lähetä niitä kotiinsa, seliseliseli.....vihavasu.
    https://yle.fi/uutiset/3-8282743

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin oli taas vale, sipipääministeri kutsui mediassa jonka näki koko maaliman kaikki elintasopakolaiset Suomeen, miksi ei marina lähetä niitä kotiinsa, seliseliseli.....vihavasu.
    https://yle.fi/uutiset/3-8282743

    35000:sta on vain 3000 jäljellä, suurimmalla osalla karkotusen/jäämisoikeuden käsittely kesken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    35000:sta on vain 3000 jäljellä, suurimmalla osalla karkotusen/jäämisoikeuden käsittely kesken.

    Niin niin onkin, on muuten jo viides jatkokäsittely käsittelyn käsittely, ensin vaihtavat uskonnon sitten muuttuvat homoksi ja vihervasut kyllä keksii jatkon jatkoa..... lopuksi niitä ei voi palauttaa kun ovat syylistyneet rikokseen niinpäniiiiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin oli taas vale, sipipääministeri kutsui mediassa jonka näki koko maaliman kaikki elintasopakolaiset Suomeen, miksi ei marina lähetä niitä kotiinsa, seliseliseli.....vihavasu.
    https://yle.fi/uutiset/3-8282743

    Ja pupujussi hyväksyi kaiken, mukaanluettuna "taksiuudistuksen", ja vituiks meni sekin

    Äänestä

Taisi se maahanmuuton kirjoittaja olla vieläpä Pakkasniitty...

Äänestä

lesta sipilä myi konkurssifirmansa hyvään hintaa valtionyhtiölle 😠

Äänestä
  • eli suomeksi veronmaksajille .

    Äänestä

  • Rahat veroparatiisiin piiloon ja loput vakuutuskuoriin jemmaan.

    Äänestä

Persut ne jaksaa valehdella. Se Sipilän hallituksen maahanmuutto-ohjelma oli Halla-ahon kirjoittama. Lisäksi persuilla viisi ministeriä hallituksessa. Turha muita syyttää. Kiitos persut 2015/35000. Suurin saavutuksenne.

Äänestä
  • Sitä nyt vaan ei silloin noudatettu, kuinka helvetin vaikeata sinulla on sellainen moneen kertaan sinulle kerrottu asia oikein sisäistää, tajuta!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä nyt vaan ei silloin noudatettu, kuinka helvetin vaikeata sinulla on sellainen moneen kertaan sinulle kerrottu asia oikein sisäistää, tajuta!

    Lakeja noudatetaan aina. Persulle se on tietysti täysin käsittämätön ajatus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lakeja noudatetaan aina. Persulle se on tietysti täysin käsittämätön ajatus.

    Eu liittyminen oli myös perustuslain vastainen, ei noudatettu lakia, muutettiin sanamuotoa ja runnottiin läpi, miksi ei yhtä aktiivisti niitä kielteisen päätöksen saaneita takaisin laiteta, ovat sdp hallituksen suojeluksessa lopun elämänsä, ei muutosta tulossa lisää haetaan isis-musutaistelijoita, terroristit-tappajat.

    Eu-jäsenyys oli kansanäänestyksen tulos. Siinä ei ole mitään perustuslain vastaista.

    Äänestä

sopimus

Äänestä

Persut yrittävät epätoivoisesti kaataa kusta kengistään historiaa väärentämällä. Nykypersut olivat yksimielisesti maahanpäästöpäätösten takana.
Persujen hajoaminen ei myöskään ollut Sipilän ja Orpon suunnittelema, vaan ihan omatekoinen prosessi.

Äänestä
  • Pitäisikö sinun kanssasi, näiden aivottomien toistejesi kanssa jonkinlaista järjellistä, fiksua asiakeskustelua taas kerran. Vaikka jumalauta tuo asia on vatvottu, syineen seurauksineen niin moneen kertaan, että luulisi jopa noinkin tyhmää tyyppiä, alkavan jo hävettää tuo valheellinen toistelu. Ei kannata huudella tyhmyyttää palstalla vuosia vuosien perään, se on todellakin tiedossa, että olet täysiverinen typerys.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisikö sinun kanssasi, näiden aivottomien toistejesi kanssa jonkinlaista järjellistä, fiksua asiakeskustelua taas kerran. Vaikka jumalauta tuo asia on vatvottu, syineen seurauksineen niin moneen kertaan, että luulisi jopa noinkin tyhmää tyyppiä, alkavan jo hävettää tuo valheellinen toistelu. Ei kannata huudella tyhmyyttää palstalla vuosia vuosien perään, se on todellakin tiedossa, että olet täysiverinen typerys.

