Minihameaika

Elettiin ensimmäistä minihameaikaa 1960-luvulla. Silloin lavatanssit olivat vielä nuorisoharrastus. Aivan yleinen ikä oli 15. Nykyisinhän ne ovat vanhemman väen muistelotilaisuuksia ja kävijämääräkin vain 10. osa.

60-luvulla ei annettu koulussa seksivalistusta ja vanhemmatkin vaikenivat yleensä kuin muuli. Ikätoverien keskuudessa levisi harhaisia luuloja. Oikea tieto oli harvinaista. Moni tulkitsi asiat aivan väärin.

Samaan aikaan, kun minihamemuoti tuli, tuli muotiin myös pöksyttömyys tansseissa. Koska tietoa oli vähän, eikä nuorisolla voinut olla omaa kokemusta entisestä, joillakin syntyi täysin vääriä tulkintoja.

Ajattelivat, että tansseihin tultiin juuri sitä varten, että tanssikumppani hyväilee paljaita sukupuolielimiä ja minihame on juuri siksi, että se helpottaa hyväilyä. Joillakin tanssipaikoilla mentiin niin pitkälle, että tytöt huomasivat poikien lopettavan sellaisten tyttöjen tanssittamisen, joilla sukupuolielimet eivät olleet paljaina. Jäivät seinäruusuiksi. Silloin noudatettiin miesten hakua!

Luokkakaverit Ulla ja Irma, 15 wee, olivat sen verran lukeneet tansseista ja katselleet lehtikuvia, että tiesivät tyttöjen sonnustautuvan lyhyeen minihameeseen. Ehkä median hehkutuksesta sai käsityksen, että missään tytöillä ei ollut tanssilavalla pöksyjä.

Ulla ja Irma pitivät siis jo ensimmäisiin tansseihin mennessään huolen, että hame oli todella lyhyt, asu kaunis, pöksytön, sievä pusero, nätti kampaus ja meikki. Ja toden totta, tuntui pyörryttävän ihanalta, kun suunnilleen saman ikäinen poika hyväili paljaita sukupuolielimiä.

Aikana, jolloin ei vielä ollut e-pillereitä, saarnattiin kovasti seksisuhteita vastaan. Tytöt luulivat, että tanssiaiset olivat juuri sitä varten, että sai tuntea pojan sormet sukupuolielimissään. Eräänlainen ja välttämätön seksisuhteen yleistä hyväksyntää nauttiva kevytversio. (Sen ajan tytöt, jotka olivat silloin tansseissa ovat kirjoittaneet usein, että ajatusmaailma oli niin erilainen nykyiseen verrattuna, että ei olisi tullut mieleenkään paheksua innokkaita miehiä.)

Ulla ja Irma siis kävivät usein tansseissa juuri hyväilyttämässä elimiään. Eihän nuorilla ilman tietoa voinut olla käsitystä, että ennen oli tanssittu pitkissäkin hameissa ja kovitetuissa liiveissä.

Toisaalta ruokahalu kasvoi syödessä, toisaalta pian tulivat pillerit. Tytöille tuli tavaksi antautua täyteen seksiin niin sanotuilla jatkoilla. Vähitellen myös tieto lisääntyi sekä entisistä tavoista että seksistä. Niin tytöt varttuivat ja valmistuivat perhe-elämään.

7

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Että sellainen fantasia sitte.

      • Fantasia on vähän väärä sana. Pyrkii olemaan mahdollisimman tarkka ajankuvaus, Sitä ei enää voi tavoittaa, jos ei ole itse sitä aikaa elänyt. Ihmisten kokemukset ovat myös sen verran erilaisia, että sanoo mitä tahansa, aina tulee soraääniä, että eihän se sellaista ollut.

        Vertaa esimerkiksi jatkuvaan riitelyyn, millaista oli OIKEA Hesan slangi.


      • Anonyymi
        språkrådgivning kirjoitti:

        Fantasia on vähän väärä sana. Pyrkii olemaan mahdollisimman tarkka ajankuvaus, Sitä ei enää voi tavoittaa, jos ei ole itse sitä aikaa elänyt. Ihmisten kokemukset ovat myös sen verran erilaisia, että sanoo mitä tahansa, aina tulee soraääniä, että eihän se sellaista ollut.

        Vertaa esimerkiksi jatkuvaan riitelyyn, millaista oli OIKEA Hesan slangi.

        Niinpä varmaan. Aikalailla epäuskottavalta kuitenkin kuulostaa monestakin syystä.


    • Anonyymi

      Olikohan samasta asiasta kyse, kun aikoinaan kesämökillä isä toi meidät pikkutytöt saunasta iltapalalle ja nukkumaan, luki iltasatua tai kertoi, samalla kun äiti oli jäänyt saunaan talkoolaisten kanssa. Oli muuan vanhempiani hieman nuorempi sinkkumies, joka vieraili meillä usein ja josta me tytötkin tykättiin. On aikuisena tehnyt mieli kysellä nuoremmalta sisareltani, muistaako hän. Mutta ehkä on parempi pitää tämä salaisuus, jos siinä sitä on mitä epäilen. Jos edellä kuvattu talkooväki ehkä sai saunassa hyväillä äitini sukuelimiä, sinkkumiehelle järjestettiin hienovaraisesti tilanteita, joissa hän jäi äidin kanssa kahden kesken. Kun soudettiin isän kanssa takaisin mökille eväsretkeltä, äiti oli rannasssa vastassa iloisena ja tavallistakin ystävällisempänä. Miehillä oli keskenään juteltavaa, mutta huomasin, että se ei ollut minun korvilleni tarkoitettua.

      • Sekä mahdollista että luultavaa. Kun vaimoni ilahdutti saunassa miellyttävää miestä näyttämällä avoimia sukupuolielimiään, en suinkaan tohtinut olla paikalla ja pakottaa miestä näyttämän, miten hän reagoi. Vain vamoni kertomuksesta sain kuvauksen tapahtuneesta.

        Vaimoni levitti häpyhuulensa niin, että emätinkin näkyi ja supisteli emätintään. Näytti minulle erikseen, miten hän oli näyttänyt. Kun mies oli ymmärtänyt, että näyttäminen on varmasti tahallista, mieskin rentoutui ja antoi näkyä, kuinka kyrpä seisoi. Itseasiassa oli vaikuttanut siltä, että mies sai näin sanattomasti sanottua, että herttailu on mennyt perille.

        Sama myös muiden miesten kanssa. Vain yksi mies seisotti kyrpää myös minun läsnäollessani. Kyse lienee ollut siitä, että tullessani löylyhuoneeseen kyrpä ei ollut suostunut laskemaan. Oli minun poissa ollessani kehunut vaimoni posliinivittua niin kauniiksi, ettei ollut nähnyt sellaista kuvissakaan. Kiinnitti huomiota, miten tulos on niin samettisen näköinen. Oli pyytänyt lupaa koettaa kädelläänkin vittua. Oli todennut, että se on todella sileä ja pehmeä.

        Ainakin minä noudatin linjaa, etten vähääkään pakottanut näyttämään reaktiotaan. Miehet toimivat kuitenkin aivan yhtenäisesti. Eivät olleet vähääkään yrittäneet peitellä, että kyrpä seisoi kivikovana.


      • språkrådgivning kirjoitti:

        Sekä mahdollista että luultavaa. Kun vaimoni ilahdutti saunassa miellyttävää miestä näyttämällä avoimia sukupuolielimiään, en suinkaan tohtinut olla paikalla ja pakottaa miestä näyttämän, miten hän reagoi. Vain vamoni kertomuksesta sain kuvauksen tapahtuneesta.

        Vaimoni levitti häpyhuulensa niin, että emätinkin näkyi ja supisteli emätintään. Näytti minulle erikseen, miten hän oli näyttänyt. Kun mies oli ymmärtänyt, että näyttäminen on varmasti tahallista, mieskin rentoutui ja antoi näkyä, kuinka kyrpä seisoi. Itseasiassa oli vaikuttanut siltä, että mies sai näin sanattomasti sanottua, että herttailu on mennyt perille.

        Sama myös muiden miesten kanssa. Vain yksi mies seisotti kyrpää myös minun läsnäollessani. Kyse lienee ollut siitä, että tullessani löylyhuoneeseen kyrpä ei ollut suostunut laskemaan. Oli minun poissa ollessani kehunut vaimoni posliinivittua niin kauniiksi, ettei ollut nähnyt sellaista kuvissakaan. Kiinnitti huomiota, miten tulos on niin samettisen näköinen. Oli pyytänyt lupaa koettaa kädelläänkin vittua. Oli todennut, että se on todella sileä ja pehmeä.

        Ainakin minä noudatin linjaa, etten vähääkään pakottanut näyttämään reaktiotaan. Miehet toimivat kuitenkin aivan yhtenäisesti. Eivät olleet vähääkään yrittäneet peitellä, että kyrpä seisoi kivikovana.

        Hei
        Pahus, profiilia ei löytynyt. Nii tulee kun napauttaa nimimerkkiäsi.
        Olet kirjoitellut hyviä tekstejä. Onko niitä mahdollista lukea enemmänkin?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten kukaan voi ajatella

      Niin naiviisti että jos jokin asia tekee sinut onnelliseksi / iloiseksi niin se ei olisi ikinä muka väärin ? Jos joku es
      Ikävä
      40
      3174
    2. Nainen, sinä vain kaunistut

      Tiedätkö, minä täällä haukon henkeäni ja yritän rauhoitella tunteitani. Sinussa natsaa kaikki, ja olet todella päässyt k
      Ikävä
      97
      2393
    3. Olen mennyt jotenkin lukkoon sen jälkeen

      kun meillä meni miten meni. En vain pääse sinusta yli. Jäi niin monta kysymystä, ja sen lisäksi olet tullut niin tärkeäk
      Ikävä
      122
      1858
    4. Kunnes mitään ei ole

      Täällä on kaipaajia jotka odottaa että toinen tekee lähestymisen jollain tavalla, siksi koen etten kuulu enää tänne ja s
      Ikävä
      11
      1514
    5. Kerro jotakin mukavaa kaivatustasi?

      Sana on vapaa 💬
      Ikävä
      108
      1491
    6. Ehkä sinä haluat samaa kuin minä

      Eli sitä et me päädytään yhteen. Ainakin toivoisin sitä..
      Ikävä
      43
      1309
    7. Kylmäojan koululla löytynyt ruumis

      Kylmäojan koululta löytynyt ruumis lauantaina. Mitä on tapahtunut, omaisille voimia
      Kontiolahti
      15
      1306
    8. IS Viikonloppu 26.-27.10.2024

      No nyt tulikin mukava Kovis-ristikko tälle viikonlopulle. Toisille tämä on varmaan vihjeineen ihan helppo 2- tason risti
      Sanaristikot
      80
      1299
    9. Miten paljon sä

      Haluat häntä? Onko joku osa mikä jäi eniten mieleen?
      Ikävä
      49
      1197
    10. Taas yksi persuämmä sekosi

      Kun lapsilla oli korona-aikana kirkossa hengityssuojaiet käytössä. Persuämmä piti asiaa lasten pahoinpitelynä. https://
      Maailman menoa
      234
      1041
    Aihe