    Tuossa onkin tiivistettynä koko palstan anti. Palstahäirikön vanhat toistot ja nostot. niitä hänelle pitäisi kerta toisensa jälkeen selittää ja selittää, eikä ymmärrä siltikään. Kaikki kunnia niille vammaisille, jotka pyrkivät itseään kehittämää ja pärjäämään kohtalaisesti.
    Siksi ihmetyttääkin, miksi helvetissä tälläinen vammainen on jumittunut tälle palstalle vuosiksi.

    2Äänestä

PS 2015/35 000.
Tämän kansa muistaaa. Se oli sitä Halla-ahon laatimaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Persut yrittää idän oppeja eli historian uudelleen kirjoittamista. Se ei kuitenkaan onnistu.

Äänestä
  • Näin juuri! Tehty ei puhumalla muuksi muutu.

    Äänestä

jakoon joka palstalle

Äänestä

Kyllä persujen on vaikea tunnustaa maahantulo-ohjelma oli persujen laatima he katsoivat silmät pyöreinä kun pakolaisia vyöryi joka rintamalta maahamme Niikko ja kumppanit kantoivat maahantulijoiden laukkuja hotelliin ja se loppui onneksi siihen kun uusi Marinin hallitus aloitti .

Äänestä
  • Maahanmuutto on persupuoluelle elinehto, joten sitä pyritään tietysti edistämään kaikin tavoin.

    Äänestä

2. rajat pidettiin auki mm. sillä verukkeella, että se oli lain mukaan pakollista. Sipilä sanoi vakavalla naamalla tv-lähetyksessä, ettei rajoja voitu sulkea, mutta lainoppineet kuitenkin totesivat, ettei sille ollut laillisia esteitä. Tästä sekä Sipilä että Orpo olivat varsin tietoisia. Sipilä toimi itselleen tyypillisellä tavalla: valehteli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vuonna 2015 Sipilän ja Orpon johdolla tehtiin tietoinen valinta kehitysmaalaisten houkuttelusta Suomeen. Tässä kaksi todistetta:

1. Sipilä julkaisi mainoksen, jossa hän lupasi kehitysmaalaisille kotinsa. Tämä tietoisesti julkaistu houkuttelumainos saavutti sekä eurooppalaiset että lähi-itäläiset maat ja sai toivotusti muuttoliikettä suuntautumaan Suomea kohti.

2. rajat pidettiin auki mm. sillä verukkeella, että se oli lain mukaan pakollista. Sipilä sanoi vakavalla naamalla tv-lähetyksessä, ettei rajoja voitu sulkea, mutta lainoppineet kuitenkin totesivat, ettei sille ollut laillisia esteitä. Tästä sekä Sipilä että Orpo olivat varsin tietoisia. Sipilä toimi itselleen tyypillisellä tavalla: valehteli.

Sipiläisten muita tänäkin päivänä käytettäviä valheita ovat mm. turvapaikanhakijoiden harhaanjohtava nimitys "maahanmuuttajiksi", sekä massamuuttoliikkeen nimittämistä "työperäiseksi maahanmuutoksi".

Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikalla ei ollut mitään painoarvoa Sipilän johtamassa hallituksessa. Sitten tapahtui itsestäänselvä asia, eli Soini menetti luottamuksensa, jonka Sipilä ja Orpo haistoivat hyvissä ajoin, jonka vuoksi he loivat ennakkosuunnitelman hajottaa PS:n eduskuntaryhmä, mikäli Halla-aho voittaa pj-vaalit. Tällä suunnitelmalla varmistettiin se, ettei KeKo:n toimintaan tule ongelmia. Jos Halla-aho olisi noussut Soinin paikalle, se olisi pahimmillaan voinut johtaa hallituksen hajoamiseen. Sipilän ja Orpon painostamana Soini ryhtyi värväämään kapinapersuja puolueen sisältä ja lopulta syntyikin Sininen Tuhnu. Sipilä ja Orpo olivat tyytyväisiä. Tosin suorassa lähetyksessä nähtiin nolo tilanne: kun presidentti Niinistöltä kysyttiin, tiesikö hän ennakkosuunnitelmasta, jonka Sipilä oli juuri kiistänyt, presidentti ei tietenkään asemansa vuoksi voinut liittyä valehtelijoihin, vaan kakistellen parilla sanalla paljasti totuuden.

Olemme tässä vuosien aikana tähän päivään asti saaneet lukuisia esimerkkejä surkeasta politiikasta, mokailusta, valehtelusta, ylimielisyydestä, kansan harhaanjohtamisesta jne., eikä tällaista voi hyväksyä demokraattisessa sivistysvaltiossa. Jos haluat muutosta tähän, äänestä ek-vaaleissa muutoksen.

- Vasemmistolaisille ja kepulaisille on olemassa vaihtoehto, parempi sellainen -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu